Mitä nettikirjoittaja EI esimerkiksi voi kirjoittaa jotta hänestä voitaisiin sanoa että hän ei kerskaa eikä pöyhkeile? Tuleeko kenellekään mitään mieleen?
Miten voi kirjoittaa niin ettei varmasti kerskaa ja pöyhkeile?
Ei kerskaa, ei pöyhkeile
10
342
Vastaukset
- Hynde
Jos kirjoitat ettet kerskaa ja pöyhkeile sua syytetään juuri siitä että kerskaat sillä.
- Arvo
Paljon vainottu kirjailija ja uskonnon uudistaja L.L. Laestadius on sanonut kirjassaan Huutavan ääni korvessa, että ihminen ei voi mitään tehdä, etteikö siihen tulisi perkele sotkemaan ja hämmentämään. Laestadius oli kasvitieteilijä. Hän totesi, että jos kasvitieteilijä löytää uuden kasvilajin, niin kyllähän siihen saapuu kunnian perkele kehumaan, että minä hyvä.
Rakkaus ei kerskaa, ei pöyhkeile... Että kerskailematta ja pöyhkeilemättä pystyisi netissä kirjoittamaan, se on meille mahdotoin. Sillä Raamatussa jossakin kohdin sanotaan: puustaavi kuolettaa (ruots. bokstav eli aakkonen). Se on sama asia, kuin että Raamattua lukemalla ei voi tulla uskoon. Usko siirtyy ihmiseltä ihmiselle, ja siinä on tärkeätä koko ihmisen aito olemus, mitä ei voida kirjallisesti välittää. Voihan evankeliumin välittää uskottomalle uskovaisten seurakunnassa asuva mutta kuolleen uskon omaavakin ihminen. Mutta rakkaus siirtyy vain rakastavalta ihmiseltä. Kuollut usko aiheuttaa paljon mielisairauksia ja muuta pahaa.- ACIM
.."rakkaus siirtyy vain rakastavalta ihmiseltä" niin silloin on sitäkin tärkeämpää että on rakastava ihminen kirjoittaessaan.
Raamattua lukemalla ei voi mielestäsi tulla uskoon? Kun itse aikoinani tulin uskoon en lukenut Raamattua, vaan Bo Giertzin kommenttia Uuteen Testamenttiin. - Arvo
ACIM kirjoitti:
.."rakkaus siirtyy vain rakastavalta ihmiseltä" niin silloin on sitäkin tärkeämpää että on rakastava ihminen kirjoittaessaan.
Raamattua lukemalla ei voi mielestäsi tulla uskoon? Kun itse aikoinani tulin uskoon en lukenut Raamattua, vaan Bo Giertzin kommenttia Uuteen Testamenttiin..."Kun itse aikoinani tulin uskoon en lukenut Raamattua, vaan Bo Giertzin kommenttia Uuteen Testamenttiin."
Uskosi on sitten jotain todella hienoa. Olet varmaan uskossa kuulumatta varsinaisesti mihinkään seurakuntaan(?).
Minun mielestäni että rakkaus välittyisi nettikirjoittelussa, on varsin tärkeätä ajatella objektiivisesti kirjoitustaan, eikä vain näpytellä sinne kaikkea mitä aivojen sokkeloista sattuu löytymään. Mutta onhan nettikirjoittelussa mahdoton ottaa kaikkien mahdollisten lukijoiden taustaa ja elämäntilannetta huomioon. - jahas
ACIM kirjoitti:
.."rakkaus siirtyy vain rakastavalta ihmiseltä" niin silloin on sitäkin tärkeämpää että on rakastava ihminen kirjoittaessaan.
Raamattua lukemalla ei voi mielestäsi tulla uskoon? Kun itse aikoinani tulin uskoon en lukenut Raamattua, vaan Bo Giertzin kommenttia Uuteen Testamenttiin."Kun itse aikoinani tulin uskoon..."
Itseäni aina kiinnostaneet nämä uskoon tulemiset... Kuinka se sinun kohdallasi tapahtui? - ACIM
jahas kirjoitti:
"Kun itse aikoinani tulin uskoon..."
Itseäni aina kiinnostaneet nämä uskoon tulemiset... Kuinka se sinun kohdallasi tapahtui?Kun luin tuota mainitsemaani kirjaa ja ajattelin omaa elämääni niin tunsin yhtä-äkkiä että jonkinlainen "läsnäolo", Pyhä Henki, Jeesus? valvoi ajatteluani ja antoi minun ymmärtää asioita. Koin jotain mitä sanotaan synninhädäksi, sitä voisi myös sanoa identiteettikriisiksi. Ajatukseni käsittelivät elämäni merkitystä, sitä mikä on perimmäinen motiivini olla olemassa.
No mikä oli syntini joka aiheutti synninhädän? Esillä oli lähinnä jonkunlainen tarve itse näyttää olevansa jotain, omista henkilökohtaisista tarpeista lähtevä perustelu sille miksi yleensä elän. Ja se kun ei kelvannut tuolle "läsnäololle". Jumala antaa ihmisen elämälle merkityksen. Tämän valkeneminen oli minulle shokki joka lopulta ajoi minut tosin pienen kamppailun jälkeen hyväksymään Jeesuksen sovitustyön. Keskusteluni "läsnäolon" kanssa ei ollut mitään fyysistä, sitä voisi sanoa jonkunlaiseksi telepaattiseksi keskusteluksi. En tiedä kuinka kauan tuo alkuun tuskallisenkin tuntuinen prosessi kesti ajassa mitattuna mutta se päättyi kohdallani onnellisesti. En tullut hulluksi. Olin aivan valtavan onnellinen sen jälkeen kun olin saanut ja hyväksynyt anteeksiantamuksen ja tajusin että pelini ei ole sittenkään vielä pelattu. Sitten myöhemmin illalla jostain sisältäni tulvi esiin "Jeesus elää"-tunteita ja ajattelin että tästäkö koko hommassa onkin kysymys. Olin niin onnellinen että en ollut enää varma josko sittenkin olin tullut hulluksi? ;) - marilyn
ACIM kirjoitti:
Kun luin tuota mainitsemaani kirjaa ja ajattelin omaa elämääni niin tunsin yhtä-äkkiä että jonkinlainen "läsnäolo", Pyhä Henki, Jeesus? valvoi ajatteluani ja antoi minun ymmärtää asioita. Koin jotain mitä sanotaan synninhädäksi, sitä voisi myös sanoa identiteettikriisiksi. Ajatukseni käsittelivät elämäni merkitystä, sitä mikä on perimmäinen motiivini olla olemassa.
No mikä oli syntini joka aiheutti synninhädän? Esillä oli lähinnä jonkunlainen tarve itse näyttää olevansa jotain, omista henkilökohtaisista tarpeista lähtevä perustelu sille miksi yleensä elän. Ja se kun ei kelvannut tuolle "läsnäololle". Jumala antaa ihmisen elämälle merkityksen. Tämän valkeneminen oli minulle shokki joka lopulta ajoi minut tosin pienen kamppailun jälkeen hyväksymään Jeesuksen sovitustyön. Keskusteluni "läsnäolon" kanssa ei ollut mitään fyysistä, sitä voisi sanoa jonkunlaiseksi telepaattiseksi keskusteluksi. En tiedä kuinka kauan tuo alkuun tuskallisenkin tuntuinen prosessi kesti ajassa mitattuna mutta se päättyi kohdallani onnellisesti. En tullut hulluksi. Olin aivan valtavan onnellinen sen jälkeen kun olin saanut ja hyväksynyt anteeksiantamuksen ja tajusin että pelini ei ole sittenkään vielä pelattu. Sitten myöhemmin illalla jostain sisältäni tulvi esiin "Jeesus elää"-tunteita ja ajattelin että tästäkö koko hommassa onkin kysymys. Olin niin onnellinen että en ollut enää varma josko sittenkin olin tullut hulluksi? ;)tähän väliin; ihmisen aivot ovat sen verran monimutkainen vimpain, että mahdollisuuksia toimintahäiriöihin on paljon.
