Koulutettu nainen juo muita useimmin

Koulutettu nainen juo muita useammin
14.4.2008 9:59
Korkeasti koulutettu nainen juo viikkotasolla enemmän alkoholia kuin vähemmän koulutetut naiset, kertoo eilen julkaistu Kansanterveyslaitoksen tutkimus Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen 2007.

Laboratorionjohtaja Antti Uutela sanoo, että syitä naisten lasin kallisteluun ei tutkittu kyselyn yhteydessä, mutta hän esittää muutaman arvauksen: alkoholia saa helposti lähes missä vain ja mihin kellon aikaan tahansa, ja lisäksi ympäristö suhtautuu myönteisesti koulutetun naisen juomiseen.

- Kulttuuri sanelee sen, että nainen on vapaampi alkoholinkin suhteen, kun hän on hyvin koulutettu. Valvontaa on, mutta se ei ole niin tiukkaa kuin vähemmän koulutetuilla ihmisillä.

Koulutus antaa myös mahdollisuuksia alkoholin juomiseen.

- Korkeasti koulutetuilla naisilla on myös muita useammin tilaisuus osallistua sellaisiin tapahtumiin, joissa alkoholia on tarjolla. Heillä työ on muita paremmin omassa kontrollissa, ja alkoholin käyttö on helpompi lomittaa siihen.

Uutela painottaa, että tutkimus ei väitä koulutettujen naisten olevan järjestään alkoholisteja.

- Tässä puhutaan siitä osasta ihmisiä, jotka osallistuvat kyselytutkimuksiin eli sosiaaliseen toimintaan kykenevästä porukasta, jolla asiat ovat hyvin. Tästä ei ole suoraa näyttöä, mutta terve järki kertoo, ettei alkoholisti vastaa tällaisiin tutkimuksiin.

Sen jälkeen kun alkoholiveroa alennettiin vuonna 2004, miesten alkoholinkulutuksen koulutusryhmittäiset erot ovat lähes kadonneet.

Uutela pitää tilannetta huolestuttavana, koska mitä enemmän on alkoholinkäyttäjiä, sitä suurempi joukko joutuu aina myös vaikeuksiin.
12546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siis pienipalkkaisilla!

Äänestä
  • lapsen ruoka, vaatteet ja muu välttämätön on etusijalla äidin juomiin verrattuna. Se varmaan osaltaan selittää sen, jos tuo nyt totta on, että koulutetut naiset juovat enemmän kuin muut äitsyt.

    Äänestä

"ympäristö suhtautuu myönteisesti koulutetun naisen juomiseen."

Mutta odotas kun, vähemmän koulutettu äiti juo edes yhden kaljan, niin siitä nostetaan kamala meteli ja lapset huostaanotetaan. Joten miksi naisia on asetettu eriarvoiseen asemaan vain koulutuksen perusteella? Hyvin koulutettu äiti voi olla taas huonompi kasvattaja kuin vähemmän koulutettu äiti.Ja silti huonommin koulutettua äitiä arvostellaan herkemmin, kuin hyvinkoulutettua vaikka ei hallistsisi lasten kastatusta.

"- Kulttuuri sanelee sen, että nainen on vapaampi alkoholinkin suhteen, kun hän on hyvin koulutettu. Valvontaa on, mutta se ei ole niin tiukkaa kuin vähemmän koulutetuilla ihmisillä. "

Eli hyvinkoulutetuilta lapsilta ei huostaanoteta lapsia vaikka nämä nauttivat alkoholia vaikka lastensa nähden.

Äänestä
  • jossain firman juhlissa, kuin dokata kotona perseet olalle.

    Alkoholin seuraelämässä käyttäminen ei tee kenestäkään alkoholistia, koska tuollaisissa juhlissa juodaan niin vähän, ettei niissä koskaan humalluta. Vaara ei ole viinin yms juomien käytössä sinänsä, vaan niiden humalahakuisessa käytössä.

    Alkoholia voi aivan hyvin nauttia lapsiensa nähden ja viiniä tarjoilla juhlapöydän juomana kotonakin. Alkoholinkäyttö on normaali asia, juopottelu taas ei ole. Alkoholia voi hyvin käyttää sivistyneesti, vaikka ei omaisi edes ylioppilastodistusta, mistään korkeammasta koulutuksesta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • nauttia alkoholijuomia kirjoitti:

    jossain firman juhlissa, kuin dokata kotona perseet olalle.

    kouluttamaton juopottelee, kas siinä ero! ;)

    Äänestä

  • "Mutta odotas kun, vähemmän koulutettu äiti juo edes yhden kaljan, niin siitä nostetaan kamala meteli ja lapset huostaanotetaan"
    Eihän se nyt sentään näin mene, ei kenenkään lapsia oteta huostaan yhden kaljan takia, oli sitten tuon yhden kaljan ottajana akateemisen loppututkinnon suorittanut tai pelkän peruskoulun käynyt.
    Terv.nimim "korkeasti koulutettu äiti", jolta lapsi oli huostaan otettuna.. ei kylläkään alkoholin takia.

    Äänestä

  • alkoholinkäyttö kirjoitti:

    kouluttamaton juopottelee, kas siinä ero! ;)

    Minäkään en ole mikään korkekoulutettu, mutta silti nautin viiniä 2 x vuodessa! Olenko minä nyt sitten juoppo?

    Äänestä

  • nauttia alkoholijuomia kirjoitti:

    jossain firman juhlissa, kuin dokata kotona perseet olalle.

    Alkoholin seuraelämässä käyttäminen ei tee kenestäkään alkoholistia, koska tuollaisissa juhlissa juodaan niin vähän, ettei niissä koskaan humalluta. Vaara ei ole viinin yms juomien käytössä sinänsä, vaan niiden humalahakuisessa käytössä.

    Alkoholia voi aivan hyvin nauttia lapsiensa nähden ja viiniä tarjoilla juhlapöydän juomana kotonakin. Alkoholinkäyttö on normaali asia, juopottelu taas ei ole. Alkoholia voi hyvin käyttää sivistyneesti, vaikka ei omaisi edes ylioppilastodistusta, mistään korkeammasta koulutuksesta nyt puhumattakaan.

    alkoholijuomia".

    Miten voit olla noin naivi, että esität väitteitä "Alkoholin seuraelämässä käyttäminen ei tee kenestäkään alkoholistia"!!! Ai juodaan muka niin, ettei humalluta! HAH-HAH-HAH!

    Kerro minulle, kenellä on sellainen pää, joka ei humallu kun sinne kaadetaan viinaa? Ei sellaista ole olemassakaan.

    Tuo viimeinen kpl kirjoituksessasi on mielestäni sen sijaan totta, koska noin on alkoholia käytetty lapsuuteni kodissa ja niin meillä käytettiin silloin kun lapset olivat pieniä. Siis puhun lasten näkökulmasta katsottuna.

    Mutta työstä työelämässä juomisesta et näytä olevan selvästikään oikein kärryillä. Hyvä ystäväni on työskennellyt Suomen suurimmassa media-talossa n. 25 v, hänen työhönsä on kuulunut asiakkaiden juottaminen ja itse juominen siinä mukana. Hän on jo kauan, kauan sitten myöntänyt alkoholisoituneensa TYÖSSÄÄN.

    Itse olen ollut töissä korkealla valtion hallinnossa ja jos tosiaan kuvittelet, että sielläkin juodaan ilman humaltumista, niin ketähän sinä noilla jutuilla oikein yrität pettää? Itseäsi vai muita? Sanotaan nyt vaikka tällainen esimerkki, että pääministerin virka-asunnolla tarjottu PELKKÄ tervetulomalja saa sinut jo humaltumaan.

    Äänestä

  • aivan eri asia nauttia kirjoitti:

    sellaisen ihmisen toiveajattelua, jolla on pää pilvissä ja jalat muutaman metrin maanpinnan yläpuolella, todellisuudentaju karannut jo ajat sitten eri planeetalle.

    Kannattaa vain pitää mielessä viikottaisen käytön raja riskikäytölle. On niin mukavaa pitää itseään vähän muita parempana sivistyneine juomatapoineen, mutta kun lasketaan viikkokulutus, voi jo pelkästään siitä tulla yllätyksiä.

    Ja kuinka monen rapajuopon juomisen luulet alkaneen nimenomaan tuolla SIVISTYNEELLÄ juomisella?

    Äänestä

suhteen......

Äänestä

Vai olisikohan niin, että korkeasti koulutetut eivät kaunistele juomisiaan niin helposti? On varmaan helpompi myöntää juomisensa avoimesti, jos se todella on vain lasi tai kaksi silloin tällöin eikä kossupullo kerralla -tyyppistä.

Omasta tuttavapiiristä (tavisduunareita etupäässä) havainto on se, että yleensä jokainen vähättelee juomistaan. Vaikka joka viikonloppu vedettäisiin kännit, silti ollaan muka kohtuukäyttäjiä ja lapsille ei ole mitään haittaa moisesta. "Kyllä meilläkin kotona juhlittiin eikä siitä mitään traumaa jäänyt". Jep jep. Kumma kun sitten aikuisenakin pitää aina juoda kännit, lasi ei ikinä riitä.

