Tule tähän, jutellaan vähän, vrk

ACIM

Minulle on hiukan epäselvää tuo "tuutin täydeltä" jonka jossain aikaisemmin sanoit. En tiedä täsmälleen mitä tarkoitit. Olisi hyvä jos kirjoittaisit siitä minulle lisää.

Sinä olet sellainen tyyppi jota ilmeisesti pitää rohkaista ja kannustaa koko ajan, jotta jaksaisit. Teen sitä mielelläni, minulla on ihan positiivisia ajatuksia sinusta, olen vain unohtanut kirjoittaa niitä tänne.

Voin sanoa sinulle että olet ainakin rehellinen . Vastasit tuohon "allekirjoittamiskysymykseen" suoraan. Uskalsit, vaikka vastauksesi (kyllä-vastaus) sinänsä oli minun mielestäni aivan järkyttävä, vastoin ennakko-odotuksiani. Mutta siitä suoruudesta saat kehuja.

Toisekseen tiedän että olet hyvä kirjoittaja ja keskustelija. Olisi hyvä jos toisit sitä puolta esille enemmän. Toisaalta sinulla on oikeus kirjoittaa niinkuin haluat. Huonostikin. Tämä oli vain toivomus.

Omalta kohdaltani voin sanoa etten ole täällä pilkkaamassa lestadiolaisia. Totta on kuitenkin että kyseenalaistan käsityksiänne, ja tuo "vain me" sellaisena kuin se nyt on tullut esille on tärkeä keskustelunaihe. Täällä voi olla vaikka minkälaista porukkaa lukemassa. Joku nuori, herkkä ulkopuolinenkin olisi voinut ottaa sen graniittisydänkirjoituksen todesta. Kyllä kaikkeen sellaiseen kirjoitukseen pitää saada pitää saada reagoida. Siinä oli kysymys selvästä toisten uskovaisten halveksimisesta ja tuomitsemista, ilman perusteluja.

Tietyssä määrin pidän myös periaatteenani etten kirjoittaisi täällä niinkään ihmisistä ja varsinkaan palstalaisista vaan juuri uskonasioista ja lestadiolaisuudesta. Joskus tulee kuitenkin arvosteltua ihmisiä, mutta pyrin välttämään sellaisia ansoja joissa minua yritetään saada suorastaan pilkaamaan ketään. Yhden kerra olisi rehellisesti sanottuna kyllä mieleni tehnyt sanoa sinua kakaraksi mutta käännyin takaisin siltä tieltä.

Mielipiteistä sanon kyllä vastamielipiteen. Ja joskus kuvailen tunteita joita kirjoitukset herättävät.

42

1559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      "Toisekseen tiedän että olet hyvä kirjoittaja ja keskustelija."

      ???

      • ACIM

        ..kun viitsii sitä olla. OK, usein hänellä lipsuu, myönnän, mutta KYKYJÄ olisi.

    • ....

      ...

      • ,,,,,,

        ,,,,,,,,,,

    • Pelottava ACIM-mörkö

      ..kirjoitan tavallisesti pitkähköjä juttuja, yritän perustella, sanon suoraan, arvostan itsehillintää, teen vierheitä ja joudun myöntämäänkin niitä välillä..mutta
      Onko sittenkin helpompi keskustella sellaisten kanssa jotka heittävät herjaa parilla sanalla kerrallaan? Tarvii vain heittää samanlaista takaisin.

    • vrk

      No se ärsyttää kun selität tekemisiäni joillekin että 'sorrun johonkin välillä'. En koe sortuvani.

      Pyydän kyllä anteeksi jos koen menneeni liian pitkälle,ja olen pyytänytkin aina toisinaan. Mutta jos annan jollekin samalla mitalla takaisin, teen sen useimmiten pitkän harkinnan jälkeen vaikkei se sinusta ehkä siltä tunnu, ja en halua että joku alkaa tarkoituksella väsäämääni tulkivenkatkua lieventelemään.

      Jotkut tyypit eivät kertakaikkiaan osaa käyttäytyä ja yritän ensin kauan hyvällä ennen kuin sanon samalla tyylillä takaisin. (palstalainen: siis leikit palstapoliisia. Leikin mitä leikin, oma asiani)

      En ala kynnysmatoksi. Jos noilla tyypeillä on se käsitys vl:stä että me ollaan jees-miehiä kaikki niin nyt ovat sitten huomanneet, että on muitakin. Haluan että myös ei-vl:stä sellaiset joilla on samanlainen temperamentti kuin minulla huomaavat että he voivat tehdä parannuksen menettämättä omaa itseään :)(nyt kirjoittaa kohta palstalainen jollakin tuhansista nimimerkeistään "pah luuletko että joku haluaa olla kaltaisesi tmv.")

