Vaaralliset

Pikkupoika ja koira jäivät hissinovien eri puolille
8.5.2008 20:45

Talutushihna jäi torstai-iltana hissin oven väliin Lahdessa. Vaaralliseksi tilanteen teki se, että hihnan toisessa päässä oli pikkupoika ja toisessa päässä koira.

Vastaavanlainen tapaus sattui pari viikkoa sitten hervannassa. Talutushihna jäi uuden hissin oven väliin ja pikkukoira kuristui hengiltä. Surullinen loppu pihan ilopillerille.
9469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eihän se ollut vaarallinen, kun suojaukset estivät tapaturman.

Äänestä

Jos ihmiseltä jäisi kaulahuivi ovenväliin tai muu naru, hiukset tai koru, se vasta vaarallista olisikin. :( Omassa talossa on hissi jonka ovi toimii automaattisesti, ei välitä ihmisestä ellei ole tunnistimen kohdalla jotain edessä.

Missä turvallisemmat hissit.

Äänestä
  • Siinä väliinjäävässä kappaleessa pitäisi olla toisessa päässä jonkinlainen mokkula, joka ei mahdu tulemaan ovien välistä. Lisäksi roikkuvan osan tulisi olla huomattavan pitkä. Kovin kaukaa haettuja esimerkkejä siis. No joka tapauksessa uudemmissa hisseissä on anturit, jotka havaitsevat moiset kappaleet, aivan kuten kävi esimerkkijutussakin.

    Mutta joo, elämä on vaarallista. Kadun ylittäminen lienee kuitenkin tilastollisesti huomattavasti vaarallisempaa kuin hissien käyttö. Vaikuttaa vähän, että aloittaja on tehnyt kärpäsestä härkäsen.

    Äänestä

  • Kyllä jokainen taloyhtiö missä on vanhat ei turvalliset hissit voi tilata uudet hissit taloonsa, mutta harva haluaa oikeasti maksaa tälläisestä. Kyllä rahalla saa mitä vaan ;)

    Uudet hissit kyllä pitäisi olla jo aikasta mahdollisimman turvallisia.

    Äänestä

  • hhhhhh.... kirjoitti:

    Siinä väliinjäävässä kappaleessa pitäisi olla toisessa päässä jonkinlainen mokkula, joka ei mahdu tulemaan ovien välistä. Lisäksi roikkuvan osan tulisi olla huomattavan pitkä. Kovin kaukaa haettuja esimerkkejä siis. No joka tapauksessa uudemmissa hisseissä on anturit, jotka havaitsevat moiset kappaleet, aivan kuten kävi esimerkkijutussakin.

    Mutta joo, elämä on vaarallista. Kadun ylittäminen lienee kuitenkin tilastollisesti huomattavasti vaarallisempaa kuin hissien käyttö. Vaikuttaa vähän, että aloittaja on tehnyt kärpäsestä härkäsen.

    asialla. Jos mukula eli lapsonen on vielä niin pieni ja ymmärtämätön, ettei ymmärrä hissin toimintamekaniikkaa ei sitä pidäkään päästää koiran kanssa hissillä liikkumaan. Raput on heitä varten!

    Muistaakseni joka hississä on varoitus lappu että hissi ei oo leikkipaikka!

    Mä en voi syyttää tapahtuneesta ketään muuta, kuin niitä, aikuisia jotka ovat antaneet lapselle koiran huolehdittavaksi.

    Päinvastoin kuin usein luullaan koira ei ole elävä lelu ja vastuun kantavat aina aikuiset!

    Äänestä

  • rahaaaaaa kirjoitti:

    Kyllä jokainen taloyhtiö missä on vanhat ei turvalliset hissit voi tilata uudet hissit taloonsa, mutta harva haluaa oikeasti maksaa tälläisestä. Kyllä rahalla saa mitä vaan ;)

    Uudet hissit kyllä pitäisi olla jo aikasta mahdollisimman turvallisia.

    2004 vuoden taloyhtiössä on uusi hissi, mutta miten se on turvallinen jos siinä on vain yksi kohta keskellä joka reagoi liikkeeseen? Kertokaas viisaat.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    2004 vuoden taloyhtiössä on uusi hissi, mutta miten se on turvallinen jos siinä on vain yksi kohta keskellä joka reagoi liikkeeseen? Kertokaas viisaat.

    Ensimmäinen asia on, että enpä oikein jaksa uskoa noin uudessa hississä olevan vain yksi anturi. Veikkaisinpa, että hissin ala-osassa tai jokaisen kerroksen sisäänkäynnin yläosassa on myös anturi, joka havaitsee väliin jääneet kappaleet aivan kuten kävi esimerkkiuutisessakin.

    Toinen asia on, että vaikka maa on täynnä hyvin vanhojakin hissejä, tapahtuu onnettomuuksia hyvin vähän. Lienee turvallista sanoa, että aloittaja on hieman ylireagoinut.

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    On sitten olemassa sellainenkin fobia kuin hissikammo. Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi rappusten käyttöä, ainakin niin pitkäksi aikaa että tuo hissikammoisuus on saatu hallintaan!
    Hissikammoinen kun voi saada jonkun herkkämielisen helposti myös hissikammoiseksi vaikka siihen ei ole aihettakaan.

    Sitä paitsi erityisesti lapsille on aivan terveellistä kulkeakin rappuja, koska ovat muutenkin liian vähäisellä liikunnalla. Eikä se siis, rappujen käyttö, pahaa vanhemmallekaan väelle.

    Sensoreihin luottaminen lasten tai elukoiden paimentamisessa on jo vähintäänkin laiskuutta, samoin kuin, se että, ei viitsi vaivautua sitä vertaa, että kertoisi lapselleen miten hissiä käytetään ja että myös, valvoisi lapsensa hissin käyttöä!

    Miten järkyttävän uusavuttomia nämä nykyajan lasten vanhemmat voivat olla?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    2004 vuoden taloyhtiössä on uusi hissi, mutta miten se on turvallinen jos siinä on vain yksi kohta keskellä joka reagoi liikkeeseen? Kertokaas viisaat.

    syystä EN81 määrittelee, että hidastus ja pysäytysrajojen on oltava periaatteeltaan mekaanisia, ja että kaikkien turvalaitteiden on oltava CE-merkittyjä.

    ks. esim. (SCHMERSAL)

    Mekaaninen tarkoittaa pakkotoimista, joka murtaa koskettimet auki kytkimen vikatilanteessa.

    (em. ei kaikilta osin koske ovia)

    Ja hissien osalta tämä on siis edelleen voimassa, ilmailukalustosta en ole ihan varma. Siis.

    Rautatiesiltojen osalta liekkö sitten ikinä ollutkaan voimassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hissit,, kirjoitti:

Pikkupoika ja koira jäivät hissinovien eri puolille
8.5.2008 20:45

Talutushihna jäi torstai-iltana hissin oven väliin Lahdessa. Vaaralliseksi tilanteen teki se, että hihnan toisessa päässä oli pikkupoika ja toisessa päässä koira.

Vastaavanlainen tapaus sattui pari viikkoa sitten hervannassa. Talutushihna jäi uuden hissin oven väliin ja pikkukoira kuristui hengiltä. Surullinen loppu pihan ilopillerille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu