ongelmana on että pelkään harrastaa seksiä.. pelkään että sattuu ja tuntuu epämukavalta.. neuvokaa mitä tehdä.. ? pelkkä ajatuskin pelottaa :(
seksi+pelko ?
neitokainen....
244228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minua lisäksi koko ajatus ahdistaa minua, ja siitä on ollut todella vaikea puhua exieni kanssa.. Eikä seksi minusta edes tunnu miltään. En ole ikinä saanut edes orgasmia.
sexiä neidot. Se voi aluksi pelottaa ja jännitää, niin kuin varmaan kaikilla, mutta kun siitä pääsee yli niin sitä haluaa vain lisää ja lisää:)Millasia kokemuksia teillä on ollut?
mutta sitten, kun sen tein, huomasin, ettei syytä pelkoon ollut. no, tilanteeseen on voinut vaikuttaa tietenkin se toinen osapuoli, joka oli äärimmäisen ihana ja hellä ja kuunteli minua.
on ihan luonnollista pelätä ja jännittää. muista sanoa se, että pelkäät tilannetta miehelle, jotta hän osaa sitten suhtautua asiaa oikein. ja jos mies on hieman kokeneempi niin hän luultavimmin osaa tehdä asian helpoksi ja kivuttomaksi.
mua ressaa se eniten ku mää en saa ikkää keltään ja oon jo 23v 28cm kulli ja paksu, mutta oon tällänen paska joka istuu koneen ääressä runkkaamassa ja aristaa ku naisia on lähellä.
olkaa vaan onnellisia kellä on elämä ja kaikkia mahdollisuuksia tulevaisuuteenne.
Mulla on ihan sama ongelma. Tuntuu että olisin muuten valmis noihin sänkypuuhiin, mutta ihan pienestä asti kytenyt yhdyntäpelko on vieläkin läsnä. Mulla on ihana poikaystävä, joka varmasti ymmärtää kun sen hänelle kerron, mutta silti jotenkin ahdistaa kun pelkään jotain näinkin jokapäiväistä asiaa. Lähinnä siis pelkään sitä mahdollista kipua ja myös sitä että jos seksi ei tunnukaan miltään tai jos en yksinkertaisesti osaakaan koko hommaa... En siis ole koskaan seksiä harrastanut eikä olla vielä seurusteltu niin pitkään että sitä vielä hetkeen harrastettaisikaan. Kuitenkin uskon ja toivon sen tilanteen olevan edessä. Niin, ja pelkään. Ahdistaa kun on näin ristiriitaisia tunteita aihetta kohtaan.
No, itse en pelännyt tippaakaan, ja uskoin, ettei se sattuisi. Syy tähän oli se, että luulin jo menettäneeni neitsyyteni yhdelle toiselle jonka kanssa olin pari kk aiemmin peuhannut. Silloin se ei ollut sattunut saati tuntunut yhtään missään. Ilmeisesti tällä aiemmalla ei ollutkaan uponnut kovin syvälle vaan jäänyt sohimaan siihen kalvon eteen hänen hynksiessään (olihan hänellä kieltämättä ollut melko iso ja kumma olikin ettei sellaisen kanssa eka kerta tuntuisi yhtään missään)...
Nimittäin, kun tämän uudemman kanssa sitten aivan huoleti (koska luulin ettei sattuisi taaskaan yhtään) ja rentona olin, niin kipu oli jtn aivan uskomatonta, niin kamalaa, että vaikka koitin kivusta huolimatta kestää, en kestänyt vaan oli pakko pyytää miestä lopettamaan. Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Koska en edes pelännyt ollenkaan, joten jännitystäkään ei juuri ollut?
Saattoiko syynä olla lyhyt esileikki? Nimittäin se ensimmäinen petikamuni hoiteli esileikin paljon paremmin (nuolemista n. pari minuuttia), kun taas tämä seuraava, jonka kanssa sattui, ihan rehellisesti sanoen lipaisi vain kaksi nopeaa ja melko huomaamatonta kielaria, minkä jälkeen kävikin jo suoraan alapään kimppuun.
Mikä muu voisi olla syynä siihen aivan ylitsepääsemättömään tuskaan, ottaen vieläpä huomioon sen etten edes pelännyt kipua? Tämän kokemuksen vuoksi (en ole noiden 2 kerran jälkeen harrastanut enempiä seksiä, koska en ole löytänyt uutta miestä) olen peloissani tulevasta ja siitä, uskallanko harrastaa seksiä jatkossa yhtä huolettomasti.