      Ja mielestäni en ollenkaan sodi sinun varmasti ACIM esille tuomaa kristityn rakkausteemaa vastaan. Olen tosi kauan ollut kärsivällinen niille joille lopulta sanon jotain tiukkaa.

      Ja joille mielestäni olen sanonut aiheetta, pyydän kyllä anteeksi, jossain vaiheessa. Minulla on kyllä omatunto.

      Ehkä sinullakin on vain hyvä tarkoitus, mutta en halua mahtua siihen ahtaaseen hillityn kristityn kaapuun, johon olet minuakin tunkemassa.

      • Typy

        Tumma ja tulinen vrk =)!

      • marilyn
        Typy kirjoitti:

        Tumma ja tulinen vrk =)!

        eikös hän ole suurperheen äiti?
        Tumma vaiko vaalea, sitä en osaa näin kaukaa sanoa....

      • vrk
        Typy kirjoitti:

        Tumma ja tulinen vrk =)!

        Niin varmaan.Entä itse?

      • Tarkka kakara
        marilyn kirjoitti:

        eikös hän ole suurperheen äiti?
        Tumma vaiko vaalea, sitä en osaa näin kaukaa sanoa....

        "Tsemppiä vrk
        Kirjoittanut: Saara, 26.8.2003 klo 20.28

        ..ja siukkuja (=siunausta) :)! Koeta kestää kovan maailman keskellä, olet symppis mies!"

      • Tarkka kakara
        Tarkka kakara kirjoitti:

        "Tsemppiä vrk
        Kirjoittanut: Saara, 26.8.2003 klo 20.28

        ..ja siukkuja (=siunausta) :)! Koeta kestää kovan maailman keskellä, olet symppis mies!"

        "Eehehheeheheeeeeee
        Kirjoittanut: Eehehheheeeee, 26.8.2003 klo 20.41

        "olet symppis mies!"

        Eeehehheheheheeeeeeeeeeeee...

        Onkohan sillä viikset vai kokoparta?"

      • Typy
        marilyn kirjoitti:

        eikös hän ole suurperheen äiti?
        Tumma vaiko vaalea, sitä en osaa näin kaukaa sanoa....

        ..ole aikaa olla täällä niin paljon kuin vrk ;).

      • ACIM

        Olen pahoillani tuosta "sortumis"-jutusta jolla olen ärsyttänyt.

        Ethän sinä AIHEETTA noille sano, kyllä minä näen että toiset ne ensin aloittavat.

        Jokatapauksessa koen tuon molemminpuolisen hiekanheiton häiritsevänä. Se johtaa vain siihen että ketjut täyttyvät tunneryöppyjen ilmaisuista eikä itse asian analysointi etene, mikä taas minusta olisi paljon kiehtovampaa.

        Itse koen että hermostumiselle ja sen ilmaisulle palstakeskusteluissa on realistinen vaihtoehto. Siinä on hiukan kysymys siitä millä mielellä tähän leikkin lähtee. Jos tavoite on todistaa että ITSE ja oma oppi tmv. on oikeassa niin tulee hutera olo. Koskaan ei voi tietää miten väittelyissä käy. Toisilla voi olla paljon paremmat argumentit ja argumentointitekniikat. Siksi minusta väittely sinänsä on ihan turha yritys.

        Parempi antaa totuuden valjeta aivan itsestään, totuus vain on, ja meidän pitää avautua sille, ei yrittää "tehdä" sitä koska se on jo olemassa. Uskon myös että totuuden olemus on abstrakti, se pitää ymmärtää sydämellä ei järjellä. Se voidaan ilmaista kuitenkin eri muodoissa tilanteesta riippuen.

        Jos palsta-aktiivisen tavoitteena on OPPIA keskustellessaan toisten kanssa niin tilanne on hänelle helpompi. Voi selvittää oman kantansa, antaa toisten hyväksyä ja hylätä, sitten on minun vuoroni jne. Asia kokonaisuutena valkenee sekä osallistujille että muille lukijoille.

        Ajattelen myös että koska olen uskovainen niin olen täälläKIN vastuussa siitä miten käyttäydyn. Millaisen Jumalan kuva oikeastaan näytän olevani? Minä uskon myös että Jumala rakastaa JOKAIKISTÄ ihmistä. Jos tätä periaatetta uhmataan niin silloin protestoin. Se on jotenkin niin itsestään selvää.

