RIKOSTILASTOJA

Suomen oikeustilastollisen vuosikirjan 2002 (uusin) mukaan maassamme vuonna 2001 tapahtuneista ryöstöistä 23,6 %, varkauksista 10,4 %, petoksista 10,4 %, pahoinpitelyistä 9,1 % ja raiskauksista 23,5 % oli muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemiä. Suomen ulkomaalaisväestö oli kokonaisuudessaan tuona kyseisenä aikana 1,9 %.

Onko tässä enää mitään järkeä? Näin ei voi enää jatkua. Jokaisen noiden luvun takana on suuri joukko täysin viattomia uhreja, joiden kärsimyksiä ei voi kukaan mitata.
13366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomessa asuvan ulkomaalaisväestön osuus oli tosiaan 1,9%. Nämä Suomessa asuvien ulkomaalaisten osuus rikoksiin epäillyistä oli 2,5 %. Nimimerkki kansalainen on lukenut ulkomaalaisten tekemiksi rikoksi myös täällä tilapäisesti oleskelleiden turistien yms. tekemät rikokset. Toki ne ovat ulkomaalaisten tekemiä rikoksia, mutta vertailupohjana ei voi silloin käyttää täällä pysyvästi asuvaa ulkomaalaisväestöä. Lisäksi ko. nimimerkki on lukenut ulkomaalaisten tekemiksi myös kaikki ne rikokset, jotka eivät ole syntyperäisten suomalaisten tekemiä. Siis jos suomalaisdiplomaatin tai Nokian insinöörin ulkomailla syntynyttä lasta epäillään Suomessa rikoksesta, hän on "kansalaisen" mukaan ulkomaalainen aivan samoin kuin esim. Ben Zyskowicz tai Elisabeth Rehn.

Suomessa asuvien ulkomaalaisten epäiltyjen osuus on toki suurempi kuin heidän väestöosuutensa, mutta huomattavasti pienempi kuin "kansalainen" väitti. Jos tässä osuudessa otettaisiin vielä ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioon, erot voisivat kutistua olemattomiin. "Kansalaisen" tapaiset kirjoittajat esittävät usein tietoisesti totuutta vääristelevää informaatiota ulkomaalaisista. Tällainen on häikäilemätön yritys mustamaalata ulkomaalaisia perusteettomasti. Sellainen tapa viittaa populistiseen rasismiin tai täydelliseen tiedon puutteeseen. Sen lisäksi ulkomaalaisia käsitellään vastaavantyyppisissä kirjoituksissa yhtenä ryhmänä, vaikka tiedetään, että vakaviin rikoksiin syylistyvät tulevat enimmäkseen Virosta ja ovat siis veljeskansaamme virolaisia, jotka yksin tai yhdessä suomalaisten kanssa junailevat erityisesti huumerikoksia.

Äänestä
  • Kirjoituksessani luki aivan selvästi että: "muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemiä", eli tarkoitus ei ollut millään tavalla johtaa lukijaa harhaan. Maasta toiseen kiertävät ammatti- ja taparikolliset "turistit" ovatkin aivan todellinen ongelma.

    Näitä raiskauksiakin on yritetty selittää vaikka millä. On mm. aivan totta, että näiden maahanmuuttajien keskimääräinen ikä on huomattavasti alempi kuin valtavästön, mutta taas tämä heidän suuri pienten lasten lukumääränsä kompensoi lähes täydellisesti suomalaisten vanhusten määrän, joten tällä ikäjakaumalla ei näitä raiskauksia selitetä.

    Suomen ulkomaalaisista noin puolet on miehiä, joten mitään eroa valtaväestöön ei ole sukupuolijakaumassakaan, eli myöskään tällä ei voida selittää tätä runsasta raiskausten määrää.

    Jos joku haluaa eritellympää tietoa aiheesta, niin tutustukoon Suomen oikeustilastolliseen vuosikirjaa. Totuus kun ei pala tulessakaan.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Kirjoituksessani luki aivan selvästi että: "muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemiä", eli tarkoitus ei ollut millään tavalla johtaa lukijaa harhaan. Maasta toiseen kiertävät ammatti- ja taparikolliset "turistit" ovatkin aivan todellinen ongelma.

    Totuutta ei siis saa kertoa, koska vasemmistohörhöjen hötöinen maailmankuva siitä kärsii. Raiskattakoon siis vaikka kaikki naiset, jotta 70-lukulaisten lsd-huumassa omaksumat harhat säilyvä?

    Tämä vastaan-inttäjä perusti siihen, että täällä olevat maahantunkeutujat edustavat rikollisesti aktiivisempaa väestönosaa, kuin ihmiset yleensä keskimäärin. Jos näin on, tämä tarkoittaa sitä, että Suomen maahanmuutto-politiikka on rikollisia suosivaa?

  • Ali Baba -Varas kirjoitti:

    Onko missään semmoista tilastoa, jossa skinheidien ja muiden äärioikeistolaisten rikoksia verrataan normaalien kansalaisten tekemiin rikoksiin?

    Äänestä

  • Ali Baba -Varas kirjoitti:

    Totuutta ei siis saa kertoa, koska vasemmistohörhöjen hötöinen maailmankuva siitä kärsii. Raiskattakoon siis vaikka kaikki naiset, jotta 70-lukulaisten lsd-huumassa omaksumat harhat säilyvä?

    Tämä vastaan-inttäjä perusti siihen, että täällä olevat maahantunkeutujat edustavat rikollisesti aktiivisempaa väestönosaa, kuin ihmiset yleensä keskimäärin. Jos näin on, tämä tarkoittaa sitä, että Suomen maahanmuutto-politiikka on rikollisia suosivaa?

    selvittää itsellesi, ketkä tänne maahan nykyään vaativat lisää ulkomaalaisia, huomaat etteivät ole vasemmistolaisia ollenkaan, vaan edustavat ihan sitä toista laitaa ja työnantajia.

    Äänestä

  • Ali Baba -Varas kirjoitti:

    Totuutta ei siis saa kertoa, koska vasemmistohörhöjen hötöinen maailmankuva siitä kärsii. Raiskattakoon siis vaikka kaikki naiset, jotta 70-lukulaisten lsd-huumassa omaksumat harhat säilyvä?

    Tämä vastaan-inttäjä perusti siihen, että täällä olevat maahantunkeutujat edustavat rikollisesti aktiivisempaa väestönosaa, kuin ihmiset yleensä keskimäärin. Jos näin on, tämä tarkoittaa sitä, että Suomen maahanmuutto-politiikka on rikollisia suosivaa?

    koskaan lähettänyt samanlaista viestiä.

    Äänestä

  • enkä ole kirjoitti:

    koskaan lähettänyt samanlaista viestiä.

    lähetetty viesti esille, ihme hommaa.

    Äänestä

  • Tuo ulkomaalaisten ossus 2,5% on selvitetyistä rikoksista, ei rikoksista epäillyistä. Sen oikea luku on 5,1% (29628 henk), joista puolet oi suomessa asuvia, loput turisteja yms.
    http://www.om.fi/optula/uploads/hrigaqn6t163k.pdf
    "Poliisin tietoon tulleissa rikoksissa syylliseksi epäillyistä oli vuonna 2000
    ulkomaalaisia 30 493 henkilöä (5,3 % kaikista epäillyistä) ja 29 628 henkilöä
    (5,1 % kaikista epäillyistä) vuonna 2001. Näistä epäillyistä puolet (14 783
    henkilöä eli 50 % epäillyistä; 47 % vuonna 2000) oli sellaisia, joilla oli
    kotipaikka Suomessa ja loput turisteja tai muita Suomessa vierailleita ulkomaalaisia.
    Muita kuin syntyperäisiä Suomen kansalaisia oli rikoksista epäiltyinä
    12 829 henkilöä (2,2 % kaikista epäillyistä) vuonna 2001 (12 671 henkilöä
    eli 2,2 % epäillyistä vuonna 2000). Kansalaisuudeltaan tuntemattomia vuonna
    2000 sekä 2001 oli 0,2 prosenttia kaikista epäillyistä (1 044 henkilöä vuonna
    2000 ja 1 166 henkilöä vuonna 2001)."

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Kirjoituksessani luki aivan selvästi että: "muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemiä", eli tarkoitus ei ollut millään tavalla johtaa lukijaa harhaan. Maasta toiseen kiertävät ammatti- ja taparikolliset "turistit" ovatkin aivan todellinen ongelma.

    Näitä raiskauksiakin on yritetty selittää vaikka millä. On mm. aivan totta, että näiden maahanmuuttajien keskimääräinen ikä on huomattavasti alempi kuin valtavästön, mutta taas tämä heidän suuri pienten lasten lukumääränsä kompensoi lähes täydellisesti suomalaisten vanhusten määrän, joten tällä ikäjakaumalla ei näitä raiskauksia selitetä.

    Suomen ulkomaalaisista noin puolet on miehiä, joten mitään eroa valtaväestöön ei ole sukupuolijakaumassakaan, eli myöskään tällä ei voida selittää tätä runsasta raiskausten määrää.

    Jos joku haluaa eritellympää tietoa aiheesta, niin tutustukoon Suomen oikeustilastolliseen vuosikirjaa. Totuus kun ei pala tulessakaan.

    Puhuit samassa kappaleessa muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemistä rikoksista ulkomaalaisväestön osuudesta. Miksi ottaa nämä vertailtavaksi, kun ne eivät ole yhteismitallisia? Jos puhuu Suomessa asuvista ulkomaalaisista, silloin lienee rehtiä puhua myös heidäntekemistään rikoksista eikä sotkea asiaan turistien ja muiden tilapäisesti maassa asuvier rikoksia. Tapasi esittää asia saa huolimattoman lukijan luulemaan, että epäsuhta väestöosuuden ja rikosten välillä on näin valtava. Lisäksi olet valikoinut ne rikoslajit, joissa ulkomaalaisten osuus on suurin. Eikö tämä ole sama populistinen tapa välittää informaatiota kuin mikä on tuttua iltapäivälehtien lööpeistä.

    Ulkomaalaisten kuten suomalaistenkin tekemistä rikoksista valtaosa on lieviä rikoksia. Sellaisia, joista seurauksena on sakkorangaistus. Liikennerikokset ovat yleisin rikostyyppi. Raiskaus- ja muihin seksuaalirikoksiin ulkomaalaiset syyllistyvät suhteellisesti selvästi useammin kuin suomalaiset. Vai onko tämäkään totta? Se on totta sikäli, että niissä seksuaalirikoksissa, jotka tulevat poliisin tietoon, asia on näin. Toisaalta tutkimusten perusteella tiedetään, että valataosa raiskauksista jää tilastoimatta, koska niitä ei ilmoiteta poliisille. Lisäksi tiedetään, että suurin osa näistä on sellaisia, joissa uhrille läheinen, tuttava tai jolain tavoin entuudestaan tuttu on rikoksen tekijänä. Ulkomaalaiset ovat harvoin näille uhreille tuttuja, korkeintaan ovat tutustuneet ravintolassa ennen raiskausta. Totuus ei tosiaan pala tulessakaan, mutta tieto ei ole aina sitä mitä se päältä katsoen ensivaikutelman saatua näyttää. Silti on kiistatonta, että jotkut ulkomaalaisryhmät syyllistyvät huomattavan usein seksuaalirikokseen. Nämä samat ulkomaalaisryhmät voivat sen sijaan syyllistyä huomattavan harvoin johonkin sellaiseen rikokseen, joka on tyypillistä meille suomalaisille kuten vakaviin väkivaltarikoksiin tai rattijuopumukseen.

    Ammattirikollisista kasvava osa on ulkomaalaisia. Erityisesti rajojen aukeneminen Venäjälle ja Viroon on tämän kehityksen pääasiallinen syy. Myös EU-liittymissopimus (Schenkenin sopimus) on lisännyt ja mahdollistanut vapaamman liikkuvuuden. Sosialistinen Neuvostoliitto ja Viro sen osana oli siten Suomen rikollisuustilanteen kannalta erinomainen asia. Uskoakseni hyvin harva kuitenkaan kannattaa sosialistisen NL:n palauttamista ja Viron liittämistä siihen ratkaisuna idän aiheuttamiin rikollisuusongelmiin, joiden pääsuunta on onneksi muualla kuin Suomessa. Periferiassa elämisestä on se etu. Kun puhuu ulkomaisista ammattirikollisista Suomessa ei kannata kainostella kansalaisuuden kanssa. Kyllä he ovat pääosin virolaisia, sitten venäläisiä. Muiden ammattirikollisten suuntautuminen Suomeen on keikkaluonteista. Silloin tällöin tänne eksyy esim. puolalaisia hitsareita, joilla on välineet mukana ja he pyrkivät hitsailemaan suomalaisyritysten kassakaappeja auki. Huumebisnes on pääosin virolaisten käsissä, seksibisnes venäläisten. Rahanpesun osaavat kummatkin.

    Ulkomaalaisten rikollisuudesta huolta kantavien (joidenkin) syyttävä sormi osoittaa johonkin luuloteltuun vasemmistoradikaalien sinisilmäisyyteen maahanmuuttopolitiikassa. Suomessa rikoksia tekevien ulkomaalaisten päävirta eivät ole nämä pakolaisstatuksella saapuneet. Kaupallisten syiden takia liikkuvuus halutaan pitää mahdollisimman avoimena sekä itään että länteen että etelään. Tämä on se todellinen syy ulkomaalaisten kasvavaan rikollisuuteen.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    On jokseenkin järjetöntä puhua kaikkien rikosten yhteisprosenteista, koska silloin mukana ovat mm. suomalaisten runsaat liikennerikkomukset, joita taas ulkomaalaisilla ei niin paljoa ole.

    Tämä taas vääristää tilastoja näiden todella merkittävien (henkeen, terveyteen ja omaisuuteen kohdistuvien) rikosten osalta, jotka ovat kuitenkin se rikollisuuden vakavin ydin. Ja juuri näissä nämä maahanmuuttajien osuudet ovat pelottavan korkeat.

    Äänestä

evvovia pukkaa.

Äänestä

eiköhän kaikista parasta olis lopettaa niitten mamujen syyttäminen ja syyttää niitä jotka suorittaa 90% kaikista rikoksita; 18-40 vuotiaita miehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kansalainen kirjoitti:

Suomen oikeustilastollisen vuosikirjan 2002 (uusin) mukaan maassamme vuonna 2001 tapahtuneista ryöstöistä 23,6 %, varkauksista 10,4 %, petoksista 10,4 %, pahoinpitelyistä 9,1 % ja raiskauksista 23,5 % oli muiden kuin syntyperäisten suomalaisten tekemiä. Suomen ulkomaalaisväestö oli kokonaisuudessaan tuona kyseisenä aikana 1,9 %.

Onko tässä enää mitään järkeä? Näin ei voi enää jatkua. Jokaisen noiden luvun takana on suuri joukko täysin viattomia uhreja, joiden kärsimyksiä ei voi kukaan mitata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu