Tiedustelisin lestadiolaisten suhtautumista heidän liikkeestään eronneisiin. Vastausta kaipailisin lähinnä lestadiolaisilta itseltään. Onko joku lestadiolainen sukulaisesi/ystäväsi/tuttusi lähtenyt lestadiolaisesta herätysliikkeestä (ja ehkä liittynyt johonkin toiseen kristilliseen seurakuntaan)? Kuinka suhtaudut tällaiseen perheenjäseneen/ystävään/tuttavaan? Tuleeko lestadiolaisesta luopio, jos hän ei koe lestadiolaista herätysliikettä omaa uskoaan vastaavaksi?
Suhtautuminen eronneisiin?
Uuno
161275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
sellaisia henkilöitä. Ovat varmasti löytäneet asiallisen hengellisen kodin itselleen.
Olen kiertänyt melkein kaikki hengelliset köörit ev.lut kirkon piireistä vapaisiin suuntiin - ja palannut takaisin lestadiolaisuuteen. En löytänyt muualta "asiallista" hengellistä kotia itselleni. Mutta jokaisella on oma tiensä enkä ainakaan minä moiti ja vielä vähemmän onnittele lestadiolaisuudesta lähtijöitä en liioin sinne palaajia. Pidän sellaista reagointia epäasiallisena, nimenomaan.
Kuka rakkautta kaipaa ellei juuri uskonsa kieltänyt? Eivät he ole mitään luopioita taikka muita vaan ihmisiä siinä missä muutkin.
..on pari sukulaista, jotka ovat jättäneet uskonsa. Tietenkin siitä on alussa syntynyt keskustelua yms. mutta ihan samallalailla he kuuluvat yhä elämäämme. Ts. ketään uskonsa jättänyttä EI eristetä pois joukosta.
Kuinka surullinen olenkaan ettei kaksi seitsemästä lapsestani ole säilyneet uskomassa. Yhtä rakkaita kaikki, ei kukaan enempää tai vähempää kuin toinen. Jokainen lestadiolainen tulee jossakin vaiheessa elämäänsä päätöksen eteen, haluaako jatkaa vai haluaako luopua uskosta.
Kun oma tyttäreni tuli minulle sanomaan, ettei jaksa enää uskoa, itkin, ja tyttäreni itki myös. Sanoin tyttärelleni, että jos ja kun hän ei enää uskovainen olekaan, niin yhtä rakas lapsi on kuin ennenkin.
Minulla on edelleen lapsiini lämpimät ja läheiset välit, vaikka eivät uskovaisia olekkaan. Hyväksyn heidän päätöksensä, sillä en minä, eikä kukaan voi toisen puolesta uskoa.
Eivät ole vanhempanikaan uskomassa. Heille oli aikoinaan "järkytys", kun minä tulin lestadiolaiseksi. Nopeasti siihen silti tottuivat, kun huomasivat, että ei välimme miksikään siitä muuttuneet. On lapsenlapsia, joista heille vielä iloa vuosiksi.
luettavaa. Ei varmasti ole kauheampaa kuin huli omasta lapsesta. Ovatko lapsesi osanneet sanoa, miksi he lähtivät? Eivätkö jaksaneet panna syntiä pois?
on "jakautunut" erillaisien uskontojen edustajiin mm. esikoisl., ruokoilevaisia, helluntalaisia, katollisia(enoni on munkki), sekä bobtisteja, joten voivaan kuvitella millainen soppa siitä saattaisi synytä perheeni kokoontuessa yhteen (vanhempieni sisarukset serkut), mutta kun on kasvanut näin avoimessa joukossa osaa vaan arvostaa ja rakastaa sukulaisiaan suuntautuneisuudesta huolimatta. Meille uskovaisina perhe on todella tärkeä, ja kokoonnúmme usein yhteen! En väitä etteikö kiihkeitä keskusteluja syntyisi, mutta kukaan ei ole ottamassa toiselta uskoa pois, vaan uskomme todella että usko ei ole sidottu mihinkään organisaatioon. Eikä meillä tosiaankaan syrjitä meistä ( esikoisista) eronneita sukulaisia, jotka ovat löytäneet koti-seurakunnan jostain toisesta kirkosta!
Musta meidän perhe on ekumeniaa parhaimmillaan!
Nelli, mitä ovat katolliset ja bobtistit?????
Katolliset =
Lähinnä pohjoisissa maissa asuvia ihmisiä. Arktiset olosuhteet (etenkin talvella) vaativat asuntoon lähes poikkeuksetta katon.
Täysin eri tilanne on esim. Afrikassa, jossa lämpötilan suhteen pärjää ilman kattoakin. Kuitenkin sateet aiheuttavat sielläkin sen, että valtaosa ihmisistä on katollisia.
Bobtistit =
Bob/Bobi on varsin yleinen nimi tai lempinimi erityisesti amerikkalaisessa kulttuurissa.
Bobtisteiksi kutsutaan siellä suunnalla Bob-isän lapsia, lastenlapsia jne.
Kyllä minä ainakin ymmärsin mitä Nelli tarkoitti noilla. Typerää tarttua kirjoitusvirheisiin....
tuossa on myöskin selitys kyseisille termeille.
Kiitos selittäjälle.
välitä, vaikka tuossa jotkut vähän vitsailee. Se on hienoa, että teillä pelaa sukurakkaus seurakunnasta riippumatta.
Siunausta sulle!
Kiva että lukihäiriöni huomataan!
Me lukihäiriöiset kuulumme lukittujen seurakuntaan, uskomme että lukitsemalla itsensä kaappiin pelastumme kaiken maailman pilkkaajilta!
Älä toki lukitse itseäsi mihinkään kaappiin. Alkuperäisestä kirjoituksestasi kuulsi aito Jumalan lapsen ilo ja myöskin rakkaus sukulaisia kohtaan.
"Siitä teidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, että teillä on keskinäinen rakkaus."
Meillä itse kullakin saattaa olla jokin taakka kannettavanamme - toisella isompi, toisella pienempi. Itse olen menossa syksyllä 6. leikkaukseen samasta kehonosasta.
Mutta Isä tietää mitä lapsi sietää. Hän on meidät jokaisen luonut. Hänen armollinen katseensa seuraa meitä jokaista. Me itse joudumme monesti kyselemään: "Jumala - miksi?!" Ja monesti myöskin jäämme vastausta vaille.
Onneksi sellainen ihminen, joka on antanut elämänsä Jumalan käsiin, voi luottaa täydellä sydämellä siihen, että kaikki menee kuten mennä pitää.
Joku istuu rullatuolissa, joku uskovainen isä otetaan silmänräpäyksessä tuuliin ja pilviin, kun hirvi hyppää auton eteen, joltakin sanoista jää ehkä joku kirjain pois jne.
Miksi?
Emme me osaa vastata.
Sellaistahan tämä on pienen ihmisen maallinen taaperrus. Joskus paistaa, joskus sataa. Jokaiseen vuorokauteen mahtuu kuitenkin 24 h - satoi tai paistoi.
Tärkeää on myöskin muistaa se, että tämä maallinen vaelluksemme on kuitenkin vain rahtusen mitta. Naisilla tilastollisesti about 81,5 v. ja miehillä about 75 v.
Iäisyys ei lopu koskaan!
Kerran olemme perillä siellä, josta iso kirja sanoo: "Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." Siellä rampa juoksee. Siellä mykkä puhuu. Siellä sokea näkee.
Tätä päämäärää kohden on syytä kilvoitella, vaikka joskus kolottaa, joskus itkettää, joskus koemme pilkkaa. Kerran ne kaikki loppuvat.
Jää Nelli Jumalan armon varaan, sinä pieni Jumalan karitsa!
Terveisin veljesi Herrassa
Tuestasi!
Lukkiintumis heittoni oli aika tsoukki pohjalta!! Jatkoin vain viisastelua!;)
Jostain syystä olen oppinut laittamaan mokani huumurin piikkiin!!Samalla arvostamaan omaa luonteenpiirrettäni! On kai silläkin ollut tarkoituksensa että lukihäiriön myötä aivojeni taiteelinen puoliskoni on vahvistunut,mitä pidän Jumalan lahjana!
toivon kaikkea hyvää myös sinun elämääsi!
Jumalan siunausta ja rauhaa.
Usko on sydämen asia, se ei vaikuta ystävyys suhteisiin, sen ei ainakaan pitäisi vaikuttaa. Tähän kysymykseen ei mielestäni voi vastata kuin vain omasta puolestaan. Jokainen tapaushan on tapauskohtainen. Minulla se ei vaikuta, jos ystäväni jättää uskonsa, tietenkin olen surullinen hänen pelastumisensa puolesta. Rakkaus on kuitenkin ystävien ja sukulaisteni suhteissa kantava voimavara, eikä yhtäkään ystävää tule hylätä!