        Rakkaus on niin kulunut sana jotenkin mutta silti jokainen tapaaminen täälläkin on mahdollisuus antaa/ottaa vastaan rakkautta ja anteeksiantamista. Yrittää hyväksyä toinen ja mennä vähän pidemmälle vastaan. Voisi vaikka yrittää nähdä toisen ihmisen hengellisen kehityksen kuin kukkana jota hoivaa ja kastelee., siis tehtävänä. Hiukan eri sanoin ja eri tavoin eri ihmisille. Siitä asenteesta on periaatteessa helppo jatkaa rakentavaa keskustelua. Ja se ANTAA POTKUA ihan itsessään, ainakin minulle. KOEN sen niin täällä.

        Ehkä tämä on jotain joka pitää sisäistää ja omakohtaisesti ymmärtää. Sitä ei voi pakottaa itseään muuttamaan yhtä-äkkiä luonnettaan muuksi mitä se on vain että joku toinen palstalainen vaatii. Tietysti teen väärin kun ryhdyn latelemaan sinulle vaatimuksia siitä miten sinun tulee kirjoittaa. Mutta sinulla on lahjakkuutta ja elämänkokemusta. Olen lukenut tuota A Course..a jo 13 vuotta ja siinä opetetaan tietty asenne lähimmäisiin, siksi nuo ajatukset ovat aina päässä. En voi vaatia että kaikki käyttäytyisivät niinkuin hallitsisivat A Course..n, enhän itsekään tee niin, tässäkään kohdassa. Tämä on taas kerran sitä tukkiomassasilmässähommaa.

      • lestadiolaisten lapsi
        Typy kirjoitti:

        ..ole aikaa olla täällä niin paljon kuin vrk ;).

        Kuule miu äiti ei kuule muuta teekkää ku istuu konnee ääressä! Konneet vaa vaehtuu ku hää posoottaa huoneest toissee. Hää on aen konnee ääressä ku muutkii välil haluis!! Nii että siinä on sulla kunnon lestaatiolais äiti viisituhansine lapsinee ja mie en muutekaa noist siu viisauksistas palajoo perusta, onse vaa nii että ei meitin perheesee oo siunaantunu ku kolome kakaaraa ja mie oon yks niist fiksuist, ketkä tänne synty! JA miun kavereist vaa muutama on suurperheest vaik miul on iha hirveest kavereit!

      • ACIM

        "Ehkä sinullakin on vain hyvä tarkoitus, mutta en halua mahtua siihen ahtaaseen hillityn kristityn kaapuun, johon olet minuakin tunkemassa."

        Tämä paljastaa tilanteen. Asiassa piilee yksi erittäin jännä homma jota sinä et ole ilmeisesti käsittänyt. Arvelet että minä sinua johonkin kurjaan tilanteeseen olisin laittamassa. Pois se. Ei ole kysymyksessä olla ovimattokaan, vaan tämä on jotain vielä eri juttua, mitä minä nyt yritän selittää.

        "Ahdas ja hillitty" kristitty onkin todellisuudessa nimittäin valtavan vahva ja vapaa. Agressiivisuus ja ylpeys heikentävät ja tekevät epävarmaksi. Ja mitä epävarmempi on sen enemmän tarvitsee yrittää puolustautua. Tulee noidankehä (= esim. pitkä herjaketju palstalla). Raamattu puhuu lampaasta ja leijonasta. Leijona ja lammas vierekkäin symbolisoivat sitä että vain se joka on syytön mihinkään pahaan omalta puoleltaan voi olla turvallisella mielellä. Ei tarvi lampaan pelätä edes leijonaa silloin.

        Minä väitän että on mahdollista KOKEA olevansa vahva vaikkei ole aggressiivinen. Tämä on tuota Sovitushomman ydinasiaa käytännössä.

      • micaela
        ACIM kirjoitti:

        vrk, tottakai acim on sinulle tuollainen. Elätte viha-rakkaus suhteessa. Olette kuin aviopari. Mies paasaa ja sinä lepyttelet. Olet kyllä hirmu kiva mami, vuokraatko minut teille kotiin kameranaiseksi? Acimille en uskalla mennä kun se on mies. Sinuun luotan, Acimiin suhtaudun epäluuloisesti. Tosin ei acimissa muuten mitään vikaa ole, mutta hän on mies. Syö takuulla dominokeksejä!

      • vrk
        lestadiolaisten lapsi kirjoitti:

        lestadiolaisäiti, vl ja minulla on n 10 lasta

      • Typy
        vrk kirjoitti:

        ..olisit ollut hyvä mies!

        ... kyllä minussa on sellainen kuriton pilailupuolikin joka pääsee välillä valloilleen,eikä kaikki se mitä kenties arvelet minun kiukuspäissään kirjoittavan olekaan juuri "sortumista linjasta".

      • vrk
        micaela kirjoitti:

        vrk, tottakai acim on sinulle tuollainen. Elätte viha-rakkaus suhteessa. Olette kuin aviopari. Mies paasaa ja sinä lepyttelet. Olet kyllä hirmu kiva mami, vuokraatko minut teille kotiin kameranaiseksi? Acimille en uskalla mennä kun se on mies. Sinuun luotan, Acimiin suhtaudun epäluuloisesti. Tosin ei acimissa muuten mitään vikaa ole, mutta hän on mies. Syö takuulla dominokeksejä!

        alkoi naurattaa! Minussa on kyllä tuota vikaa mitä sanot.Tarraudun kuin hukkuva oljenkorteen muutamaan ystävälliseen sieluun ja jos he meinaavat selän kääntää niin hermostun (kuinkahan nyt käy kun paljastin sinun olevan oikeassa, saankohan useinkin kuulla!!!:ltä tästä. Jo etukäteen inhottaa)

      • vrk
        Typy kirjoitti:

        ..olisit ollut hyvä mies!

        Hah hah! Kiva kuulla, mutta surkea pettymys siis.

        Sehän se surkeaa onkin kun olen nainen, siitähän monella karvat nousee pystyyn kun nainen on näin kuriton. En kelpaa monelle vl:lle enkä ei-vl:lle. Eli kyseessä ei ole uskonasia vaan sukupuoliseen ennakkokaavaan mahtumattomuus. Näin minulla on tosielämässäkin.

        Aiemmin herätysliike-palstalla muutama nuori kävi moittimaan että ei äidit saa olla tuommoisia! Nuoretko ennakkoluulottomia, kattia kanssa.

      • ACIM
        vrk kirjoitti:

        ... kyllä minussa on sellainen kuriton pilailupuolikin joka pääsee välillä valloilleen,eikä kaikki se mitä kenties arvelet minun kiukuspäissään kirjoittavan olekaan juuri "sortumista linjasta".

        Se voi piristää. Nauran usein toisten piloille.

        En aina ajattele että sortuisit kiukuspäissäsi vaan myös ajattelen olevan sinussa sitä että hällä väliä mitä tänne kirjoittaa kun toisetkin kirjoittavat ihan mitä sattuu. Yleinen taso löystyy sillä tavalla ja sinä aikuisena voisit ottaa enemmän vastuuta siitä tasosta. Nyt on jauhettu tätä jo tarpeeksi, eikö? :)

      • Typy
        vrk kirjoitti:

        Hah hah! Kiva kuulla, mutta surkea pettymys siis.

        Sehän se surkeaa onkin kun olen nainen, siitähän monella karvat nousee pystyyn kun nainen on näin kuriton. En kelpaa monelle vl:lle enkä ei-vl:lle. Eli kyseessä ei ole uskonasia vaan sukupuoliseen ennakkokaavaan mahtumattomuus. Näin minulla on tosielämässäkin.

        Aiemmin herätysliike-palstalla muutama nuori kävi moittimaan että ei äidit saa olla tuommoisia! Nuoretko ennakkoluulottomia, kattia kanssa.

        Yritin vain olla hauska. Minä olen feministien feministi itse, kirjoittelen myös feministipalstalla! Et missään nimessä ole pettymys, minusta on loistavaa että myös lestadiolaisäidit saavat äänensä kuuluville.

      • ACIM
        ACIM kirjoitti:

        Se voi piristää. Nauran usein toisten piloille.

        En aina ajattele että sortuisit kiukuspäissäsi vaan myös ajattelen olevan sinussa sitä että hällä väliä mitä tänne kirjoittaa kun toisetkin kirjoittavat ihan mitä sattuu. Yleinen taso löystyy sillä tavalla ja sinä aikuisena voisit ottaa enemmän vastuuta siitä tasosta. Nyt on jauhettu tätä jo tarpeeksi, eikö? :)

        Saako uskonasioista pilailla? Esim. näin että mikä oli UT:n tottelemattomin eläin?

        Vastaus: Kukko kun kiekui vaikka Pietari kolmesti kielsi.

      • vrk
        Typy kirjoitti:

        Yritin vain olla hauska. Minä olen feministien feministi itse, kirjoittelen myös feministipalstalla! Et missään nimessä ole pettymys, minusta on loistavaa että myös lestadiolaisäidit saavat äänensä kuuluville.

        Kiva kuulla, siis kaikki tuo mitä kirjoitit. pitääpä joskus tulle sinne palstalle. En ole ikinä käynyt.

        Kiva tutustua,varsinkin kun olet feministi. Nimittäin on aivan kauheaa,että lestadiolaisäidillä on kaksinkertaiset (vähintään)paineet. Pitäisi osata loukkaamatta palloilla ensin vl:n keskuudessa ja sitten loukkaamatta ei-vl:n keskuudessa. (Olen siis vanhoillislestadiolainen.)