- Arvo
ACIM kirjoitti:
Kun luin tuota mainitsemaani kirjaa ja ajattelin omaa elämääni niin tunsin yhtä-äkkiä että jonkinlainen "läsnäolo", Pyhä Henki, Jeesus? valvoi ajatteluani ja antoi minun ymmärtää asioita. Koin jotain mitä sanotaan synninhädäksi, sitä voisi myös sanoa identiteettikriisiksi. Ajatukseni käsittelivät elämäni merkitystä, sitä mikä on perimmäinen motiivini olla olemassa.
No mikä oli syntini joka aiheutti synninhädän? Esillä oli lähinnä jonkunlainen tarve itse näyttää olevansa jotain, omista henkilökohtaisista tarpeista lähtevä perustelu sille miksi yleensä elän. Ja se kun ei kelvannut tuolle "läsnäololle". Jumala antaa ihmisen elämälle merkityksen. Tämän valkeneminen oli minulle shokki joka lopulta ajoi minut tosin pienen kamppailun jälkeen hyväksymään Jeesuksen sovitustyön. Keskusteluni "läsnäolon" kanssa ei ollut mitään fyysistä, sitä voisi sanoa jonkunlaiseksi telepaattiseksi keskusteluksi. En tiedä kuinka kauan tuo alkuun tuskallisenkin tuntuinen prosessi kesti ajassa mitattuna mutta se päättyi kohdallani onnellisesti. En tullut hulluksi. Olin aivan valtavan onnellinen sen jälkeen kun olin saanut ja hyväksynyt anteeksiantamuksen ja tajusin että pelini ei ole sittenkään vielä pelattu. Sitten myöhemmin illalla jostain sisältäni tulvi esiin "Jeesus elää"-tunteita ja ajattelin että tästäkö koko hommassa onkin kysymys. Olin niin onnellinen että en ollut enää varma josko sittenkin olin tullut hulluksi? ;)Uskoni ja ymmärrykseni mukaan uskosi, ACIM, ei ole Raamatun mukainen. Paavali sai, harvinaista kyllä, näyn taivaasta, mutta se oli kristitty ihminen, Ananias, jonka puheen vaikutuksesta Saulus (Paulus) Tarsolaiselta suomukset putosivat silmistä.
Virressä tai Siionin laulussa sanotaan: Ei riitä jos ensi kerran minä syntini anteeksi sain. Minä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain.
En tiedä mikä virsi tai laulu, siksi ei muistikuvani sanamuodosta mene 100% oikein. Kenellekään, edes uskovaiselle ei ole pahitteeksi rukoilla, että Herra neuvo, onko tieni oikea, ja jos tieni on vaivaan vievä, ohjaa minut iankaikkiselle tielle. Tällainen rukous nöyrästi rukoiltuna antaa varmasti vastauksen. - ACIM
Arvo kirjoitti:
Uskoni ja ymmärrykseni mukaan uskosi, ACIM, ei ole Raamatun mukainen. Paavali sai, harvinaista kyllä, näyn taivaasta, mutta se oli kristitty ihminen, Ananias, jonka puheen vaikutuksesta Saulus (Paulus) Tarsolaiselta suomukset putosivat silmistä.
Virressä tai Siionin laulussa sanotaan: Ei riitä jos ensi kerran minä syntini anteeksi sain. Minä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain.
En tiedä mikä virsi tai laulu, siksi ei muistikuvani sanamuodosta mene 100% oikein. Kenellekään, edes uskovaiselle ei ole pahitteeksi rukoilla, että Herra neuvo, onko tieni oikea, ja jos tieni on vaivaan vievä, ohjaa minut iankaikkiselle tielle. Tällainen rukous nöyrästi rukoiltuna antaa varmasti vastauksen...se on uskovan elämä. Siinä kohdassa olen kanssasi samaa mieltä. Tuo rukous ja omien näkemysten kyseenalaistaminen on erittäin tärkeää. Minähän voi olla väärässä, voin olla ymmärtänyt jotain väärin jne. mutta Totuus on aina sama. Ja se Totuus itsessään kestää vaikka minä sitä välillä epäilisin ja väärin ymmärtäisin. Kiitos kommentistasi.
Rukoile sinäkin sitä uutta tulta. Sitä tarvitaan.
- """
""""
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362