Puolustus

Mikä ihme siinä on, että omasta päästä kiekkoa haettaessa siihen tilanteeseen pitää mennä hitaasti kuin etana.

Useamman kerran ottelun aikana pääsee syntymään hässäkkää aivan turhaan siitä syystä, ettei olla käännytty valmiiksi ajoissa avaamaan peliä. Vatustaja pääsee iholle ja pahimmassa tapauksessa kiekko löytyy häkistä.

Kysymys ei ole pelkästään uhasta vaan myös menetetystä mahdollisuudesta turhan aikailun takia. Väsyneisyydestä ei ole kysymys, pikemminkin ajattelemattomuudesta kun ei ole mitään akuuttia "hätää".
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on juuri tuo hidas ja hankala lähtö omalta alueelta. Tämänkin asian on muut joukkueet huomanneet ja usein siellä karvaa 2-3 ukkoa tosi syvällä suomen puolella ja paniikki on valmis.
Pakit on hitaita. Kääntyvät kuin norsu parin neliön posliinikaupassa. Ja kun avaus tökkii niin vastustaja ehtii laitaa rivinsä kuntoon eikä päästä ylivoima hyökkäyksiin. Aina ukko muuri edessä.

Äänestä
  • että kannattaa mennä maltin kauttakin.
    Ei kannata hosua kuin heinämies.

    Kun tulee varma purkupaikka, painetilanne niin ei muuta kuin täysillä vaan lataamaan kiekkoa, vaikka menisi sitten laidan yli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lätkässä kirjoitti:

Mikä ihme siinä on, että omasta päästä kiekkoa haettaessa siihen tilanteeseen pitää mennä hitaasti kuin etana.

Useamman kerran ottelun aikana pääsee syntymään hässäkkää aivan turhaan siitä syystä, ettei olla käännytty valmiiksi ajoissa avaamaan peliä. Vatustaja pääsee iholle ja pahimmassa tapauksessa kiekko löytyy häkistä.

Kysymys ei ole pelkästään uhasta vaan myös menetetystä mahdollisuudesta turhan aikailun takia. Väsyneisyydestä ei ole kysymys, pikemminkin ajattelemattomuudesta kun ei ole mitään akuuttia "hätää".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu