Jos kumarramme syvästi Liperiin niin saammeko logon?
(espooseen jo kumarramme)
(espooseen jo kumarramme)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Logon varastamisesta. Vakava rikos harhauttaa rekisteri viranomaista PerusSuomalaisten Logon omomisella. Tutkimuksissa ilmenee varmaan muitakin kolttosia.
Tähän Pietu juuri pyrkikin. Samalla saamme auki koko puolueen kirjanpidon ja mätäpaiseet purkautuvat.
Miten muuten on, polttikohan Bärre setelinsä,kun ei perheen rahavaroissa näy?
espanjasta lomaosakkeen/huvilan jossa voi luppoajat viettää. Eipä ole Soini halunnut sen kummemmin perään kuuluttaa, noita rahoja. Bärre tuskin rahoja poltti, mutta saattoi sijoittaa. Oli aika erikoista kun Soini ei nostanut syytettä ja vaatinut rahoja takasii ja korvauksia. Miksiköhän?
Vaadita kuin vain 2,5 vuoden vankeutta (kiinteätä).
Kyllä huutaa saa, mutta jossain myös se raja kulkee.