        Olen onneksi nhyt vanhempana kohdannut sielunsisaria-ja veljiä, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena. Joidenkin vl:n on hyvin vaikea hyväksyä äitiä joka on muutakin kuin pullantuoksuinen. Mutta hullunkurista on, että myös ei-vl:llä on tietyt odotukset ja käsitykset siitä, millaisia meidän vl-äitien pitäisi olla, ja esim minua nämä ei-vl:t on muutamt NUHDELLEET siitä että en ole oikealla lailla uskomassa! Siis he ei kestä sitä, että en sovi heidän käsitykseensä lestadiolaisäidistä. Se on jotenkin todella kornia.

      • vrk
        ACIM kirjoitti:

        Saako uskonasioista pilailla? Esim. näin että mikä oli UT:n tottelemattomin eläin?

        Vastaus: Kukko kun kiekui vaikka Pietari kolmesti kielsi.

        Tuo oli aika hauska, minusta. Mutta joku voisi loukkaantua. Uskonto on monelle tabu.

        ..uskovaiset kokevat loukkaavana samalla tavalla sen että lestadiolaiset eivät pidä heitä oikealla tavalla uskovaisena olevana. Sinulla itselläsi on kokemusta tuosta, ymmärrät siis miltä heistä tuntuu, ja ymmärrät varmaan nuo "vain me"-reaktiot.

        Omalla kohdallani voin sanoa että A Course.. antaa lääkeet ongelmaan.

      • vrk
        ACIM kirjoitti:

        Saako uskonasioista pilailla? Esim. näin että mikä oli UT:n tottelemattomin eläin?

        Vastaus: Kukko kun kiekui vaikka Pietari kolmesti kielsi.

        Kauniita unia!

      • Typy
        vrk kirjoitti:

        Kiva kuulla, siis kaikki tuo mitä kirjoitit. pitääpä joskus tulle sinne palstalle. En ole ikinä käynyt.

        Kiva tutustua,varsinkin kun olet feministi. Nimittäin on aivan kauheaa,että lestadiolaisäidillä on kaksinkertaiset (vähintään)paineet. Pitäisi osata loukkaamatta palloilla ensin vl:n keskuudessa ja sitten loukkaamatta ei-vl:n keskuudessa. (Olen siis vanhoillislestadiolainen.)

        Olen onneksi nhyt vanhempana kohdannut sielunsisaria-ja veljiä, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena. Joidenkin vl:n on hyvin vaikea hyväksyä äitiä joka on muutakin kuin pullantuoksuinen. Mutta hullunkurista on, että myös ei-vl:llä on tietyt odotukset ja käsitykset siitä, millaisia meidän vl-äitien pitäisi olla, ja esim minua nämä ei-vl:t on muutamt NUHDELLEET siitä että en ole oikealla lailla uskomassa! Siis he ei kestä sitä, että en sovi heidän käsitykseensä lestadiolaisäidistä. Se on jotenkin todella kornia.

        Sehän minua on vähän pelottanutkin lestadiolaisuudessa, kun se vaikuttaa niin patriarkaaliselta herätysliikkeeltä. Toivottavasti naiset siellä kuitenkin pärjäävät ;). Lestadius itse kuulemma suvaitsi naisia paremmin kuin nykyään jotkut lestadiolaiset, löysin tällaisen kirjoituksen:

        http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/naiskuva.htm

        Haluatko kertoa, onko teidän liikkeessä naisilla ankaraa? En halua olla ennakkoluuloinen.

      • Typy
        vrk kirjoitti:

        Kauniita unia!

        Nii sullekii :)

      • vrk
        ACIM kirjoitti:

        ..uskovaiset kokevat loukkaavana samalla tavalla sen että lestadiolaiset eivät pidä heitä oikealla tavalla uskovaisena olevana. Sinulla itselläsi on kokemusta tuosta, ymmärrät siis miltä heistä tuntuu, ja ymmärrät varmaan nuo "vain me"-reaktiot.

        Omalla kohdallani voin sanoa että A Course.. antaa lääkeet ongelmaan.

        Mielestäni nuo eivät ole aivan samoja asioita.

        Ajattelepa tilannetta, jossa seisoisimme kauniilla näköalapaikalla ja sinä kääntyisit hetkeksi selin jyrkänteeseen ja olisit ehkä huomaamattasi jyrkältä kalliolta putoamassa. Siinäkö vain seisoisin ja en sanoisi mitään, vaikka normaali-ihminen tuossa tilanteessa huudahtaisi: "Hei varo ACIM, olet liian lähellä reunaa!"?

        Eli a coursen oppien mukaisesti harjoittaisin itsehillintää, hyvyyttä, suvaitsevaisuutta ja lempeyttä ja asioiden näkemistä toisen (tässä yhteydessä putoamisvaarassa olevan) kannalta ("ACIM voi kokea upean ilmalennon ja huikean maiseman lentäessään jyrkänteeltä"). Eli yrittäisin asettautua kohta putoavan asemaan siltä kannalta, miten hän senhetkisen tilanteen vaaraa huomaamatta kokee.

      • vrk
        Typy kirjoitti:

        Sehän minua on vähän pelottanutkin lestadiolaisuudessa, kun se vaikuttaa niin patriarkaaliselta herätysliikkeeltä. Toivottavasti naiset siellä kuitenkin pärjäävät ;). Lestadius itse kuulemma suvaitsi naisia paremmin kuin nykyään jotkut lestadiolaiset, löysin tällaisen kirjoituksen:

        http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/naiskuva.htm

        Haluatko kertoa, onko teidän liikkeessä naisilla ankaraa? En halua olla ennakkoluuloinen.

        En koe, että liikkeessämme naisella sinänsä olisi ankaraa. Voihan joillakin ollakin. Yksi syy siihen, miksi itse kirjoitan aika suoraankin täällä on se, että joku nainen/lapsi/nuori/mies huomaisi, että joitakin asioita voi ajatella itsekin ja, että kaikki asiat elämässä eivät ole uskonasioita (no tietysti tähän joku pahansuopa nyt sanoo "uskovaiselle kaikki on uskontilannetta" ja tietyssä mielessä niin onkin).

        En usko että kovinkaan monessa järjestössä tai uskonnossa yksilöllä on ongelmaa jos ihminen on sisäisesti vapaa. Melko usein esim jostain herätyysliikkeestä riuhtoen lähteneellä on jokin henk.koht henkinen ongelma/kasvuprosessi syntymässä tai kesken ja irtautuessaan uskosta hän koettelee omia rajojaan, joita olisi aivan hyvin (no tuo on tietenkin suhteellista olisiko voinut)koetella olemalla luopumatta uskosta.

        Mielestäni on osittain henkistä heikkoutta jos ei osaa erottaa mikä on uskonasiaa ja mikä muuta ongelmaa. (en nyt puhu joistain ihan umpisairaista tapauksista, vaan ihan normaalitilanteista)Tästä syytetään usein herätysliikkeitä tai lahkoja, mutta luulenpa, että ennen kaikkea se,että ihminen on liian riippuvainen jostain järjestöstä, olipa se Green Peace tai minkkijärjestö tai helluntailaiset, tai muslimit, se johtuu hänen kotikasvatuksestaan, jossa jokin on mennyt pahasti pieleen. Uskon että useimmat uskonnot opettavat lapsen arvostamista mutta jos joku koti ei lasta arvosta, en helposti syyllistäisi sillä uskontoa vaan mieluummin perhettä tai olosuhteita.

        Tuollaisessa perheessä on käytetty auktoriteettiuskoa ja rankaisua itsekurin ja hyvän itsetunnon rakentamisen sijaan.

        1. jos ongelmia on: naisen/ihmisen pitää kasvaa vapaaksi ja haistattaa pitkät hulluille, joita joka liikkeestä löytyy. Ei saa suostua kieltämään omaa uskoaan edes painostuksessa vaan pitää sanoa: minä teen näin ja omatuntoni on tästä vapaa, jos et pidä minua uskovaisena, se ei välttämättä ole minun murheeni (nyt kuitenkin sanon muille lukijoille kuin typylle, että tarkoitan edellä mainitulla tiettyjä henkilökohtaisia asioita joihin joka ihmisryhmässä jotkut omat rajansa hukanneet pyrkivät sekaantumaan selittämällä sen muka huoleksi toisen uskosta. En kehota tällä synnintekoon )Tähän vahvuuteen kuuluu kyllä myös se, että ei sitten ole vikisemässä toisten hyväksyntää joka asiaan vaan osaa pitää omat henkilökohtaiset asiansa henkilökohtaisina eikä lähde joka ripaukselle etsimään koko seurakunnan tai edes tuttavapiirin hyväksyntää.

        Se ei tarkoita umpiossa elämistä, täytyyhän jokaisella ihmisellä olla joku luottoystävä. Valitettavasti kaikki naiset eivät osaa pitää salaisuuksia joten voi olla vaikeaa löytää tämä luottohenkilö eli saattomies vl-kielellä, jonka kanssa puhuu asiansa. Minä en itse koskaan setvisi asioitani jonkun oudon (saarna)miehen kanssa, pelkästään siksi, että hän on saarnamies. Ottaisin edes miespapin, koska heillä on virkavala. Ja ainahan voi keskustella ei-uskovaisen terapeutin kanssa (ongelman ei tarvitse olla iso ja keskustelemaan hakeutujan sairas)

        Esimerkiksi joka liikkeessa on naisella/ihmisellä hankalaa jos esim tuo oman parisuhteensa asiat satojen tai kymmenien ihmisten raadeltavaksi. Sellainen nainen/mies on tyhmä tai sairas ja tottakai yhteisön olisi hyvä olla viisas ja ymmärtää erottaa kertojan puheesta oleellinen, mutta joukkoon mahtuu monenlaista kuulijaa,joten kyllä vastuu jää kertojalle. Eihän voi esim vaatia että esim kaikki entisajan ihmiset ymmärtäisivät nykynaisen kotkotuksia siitä,että miehen pitäisi auttaa. Nuo kuuntelijat tekevät asiasta helposti uskonasian, alistavat naisen, nuhtelevat miestä vastaan nousemisesta jne. Tätä tapahtuu joka paikassa. Kannattaa harkita kenelle ja mitä puhuu.Hyvä ystävä ja vastuullinen seurakuntalainen käy myös sanomassa rehellisesti tuollaiselle kaikille asiansa vuotavalle että "hei älä puhua asioistasi, sulle nauretaan" tmv.

        Mutta koska uskonnollisissakin yhteisöissä on omat kiusanhenkensä kuten koululuokissa ja työpaikoilla ja useimmat ihmiset ovat laumasieluisia nynneröitä, heikon ja harkintakykynsä menettäneen ihmisen puolustajia ei kovinkaan löydy, ei aikuisistakaan. Surullista.

        Nykyaikana on kyllä ihan normaalia, että mies "auttaa" kotona, tai pikemminkin niin että hommat tehdäöän yhdessä, ei niin että toinen on päävastuussa ja toinen pelkkä apuri. Kaameaa jos tämä asia hengellistetään... missä hyvänsä liikkeessä. Jos lestadiolaisäiti käy töissä (käykö?) kuten miehensäkin, miksi hänen tulisi tehdä kotona kaikki, sielläkin tuota hommaa kuitenkin riittää? Ja vaikkei kävisikään lest. äiti töissä, niin varmaan ne lapset käyvät työstä.. ? Ei Jumala luonut naista miehen orjaksi/palvelijaksi, vaan koska Aadamilla oli yksinäistä, hän tarvitsi jonkun jota rakastaa. Itse kyllä antaisin sovinistien tietää huutia jos kuuluisin lestadiolaiseen liikkeeseen ;). Raamatun mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan, ja mitä se rakkaus on? Se on Jeesuksen mukaan sitä, että tekee toiselle mitä haluaisi itselleen tehtävän, ja tämä on "lain täyttymys".

      • ACIM
        vrk kirjoitti:

        Mielestäni nuo eivät ole aivan samoja asioita.

        Ajattelepa tilannetta, jossa seisoisimme kauniilla näköalapaikalla ja sinä kääntyisit hetkeksi selin jyrkänteeseen ja olisit ehkä huomaamattasi jyrkältä kalliolta putoamassa. Siinäkö vain seisoisin ja en sanoisi mitään, vaikka normaali-ihminen tuossa tilanteessa huudahtaisi: "Hei varo ACIM, olet liian lähellä reunaa!"?

        Eli a coursen oppien mukaisesti harjoittaisin itsehillintää, hyvyyttä, suvaitsevaisuutta ja lempeyttä ja asioiden näkemistä toisen (tässä yhteydessä putoamisvaarassa olevan) kannalta ("ACIM voi kokea upean ilmalennon ja huikean maiseman lentäessään jyrkänteeltä"). Eli yrittäisin asettautua kohta putoavan asemaan siltä kannalta, miten hän senhetkisen tilanteen vaaraa huomaamatta kokee.

        ...jotkut -----> USKOVAISET

      • vrk
        Typy kirjoitti:

        Nykyaikana on kyllä ihan normaalia, että mies "auttaa" kotona, tai pikemminkin niin että hommat tehdäöän yhdessä, ei niin että toinen on päävastuussa ja toinen pelkkä apuri. Kaameaa jos tämä asia hengellistetään... missä hyvänsä liikkeessä. Jos lestadiolaisäiti käy töissä (käykö?) kuten miehensäkin, miksi hänen tulisi tehdä kotona kaikki, sielläkin tuota hommaa kuitenkin riittää? Ja vaikkei kävisikään lest. äiti töissä, niin varmaan ne lapset käyvät työstä.. ? Ei Jumala luonut naista miehen orjaksi/palvelijaksi, vaan koska Aadamilla oli yksinäistä, hän tarvitsi jonkun jota rakastaa. Itse kyllä antaisin sovinistien tietää huutia jos kuuluisin lestadiolaiseen liikkeeseen ;). Raamatun mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan, ja mitä se rakkaus on? Se on Jeesuksen mukaan sitä, että tekee toiselle mitä haluaisi itselleen tehtävän, ja tämä on "lain täyttymys".