Meillä kuluu alkoholia kerran kuussa viinipullollinen tai pari pulloa olutta/siideriä kahteen pekkaan. Järkytyin, kun huomasin tuosta tutkimuksesta yhtä vähän juovia olevan vain pieni vähemmistö. Ei minulla ainakaan ole aikaa ja terveyttä nauttia yhtään enempää alkoholia, johan siitä lihoisi.

Äänestä
  • nykyisin on! Ei siihen mitään vanhempien mallia edes tarvita, kuten yrität väittää. Kyllä nuoret osaavat ryypätä, vaikka kotona ei ikinä olisi viinan kanssa liikaa läträtty. Tuohan on hyvin yleinen piirre kellä tahansa liikaa juovalla, että vähätellään omaa juomista. Ja kaikkein eniten vähättelevät ne, jotka luulevat juovansa fiksusti, kalliissa ja hienoissa paikoissa, ja vaikka kotona, niin kyllä otetaan niin pirun sivistyneesti, että! Jos viikon tai kuukauden yhteiskulutus lasketaan, voi tulla yllätyksiä.

    Omalta osaltani minua eniten ärsyttää se, miten suhtaudutaan sellaiseen ihmiseen, joka ei halua juoda alkoholia ollenkaan. Heti luullaan, että toinen on joku AA-potilas, joka ei VOI juoda, koska ei hallitse alkoholinkäyttöään!

    Voi helvetti! Minä en juo, koska minulla ei ole pienintäkään tarvetta juomiseen ja sillä siisti. Olen oivaltanut myös sen totuuden, että ilo viinahuuruissa se usein vasta teeskentelyä onkin. Silti meillä on kotona melkein aina jotain alkoholia kaapissa, mutta siihen nyt ei vain kosketa kuin hyvin harvoin. Joskus voi olla fiilis juoda lasi valkoviiniä tai kesällä rantasaunan terassilla vaikka kylmä lonkero, mutta siihen se jää, ei maistu yhtään enempää. En minä maitoa tai vettäkään kittaa ikinä kerralla litratolkulla, vaikka niistä pidän ja niitä kyllä paljon viikossa juonkin.

    Ja mikäs se Työterveyslaitoksen äsken julkaistu tutkimus oli TYÖSSÄOLEVIEN 25-34-vuotiaiden miesten alkoholin käytöstä. Heistä 63 % juo viikossa yli liikakäytön rajan. Sekin on siis harha, että jatkuvasti lähikuppilan kulmalla örveltävät olisivat vain niitä liikakäyttäjiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iltalehti... kirjoitti:

Koulutettu nainen juo muita useammin
14.4.2008 9:59
Korkeasti koulutettu nainen juo viikkotasolla enemmän alkoholia kuin vähemmän koulutetut naiset, kertoo eilen julkaistu Kansanterveyslaitoksen tutkimus Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen 2007.

Laboratorionjohtaja Antti Uutela sanoo, että syitä naisten lasin kallisteluun ei tutkittu kyselyn yhteydessä, mutta hän esittää muutaman arvauksen: alkoholia saa helposti lähes missä vain ja mihin kellon aikaan tahansa, ja lisäksi ympäristö suhtautuu myönteisesti koulutetun naisen juomiseen.

- Kulttuuri sanelee sen, että nainen on vapaampi alkoholinkin suhteen, kun hän on hyvin koulutettu. Valvontaa on, mutta se ei ole niin tiukkaa kuin vähemmän koulutetuilla ihmisillä.

Koulutus antaa myös mahdollisuuksia alkoholin juomiseen.

- Korkeasti koulutetuilla naisilla on myös muita useammin tilaisuus osallistua sellaisiin tapahtumiin, joissa alkoholia on tarjolla. Heillä työ on muita paremmin omassa kontrollissa, ja alkoholin käyttö on helpompi lomittaa siihen.

Uutela painottaa, että tutkimus ei väitä koulutettujen naisten olevan järjestään alkoholisteja.

- Tässä puhutaan siitä osasta ihmisiä, jotka osallistuvat kyselytutkimuksiin eli sosiaaliseen toimintaan kykenevästä porukasta, jolla asiat ovat hyvin. Tästä ei ole suoraa näyttöä, mutta terve järki kertoo, ettei alkoholisti vastaa tällaisiin tutkimuksiin.

Sen jälkeen kun alkoholiveroa alennettiin vuonna 2004, miesten alkoholinkulutuksen koulutusryhmittäiset erot ovat lähes kadonneet.

Uutela pitää tilannetta huolestuttavana, koska mitä enemmän on alkoholinkäyttäjiä, sitä suurempi joukko joutuu aina myös vaikeuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu