Eduskunta (=kansanedustajat) on säätänyt lain, jonka mukaan vaalirahoituksesta on annettava selvitys. Yli 1700 euron lahjoittajat on julkistettava. Lain rikkomisesta ei ole säädetty rangaistusta.
Kansanedustaja Bjarne Kallis (KD) ilmoitti tänään TV!:ssä rikkoneensa kyseistä lakia. Hän ei ilmoittanut yli 1700 € antaneita vaalirahoittajia. Kallis perusteli lain vastaista toimintaansa sillä, että sen rikkomisesta ei ole säädetty rangaistusta.
Tässäkö on Kristillisdemokraatteihin kuuluvien kansansanedustajien moraali: lait eivät koske niiden säätäjiä eli kansanedustajia; ei ainakaan silloin, kun rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.
Miten edustaja Kallis ajattelee käyttäytymisensä vaikuttavan kansalaisten lainkuuliaisuuteen? Edistävästi vai heikentävästi?
Näköjään kansanedustaja Kallis on asettunut säätämänsä lain yläpuolelle. Mielestäni olisi kohtuullista odottaa, että kansanedustajat muita kansalaisia tarkemmin noudattaisivat lakeja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ainoa, joka ei ilmoittanut. Päinvastoin, hän on rehellinen ja tarkoituksella toi asian esiin. Lailla ei ole mitään merkitystä, jos sen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta. Laki on täysin mitätön ja se on ollut tarkoituskin.
Bjarne Kallis vaan TIMO KALLI (Kesk). Turhaan syytit väärää miestä.
Totta puhut! Syytin todellakin väärää miestä. Pyydän nöyrimmästi anteeksi kansanedustaja Bjarne Kallikselta. Jotenkin Kalliksen ja Kallin nimet menivät päässäni sekaisin.