Odotan ensimmäistäni ja raskaus on meneillään tiettävästi seitsemännellä viikolla. Aloin voida pahoin kolmisen päivää sitten ja mikään ruoka ei maistu, pelkkä ajatuskin kuvottaa. Pahoinvoinnin aikaan tuli toinenkin kumma ilmiö: aloin saada aivan outoja ajatuksia kuten mitä jos en pidäkään tulevasta lapsesta tai hän ei pidäkään minusta, onko minusta ylipäätään äidiksi kun en edes pahoinvointia kestä ja lisäksi epämääräisiä kauhuntunteita siitä etten nyt enää millään tavalla hallitse itseäni. Lisäksi olen aivan alakuloinen koko ajan. Taustoista sen verran että olen onnellisessa avioliitossa ja vauva on erittäin toivottu. Elämässäni ei ole mitään "vialla". Voiko tämä pieni masennus olla hormonien aiheuttamaa ja ohimenevää? Vai voiko kyse olla jostakin vakavammasta? Missään odotusajan oppaissa ei tällaisesta juurikaan ole puhuttu (pieniä vähätteleviä viittauksia lukuunottamatta). Onko jollakulla vastaavia kokemuksia?
odotusajan "sekoilut"
kanga
4756
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla lähes sama tilanne. Olen miettinyt vaan vähä eri asioita. Olisi kiva vaihtaa kanssasi ajatuksia sähköpostitse...saman ikäiset babytki kun on masussa =)
...ei muuta kuin kirjottelemaan:) uskaltaakohan tänne laittaa sähköpostiosoitetta vai alkaako joku häiriköidä? Kokeillaan, [email protected]
ALkuraskaus oli jotenkin niin vaikeeta aikaa, että pyörin päivästä toiseen masennuksen kourissa. Joskus heikoimmilla hetkillä mietin jopa aborttia jotta pääsisin eroon masennuksista, vatsan väänteistä ja uppooudoista tuntemuksista. Ajatukset säikäytti sillä tämä lapsi on meille enemmän kuin toivottu. Itkin vaan monta päivää putkeen ja huusin suoraa huutoa kun olin henkisesti todella hajalla. EN tiennyt oliko vauvamme edes elossa sillä ekassa ultrassa ei näkynyt muuta kuin ruskuaispussi. Huusin vaan päivästä toiseen että joko tulet nyt ulos tai pysyt kans terveenä sisällä loppuun asti!!!
Nyt on henkinen puoli jo hieman helpottunut. Masennuskohtauksia tulee hetkittäin, mutta eivät ole yhtä vaikeita kuin alussa.
Onneksi minulla on todella mahtava avopuoliso joka parhaansa mukaan on ymmärtänyt ja tukenut minua. Luin tuossa jostain vauvalehdestä että joillakin naisilla voi raskausaikana puhjeta masennus (olikohan se neljä kymmenestä vai kuusi kymmenestä... äähh en muista). Raskausaikana saa syödä joitain masennuslääkkeitä, mutta en muista mitä. Siitä ei aiheutu sikiölle mitään kehityksellistä haittaa fyysisesti tai psyykkisesti. Jos tämä masennus ei ota loppuakseen niin kai sitä täytyy niihin turvautua.
Ruu 21 0
haluan sanoa sen, että jos pahaa oloa on enemmän kuin hyvää, on aika hakea apua.
Oma raskausaikani meni jatkuvassa mustassa syöverissä.Asiaa vähäteltiin jossen otin puheeksi .(ei ole edes helppoa ottaa puheeksi)
Yleinen ajattelu on, että on olemassa synnytysmasennus, mutta raskausajan masennusta ei niinkään tunnisteta.
Vetkuttelin avun hakemista ja odotin sen menevän ohitse.Vauvan syntymän jälkeen 3kk oloni kävi niin sietämättömäksi, että menin terapiaan ja käyn siellä edelleen, vaikka lapsi jo yli vuoden.
Jos olisin hakenut ajoissa apua, olisi masennukseni ollut helpompi hoitaa.
Mainitsen, että perheessäni oli raskauden aikana tytär murrosiässä ja avioliitossa joku kriisi meneillään.Nämä varmaankin saivat masennuksen laukaistua, mutta varsinaiset syyt löytyvät sieltä lapsuuden kodista.Jostakin syystä me äidit alamme raskauden aikana puntaroimaan isä ja etenkin äitisuhdetta. Jos siellä on ollut ongelmia, putkahtavat ne raskauden aikana suruna, ahdistuksena ja pelkoina jne.
Toivotan teille onnea raskauksiinne ja tehkää te viisaammmin kuin minä, jos tuntuu pahalta hakekaa apua, vaikka neuvolan kautta.