Identity - Arvostelu

Pitkästä aikaa jaksaa kirjoitellakin tänne jotain, tällä kertaa nimittäin elokuva-arvostelun. Elokuva oli Identity eli hiljattain ensi-iltaan tullut jännäri.

Elokuvaan mennessäni ennakko-odotukset olivat korkealla, kyseistä pätkää oli suitsutettu yhdessä sun toisessa arvostelussa. No sinänsä en pettynyt paljoa mutta hienoisesti.

Leffa tarjosi toimiivaa jännitystä, lähes kauhunomaisia tunteita muutamia. Näyttelijäkaarti oli loistava, juoni toimi (vaikka pari höpsöäkin ratkaisua oli), mutta pääsääntöisesti sanottuna toteutus oli mainio.

Suosittelen elokuvaa erittäinkin lämpimästi.

**** / *****
0329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


The Expert kirjoitti:

Pitkästä aikaa jaksaa kirjoitellakin tänne jotain, tällä kertaa nimittäin elokuva-arvostelun. Elokuva oli Identity eli hiljattain ensi-iltaan tullut jännäri.

Elokuvaan mennessäni ennakko-odotukset olivat korkealla, kyseistä pätkää oli suitsutettu yhdessä sun toisessa arvostelussa. No sinänsä en pettynyt paljoa mutta hienoisesti.

Leffa tarjosi toimiivaa jännitystä, lähes kauhunomaisia tunteita muutamia. Näyttelijäkaarti oli loistava, juoni toimi (vaikka pari höpsöäkin ratkaisua oli), mutta pääsääntöisesti sanottuna toteutus oli mainio.

Suosittelen elokuvaa erittäinkin lämpimästi.

**** / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu