ja yhteiskunta nytkähtää yhden sukupolven eteenpäin.Kalkkikset luovuttavat ilomielin liikaneliönsä ja hoitamattomat metsänsä seuraavalle sukupolvelle silloin, kun ei tarvitse maksaa jo moneen kertaan verotetusta omaisuudesta perintöveroa.
Perinnöt
verottomaksi
5109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on taitamaton, jos maksaa perintöveroa.
ei meillä ainakaan ole maksettu kun vaimon ja omat vanhemmat kuolivat,
molemmilla oli kun naimisiin mentiin omakotitalot, rivitalotontteja, metsää, kesäasuntoja ja vuokrakämppiä.
tuollaisien siirtäminen lapsille on 15-20 vuodessa todella helppoa.
Ainoa suuri riski on, osaako nuori säilyttää omaisuuden, me olemme osanneet säilyttää ja näyttää osaavan lapsemmekin.
ujuttamista. Olen maksanut veroni ja haluan maksaa edelleenkin, mutta laillisesti.
Ei todella tunnu oikealta maksaa jo moneen kertaan verotetusta työllä hankitusta omaisuudesta taas kerran veroa.
Ymmärrän, että rahallisen omaisuuden voi siirtää, mutta miten on kiinteistöjen laita, ellei niitä myy? Jos niitä erissä luovuttaa, niin eikö joudu aina hakemaan uuden lainhuudon ja siitäkin on maksettava?
Miten jako onnistuu kiinteistöjen ja metsännkanssa, että lapsille ei myöhemmin tulisi riitaa? Kaikille osa kaikesta periaatteella, vai?
Säilytettikö itsellä käyttöoikeuden?
Täytyisi varmaan löytää joku asioita ymmärtävä neuvonantaja. Toivoin, että Suomessa jo oltaisiin perintöveroasiassa yhtä viisaita, kuin Ruotsissa. Seuraammehan Ruotsin mallia huonoissakin asioissa. Mutta ei, vähän parannusta kuitenkin.
Kiitos viestistäsi!
hyöty olisi veron poistaminen ja kaikki olisivat samalla viivalla, kun erilainen kikkailu poistuisi kuvioista.
poikani perheen kanssa samana päivänä, kun vero poistuu.Minulla yksinasujana on 5h k ja poikani nelihenkinen perhe asuu kaksiossa.Jos myyn tai lahjoitan asuntoni pojalleni, joutuu siitä maksamaan veroa n. 30000 euroa.