Muistan kuinka rakastunut olin. Niin kuin jotkut täällä. Muistan jotenkin, miltä se tuntui ja miten suuri ja hieno asia on rakastuminen.
Nykyään en tunne mitään. Harmi että se päättyi ikävästi ennen kuin kerkesi alkamaankaan.
Tulen aina muistamaan että olin ainakin kerran elämässäni oikeasti rakastunut, vaikka muistona on pelkkä tunne.
Olen tavallaan kateellinen kaikille rakastuneille, koska heillä on vielä toivoa. He elävät sitä ihanaa kaipuuta ja polttavaa himoa, jota minulla ei enää pitkään aikaan ole ollut.
Nykyään ihmissuhteet ovat peliä vain ja mies valitaan ulkokultaisten seikkojen perusteella. Enää ei sydän ohjaa ajattelemaan ketään tiettyä. Käytännöllistä.
Kuitenkin tässä kaupungissa elää omaa elämäänsä joku, johon olin joskus tosissani rakastunut ja johon saattaa koska tahansa törmätä satunnaisesti.
Varmaan vielä vuosikymmenienkin kuluttua, kun sinut väkijoukossa ohimennen näen, muistan sinut ja sen että olit joskus jotain tärkeää, ennen rakkauden kuolemaa.
Nykyään en tunne mitään. Harmi että se päättyi ikävästi ennen kuin kerkesi alkamaankaan.
Tulen aina muistamaan että olin ainakin kerran elämässäni oikeasti rakastunut, vaikka muistona on pelkkä tunne.
Olen tavallaan kateellinen kaikille rakastuneille, koska heillä on vielä toivoa. He elävät sitä ihanaa kaipuuta ja polttavaa himoa, jota minulla ei enää pitkään aikaan ole ollut.
Nykyään ihmissuhteet ovat peliä vain ja mies valitaan ulkokultaisten seikkojen perusteella. Enää ei sydän ohjaa ajattelemaan ketään tiettyä. Käytännöllistä.
Kuitenkin tässä kaupungissa elää omaa elämäänsä joku, johon olin joskus tosissani rakastunut ja johon saattaa koska tahansa törmätä satunnaisesti.
Varmaan vielä vuosikymmenienkin kuluttua, kun sinut väkijoukossa ohimennen näen, muistan sinut ja sen että olit joskus jotain tärkeää, ennen rakkauden kuolemaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Muistathan, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Kuka tietää...! Elämä jatkuu, eikä rakkaus kuole. Se vain vaihtaa kohdetta.. tai sitten ei. ;-)
Koskaan ei saa sanoa: ei koskaan!
Kaikki muu on hetkellistä.
En voinut olla kirjoittamatta, kun luin aloittajan tekstin.Oli kiva lukea ja ajatella jokainen sana, sillä teksti oli kuin minun suusta?
ja ..eikö tosiaan voi tehdä mitään ?
Itse olen aika lähellä sitä, mutta ennen kuin tietäisin edes vähän varmemmin toisen tunteista, en ryntäisi heti kertomaan..
Vaikka hän luulisi mitä, niin totuus on, että pidän hänestä enemmän kuin kenestäkään koskaan. ..Siksikin se tunteista kertominen saa arkailemaan.
Ulkonäkö vaikuttaa varmaan aina jonkin verran, ..mutta minä huomasin erään sisäisen puolen.
Purkamista..
tilanteessa on, et teistä ei kumpikaan ole varmoja onko henkilö se , jonka haluais sen olevan.
Epävarmuus tekee mahdottomaksi kertoa tunteita ja ajatuksia niinkuin ne todella olisivatkin.
Tässä ei ole kysymys tunteiden kertomisesta tai epävarmuudesta, vaan ihmissuhteen TUHOUTUMISESTA alkuunsa.
Ei myöskään mikään ihan tuore juttu, vaan useita vuosia sitten tapahtunutta.
Miksi ei voisi olla muita? Luot itse oman elämäsi ja se, miten ajattelet, vaikuttaa myös lopputulokseen.. Olet rakastettava, jos vain haluat huomata. On muitakin, joiden kanssa voisit elää elämääsi. Ajatusten pitäminen kiinni menneessä pitää sinut suljettuna elämältä ja myös erossa todellisesta ihmissuhteesta..
Uskon, että ymmärrän tunteesi asiassa.. Joskus saattaa todella käydä noin. Maailma on täynnä rakkautta ja niin olet sinäkin. Itse voit vaikka miettiä, mikä tapahtuman tarkoitus voisi olla.. Uskon siihen, että kaikki menee juuri niin kuin on parasta:) Ehkä joskus tapaat elämäsi rakkauden, kun nyt ei onnistanut :) Kyllä kaikki menee hyvin! :)
Vastailet varmaankin väärään viestiin tai sitten sisälukutaidossa jotain vialla??? Vaikea kuvitella että nuo kommentit liittyisivät mitenkään alkuperäiseen kirjoittamaani aiheeseen millään tavalla. Itsellänikin aluksi kesti ennen kuin tajusin miten tämä palsta toimii.
En usko että kevätpuro lainkaan ymmärtää mitä tarkoitat. Olen samassa tilanteesse kuin sinä, ja vain yksi ihminen jonka kanssa olen aiheesta keskustellut, ymmärtää miltä tämä olo tuntuu. Olotila joka ei ole korjattavissa. Jota ei kukaan, mikään voi enää korjata. Tämä on kuin passiivinen, henkinen itsemurha, jota ei ole itse tehnyt. Kyvyttömyys tuntea enää aitoja tunteita. Tälle olotilalle on jossakin varmasti psykiatrinen diagnoosikin. Paatuneet rikolliset ja muut empatiakyvyttömät ovat vähän samanlaisia, eli he eivät heille lapsena tapahtuneiden asioiden vuoksi kykene KOSKAAN asettumaan toisen ihmisen asemaan. Siinä missä auviset ja muut henkisesti kuolleet(en halua loukata heitä tällä sanonnalla) käänsivät henkisen kuolemansa aggressioksi, me rakkauden suhteen henkisesti kuolleet kävelemme muiden joukossa hymyillen, kuin mitään ei olisi tapahtunut, jatkaen elämäämme, mutta sisällämme on suuri aukko. Sen aukon kohdalta sielumme sydän revittiin irti, ja jäljellä on vain tyhjyys.
Me rakkauden suhteen henkisesti kuolleet emme ENÄÄ KOSKAAN kykene tuntemaan aitoa rakkautta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Ei se ole siitä kiinni, tuleeko joskus "Joku" vielä vastaan. Vaikka KUKA tulisi vastaan, ja vaikka KUINKA paljon tuo Joku meitä rakastaisi, emme enää kykene rakastamaan. Olemme oikeastaan Zombieita, eläviä kuolleita. Emme me edes ajattele, että Joku tulisis, ei meitä KIINNOSTA. Vain sydän voi kaivata, mutta kun sydäntä ei ole, ei ole kaipuutakaan.
Mikään ei ole pahempi olotila, kuin menettää kykynsä tuntea, ja silti joutuu elämään muiden ihmisten joukossa. Muiden ihmisten ns. normaali elämä vaikuttaa täysin vieraalta, suorastaan abstraktilta. Ja mikään ei ole niin loukkaavaa, kuin ns. normaalien ihmisten jatkuvat kommentit siitä, miten "aurinko joskus paistaa risukasaankin" jne. Mitä minä enää auringolla teen, kun en kykene sen lämpöä tuntemaan?
Mutta mitä minä tätä selitän, ei nuo kevätpurot ja muut tätä ymmärrä. Edes terapeuttini ei ymmärrä. Monet erittäin traumaattisiakin kokeneet ihmiset kykenevät yhä rakastamaan, vain hyvin hyvin harvoille käy kuten minulle ja sinulle ap. Vain me itse "Tiedämme sisällämme" että emme koskaan enää kykene rakastamaan. On kauhean loukkaavaa kuunnella tuttavien lässynlässyn- juttuja "kuinka se SUURI ONNI vielä kävelee sinua vastaan ja rakastut ja elät onnellisena ellämäsi loppuun saakka... päläpälä."
Olen henkisesti kuollut. Ruumiini elää, mutta sieluni on kuollut. Sitä ei kukaan enää voi korjata. Ei terapia, ei lääkkeet(en ole masentunut), ei "henkinen kasvu", ei uskonto, ei mikään. Jos sielu hajoaa, sen korvaa vain Jumala - jos korjaa.
Aivan! Osasit kirjoittaa asian erittäin tyhjentävästi, tuskin tuohon enää lisättävää. Jotenkin helpottavaa, että joku toinen on kokenut saman.
Itse olen (lähes) täysin hyväksynyt tilanteen ja sen että näillä eväillä mennään loppu elämä.
Ja onhan elämässä niin paljon muutakin kuin romanttinen rakkaus, kaikenlaista tärkeää, joiden varaan elämän rakentaa ja jonka vuoksi elää.
Kateellinen olen rakastuneille, jopa yksipuolisesti tai ujosti rakastuneille. Heillä on kultaa käsissään.
Oma persoonani on muuttunut totaalisesti rakkaudellisen kyvyttömyyden seuraksena vuosien varrella. En tiedä onko se huonompaan, parempaan vai vain neutraalisti erilaisempaan suuntaan. Tiedän vain, että minulla ei ole samanlaisia tunteita eikä unelmia kuin joskus on ollut.
Luonnollisesti pois hiipuva rakkaus jättää lempeästi. Tapettu rakkaus vie osan sielua mukanaan.
Niin, oli ehkä väärin sanoa, että uskon miltä toisesta tuntuu.. Enhän voi sitä tietää koskaan, mutta voin tietää vain omasta puolestani. Jos viestinne ovat liian henkilökohtaisia ja arkoja julkisesti kommentoitaviksi, ei niitä ehkä kannata laittaa tänne vaan selvittää muulla tavalla. Mitään pahaa en ole viesteilläni tarkoittanut. Mutta hyvää päivän ja viikon jatkoa:)
Älkää olko niin dramaattisia. Kyllä ihminen pystyy ihastumaan ja rakastumaan niin kauan kuin henki pihisee.