        Samaa mieltä. Ja kyllä me monet sovinisteille osataan huutia antaa!

      • kaisla
        vrk kirjoitti:

        lestadiolaisäiti, vl ja minulla on n 10 lasta

        vaikka väännänkin kättä joistain asioista sun kaa (mikä on ihan hauskaa, vaikka välillä rasittavaa)
        niin täytyy tosiaan myöntää, että oot aika mimmi, jos tosiaan oot kymmenen lapsen äiti ja täälläkin suht aktiivisesti pyörit. Vaikka eihän ne toisiaan mitenkään pois sulje! Minusta on 100% piristävää, ettei täällä käytetä pelkkiä hempeän pliisuja kaiken kuoliaaksi ymmärtäviä "puheenvuoroja". Antaa palaa vaan silloin kun siltä tuntuu! Sinun ei todellakaan tarvitse yrittää mahtua sellaiseen muottiin mikä ei sinulle ole tehty! Toivottavasti meistä kukaan ei sitä toistemme kohdalla yritä. Vapaus on elää, hengittää ja olla olemassa sellaisena kuin on!

        Se vaan on ärsyttävää, että helposti toinen saa väärän käsityksen asiasta, kun ei nähdä toistemme eleitä, ilmeitä, painotuksia jne. Mutta niitä voi yrittää korvata muuten -ja oikaista kärsivällisesti jos viesti ei mene perille;)

      • vrk
        kaisla kirjoitti:

        Tulin iloiseksi myönteisestä viestistäsi.

        Varmaan juuri tuo äänenpainojen, ilmeiden ja eleiden puuttuminen tekee sen,että tulee niin paljon väärinkäsityksiä. ACIM kirjoitti kerran, että kun postaa tänne, on ainakin miettiä mitä ja miten kirjoittaa. Usein on vaan niin innostunut, ettei jaksa syynätä enää uudestaan kirjoitustaan.Onhan tämä useimmiten todella mielenkiintoista vaikka välillä 'tapellaan'. Pyydän anteeksi sinulta jos olen sinua jotenkin loukannut. Minullakin on erilaisia päiviä ja vaikka en tahallaan halua loukata, ei aina ole niin myönteisellä tuulella valmiiksi!

        Jatketaan! :)))))))

        ASIOISTAHAN täällä on kättä väännetty! En ole henk.koht. loukkauksena ottanut mitään. Ja tiiätkö, näen sinussa vähän itseänikin;)

        Minustakin on oikeasti välillä niin terveellistä antaa palaa KAUNISTELEMATTA just niin kuin asiat ajattelee! Ei sitä aina jaksa viilata ja miettiä joka sanan käännettä. Raamatussakin sanotaan, että vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö...se on minusta äärettömän viisaaasti sanottu. Pääasia kai on se, ettei tahallaan yritä loukata ja nöyryyttää toista.

        Juu, tästä jatketaan ja väännetään kättäkin jos on tarvetta!! :):)

      • stb

        kaislan kanssa samaa mielta. olin iloisesti yllattynyt kun huomasin etta olet 10 lapsen aiti! :) siis en lapsilukumaaran takia vaan sen, etta olet "erilainen"... pyorit taalla palstalla... jne, tiedat varmaan mita tarkoitan :)

        :))))))))))))))))

      • vrk
        stb kirjoitti:

        kaislan kanssa samaa mielta. olin iloisesti yllattynyt kun huomasin etta olet 10 lapsen aiti! :) siis en lapsilukumaaran takia vaan sen, etta olet "erilainen"... pyorit taalla palstalla... jne, tiedat varmaan mita tarkoitan :)

        :))))))) Kiitos stb! Jatketaan!

    • vrk

      "Voin sanoa sinulle että olet ainakin rehellinen . Vastasit tuohon "allekirjoittamiskysymykseen" suoraan. Uskalsit, vaikka vastauksesi (kyllä-vastaus)

      LUE UUDESTAAN. EN MINÄ VASTANNUT KYLLÄ VAAN KYLLÄ JA EI, ja se on ihan eri asia.

      sinänsä oli minun mielestäni aivan järkyttävä, vastoin ennakko-odotuksiani. Mutta siitä suoruudesta saat kehuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe