Paljon on juttuja aivoverenvuodon toipumisesta,
mutta olisiko kellään toipumiseen liittyvistä ongelmista? Leikkaus meni suh.hyvin mutta potilas ei meinaa herätä ja on nyt tajuttomana! Onko peli menetetty? Voiko tajuttomuus jatkua pitkäänkin?
AIVOVERENVUOTO
8
6366
Vastaukset
- paras vastauksen antaja
ole kuitenkin hoitava lääkäri.Eivätkä hekään mitään ennustajia pysty olemaan. itse heräsin aivoverenvuotoleikkauksesta seuraavana päivänä ja minut nostettiin kävelemään. Onneksi jalat pelasivat. Terv. nainen 47-v
- Höh
Tiedän miltä susta tuntuu!!! Ei ole kauaa aikaa kun itse jännäsin samoja asioita. Läheiseni sai aivoverenvuodon, tehtiin koilaus jonka jälkeen oli hereillä. Sitten jouduttiin kuitenkin tekemään ihan kunnon leikkaus, joka meni hyvin. Leikkauksen jälkeen hän heräsi kyllä, mutta ei kokonaan. Ei siis tullut aivan täysin tajuihinsa, ei esim. reagoinut puheeseen kuten ennen leikkausta. Useampi päivä meni ja sitten alkoi onneksi reagoimaan. Muutama komplikaatio tuli vielä sen jälkeenkin, oli esim. jonkin aikaa tajuttomana voituaan jo hyvin kun sai jonkin tulehduksen ja kuume nousi korkeaksi. Oli kamalaa aikaa, kun vointi tuntui heittelevän niin hurjasti eikä ollut varmuutta eloonjäämisestä. Nyt potilas on kotona toipumassa.
Luin itsekin mm. täältä näitä juttuja ja alkoi ahdistaa, kun tuntui että löytyi vain selviytymistarinoita joissa kaikki tuntui menneen vain hyvin. Jaksamista sinulle ja läheisillesi! Toivottavasti tämä potilas toipuu myös!! Todella raskasta aikaa, koittakaa jaksaa ja muistakaa pitää huolta myös itsestänne ja toisistanne!- menetyksen tuska
Kiitos vastauksista.
Meille kävi sitten se huonompi vaihtoehto. Sisareni nukkui pois 8.5.2008. Aivoissa oli laaja-alainen vaurio. Lääkäri kertoi että suoni oli räjähtänyt. Ei ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja yritetään ymmärtää asia. - voimia
menetyksen tuska kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Meille kävi sitten se huonompi vaihtoehto. Sisareni nukkui pois 8.5.2008. Aivoissa oli laaja-alainen vaurio. Lääkäri kertoi että suoni oli räjähtänyt. Ei ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja yritetään ymmärtää asia.Sinulle ja omaisillesi. Olette ajatuksissani.
- sairaan isän tytär
menetyksen tuska kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Meille kävi sitten se huonompi vaihtoehto. Sisareni nukkui pois 8.5.2008. Aivoissa oli laaja-alainen vaurio. Lääkäri kertoi että suoni oli räjähtänyt. Ei ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja yritetään ymmärtää asia.Voimia sinulle surun keskellä, menee pitkään että näistä pääsee ylitse ja elämä taas kantaa.
Itse olen sairaan isän tytär ja voin kertoa, että pois nukkuminen ei aina ole huono vaihtoehto. Toinen voi olla vakavasti vammaisena lopun ikänsä eläminen.
Itse olen pian 12v hoitanut isääni pvätyöni ohessa. Jokainen pvä on raskas ja nyt isäni voimat ovat alkaneet ehtyä. Ehkä meillä vielä on muutama vuosi aikaa yhdessä.
Raskasta on ollut, ja välillä toivon että tätä tuskien täyttämää kulunutta kautta ei olisi ollut. Rakkaudesta läheiseen sen kuitenkin tekee, pvä kerrallaan.
Hyvää kevättä ja kesää, eläkää tässä ja nyt! menetyksen tuska kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Meille kävi sitten se huonompi vaihtoehto. Sisareni nukkui pois 8.5.2008. Aivoissa oli laaja-alainen vaurio. Lääkäri kertoi että suoni oli räjähtänyt. Ei ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja yritetään ymmärtää asia.koko teidän perheelle ja kaikille lähiomaisille.Jos haluat purkaa tuntojasi vain aivoverenvuodon tai infarktin kokeneiden kanssa niin siihen hyvä keskustelupalsta on
http://www.avh.palaios.com.
Palstan perustaja on itsekin aivoverenvuodon kokenut niinkuin me kaikki jorka siellä kirjoittelemme. Me olemme niitä selvinneitä mutta tiedämme kyllä miten se vaikuttaa elämään.Vielä kerran voimia tuskallisesta asiasta selviämiseen.- Höh
menetyksen tuska kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Meille kävi sitten se huonompi vaihtoehto. Sisareni nukkui pois 8.5.2008. Aivoissa oli laaja-alainen vaurio. Lääkäri kertoi että suoni oli räjähtänyt. Ei ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja yritetään ymmärtää asia.Voi ei, olen pahoillani puolestanne. Ei tässä voi muuta sanoa. En tiedä miten itse olisin selvinnyt, jos siskoni olisi menehtynyt saamaansa aivoverenvuotoon. Voimia teille, nyt auttaa vain aika.
- Enkeliksi taivaaseen
Höh kirjoitti:
Voi ei, olen pahoillani puolestanne. Ei tässä voi muuta sanoa. En tiedä miten itse olisin selvinnyt, jos siskoni olisi menehtynyt saamaansa aivoverenvuotoon. Voimia teille, nyt auttaa vain aika.
Enkeleitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k363795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511724- 731379
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751211Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1751096Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911051- 84945
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41836Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49791- 39760