Kumman vika?

Kaveri kertoi, että tällaistakin oli tapahtunut.

Kuski A ajaa tavallista asfalttitietä 80'n alueella. Oikealta pieneltä soratieltä tulee auto B suoraan eteen ja kops, kolarihan siitä tuli.


Koska tällä pienellä soratiellä ei ollut kolmiota tuli kuski A paitsi ihmetelleensä tilannetta mutta myös maksettua kaikki kulut, käräjäoikeuden päätöksen myötä.



Eikö Suomessa joskus ollut tapana merkata vaaralliset risteykset liikennemerkillä...

Mitäpä sanotte, kuulostaako tämä hyvältä ja normaalilta?
6769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lainsäätäjän typeryydestä. [ne 200tolloa epäpätevät oikeusministeriön ym virkamiehe]. ennen oikeus oli sokea nyt lisäksi kuurokin.

Äänestä

koko tarinasi.

Äänestä

Näinhän se on, oikealta tulevien "etuajo-oikeus" on typerä sääntö. Esim. Britanniassa ei vastaavaa sääntöä ole lainkaan, vaan siellä lähes joka risteyksessä on erikseen merkitty väistämisvelvollisuudet. Lisäksi oletuksena vähäisemmältä tieltä tai T-risteyksen jalan suunnasta tuleva väistää. Näinhän ihmiset (lapset) toimivat luonnostaankin, siinä mielessä yksinkertaisempaa, eli jää enemmän aivokapasiteettia itse liikenteen seuraamiseen.

Joskus tuntuu, että Suomen liikennesääntöjen perimmäinen tarkoitus on syyllisyyden määrittely, ei törmäysten estäminen.

Äänestä

Tieliikennelaki 14 § 3 momentti sanoo seuraavaa:

Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä.


On toki tulkinnanvaraista se onko kyseinen soratie vähäinen tie verrattuna päätiehen mutta kuvauksesi perusteella löisin laskun B:n kouraan.

Äänestä

Asvalttitietä ajoi ilmeisesti nuori kuljettaja ja soratieltä (pihatieltä) ajoi eteen poliisi, tuomari,lionsklubin jäsen tai joku muu ns. tärkeä henkilö. Oikeuslaitos lähtee aina siitä jos on nuori niin on RIKOLLINEN.

Äänestä
  • Joo, ei tuo soratie ole pihatie vaan ihan tavallinen soratie jonka varresta löytyy useita asuintaloja.

    Kyllä tuon alkuperäisen herra A'n (mies, n. 40v) olisi kannattanut tai miksipä ei vieläkin nostaa tielaitos heitteillejätöstä oikeuteen kun tällä tavalla ohikulkijoita vaarannetaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijä. kirjoitti:

Kaveri kertoi, että tällaistakin oli tapahtunut.

Kuski A ajaa tavallista asfalttitietä 80'n alueella. Oikealta pieneltä soratieltä tulee auto B suoraan eteen ja kops, kolarihan siitä tuli.


Koska tällä pienellä soratiellä ei ollut kolmiota tuli kuski A paitsi ihmetelleensä tilannetta mutta myös maksettua kaikki kulut, käräjäoikeuden päätöksen myötä.



Eikö Suomessa joskus ollut tapana merkata vaaralliset risteykset liikennemerkillä...

Mitäpä sanotte, kuulostaako tämä hyvältä ja normaalilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu