Ilta-Sanomat 23.8.2003 lukijan ääni / Neuvokaa Ruotsalaisia euroäänestyksessä!
97/97
PYSYKÄÄ KAUKANA EUROSTA!
1. Komissio: "Eurotalous on riskialtista"...
(uutinen 2.07.2003 Startel, STT).
2. "Ulkopuoliset arvostelevat yhä tiukemmin euroalueen kasvu- ja
vakaussopimusta".
(HS 31.5.2003) mm. kasvu- ja vakaussopimuksesta on tullut kuin myllynkivi, joka on kiskomassa ensin Saksaa ja sitten mahdollisesti koko euroaluetta syvälle taantuman kurimukseen. Tilanne on erityisen arka juuri nyt, kun kaksi tärkeätä EU-maata, Britannia ja Ruotsi, pohtivat liittymistä talous- ja rahaliiton jäseniksi.
Juuri nyt Emu ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta talouspolitiikan raamilta.
3. Ekonomistit ovat synkentäneet arvioitaan euroalueen suurten maiden talouskasvusta. (HS 21.7.03) Emuun liittynyt valtio joutuu luovuttamaan päätösvaltansa EKP:lle (Euroopan Keskus Pankille).
4. "Ruotsi vie elintarvikkeita kolme kertaa Suomea enemmän".
(uutinen FF-IA, 30.5.2003). Ruotsi ei ole EMU:ssa. Kilpailukyky säilynyt!
Näiden uutispätkien valossa EN NÄE YHTÄÄN SYYTÄ, miksi ruotsalaisten kannattaisi hirttää itsensä EUROON ja EMUUN.
5. (YLE uutinen 24.06.03) mm. "Markan kytkeminen euroon hirvitti Suomen Pankin johtokuntaa syksyllä 1996, sillä se ei voinut olla varma, onko hetki otollinen tai osuuko muuntokurssi pitkän päälle oikeaan. Pankinjohtaja Matti Vanhala jopa pelkäsi, että kytkentä voi osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi& .
6. "Vahva euro jäytää Emu-alueen taloutta" (HS 18.7.2002)
- Yhdysvaltalaisen Merrill Lynch -pankkiiriliikkeen johtava kansainvälinen ekonomisti Matthew Higgins varoittaa Emu-alueen taloudelliselle tulevaisuudelle käyvän kalpaten, jos euro jatkaa vahvistumistaan dollaria vastaan.
Eurooppalaisten yritysten tuotot laskevat, koska vahva euro lisää ainakin osaa kustannuksista. Heikentyneet tulokset heijastuvat yhtiöiden arvoon, eli osakekurssit laskevat entisestään.
Lopputoteamus: Euroalueen kansalaiset joutuvat kantamaan huolta työpaikoistaan, kun vahva euro nakertaa vientiyritysten kilpailukykyä.
Työpaikat ovat vähentyneet Suomessakin radikaalisti.
(HS TALOUS 20.8.03 ) Yksityiseltä sektorilta hävinnyt VUODESSA 50 000 työpaikkaa& . Se on paljon kaikilla mittareilla mitattuna.
Suomalaisille luvattiin silloin,
kun kansaa värvättiin EMU:un, (STT 4.9.98) että:
Ulkomaisten pääomasijoittajien kiinnostus Suomea kohtaan on kasvussa. Kansainvälistä riskirahaa houkuttelevat etenkin lupaavat televiestinnän ja bioteknologian yritykset& . Eli: maahan virtaa vierasta pääomaa joka elvyttää taloutta ja tuo työtä.
Nyt, 6 vuotta myöhemmin Suomella on EMU-seikkailusta saldona on jättimäiset valtionvelat ja yritykset ja työpaikat ovat valuneet maasta ulos. Valtion omaisuus on yksityistetty ja myyty suureksi osaksi. Kelan pääjohtajan, Jorma Huuhtasen mukaan perustoimeentuloturva on Suomessa liian heikkoa ja sosiaaliturvamme on romahtanut Euroopan hännille.
Myöskin kuntatalous voi huonosti EMU-Suomessa ja kuntarakenteita puretaan. Kannattavuus on heikentynyt ja henkilökuntaa on vähennetty (TT:n barometri 6.2.03). Palvelut ovat vaakalaudalla useimmissa kunnissa. Kuntien päätöksenteko on liiaksi EU-riippuvaista. Tiet rappeutuvat hoitamattomina ja reuna-alueet autioituvat ja tyhjenevät.
EU-Suomi on tullut pian tiensä päähän. Viimeinen lähtijä sammuttaa valot.
Emme haluaisi toisille samaa.
Maisa (23.8.2003 16:47)
Euroäänestyksestä Ruotsissa
Ilta-Sanomat 23.8.03
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746