Taksiliitosta on sitten lähtenyt taksankorotus ehdotus. Mutta vain 7,4% suuruinen, eli juuri se sama %, jolla kustannukset ovat nousseet. Jokin tässä politiikassa on perseellään. Miksi taksien taksoja korotetaan aina vain sillä periaatteella, paljonko kustannukset ovat nousseet? Nytkin tuollainen 7,4% on syöty jo etukäteen. Korotukset tulevat aina jälkikäteen, joten mikään ei korvaa niiden välissä alitaksalla ajettua aikaa. Kustannusten nousu ei näytä pysähtyvän sinä päivänä, kun korotuket tulevat voimaan, vaan heti korotusten astuttua voimaan aletaan ajaa vuosi tappiolla seuraavaan korotukseen asti. Nykyien lakihan sanoo, että taksat on tarkistettava kerran vuodessa, kesäkuun loppuun mennessä.
Taksankorotus ehdotus
lähtenyt
151590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kuinka suurta osaa näyttelee se tosiasia,että
aikamoinen osa kyytimaksuista tulee yhteiskunnan
pussista.Mutta uskoisin sen vaikuttavan asiaan.
Heh,ja tuosta esitetystä prosentista liikenneministeriö vielä hyväksyy vaan n. puolet,jospa nyt takseilta saataisiin pois sitten D-vero ja käyttömaksu,kuten onkin jo jossain vilauteltu.
Yhteiskunnan Maksamien kuljetusten vuoksi tuo taksa pidetään "tarkoituksella" alhaalla.
Tuo taksan riittämättömyys kulujen peitoksi vaan kärjistää entisestään kuljettajapulaa ja muuta "työmotivaatiota".
Maaseudulla ainakin taksit joutuvat harkitsemaan esim.kaluston tarpeellisuutta/tasoa,esim,pikkubussi tyyppinen kalusto ajetaan yhä vanhemmiksi ja niitä myös vaihdetaan edullisempiin normi henkilöautoihin,tästä seuraa väistämättä palvelujen huonontuminen sekä kaluston liikenneturvallisuuden heikkeneminen ym.
"tuosta esitetystä prosentista liikenneministeriö vielä hyväksyy..."
Tähän sen verran, että taksoja ei enää vahvista liikenneministeriö vaan nyt uuden lain mukaan valtioneuvosto.
ihan turhanpäiväistä höpinää. Taksat on riittäneet tähänkin päivään saakka tulleilla korotuksilla. Vai monenko taksiyrittäjän taival on päättynyt konkurssiin? Eikös konkurssi seuraa hyvin pitkälti jos tulot ei riitä kattamaan menoja ... tai muuten elellään liian leveästi.
Kuinkas kauan oot alalla ollut( ite aloitin v.1982),panee vaan höpiseen kun tällä alalla ollaan kokoajan menossa huonompaan katteeseen,ottaen huomioon että vaikka eläneeksi tulee pitäisi esim.kaluston uusimiseen jäädä "säästöön" yhä enempi,Välirahat autokaupoissa on kasvanut,viiskytä donaa ei riitä enää kolmen vuoden välein välirahaksi,ainakaan pikkubussikaluston uusimisessa, välirahat on noussut viimeisen 6 vuoden aikana kaksinkertaisiksi, ja on noihin normaali henkilöautojen välirahoihinkin tullut viimeisen kuuden vuoden aikana ja etenkin viimeisen veromuutoksen seurauksena huomattava korotus.
Huollot,polttoaineet,vakuutukset,ym.sekä yleensä normaali eläminenkin näyttää kallistuvan.
Turhaa höpinää joo,edelleen.
Mutta ko asiat vaikuttaa taksarin tuloihin varmasti,ja kun taksat ovat nousseet viimeisen 10v;n aikana tuon vain 19% laskipa miten tahansa,tuotto/kate huononee jatkuvasti.
Maaseudulla toki elinkeinon kannattavuuteen alkaa jo vaikuttaa asiakasmäärien/ajojen väheneminen,mutta niinkauan mennään kun jonniinmoisella kotterolla kuskaaminen vielä jotenkuten elättää...hehiö.
lisää liksaa. Onneksi osa on ihan ok., mutta se suuri sekainen enemmistö.
No missä välissä asiakkaat käyvät sen saman koulun? ELi osaisiav olla vittuilematta ja sotkematta?
Liiketoiminnan kuluistahan tässä on kysymys, eikä liksankorotuksesta.
Tolla kirjoittajan logiikalla vaikkapa ravintoloitsija sanoo baarimikolleen että "ensin kuule käytöskoluun,pukeutumisoppiin jne. ja sitten katsotaan,tilataanko se kaljatankki viikonloppua varten"
ajaa prosentti palkalla saa se väkisten lisää liksaa jos taksa nousee eikä palkka prosentti muutu.
piipaapiipaa
kuule itseltäsi KUIVAT!
Lähitaksin autot ajaa edelleen taksoilla ennen viime kesää, ainoastaan lähtömaksu muuttunut...
Ei varmaan aja kukaan vanhoilla taksoilla jos lähtömaksukin on viimeisin on myös mittariin asennettu taksakin viimeisin voimassa oleva.
kattoo parametris, lähtö ok, juoksukm ja ventta vanha... ainakin vantaalla. on meinaa sunkin pussista pois..
Näin monta prosenttia:
Arkisin kuljettajan palkka 100 eurosta (35 %) palkka osisi 61,25 euroa.
Sunnuntaisin 100 euron tilalla tulisi olla 161,25 euroa mittarissa josta kuljettajan prosennti olisi 70 % palkkana 122,50.
Laskekaa paljonko on korotus 100 eurosta 161,25 sen verran sunnuntai taksa / palkka on jäljessä muita aloja.
Kummmassakin esimerkissä isännän osuus on 38,75 ajetusta kassasta > 35 % prosentin palkalla.
Että se taksankorotuksista muilla aloilla tunnustetaan sunnuntai, taksit luulevat sen olevan arkipäivä.
Nyt pitäisi lopettaa i m u t t a m i n e n .
Yleiskorotus on tervetullut mutta s u n n u n t a i pitää saada myös kuntoon jotta ala alkaa kiinnostamaan uusia työntekijöitä jotka tekevät työkseen tätä eivät vain elämäntapana.
Eikö se edelleenkään mene perille, että vain niillä autoilla on km- ja odotustaksa muuttuneet vanhoiksi, jotka ovat käynneet teettämässä jotain päivityksiä mittariinsa edellisen taksankorotuksen jälkeen ja mittaripaja on jättänyt ajamatta ajantasalla olevat taksat uudelleen sinetin avaamisen jälkeen. Kaikille autoille on tullut viimeisimmät taksat viimekesänä, kun korotuskin tuli. Siitä on myös todisteena kaikkiin autoihin korotuksen jälkeen tulostunut paramertiraportti. Niillä, jotka eivät ole teettäneet mitään softapäivityksiä mittareihinsa, taksat on olleet koko ajan kunnossa.
Kyseessä on yksinomaan mittaripajan huolimattomuus. He eivät saa antaa uutta sinetöintitodistusta, ennen kuin ovat tarkastaneet, että taksat mittarissa ovat oikeat. Nyt näin ei olla toimittu, vaan on katsottu pelkästään, että lähtömaksut ja lisät ovat oikein ja isketty sinetöintitodistus kouraan.