Harrastin seksiä ekan kerran "vasta" 20-vuotiaana, jolloin yhdyntä sattui ihan pirusti, valuin verta jne. Olin ihan liian jännittynyt. Siitä jäi kammo seksiä kohtaan, mut välillä humalassa tuli touhuttua, koska halusin kokeilla pysytynkö rentoutumaan silloin paremmin. Sitä ennen oli jo suurinpiirten menossa lääkärille valittamaan epätavallisen tiukkaa emätintäni. :)Kännissä ei ollut paljonkaan helpompaa, enkä tuntenut mielihyvää ollenkaan.
Pari vuotta meni, tapasin ihanan miehen jonka kanssa tutustuttiin hyvin ennen ekaa seksikertaa. Ajatus seksistä ja sen tuottamasta kivusta ahdisti, joten yritin tietoisesti viivyttää asiaa. Lopulta ajattelin että voin luottaa mieheen täysin ja et se rakastaa mua, mitä turhaa enää jännitän. No, eka kerta sen miehen kanssa meni puihin vaikka yritin uskotella itselleni etten jännitä yhtään. Pari seuraavaakin kertaa oli aika tuskallisia ja harkitsin taas lääkärireissua, koska ajattelin et mulla on joku rakenteellinen vika. Puhuttiin miehenkin kanssa ongelmasta ja se ymmärsi hyvin. Muutaman kerran jälkeen seksi kuitenkin alkoi sujua aina vaan paremmin ja nautin siitä todella. Ilmeisesti olin alitajuisesti jännittänyt uuden ihmisen kanssa, vaikka mielestäni oli ollut ihan rento. Ehkä sullakin kyse on jostain alitajuisesta. Ikävät seksikokemukset jäävät mieleen pyörimään, ja on ihan luonnollista et pelko hyökkää taas siinä tilanteessa. Mut eiköhän se ajan kanssa helpota sullakin. Ja lyhyt esileikki tietty aiheuttaa sen että paikat ei ole kostunut tarpeeksi, jolloin sattuu...
olen vielä neitsyt mutta silti pelottaa ajatuskin seksistä :s pelkään ensinnäkin että se sattuu ja että menee iha puille paljaille koko kokemus..
kipua, mutta pelkään että näytän typerältä, ja että joudun menemään sitten lääkäriin poistamaan loput immenkalvosta, niin kuin siskoni...
Sama ongelma mullakin! Olen jo 24, enkä uskalla harrastaa seksiä. Koko ajatus ahdistaa ja suorastaan ällöttää. Tilaisuuksia olisi ollut useamman kanssa, mutta kertakaikkiaan ei ole siihen pystynyt. Tosin ne tyypit ei olis ollut mulle muutenkaan oikeita, joten sinänsä vaan hyvä, että on ollut järki päässä.
Oon jo miettinyt, joudunko elää elämäni yksin. Ja jotenkin mitä enemmän mies yrittää mua sytyttää, sitä enemmän tulee kiusaantunut olo. Semmonen jonkulainen painostus ja jatkuva yritys siltä saralta saa koko seksi tuntumaan epämiellyttävältä, vaikka tietää mut neitsyeksi ja etten tuu sitä vähään aikaan harrastamaan.
Mä en tiedä, onko mulla varsinaisesti mitään kauheaa pelkoa itse seksin kamaluuden takia, mutta mulla on tosi korkeat kriteerit sille muuten, ja pelkään aina, ettei mies ole se oikea. Ja siinä mielessä tietty sitä, että hän satuttaa mua jollain tavalla, eikä ota riittävästi huomioon.
Tilanteeni on sinällään eri, että olen jo 27-vuotias ja tilaisuuksia minullakin on ollut rutkasti ja esileikkejä oon kyllä harrastanut. Varmaan mun ongelma on sitten se, etten ole löytänyt miestä, jonka kokisin arvoisekseni ja joka saisi mut tuntemaan oloni turvalliseksi.
Mua kanssa aina ärsyttää sellainen väkisin yrittäminen, kun tuntuu, etteivät tämän päivän miehet vaan tajua, että joku voi oikeesti olla herkkä ja pelätä, ja ettei ainakaan sellainen tunteeton painostaminen auta asiaa, vaan korkeintaan tekee sen vielä vaikeammaksi. Mä olen toisaalta tosi ylpeä, että oon neitsyt, ja tyytyväinen, etten ole antanut sitä olosuhteissa, joita olisin ehkä myöhemmin katunut. Toisaalta ärsyttää joskus jälkeenpäin, kun olisi ollut hyvä tilaisuus ja ehkä vielä hyvä tyyppikin, että, miksen vaan voi olla niin kuin muut ja välittämättä mistään mitään. Varsinkin, kun kuitenkin olen seksuaalinen ihminen ja kaipaan tosi paljon seksuaalista läheisyyttä.
Mullakin tarkemmin ajateltuna vaihtelee tuo pelko.
On välillä päiviä millon se pelottaa jo ajatuksena, ja välillä sitä saattaa hetellisesti lämmetä jonku koskettelun seurauksena, ja olis helppo antaa mennä.
Mut kai siinä on sit sekin, että ne tyypit ei ole ollu tarpeeks oikeenlaisia mun silmissä.
Haluun pitkän ja vakituisen suhteen, ennenku seksiä aletaan edes miettiä. En mitään häntäheikkejä ja kaikenmaailman yrittelijöitä. Ja jotenki tuntuu, et noiden kaiken maailman yrittelijöiden seurauksena sitä on entistä epäluulosempi ja kyynisempi ja estoisempi koko asiaa kohtaan. Koko hommasta on mennyt maku, ennenku se on edes alkanut.
Ihailen kyllä sun kaltaisia ihmisiä, mitkä pitää järjen päässä eikä suostu mihin tahansa! Mä ainakin haluan uskoa, että sitten kun tulee se ihan oikeasti oikea mies vastaan, niin seksikin alkaa kiinnostamaan.
No kiitos kunnioituksesta :)
Mulla on kanssa toi sama, että kriteerini on ollut kunnon suhde ennen yhdyntää. Varmaan osaksi sen takia olenkin neitsyt, koska joko en ole ollut tarpeeksi kiinnostunut kenestäkään, tai sitten kiinnostavat miehet ovat olleet jollain tasolla sitoutumiskammoisia, mulkkuja tai vaan muuten liian samanlaisia kuin minä itse ;)
Olin itse asiassa nuorempana tosi epätoivoinen, kun ajattelin minussa olevan jotain vikaa, kun en kokenut haluavani seksiä ja ketään miestä tarpeeksi. Sitten tapasin suuren rakkauteni, jonka kanssa tapailin kaksi vuotta ja jolla oli aluksi seksin kanssa yhtä vaikea kuin minullakin. Hän oli ensimmäinen mies, joka sai minut todella haluamaan seksiä ja tuntemaan intohimoa. Emme kuitenkaan menneet loppuun asti, koska hänen käytöksensä ja suhteemme laatu ei muuten täyttänyt näitä neitsyyteni menettämisen kriteerejä ja olin koko ajan epävarma hänen aikeistaan, kuten hän varmaan itsekin. Tämä on se mikä on minua jäänyt harmittamaan, koska pelkään, etten tapaa enää toista miestä, joka saisi minut tuntemaan samalla lailla intohimoa ja joka osaisi koskettaa niin taitavasti.
Pelkään, että olen mahdollisuuteni menettänyt lopullisesti ja että olisi ollut vaan parempi tyytyä siihen mitä saa niissä olosuhteissa, joissa saa. Toisaalta olen onnellinen, etten antanut rakastamani ihmisen mahdollisesti satuttaa minua vielä enemmän, enkä luopunut haaveestani saada antaa neitsyyteni ihmiselle, jonka koen sitä todella osaavan arvostaa. Se on muuten jännä, että mua ei haittaisi, vaikka olisin yhdynnässä vain yhden miehen kanssa elämäni aikana, mikä on tosi päinvastaista tämän päivän ihmisten yleisille asenteille.
Siitä olen onnellinen, että tänä päivänä tiedän, ettei minussa ole ainakaan mitään sellaista vikaa, miksi en pystyisi edes jotain miestä syvästi haluamaan. Toisaalta taas, kun tietää, mitä intohimo ja toisen tyydyttävä läheisyys on, sitä haluaisi aina vaan lisää ja "tietää, mitä kaivata". Olen ehkä tällä hetkellä hyväksynyt tilanteeni ja yritän luottaa, että saan elämältä kaiken mitä tarvitsenkin. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä epätavallisemmaksi neitsyyteni käy, sitä vähemmän yritän olla välittämättä ympäristöstäni tulevista paineista, vaikka välillä epätoivo saattaakin ottaa hetkellisesti jalansijaa. Nyt olen jo silti oppinut tuntemaan itseäni sen verran, että olen vaan erilainen ja ajattelevampi kuin ihmiset keskimäärin, enkä voi muuksi muuttua. Pitää toivoa, että minunkinlaiselleni löytyy tästä maailmasta oikea paikka :)
Toivon, että myös sinä jaksat olla vahva ja kuunnella sisimpäsi ääntä tekemättä vahinkoa itsellesi. Uskon, että odotuksesi vielä palkitaan :)
Näköjään sulla on sit vähän samanlaisia ajatuksia kuin mulla! Muakaan ei pahemmin oo miehet kiinnostaneet, ja oisko ehkä yks tai kaks semmoista ollut, milloin hyväily on tuntunut hyvältä ja miellyttävältä, ja siin on itsekin ollut mukana.
Niiden jälkeen meni taas useempi vuosi, ettei ollu mitään intohimoa tai halua miehiin, ja oikeestaan vieläkin elän sitä samaa kautta, ja mietin olenko normaali.
Tällä hetkellä tapailen yhtä, mutta tosi vaikee ottaa siltä kosketusta vastaan, ja en oikeen tykkää siitä yrittämisestä ja vartin kestävistä suutelusessioista. Varsinkaan kun ei olla tunnettu ku pari kuukautta. Ei se nyt pahaltakaan tunnu, mutta ei oikein hyvältäkään. Tulee semmoinen olo, että painostetaan tällä asialla ja yritetään tarkotuksella viedä juttua tiettyyn suuntaan, vaikka olen selittänyt, että olen näissä asioissa vanhanaikainen.
Sellanen kumppani, jolla olis myös joitain pieniä pelkoja ja olis kokematon, olis varmaan mulle just sopiva. Vois siinä sitten yhdessä yrittää harjotella ja edetä hitaasti, aloittamalla vaikka kädestä pitämisestä ; )
Varmaan yks syy, miksei koskaan oo mitään vakavempaakaan ollu, on toi ettei miehet kato välttämättä tollasta pitkään. Pari mun tuntemaa miestä on ollu vaan se perässä, ja yrittäneet viimiseen asti. Ku ei oo irronnu, niin ettineet sitten muualta.
Tuo toisen aikeiden epäily on kans niin tuttua. Sitä epäilee lähes jokaisen tarkoitusperiä, ja pahin virhe mitä mies voi tehdä, on yrittää heti ekoilla kerroilla jotain suurempaa.
Mun mielestä on ihan hyvä, jos oot odottanut, etkä antanut periksi, vain koska se oli paras tilaisuus sillä hetkellä. Itte kans haaveilen, et olis vaan yhden kanssa, ja mahdollisesti seksiä vasta avioliitossa.
Huojentavaa kuulla, että muillakin samanlaisia tuntemuksia. Itseäni pelottaa ehdottomasti eniten se kipu, se on jotenkin selittämätöntä, ja pelottaakin että muuten nyt kaikin puolin hyvässä suhteessani menee jokin vikaan jos en saa itseä niskasta kiinni ja vain tee sitä. Kaikki olisi muuten niin hyvin. Ja just samaa olen miettinyt: onko minussa joku vika? Ei kai suoranaisesti, päähän on vain jäänyt selittämätön kammo.
mulla taas ei oo sellai ettenkö vois jonkun kanssa sitä tehä.. vaa se kipu on se suurin kunnus.. tunnen etenkin vetoa yhteen tyyppiin vaikka ei ees tunneta kunnolla nähää pari kertaa viikossa mutta en ole kehdannut kertoa tunteistani ainakan vielä.. hän on komee ja tosi mukava ihminen jonka kanssa voisi viettää enemmänkin aikaa.. ainut miinus asiassa on se että hän on pyörätuolissa... mutta eihän ihmisiä voi tuomita jos on jotain mm. sairauksia tai vastaavaa... mutta kun itse sairastan chronin tautia ( suolisto sairaus joka on elimistössä koko iän ) ja tapasin hänet sairaukseni avulla.. mitä itse olen huomannut ns. sairastavat miehet on paljon mukavampia kuin terveet joilla ei oo minkäänlaista omatuntoo.. Olen todella iloinen että olen tavannut kyseisen henkilön ja ei kaduta yhtään.. !! mut en tunne hirveesti kyseistä henkilöä.. haluaisin tutustua paremmin
Siis oletko sä neitsyt vielä, vai kokeillut joskus ja saanut trauman siitä kivusta?
Mä kans pelkään sitä kipua kovasti. Mutta toisaalta haluan uskoa, että kun se oikea löytyy, niin kaikki sujuu luonnollisesti ja hyvin. Ja jos ei suju, niin sitten lopetetaan ja yritetään joskus uudestaan. Siksi haluan ryhtyä ehdottomasti hommaan vasta kun tunnen toisen totaalisesti niin että yhteiselämäkin on mahdollista. Valitettavasti harvat miehet vaan ajattelee asioista samalla tavalla, ja se on varmaan yksi suurimpia syitä, miksi mulla ei ole tai en ole halunnut suhdetta.
Onpas ihanaa, kun kerrankin jollakin tosiaan tuntuu olevan samankaltaisia ajatuksia.
Mulla on nyt sen mun rakkauden jälkeen taas ollut tuollaista, että tuntuu niin teennäiseltä yrittää kenenkään kanssa mitään, kun se ei vaan tunnu miltään. Viime aikoina oon käynyt treffeillä jonkun verran ja nyt aattelin lopettaa senkin, kun vaan masentuu ja turhautuu, kun ei ketään voisi vähempää enää mua sykähdyttää. Tuntuu kuin vain kiusaisin itseäni ja miehiä yrittämällä väkisin.
Joku kuukausi sitten tein ulkomaanmatkan ja siellä minulla oli yhden illan romanssi, jonka aikana kiinnyin kyseiseen mieheen tosi paljon. Sekin johtui siitä, että hän oli seksin suhteen aika paljon samalla aallonpituudella kanssani ja mikä harvinaista - huomasi itse, etten ollut oikein mukana ja lopetti sitten yrittämästä, minkä jälkeen saimme pitkän ja syvällisen keskustelun aikaiseksi. Ihanaa siinä oli juuri se, että mies oli tosi innokas vaan olemaan lähellä ja hänestä aidosti huomasi, ettei häntä yhtään haitannut, vaikka en halunnutkaan sen enempää. Harmi, että sekin oli sitten toisella puolella maailmaa :(
Mulla oli muuten joskus parikymppisenä suhde erääseen vanhempaan, varattuun mieheen, jolle tuntui olevan pakkomielle viedä mun neitsyys, vaikkei hänelläkään ollut sitten sen enempää tarjottavaa. Tuli vaan mieleen tuosta väkisin yrittämisestä, josta kerroit, että tuosta suhteesta tiedän tasan tarkkaan, millaista on, kun toisella on selkeä päämäärä vaan joka tilanteessa yrittää, josko nyt onnistuisi. Onhan se nyt jälkeenpäin päivänselvä, että vaikka mies tekisi mitä, niin ei se kauhean turvallista puitetta naiselle tee antaa neitsyyttään miehelle, joka voi sen jälkeen palata perheensä pariin jatkamaan elämäänsä. On se ihme ja kumma, kun noiden miesten on niin vaikea käsittää tällaisia faktoja ja eläytyä naisen asemaan.
Tuossa kumppanin kokemattomuuden toivomisessa oon ihan täysin sun kanssa samoilla linjoilla. Musta itse asiassa tuntuu, ettei kukaan muu ole tähän mennessä ymmärtänyt tuota pointtia, koska yleensä naiset tuntuvat haluavan jonkun pukin, joka on käynyt 50 reikää lävitse ennen heitä, ihan kuin se sitten takaisi jotain parempaa kokemusta. Mulla on ollut itse asiassa suurin haave se, että löytäisin jonkun itseni kaltaisen kumppanin, joka kokisi seksin juuri samalla tavalla ja jolle se olisi yhtä uutta ja ihmeellistä. Harmi vaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi samankaltaista miestä on löytää, koska nykyään kerran on se tavoite vallalla, että 20 vee tulisi olla ollut vähintään 20 kumppania, ettei olisi luuseri.
Mua ainakin vaan inhottaa miehet, joilla on ollut useita kumppaneita ja se voi jo olla este kokemasta heitä sopivaksi kumppaniksi. Musta tuntuisi tyhmältä, jos itselle kaikki olisi uutta ja ihmeellistä, niin toiselle se ois vaan joku rutiinisuoritus, taas yksi kaato muiden joukossa. Haluaisin sen toisen osapuolenkin suhtautuvan yhtä vakavasti minun/meidän ensimmäiseen kertaan, kuin itsenikin. Muutenkin olen tosi leikkimielinen ihminen, enkä siksikään halua miestä, joka on jo "paatunut" seksin suhteen.
Itse asiassa tämä kertomani suuri rakkauteni oli alussa juuri tällainen mies, jolla ei ollut paljon seksikokemuksia takanaan ja jolla oli myös ongelmia ja herkkyyttä. Se oli yksi syy, miksi koin hänet tosi sukulaissielukseni ja olimme niin monessa asiassa samalla aallonpituudella. Tuli ihan sellainen olo, kuin olisimme olleet yhdessä jotain teinejä, jotka vasta tutustuvat toiseen sukupuoleen. Se oli ihanaa! Koin saaneeni uuden mahdollisuuden, kun ei sitä kerran teininä ollut ollut silloin, kun muut naiset yleensä ensimmäistä kertaa rakastuvat. Ikävä kyllä ilmeisesti tämä preferointi ei ollut molemminpuolista sillä vaikka alussa meillä oli ihanaa ja jaksoin olla tosi ymmärtäväinen ja kärsivällinen häntä kohtaan, niin heti hänen saatuaan itseluottamusta, jouduin ikävikseni huomaamaan, että samaa ymmärtämystä ja kärsivällisyyttä oli turha odottaa hänen puoleltaan, kun minä olisin sitä puolestani tarvinnut. Tämä tapailu päättyi siihen, että hän alkoi panna(ja panee ilmeisesti edelleen) minua 8 vuotta nuorempaa yliseksuaalista helppoa teinityttöä.
Oikeastaan mun uskoni miesten kärsivällisyyttä kohtaan loppui tuohon tapaukseen, joka on vieläkin minulle kova paikka jo ihan sen takia, että mies, joka alussa oli arvoineen itseni kaltainen muuttui sitten samanlaiseksi tunteettomaksi pukiksi kuin muutkin miehet. Siksi tuntuu entistä vaikeammalta löytää ketään sopivaa itselleni enää, koska minä taas tiedän haluavani juuri sellaista, jota hänen kanssaan aluksi koin.
Kun säkin tossa kerroit, että koet, etteivät miehet jaksa katsella tuollaista menoa pitkään, niin mulla on kyllä omien kokemusteni perusteella hiukan sama olo. Kuitenkin tälläkin palstalla saa lukea naisista, joiden mihet ovat odottaneet tosi pitkiäkin aikoja ennen ensimmäistä yhdyntää, jos se ei ole meinannut onnistua. En tajua, mistä noi naiset löytävät nuo miehensä, koska mulle on tällä hetkellä täysin utopistinen ajatus, että joku mies oikeasti välittäisi musta ja ajattelisi sitä, mikä minulle on parhaaksi(joka samalla tietysti tarkoittaisi yhteistä hyvää)ja jaksaisi odottaa.
Oikeastaan aiemmin ajattelin aina itsestäni, etten ole sitten varmaan niin seksuaalinen nainen kuin muut ja varmaan aika huono sängyssä jne. Mitä enemmän olen lukenut kirjallisuutta hyvästä seksistä, sitä enemmän olen tajunnut, että se asia voi itse asiassa olla jopa päinvastoin. Kaikkialla nimittäin korostetaan sitä, miten täyden irti seksielämästään saa vain pitkässä läheisessä suhteessa, ja miten vain tuntemalla toisen myös henkisesti läpikotaisin voi päästä fyysisesti lähelle. Samoin kirjallisuudessa korostetaan sitä, miten viisasta on odottaminen ja miten sillä tavalla on helpompi rakentaa myös pidempään kestävä intohimo, koska aika usein pinnallisessa seksiin perustuvassa suhteessa se intohimo laantuu hyvin nopeasti alun huuman jälkeen. Minun on senkin puolesta tosi vaikea käsittää, mikseivät miehet ymmärrä tätä samaa viisautta ja sitä, miten paremman seksielämän hekin voisivat saada, jos odottaisivat niin kauan, että heidän naisensakin on siinä täysillä mukana.
Joten ehkä se totuus minusta ja sinustakin on se, että olemme oikeasti vaan seksuaalisesti älykkäämpiä ja kypsempiä ihmisiä, ja tiedämme, ettemme voisi toteuttaa seksuaalisuuttamme täydesti pinnallisessa toisen tarpeiden tyydyttämiseen perustuvassa suhteessa. Ehkä emme ole vaan vielä tavanneet vertaistamme kumppania, vaikka minäkin jo kerran kuvittelin tavanneeni.
Suo anteeksi pitkä kirjoitukseni, on vaan niin helpottavaa päästää ulos pitkään vaivanneita ajatuksiaan.
Sinäpä sen sanoit. Kiitos että puit sanoiksi jotain sellaista, mitä useat muutkin varmasti ajattelevat.
Aivan mahtavaa, että joku täällä tajuaa jutun ytimen! Itse asiassa kun tässä kirjottelen ja saan selkeytettyä ajatuksiani, niin oon alkanut uskomaan, että tapailemani mies on minulle väärä.
Mies on todella monissa asioissa pitkälle sellainen, mitä mieheltä haluankin, mutta intohimoa tuossa suhteessa ei ole mun puolelta tippaakaan.
Miehen kanssa on ihan mukava olla ja touhuilla tavallisia juttuja, mutta en koe häneen oikein mitään halua. Viihdyn kyllä hänen kanssaan, mutta nuo yritykset seksiin jollain tavalla ahdistaa. Jotenkin ahdistaa, kun ei tajua lopettaa, vaikka ei saa multa sillä saralla mitään vastakaikua. Fyysisesti oon häntä kohtaan jotenkin täysin kylmä, enkä pysty edes peruskosketteluun, niin kuin useimpien kanssa. Ällöttää se, kun pitää vaan pakonomasesti jatkaa sitä pussailua ja hiplaamista, vaikka aivan selvästi näkee etten tuu häntä vastaan. En ymmärrä, miksei hän voi luovuttaa, tai suostua vain pitämään kädestä yms.
Ehkä vikaa on minussakin, kun en osaa tarpeeksi selkeästi sanoa, etten siitä syty.
Oon ihan samaa mieltä siitä, että olis ihan parasta opetella toisen, kokemattoman kumppanin kanssa hellyyttä. Siinä olis semmonen tasavertainen asema ja vois aloittaa kaiken pikkuhiljaa. Inhottaa, että yritetään suoraan siirtyä asiaan lääppimisellä ja nuolemisella, ja unohdetaan välistä kokonaan halaaminen ja muut pienet, ei niin seksuaaliset jutut. Kuitenkin mulle kaikkein tärkeintä olis vaan toisen lähellä olo, käsi harteilla tai muuta pientä.
Mulla on kans sama tuo pelko siitä, että kiusaan vaan miehiä käytökselläni, mikäli niitä enemmänkin treffaisin. Että annan ymmärtää että viihdyn seurassa (niinkuin viihdynkin) mutta en kuitenkaan ole valmis tuosta vaan seksiin. Mä ainakin haluan valmistautua tilanteeseen kunnolla ja huolella, enkä tosta vaan toimia hetken mielijohteesta.
Mä haluan tuntea toisen perusteellisesti, sen hyvät ja huonot puolet, kokea ilot ja surut, haluan että se tietää musta lähes kaiken, ja jos sen jälkeen toista vielä haluaa, niin sitten rakastella. Se ei saa olla mikään läpihuutojuttu.
Siinä todellakin horjuu joku luottamus, kun asetetaan paineita sillä saralla.
Tuo sun rakastamasi mies tais kyllä olla loppujen lopuksi aika typerä! No se ei ollu sun rakkautes arvoinen, ja ehkä me löydetään vielä oikeanlaiset miehet, kenen kanssa seksikään ei niin pelota!
Olen 22v ja vielä neitsyt. Haluaisin jo harrastaa seksiä, mutta en uskalla. Pelottaa kipu ja en uskalla luottaa. Minulla on myös jonkinasteinen sitoutumiskammo, joka voi tosin osittain johtua pelostani ja siitä etten voi luottaa. Tahtoisin päästä näistä yli, mutten vain tiedä miten. Ongelma nimittäin tulee vastaan varsinkin siinä vaiheessa, kun tapailen jotakuta. Puhuakaan en uskalla.
Vanhempana ja kokeneempana sanoisin,että odottakaa,että olette valmiita,ja mieluummin ihan sinne avioliittoon asti.
Kuvittelen aina olevani tosi marginaaliryhmässä, joten oli mukava kuulla, että samanhenkisiä on olemassa :)
Joo olen huomannut, että tämä kirjoittelu kummasti saa tajuamaan asioita, jotka oikeastaan on koko ajan kuvitellutkin ymmärtävänsä, muttei vaan ole saanut puettua niitä tietoisuuteen konkreettisiksi sanoiksi.
Tuo sinun kirjoituksesi nykyisestä suhteestasi toi mieleen omat aiemmat kokemukseni, varsinkin sen, joka minulla oli sen yhden vanhemman miehen kanssa 20 vee. Ja jälkeenkin satunnaisempien miesten kanssa. Antaisinkin sen takia neuvon, että kuuntele itseäsi, koska kyllä sen sitten ihan oikeasti tietää, kun joku tuntuu oikealta. Jos seksi vähänkään tuntuu väkisin yrittämiseltä, en usko tilanteen myöhemminkään muuttuvan.
Mä luulen, että mulla oli(ja varmaan nuorilla naisilla yleensä ainakin jossain määrin) tarve vastata miesten odotuksiin ja miettiä, mitä he haluavat. Muistan nimittäin, että mulla oli aina huono omatunto, kun jouduin tuottamaan jollekin miehelle pettymyksen, kun en pystynyt antamaan hänelle sitä, mitä hän halusi. Moitin itseäni usein siitä, että olen epäseksuaalinen luuseri, joka ei pysty nauttimaan seksistä, kuten muut. Koin olevani vaikea ja rasittava, koska en voinut miellyttää miehiä. Pitkitin aina viimeiseen asti hetkeä, jolloin päätin ilmaista, etten halua mennä loppuun asti ja yritin ja toivoin aina löytävänikin itsestäni sen halun ja kyvyn vastata miesten tarpeisiin.
Aika usein esim. yhden yön tilanteet menivät siihen, että vaikka minua ei kiinnostanut yhtään, en laittanut miehelle vastaankaan, kun hän alkoi tehdä seksuaalista aloitetta. Annoin vaan asioiden tapahtua ja myöhemmin saattoi harmittaa, kun en heti laittanut vastaan. Vasta yhdynnän hetkellä sanoin, etten halua, tai sitten sanoin aiemmin, mutta mies luuli minun vielä muuttavan mielensä, kun en ollut riittävän ponteva. Noista tilanteista jäi minulle myöhemmin valtava syyllisyydentunne, koska koin kiusanneeni miestä ja tuottaneeni pettymyksen.
Ajauduin noihin tilanteisiin, koska kaipasin kuitenkin tosi paljon miehen läheisyyttä. Ihan vaan sylissä olemista jne. Uskoin aina, että mies varmaan suuttuu minulle, jos en annakaan seksiä ja haluan vain läheisyyttä. Ajattelin hänen kokevan vain tuhlanneen aikaansa minuun. Koin, ettei läheisyys voinut olla pyyteetöntä, vaan siitä olisi pitänyt maksaa seksillä ja niin jäin aina tavallaan ns. velkaa. Mulle oli aina tosi suuri yllätys, jos mies siitä huolimatta halusi vielä pitää minua sylissään, eikä suuttunutkaan. En osannut yhtään ajatella, että minulla ja läheisyydelläni olisi miehille mitään arvoa, vaan että he vain halusivat seksiä (mikä varmasti valitettavan usein nykypäivänä on totta). Olen todella onnellinen näin jälkeenpäin, että olen aina löytänyt jostain sen voiman ja itsekunnioituksen, etten ole lähtenyt harrastamaan seksiä vain miehen mieliksi hänen pontevistakaan vonkauksistaan huolimatta.
Varmaan sen jälkeen, kun oikeasti koin intohimoa rakkauttani kohtaan, minun on ollut paljon helpompi tunnistaa ja tunnustaa omat tunteeni. Nykyään luotan tuntemuksiini enemmän, enkä lähde tuhlaamaan aikaani odottaen niiden muuttumista. Iän karttumisessa on se hyvä puoli, että itsensä tuntee ja hyväksyy paremmin, eikä enää yritä miellyttää niin toisia ja olla joku muu. Tietysti se on aina vaikeaa silloin, kun on kyse rakkaudesta ja siitä tullako hylätyksi ja toimia itsensä parhaaksi, vai yrittääkö hakea hyväksyntää ja rakkautta miellyttämällä toista. Hylätyksi tulemisen pelko on nimittäin varmaan suurin ihmisten taustalla oleva motiivi itseään vastaan toimiessa. Ei ole todellakaan mukava tunne tietää joutuvansa olemaan yksin vain sen takia, että pitää kiinni omista haluistaan.
Nykyään mun on suhteellisen helppo heti ilmaista miehille, mitä tahdon ja toimia sen mukaan ilman suurempia syyllisyydentuntoja. Olen oppinut tervettä itsekkyyttä ja koen, etten ole miesten itsetunnosta vastuussa. Jos miehen itsetunto on kiinni siitä, saako hän minulta seksiä vai, minusta hänellä on silloin suuri ongelma itsensä kanssa. Samaten, jos miehen silmissä minulla on vain seksuaaliobjektin arvo ja pelkkä läheisyys on turhaa, silloinkin katson ongelman olevan hänen itsensä. ( Nykyään tunnen enemmän turhautumista siitä, kun on niin vaikea enää kuvitella rakastuvansa kehenkään ja siksi aina vaan pitää antaa pakkeja, kun ei kiinnosta, eikä enää jaksaisi tutustua yhteentään ns. väärään mieheen.. )
Ei mulla tosiaan nytkään mitenkään liikaa ole läheisyyttä elämässä, mutta osaan sitä silloin tällöin ottaa vastaan paremmalla omalla tunnolla kuin nuorempana. Olen aina tykännyt tosi paljon miesten seurasta ihan muuten vaan platonisessakin mielessä, ja aiemmin minua harmitti se, että antaessani pakit miehelle, menetin siinä samalla kaiken muunkin osan hänen seurastaan. Olen tyytyväinen, että mulla on nykyään hyviä platonisia miesystäviä ja olen saanut kokemusta siitä, että miehet voivat pitää seurastani muutenkin kuin seksuaalisesti. Se on ollut todella tärkeää.
Oli tosi kiva lukea juttusi, kun jotenkin siitä paistoi lävitse sa sama suuri turvallisuuden ja läheisyyden kaipuu, joka itselläni on aina ollut. Niin ja tuo ihan sama määritelmä siitä, miten ennen seksiä haluaa tuntea toisen läpikotaisin :)
Toivon sulle tosi paljon turvallisia ja helliä miehiä elämääsi! Mä sain kokea sen yhden siellä matkallani ja siitä opin, että jos miehellä on oikeasti sydän paikallaan ja hyvä tahto, niin hän ottaa naisen huomioon. Se on ihan uskomaton se turvallisuuden tunne, joka sellaisen miehen sylissä tulee. Harmi, kun se jäi minulle vain yhteen yöhön, vaikka oli todella sen arvoista :) Musta tuntuu, että tuo mies antoi mulle enemmän luottamusta ja turvallisuuden tunnetta yhden illan aikana kuin kaikki miehet tähän mennessä elämäni aikana yhteensä. Tosin taas on hiukan vaikeampi enää koskaan tyytyä mihinkään vähempään.