400 000 työttömän suurin syy?

grrrr

Kuuluisassa pankkikriisissä valtio päätti tukea veloissa olevien yrittäjien sijaan luottotappiosia pankkeja. Kymmeniä miljardeja syydettiin pankkitukiin...pankeille, jotka eivät tietenkään auttaneet vaikeuksissa olevia pk-firmoja vaan realisoivat omaisuuden ja jatkoivat velkomista.

70000-80000 yritystä kaatui ja 300000 työtöntä aloitti elämänsä, suuri osa ikuisessa velkavankeudessa, jotta yrittäminen ei olisi heille jatkossakaan mahdollista.

Myös EU ja maatalouden alasajo lisäsivät työttömien määrää kymmenillä tuhansilla.

Nyt pumpataan rahaa isoihin firmoihin, jotka jo katselevat mahdollisuuksia ulkomailla.

sitten hankitaan Suomeenkin ulkomaisia halpatyön tekijöitä, jottei yrityksille tulisi paineita nostaa palkkaa, anteeksi, siis työvoimapulaa. Poiliisille heidän toimestaan tosin riittää töitä.

Ainiin, vielä yksi naula arkkuun. 80-luvun alussa Suomessa oli valtion viroissa 3000 000 ihmistä. Nykyään heitä on 700 000, vaikka kansa on vain pienentynyt. Ei näihin tyyppeihin, jotka kehittelevät tuontiautoille uusia monimutkaisia veroja, joka mallille ja merkille oma prosenttinsa, ole varaa näin pienellä kansalla.

26

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TYKA

      Esitit monia hyviä syitä työttömyyteen. Ja kaikesta tästä työttömyydestä pääsisimme eroon hyvin pienellä lainmuutoksella.

      Työttömyysturvalaki. Poistetaan kaikilta työttömyysturva. Silloin ei kukaan voi olla työttömänä kun ei saa mitään mistään. On pakko alkaa tekemään jotakin.

      Yhteiskunta ei voi enää estää ihmisiä tekemästä työtä, kuten nykyisin tekee, koska yhteiskunta ei voi viedä työttömyystukea koska kenelläkään ei sitä enää ole. Kaikki ihmiset voivat aloittaa työn tekemisen.

      TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • grrr

        niitä töitä löytyy, kun mistään ei saa rahaa. Halvempia asuntojakin löytyy, kun asumistukea pienennetään. Heppoisia ovat sinun perustelusi.

        Jos kenelläkään ei olisi työttömysturvaa, johtaisi se kaikkien palkkatason laskuun. Niitä, joita ei huvittaisi ilmaistöihin nälkäpalkalla lähteä, alkaisivat rikokset kiinnostaa yhä enemmän.

        Halooo! onko kukaan siellä ohjaimistossa??

      • TYKA
        grrr kirjoitti:

        Testailin vain miten lukijat reagoivat. Aika heikosti, melkein sama mitä kirjoittaa, kukaan ei reagoi.

        Kyllä TYKA mallissa työttömyysturvalakia pyritään saamaan koskemaan nykyisellään kaikkia. TYKA ei siis ole poistamassa työttömyysturvaa.

        Sanot, että palkkataso alkaisi laskea jos ei olisi työttömyysturvaa kenellekään. Eikö tämän voisi tulkita toisin päin niin, että kun kaikilla olisi työttömyysturva, palkat alkaisivat nousta?

        TYKA mallissa tosiaan työttömyysturvaa laajennetaan ja sillä on mahdollista nostaa palkkoja. Varsinkin nettopalkkoja eli ottamalla käyttöön TYKA mallin, jokaisen nettotulo vähintään tuplaantuisi.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • grr
        TYKA kirjoitti:

        täällä ei sitten ole työttömyysturvaa?

      • TYKA
        grr kirjoitti:

        täällä ei sitten ole työttömyysturvaa?

        Ihmeellinen työttömyysturvalaki
        ============================

        Meillä Suomessa on siitä ihmeellinen työttömyysturvalaki, että se on voimassa vain sellaisilla henkilöillä jotka eivät itse tee mitään itsenäistä työtä. Eli kansalaisilla jotka ovat passiivisia. Eli kun kansalainen odottaa kiltisti kortistossa itselleen työpaikkaa, hän saa työttömyyskorvausta.

        Jos sen sijaan kansalainen tekee itse töitä rehellisesti, sanotaan vaikka käy palkkatyössä kahdeksan tuntia päivässä ja iltaisin ja viikonloppuisin maalailee tauluja, joita myy toisille. Jos tällainen kansalainen joutuu työttömäksi, hänellä ei ole oikeutta työttömyystukeen. Hänet katsotaan yrittäjäksi eikä työttömyysturva ole voimassa yrittäjillä. On aivan sama saako kansalainen yrittämisestään mitään, jos hänellä vain on toiminimi että voi maksaa veroja jos saa jostakin tuloja, hän on ulkona työttömyysturvan piiristä. Kaikki työtä lisäävä toiminta on siis meillä Suomessa ankarasti kielletty.

        Ilman toiminimeä tai vastaavaa yksityinen kansalainen ei voi maksaa veroja. Eli tekemällä itsenäisesti jotain ilman toiminimeä, kansalainen on rikollinen.

        Passivoiva työttömyysturvalaki
        ==========================

        Tämän lain vuoksi kansalaiset eivät voi aloittaa pienimuotoista itsenäistä tekemistä koska se aiheuttaa työttömyysturvan menettämisen. Koska kukaan ei uskalla tehdä mitään, jää paljon työtä tekemättä. Jokainen pyrkii olemaan tekemättä mitään jotta hänen työttömyysturvansa pysyisi.

        Työttömänä kansalaiset kortistoidaan ja varoitetaan kovin tekemästä mitään. Vakuudeksi tästä viranomaiset epäävät tuen heti, jos työtön on erehtynyt ajattelemaankaan itsenäistä työtä. Tähän riittää jo ammattikirjan lukeminen yliopiston kirjastossa tai kyselyn tekeminen verovirastoon, mikä olisi verotus jossakin tapauksessa jos alkaisi yrittäjäksi.

        Kaikesta tästä seuraa, että kansalaiset joutuvat tämän työttömyysturvalain pakottamana olemaan toimettomana kotonaan ja odottamaan milloin työvoimatoimisto ilmoittaa, että palkkatyötä olisi nyt saatavilla. Tai palkkatyössä oleva kansalainen joutuu miettimään kannattaako hänen tehdä mitään ylimääräistä koska se automaattisesti poistaa hänet työttömyystruvan piiristä.

        Tämä sama laki näkyy kaikkialla. Katsoo mitä hyvänsä lakia niin siellä puhutaan työnantajasta ja työntekijästä. Koskaan ei puhuta työtulosta vaan puhutaan työajasta.

        Kivikautinen laskentatapa
        =======================

        On aika ihmeellistä, että kansalaisen tekemä työ lasketaan tunteina eikä euroina. Kaikkien on erittäin vaikea todistaa montako tuntia jotakin työtä on tehty, ellei sitä ole tehty työnantaja/työntekijä suhteessa.

        Mutta työstä saatu tulo on helppo kertoa. Se on sama mitä verottajallekin ilmoitetaan. Mutta kun laki on näin, kaikki virastot tekevät suuren määrän turhaa työtä laskiessaan ensin kansalaisten työtunteja ja muuntaen ne sitten euroiksi. Tätä he tekevät edestakaisin. Papereita täytellään ja kysellään matkojen pituutta ja muuta millä kulunutta aikaa selvitellään. Kun kaikki kierrätetään tuntien kautta, kuluu aikaa ja tupakkaa. Kaikki tämä maksaa.

        Korjaus on hyvin yksinkertaista
        ============================

        Ja kuitenkin kaikki tämä voitaisiin poistaa yksinkertaisesti muuttamalla tuo työttömyysturvalaki koskemaan kaikkia työttömiä.

        Eli muuttamalla tuo laki saisimme lisää kansantuotta 30 000 000 000 euroa, joka tekee keskimääräistä työkykyistä kohti 10 000 euroa vuodessa. Jos tarkastellaan asiaa toiselta kantilta, havaitaan että muuttamalla tuo laki koskemaan kaikkia työttömiä, jokaisen nettotulot vähintään tuplaantuisivat. Se nettotulo on se rahamäärä joka sinunkin tilillesi tulee kuukausittain.

        Vastaus kysymykseesi
        =================

        Tämän alustuksen jälkeen voin kertoa, että työttömyysturva on kaikilla henkilöillä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että kaikki henkilöt ovat siirtyneet passiivisiksi kortistoon tai palkkatyöläisiksi. Ja se tarkoittaa, että laista johtuen meillä on puolimiljoonaa työtöntä. Ja se tarkoittaa, että laista johtuen meillä on ennätyksellinen turha byrokratia. Tämän lain hinta on siis 30 miljardia euroa, joka vuosi.

        Ihmisten pahoinvointi
        ===================

        Monet ihmiset valittavat kuinka huono ostovoima meillä on, kuinka palkat ovat pieniä ettei sillä pärjää, kuinka autot ovat kalliita, kuinta viina on kallista. Tämä kaikki aiheutuu tästä meidän työttömyysturvalaista.

        Jos tuo laki muutettaisiin koskemaan kaikkia, myös itsenäistä työtä tekeviä, meillä ei olisi työttömyyttä. Jos lakia muutettaisiin, nykyisin palkkatyössä olevat kansalaiset uskaltaisivat aloittaa yritystoimintaa, samoin työttömänä olevat, siis aivan kaikki joilla siihen on resursseja. Siis uskaltaisivat. Se tarkoittaisi täystyöllisyyttä.

        Nykyinen laki on niin ankara, että pienenkin työn tekeminen esimerkiksi palkkatyön lisäksi aiheuttaa kahden vuoden työttömyystuen menetyksen tilanteessa jossa kansalainen joutuu työttömäksi.

        Kuten huomaat, asia on vaikea ymmärtää. Monet ajattelevat että kyllähän kaikilla on työttömyysturva. Tämä pitää paikkansa, mutta saadakseen turvan, ei saa tehdä mitään itsenäistä työtä.

        Tämä itsenäinen työ on kuitenkin se, mikä lisäisi kansantuotetta ja sitä kautta hyvinvointia meille. Tämän itsenäisen työn puutteen vuoksi meiltä puuttuu 30 mijardia joka vuosi kansatuotteesta. Jos tätä ei puuttuisi, nettotulomme olisivat kaksinkertaiset.

        Kaikki ovat siis passiivisia.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

    • esjotes

      se mitä väläyttelit esiin ei tietenkään ole koko totuus, mutta olennaisia seikkoja siinä kaiveltiin .. Ihmetellä vaan sopii miten pitkään suomalaisten ''hyväksyntä '' tälle väärälle politiikalle jatkuu.. Ylikiltteyteen opetetut nynneröt yrittävät olla positiivia kunnes laiva kaatuu ja on katastrofi päällä

      • Parempi vaihtoehto

        Suomen kansa ei ole antanut valtuutusta luopua maamme itsenäisyydestä

        Maamme liittäminen Euroopan Unioniin on tosiasiallisesti mitätöinyt Suomen oman valtiosäännön ja tehnyt mahdottomaksi täystyöllisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden toteuttamisen sekä aikaisemman hyvinvointivaltion säilyttämisen.

        Kun EU:lle nyt ollaan säätämässä omaa perustuslakia, tulisi suomalaisten viimeinkin herätä vallitsevaan todellisuuteen. Vaihtoehdot ovat paluu itsenäisyyteen tai epäitsenäinen, alistettu asema EU:n koillisena holhouksen alaisena rajamaakuntana.

        Suomen nykyinen hallitus ja eduskunta syyllistyvät valtiopetokseen, mikäli ne hyväksyvät EU:n perustuslakiasiakirjan ja tekevät maastamme Unionin osavaltion.

        Mitään valtuutusta Suomen itsenäisyydestä luopumiseen Suomen kansa ei ole niille antanut.

        Linkki:
        http://www.vapaansuomenliitto.fi/

      • esjotes
        Parempi vaihtoehto kirjoitti:

        että suomessa ajauduttaisiin väkivaltaisiin levottomuuksiin tämän kysymyksen takia ? On tietty joukko jotka eivät missään tapauksessa hvyäksyisi unionista eroa ja he ovat vaikutusvaltaisia, talouselämän huippua , joiden rahoilla ei ole isänmaata ja jokke täys vapaa globalisaatio sopii hyvin..Miten siinä käy suomen ryöhkeiksi käyneille työläisille , se ei heitä kiinnosta pätkääkään.
        Unionista ei pystytä eroamaan, väitän. Mutta sitten on oleva yhä suurempi ja vihaisempi joukko joka sitä vaatii ...Otetaanko siinä vielä halot, puukot , pommit ja kalasnikoovit esiin ? Voiko suomeen syntyä vastarintaliike malliin baader meinhof joschika fischer ?

      • grrr

        on varmaan syy tähän ongelmaan, media kertoo, mitä valta tahtoo. Ne jotka tietävät jotain, yleensä ovat tällä paremmalla puolella, eivätkä haluakaan mitään muutosta tuloerojen kasvattamiseen.

        Uskoisin, että kansa on hiljaa siihen asti, kun niille annetaan leipä suuhun. Nälkä ajaa ihmisen hirveisiin tekoihin, kylläisinä ollaan lauhkeita kuin lampaat ja katsellaan sormien välistä tätä Lipposlandian touhua...

      • Jonkka
        esjotes kirjoitti:

        että suomessa ajauduttaisiin väkivaltaisiin levottomuuksiin tämän kysymyksen takia ? On tietty joukko jotka eivät missään tapauksessa hvyäksyisi unionista eroa ja he ovat vaikutusvaltaisia, talouselämän huippua , joiden rahoilla ei ole isänmaata ja jokke täys vapaa globalisaatio sopii hyvin..Miten siinä käy suomen ryöhkeiksi käyneille työläisille , se ei heitä kiinnosta pätkääkään.
        Unionista ei pystytä eroamaan, väitän. Mutta sitten on oleva yhä suurempi ja vihaisempi joukko joka sitä vaatii ...Otetaanko siinä vielä halot, puukot , pommit ja kalasnikoovit esiin ? Voiko suomeen syntyä vastarintaliike malliin baader meinhof joschika fischer ?

        Johan meillä on kettutytöt ja EVR. Tämä on vasta alkua!

    • TYKA

      Esitit monia hyviä syitä työttömyyteen. Ja kaikesta tästä työttömyydestä pääsisimme eroon hyvin pienellä lainmuutoksella.

      Työttömyysturvalaki. Poistetaan kaikilta työttömyysturva. Silloin ei kukaan voi olla työttömänä kun ei saa mitään mistään. On pakko alkaa tekemään jotakin.

      Yhteiskunta ei voi enää estää ihmisiä tekemästä työtä, kuten nykyisin tekee, koska yhteiskunta ei voi viedä työttömyystukea koska kenelläkään ei sitä enää ole. Kaikki ihmiset voivat aloittaa työn tekemisen.

      TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • lukija

        Niin kauan kun Suomi on Euroopan unionissa eivät TYKAn konstit toimi. Brysselistä tulee käskyt , ohjailut ja määräykset. Emme ole enää itsenäinen maa joka tekee niinkuin parhaaksi näkee ja niinkuin hyvä olisi.
        Nyt meitä käskee toiset. Valitettavasti. Olemme lauma tahdottomia orjia.
        Kuinka kauan ----------

      • TYKA
        lukija kirjoitti:

        Tietääkseni EU ei ole määrännyt Suomeen työttömysyturvalakia, joka ei koskea kaikkia työttömiä.

        Tietääkseni muissa EU maissa on työttömyysturvalait, jotka koskevat kaikkia tasapuolisesti. Suomi alkaa olla poikkeus.

        Moni kotimainen laki on jouduttu muuttamaan EU:n kanssa samakaltaiseksi. Ehkä pitäisi kirjoittaa EU:n presidentille ja huomattauttaa miksi se ei puutu EU:n linjasta poikkeavaan työttömyysturvalakiimmen.

        Seurauksena tietenkin saattaa olla, että työttömyysturva kielletään kaikista maista koska se vääristää kilpailua. Mutta olisi kai sekin parempi tilanne kuin nykyinen, jossa työtä ei saa tehdä ellei valtio anna siihen lupaa. Ja valtio ei anna lupaa puolelle miljoonalle kansalaiselleen, jotka on sovittu pidettävän työmarkkinoiden ulkopuolella riittävän pienien palkkojen saavuttamiseksi.

        Kysyn nyt sinulta mitä mielestäsi TYKAn konstit ovat. Kerro ihan omin sanoin niin saan vähän palautetta miten lukijat ovat ymmärtäneet TYKA mallin. Olen alkanut huomaamaan, että TYKA mallia ei olle ymmärretty niin kuin se on tarkoitettu ymmärrettäväksi.

        Usein saan lukea jostakin asiasta josta havaitsee, ettei lukija ole sisäistänyt TYKA mallin ajatusta ja sen vuoksi hylkää sen omien ajatustensa vuoksi.

        Jos katsomme laajemmalti tätä EU tilannetta, en näe siinä suuria ongelmia jos toimisimme oikein asioiden hoitomme suhteen. Meillä on suuri sisäkauppa-alue käytössämme, noin 500 miljoonaa ihmistä. Meillä on teknologiaosaamista, joilla voimme tuottaa hyvä katteisia tuotteita kunnes niitä aletaan tuottamaan halpatyövoimamaissa. Meillä on sisua jolla jaksamme tehdä paljon työtä. Meillä olisi siis kaikki edellytykset olla EU:n parhaimman elintason maa jos niin haluaisimme.

        Meillä on vain yksi ongelma tämän kaiken hyödyntämisessä. Meillä ei saa tehdä tuottavaa työtä itsenäisesti vaan sitä saa tehdä vain valtion myöntämän määrän verran. Tämä sallittu määrä on 2 miljoonaa henkilötyövuotta. Sen ovat sopineet (suur)yritysmaailma, päättäjämme ja ammattiyhdistysliikkeet.

        Meillähän on resursseja kolmen miljoonan henkilötyövuoden tekemiseen. Miljoonaa on siis nykyisin reservissä, eikä toistaiseksi ole näkysyt suunnitelmia vapauttaa tätä resurssia tuottavan työn tekemiseen.

        Tätä resurssia pidetään tuottamattomana meidän työttömyysturvalain avulla. Koska se ei salli omaehtoisen työntekemistä, päättäjien on helppo tällä tavoin pitää osa resursseista pois tuottavasta työstä. Tämä sivussa pitäminen maksaa meille 30 000 000 000 euroa vuodessa. Sinun ja minun rahoja, sekä muidenkin veronmaksajien. Sinulle siitä kertyy ehkä joka vuosi 10 000 euron verran maksettavaksi, minulle myös.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • Angelina

        tiivistäisit joskus tekstiä, niin joka saattaisi alkaa miettiäkin. ensin perusteet tiivistettynä ja siitä eteenpäin...

      • TYKA
        Angelina kirjoitti:

        tiivistäisit joskus tekstiä, niin joka saattaisi alkaa miettiäkin. ensin perusteet tiivistettynä ja siitä eteenpäin...

        Tiivistelmä
        =========

        Jos sinä paremmin ymmärrät asian, esitän TYKAn nyt sinulle tiivistettynä:

        Asia: TYKA (TYöttömyysturva KAikille).

        Perustelut: Vähintään tuplaa kaikkien nettotulot.

        Nyt voit sitten kommentoida.

        Esimerkki tiivistettynä
        ======================

        Näytähän sitten mallia. Ota edellinen tekstini ja laita se tiivistettynä tähän, katsotaan miltä se näyttää.

        Fiksut lukijat
        ===========

        Jos lukijat olisivat fiksuja, riittäisi jos sanoisin, että työttömyysturva pitää laajentaa koskemaan kaikkia.

        Mutta arvaapa ovatko lukijat fiksuja. Kuinka moni heistä edes tietää, että työttömyysturvalakimme estää ihmisiä tekemästä tuottavaa työtä? Tai kuinka moni heistä edes tuntee työttömyysturvalaimme sisällön? Kuinka moni lukijoista valittaa huono palkkaansa ja elintasoaan, osaamatta perustella miksi näin on?

        Ajattelevat ihnmiset
        =================

        TYKAn tehtävä on saada ihmiset ajattelemaan. TYKA mallia ei voi tuoda kansalle valmiina pakettina, ottakaa. Jokaisen täytyy itse sisäistää TYKA mallin toiminta. Kun TYKA malli otetaan käyttöön ja työttömyysturvalaki muutetaan, se ei vielä lisää nettotuloja. Ihmisten pitää sen jälkeen vielä tietää, että he nyt saavat tehdä töitä niin halutessaan eikä heidän tarvitse toimia kuten nykyään, salailla työntekoaan. Sen takia TYKA malli pitää ensin saada ihmisten tietoisuutten.

        Kuuluisuus
        ========

        En ole paras mahdollinen TYKA mallin esiintuoja. Jos olisin presidentti tai pääministeri, asia otettaisiin vakavammin ja alettaisiin miettimään. Keksittäisiin ainakin esteet miksi TYKA mallia ei voi missään tapauksessa ottaa käyttöön.

        Koska näin ei ole, kukaan ei ole keksinyt mitään syytä TYKAn toimimattomuudelle. Useassa keskustelussa olen kyllä joutunut kirjoittamaan mahdottoman laajasti ennenkuin TYKAn yksikään kohta on selvinnyt lukijalle. Siitä tiedän, että esitykseni on toistaiseksi olleet aivan liian suppeita jotta lukija heti kerralla sisästäisi TYKA mallin. Mutta kun tarpeeksi kauan tuon esille asiaa, kyllä se hiljalleen alkaa selvitä muillekin.

        Asian voi todistaa monella tavalla. Ajetellaan vaikka Suomea ja muita maita. Meillä on kehittynyt teknologia, sen taitavat ihmiset. Meillä on kehittynyt maailman suurin kannettavien teollisuus. Mutta siitä huolimatta meidän elintasomme on samaa luokkaa kuin Euroopan köyhimpien maiden ja kohta nekin ovat menneet ohi.

        Erona meillä näihin muihin maihin verrattuna on vain työttömyysturvalakimme, joka estää osaa työkykyisistä työllistymästä. Poistamalla tämän esteen, meillä olisi pian paras elintaso ja ostovoima Euroopassa.

        Vastaus puuttuu edelleen
        ====================

        Olen usein esittänyt kysymyksen, miksi emme voisi muuttaa työttömyysturvaamme koskemaan kaikkia työttömiä. Yhtään vastausta en ole toistaiseksi saanut. Jos mietit sitä, se kuvaa lukijoiden asennetta ja tietoa.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • sivusta
        TYKA kirjoitti:

        Tietääkseni EU ei ole määrännyt Suomeen työttömysyturvalakia, joka ei koskea kaikkia työttömiä.

        Tietääkseni muissa EU maissa on työttömyysturvalait, jotka koskevat kaikkia tasapuolisesti. Suomi alkaa olla poikkeus.

        Moni kotimainen laki on jouduttu muuttamaan EU:n kanssa samakaltaiseksi. Ehkä pitäisi kirjoittaa EU:n presidentille ja huomattauttaa miksi se ei puutu EU:n linjasta poikkeavaan työttömyysturvalakiimmen.

        Seurauksena tietenkin saattaa olla, että työttömyysturva kielletään kaikista maista koska se vääristää kilpailua. Mutta olisi kai sekin parempi tilanne kuin nykyinen, jossa työtä ei saa tehdä ellei valtio anna siihen lupaa. Ja valtio ei anna lupaa puolelle miljoonalle kansalaiselleen, jotka on sovittu pidettävän työmarkkinoiden ulkopuolella riittävän pienien palkkojen saavuttamiseksi.

        Kysyn nyt sinulta mitä mielestäsi TYKAn konstit ovat. Kerro ihan omin sanoin niin saan vähän palautetta miten lukijat ovat ymmärtäneet TYKA mallin. Olen alkanut huomaamaan, että TYKA mallia ei olle ymmärretty niin kuin se on tarkoitettu ymmärrettäväksi.

        Usein saan lukea jostakin asiasta josta havaitsee, ettei lukija ole sisäistänyt TYKA mallin ajatusta ja sen vuoksi hylkää sen omien ajatustensa vuoksi.

        Jos katsomme laajemmalti tätä EU tilannetta, en näe siinä suuria ongelmia jos toimisimme oikein asioiden hoitomme suhteen. Meillä on suuri sisäkauppa-alue käytössämme, noin 500 miljoonaa ihmistä. Meillä on teknologiaosaamista, joilla voimme tuottaa hyvä katteisia tuotteita kunnes niitä aletaan tuottamaan halpatyövoimamaissa. Meillä on sisua jolla jaksamme tehdä paljon työtä. Meillä olisi siis kaikki edellytykset olla EU:n parhaimman elintason maa jos niin haluaisimme.

        Meillä on vain yksi ongelma tämän kaiken hyödyntämisessä. Meillä ei saa tehdä tuottavaa työtä itsenäisesti vaan sitä saa tehdä vain valtion myöntämän määrän verran. Tämä sallittu määrä on 2 miljoonaa henkilötyövuotta. Sen ovat sopineet (suur)yritysmaailma, päättäjämme ja ammattiyhdistysliikkeet.

        Meillähän on resursseja kolmen miljoonan henkilötyövuoden tekemiseen. Miljoonaa on siis nykyisin reservissä, eikä toistaiseksi ole näkysyt suunnitelmia vapauttaa tätä resurssia tuottavan työn tekemiseen.

        Tätä resurssia pidetään tuottamattomana meidän työttömyysturvalain avulla. Koska se ei salli omaehtoisen työntekemistä, päättäjien on helppo tällä tavoin pitää osa resursseista pois tuottavasta työstä. Tämä sivussa pitäminen maksaa meille 30 000 000 000 euroa vuodessa. Sinun ja minun rahoja, sekä muidenkin veronmaksajien. Sinulle siitä kertyy ehkä joka vuosi 10 000 euron verran maksettavaksi, minulle myös.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

        mieleen, pieni huomio-lainaan "Tietääkseni muissa EU maissa on työttömyysturvalait, jotka koskevat kaikkia tasapuolisesti. Suomi alkaa olla poikkeus."

        Myös näissä maissa on paljon ja kasvavaa työttömyyttä sekä verokilpailua ja kaikki samat ongelmat mitä suomella, vaikka se työttömyysturva sitten kaikilla onkin. Eli ei ole ihan ratkaisu työttömyyteen ja isoihin palkkoihin tuo työttömyysturvan kaikille jakaminen vaikka kannattava ja asiallinen vaatimus onkin.

        Kyllä EU määrää, Suomi joutuu toteuttamaan pääpiirteissään samanlaista politiikkaa kuin muukin EU ja se tarkoittaa valtion taloudellisten mahdollisuuksien heikkenemistä ja siten mahdollisuuksia harjoittaa omanlaista talouspolitiikkaa heikkenee ja osin kaikenlainen tukeminen ei ole edes mahdollista. Aiheeseen liittyen, jäi Lipposen puheista Forssassa mieleen sellainen pikku huomautus, että matalapalkkaisten(working poor)työpaikkojen syntymistä pitää lisätä maassa, siinä demarien vaihtoehto ja ratkaisu ongelmiin, aivan sama mitä Kokoomuksella.

      • ?????
        sivusta kirjoitti:

        kun on kohdassa; "Ei välttämättä" niin edellinen vastaus siihen ei näy???? todella mielenkiintoinen sovellus.

      • näkyville
        lukija kirjoitti:

        Niin kauan kun Suomi on Euroopan unionissa eivät TYKAn konstit toimi. Brysselistä tulee käskyt , ohjailut ja määräykset. Emme ole enää itsenäinen maa joka tekee niinkuin parhaaksi näkee ja niinkuin hyvä olisi.
        Nyt meitä käskee toiset. Valitettavasti. Olemme lauma tahdottomia orjia.
        Kuinka kauan ----------

        viestit?

      • Angelina
        TYKA kirjoitti:

        Tiivistelmä
        =========

        Jos sinä paremmin ymmärrät asian, esitän TYKAn nyt sinulle tiivistettynä:

        Asia: TYKA (TYöttömyysturva KAikille).

        Perustelut: Vähintään tuplaa kaikkien nettotulot.

        Nyt voit sitten kommentoida.

        Esimerkki tiivistettynä
        ======================

        Näytähän sitten mallia. Ota edellinen tekstini ja laita se tiivistettynä tähän, katsotaan miltä se näyttää.

        Fiksut lukijat
        ===========

        Jos lukijat olisivat fiksuja, riittäisi jos sanoisin, että työttömyysturva pitää laajentaa koskemaan kaikkia.

        Mutta arvaapa ovatko lukijat fiksuja. Kuinka moni heistä edes tietää, että työttömyysturvalakimme estää ihmisiä tekemästä tuottavaa työtä? Tai kuinka moni heistä edes tuntee työttömyysturvalaimme sisällön? Kuinka moni lukijoista valittaa huono palkkaansa ja elintasoaan, osaamatta perustella miksi näin on?

        Ajattelevat ihnmiset
        =================

        TYKAn tehtävä on saada ihmiset ajattelemaan. TYKA mallia ei voi tuoda kansalle valmiina pakettina, ottakaa. Jokaisen täytyy itse sisäistää TYKA mallin toiminta. Kun TYKA malli otetaan käyttöön ja työttömyysturvalaki muutetaan, se ei vielä lisää nettotuloja. Ihmisten pitää sen jälkeen vielä tietää, että he nyt saavat tehdä töitä niin halutessaan eikä heidän tarvitse toimia kuten nykyään, salailla työntekoaan. Sen takia TYKA malli pitää ensin saada ihmisten tietoisuutten.

        Kuuluisuus
        ========

        En ole paras mahdollinen TYKA mallin esiintuoja. Jos olisin presidentti tai pääministeri, asia otettaisiin vakavammin ja alettaisiin miettimään. Keksittäisiin ainakin esteet miksi TYKA mallia ei voi missään tapauksessa ottaa käyttöön.

        Koska näin ei ole, kukaan ei ole keksinyt mitään syytä TYKAn toimimattomuudelle. Useassa keskustelussa olen kyllä joutunut kirjoittamaan mahdottoman laajasti ennenkuin TYKAn yksikään kohta on selvinnyt lukijalle. Siitä tiedän, että esitykseni on toistaiseksi olleet aivan liian suppeita jotta lukija heti kerralla sisästäisi TYKA mallin. Mutta kun tarpeeksi kauan tuon esille asiaa, kyllä se hiljalleen alkaa selvitä muillekin.

        Asian voi todistaa monella tavalla. Ajetellaan vaikka Suomea ja muita maita. Meillä on kehittynyt teknologia, sen taitavat ihmiset. Meillä on kehittynyt maailman suurin kannettavien teollisuus. Mutta siitä huolimatta meidän elintasomme on samaa luokkaa kuin Euroopan köyhimpien maiden ja kohta nekin ovat menneet ohi.

        Erona meillä näihin muihin maihin verrattuna on vain työttömyysturvalakimme, joka estää osaa työkykyisistä työllistymästä. Poistamalla tämän esteen, meillä olisi pian paras elintaso ja ostovoima Euroopassa.

        Vastaus puuttuu edelleen
        ====================

        Olen usein esittänyt kysymyksen, miksi emme voisi muuttaa työttömyysturvaamme koskemaan kaikkia työttömiä. Yhtään vastausta en ole toistaiseksi saanut. Jos mietit sitä, se kuvaa lukijoiden asennetta ja tietoa.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

        esille...miten saat lukijoita, ihmiset kiinnostumaan. Mä luulen, että useimmat vaan näkevät sun nimimerkin ja tietävät, eetä siellä on pitkä selitys jostakin, jonka punaista lankaa ja vaikuttavia perusteluja on vaikea löytää.

    • nudif

      nfsou

    • Herneitä munkin pyssystä

      Työttömyyden yksi syy on teknologian huima kehitys. Ihmiskunta on lyhentänyt palkkatyöaikaa koko 1900-luvun. Viimeksi 40-tunnin työviikko ja lauantai vapaat teollisuudessa.
      Nyt olisi viimeinkin otettava seuraavat askeleet, en ovat:
      1. kuuden tunnin työaika
      2. eläkkeelle 60-vuotiaana, ne jotka haluavat
      3. Kansalaispalkka 10 € / nokka päivässä, nykyisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan sijaan.

      Onnetonta on vain, että yhteiskunta on niin syvässä kriisissä, että puuttuvat ne selväjärkiset miehet ja naiset. Eli tekijät jotka voisivat jotakin aikaansaada. Nykyiset ns. "kansaedustajat" eivät näytä käsittävä yhteiskunnasta ja vastuustaan mitään.

      • grrr

        -kannatetaan...Ihmiset elävät vain työlleen nykyään.

      • Arska Taas
        grrr kirjoitti:

        -kannatetaan...Ihmiset elävät vain työlleen nykyään.

        ..pelastumme! Lyhennetään saman tien työviikko 20 tuntiin. Eläkeiän voisi asettaa 45 vuoteen. Pistäkööt paremmaksi kuka uskaltaa!

      • Kansalaismedia
        Arska Taas kirjoitti:

        ..pelastumme! Lyhennetään saman tien työviikko 20 tuntiin. Eläkeiän voisi asettaa 45 vuoteen. Pistäkööt paremmaksi kuka uskaltaa!

        Kuten jo alussa joku totesi, 700 000 virkaa on liikaa näin pieneen maahan. Apurahataiteilijat ja 'aikuisten päivähoidon' asiakkaat peruspäivärahalle, niin verotuskin kevenee.

      • pitkälti
        Kansalaismedia kirjoitti:

        Kuten jo alussa joku totesi, 700 000 virkaa on liikaa näin pieneen maahan. Apurahataiteilijat ja 'aikuisten päivähoidon' asiakkaat peruspäivärahalle, niin verotuskin kevenee.

        yli 300 000 työtöntä, siihen sitten lisää? Samalla näiden ulospotkittujen ostovoima putoaisi ja se taas vaikuttaisi kotimarkkinoihin...joita pitäisi lisätä työllisyyden takia, siis kotimarkkinoiden ostovoimaa.

      • Angelina
        pitkälti kirjoitti:

        yli 300 000 työtöntä, siihen sitten lisää? Samalla näiden ulospotkittujen ostovoima putoaisi ja se taas vaikuttaisi kotimarkkinoihin...joita pitäisi lisätä työllisyyden takia, siis kotimarkkinoiden ostovoimaa.

        työttömyyspäivärahaa, kuin miljardeja ja miljardeja työttömien leikkikouluihin, joita he järjestävät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe