1.
Puolisoni on kärsinyt vakavasta masennuksesta ja ahdistuneisuudesta siten että joutui viime vuonna huomattavan pitkäksi ajanjaksoksi sairaalahoitoon. Nyt ollut avohoidossa, johon sisältyy mm. terapeuttikäyntejä ( miel.terv. shoit ).
Heinäkuussa puolisoni otti kirjahylystämme uskonnollisaiheisen teoksen ja lukaisi sen. Kun kertoi terapeutille lukeneensa ko. kirjan oli terapeutti lähtenyt kommentoimaan ettei mitään helvetiä ole olemassakaan.
En kommentoi terapeutin näkemystä, vaan kyselen muidenkin mielipidettä käsityksellenei siitä ettei terapeutin tulisi lähteä laukomaan näkemyksiään ko. tyypin, kuten ei myöskään poliittisista, aiheista.
Mitä mieltä olette ?
2.
Meillä on perheessämme juuri 18 vuotta täyttänyt poika. Poika on koko ikänsä ajan aina kysynyt vanhemmiltaan lupaa kutsua kavereitaan tai lähteä kaveidensa luokse.
Nyt kyseinen terapeutti oli suorastaan paasannut puolisolleni siitä, että asiaan tulisi välittömästi tehdä muutos. Sen sijaan että kotona asuva poikamme edelleenkin kysyisi lupaa, tulisi hänen, terapeutin mielestä, täysikäiseksi juuri tultuaan, muuttaa heti tyylinsä kysyvästä ilmoitusluonteiseksi. Ts. ettei enää kysyisi, vaan että vain ilmoittaisi tyyliin: "kaveri tulee", "nyt lähden" jne...
Kun puolisoni oli maininnut asiasta pojallemme sanoi poikamme että kyseessä on hänen oma(ehtoinen) tapansa, tai tarkemmin sanoi: "sehän on hyvä tapa".
Poikaa ei ole estelty menemisistä. Sen sijaan kyse on joskus ollut siitä, lähdenkö viemään autolla kilometrien päähän ja taas muutaman tunnin päästä noutamaan takaisin.
Terapeutti oli näkemyksessään niin voimakas, että toivoi ehdottomasti tapaavansa pojan. Poika suhtautuu tapaamisehdotukseen vastentahtoisesti.
Kyseessä on täysin normaali lukiolaispoika, omine menoineen. Hänellä on omat harrastuksensa ( sähly), nyt myös autokoulu, spr-toiminta jne, koulukin menee keskitasoisesti jne..
Onko todellakin pahasta jos hän edelleenkin, kotona asuvana, kysyy vanhemmiltaan ??
TERAPEUTIN TOIMET, OIKEIN vaiko VÄÄRIN ?
5
315
Vastaukset
- Marki
Terapeutin toiminta kuulostaa oudolta. Itselläni ei ole kokemusta terapiasta sen enempää kuin lapsistakaan mutta muistan terapiassa (psykologilla) käyneen ystävättäreni kertoneen, että terapeutti ei ota kantaa asioihin. Hän vain kuuntelee.
Toivottavasti joku vastaa kysymykseesi paremmin.
P.s. Poika kuulostaa harvinaisen fiksulta. - Äiti-ihminen
1. Terapeutin ei tietääkseni kuulu tyrkyttää omia mielipiteitään poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä.
2. Todellakin hyvä tapa pojallanne ja toivon, että vastaava tapa säilyisi omilla lapsillammekin. Kysyväthän puolisotkin toistensa mielipiteitä menemisistään ja kylään kutsumisistaan. Kiva, että on tällaista luottamusta perheen kesken.
En suosittele, että poikanne tapaisi terapeuttia. Ei ole terapeutin asia tunkea perhe-elämään.
Terapeuttia voi myös vaihtaa, jos alkaa kovin ahdistaa. Kaikkien ihmisten kesken ei vain synkkaa. On takuulla olemassa myös ihania, empaattisia terapeutteja! - Matias
Kiva kuulla muiden näkemyksen yhtyvän omaani.
Terapeutti siis pysyköön lestissään, eli omalla toimialueellaan. Jos jatkaa moisia mielipiteidensä tyrkyttämisiä kyllä minussa on miestä asiaan puuttumaan.
Mitä poikaani tulee en kyllä vie terapeutin luo. Niin kauan kun asuu "kattoni alla" kertokoon menemisistään ja tulemisistaan jne. Niinhän itsekin teen. - uusi!
saa sekin lääkkeitä, sama se mitä sanoo tai tekee, aina on väärin.
Helvettiä ei kyllä ole olemassa.- kaarna
mistä tiedät? jos et osaa perustella on turha heitellä mielipiteitä noin suoraan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769