Forssan rappio

Terttu

SDP ja muut vasemmistopuolueet ovat säälittäviä. Forssan kokouksen tavoitteista on saavutettu järkevät, eli ne jotka länsimaissa on ilman vasemmiston apua yleensäkin saavutettu. Niistä on turha vasurien kunniaa ottaa. Mutta sosialisointitavoitteet, joita siellä Forssassa haahuiltiin on onneksi muiden puolueiden tuella estetty.

3

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipidepankki

      Aika uskomaton väite, että länsimaissa on samat edut saavutettu jotenkin muutenkin kuin vasemmiston ajaman politiikan ansiosta. En tiedä mitä länsimaita tässä tarkoitetaan, mutta ainakin Saksassa, Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on ollut vahva sosiaalidemokraatinen kannatus ja politiikka, joka on johtanut nykyisenkaltaisiin hyvinvointivaltioihin ja sosiaaliturvaetuihin sekä tasa-arvoistumiseen. Samoin Englannissa työväenpuolue on ollut näitä etuja ajamassa. Italiassa ja Espanjassa ekä vähän jyrkempikin vasemmisto, mutta näistä varsinkin Espanja oli pitkään diktatuuri ja myös Italiassa kommunismin suosion ymmärtää Mussolinin diktatuurin vastapainona. Sosiaalidemokraatinen liike on ollut länsi-Euroopassa yleinen, joskaan ei mikään yhtenäinen suuntaus. Suomalainen sosiaalidemokratia muistuttaa tavoitteiltaan ja ideologialtaan saksalaista ja ruotsalaista. Wily Brandt ja Olof Palme ovatkin olleet täällä ihailtuja poliitikkoja.

      Eli kyllä kunnia saavutuksista sille jolle se kuuluu eli Suomessa pitkälti demareille. Demarien ehkä vieläkin suurempi ansio oli siinä, että he saivat asevelisosialismillaan torjutuksi kommunismin. Demarien vasemmistolaisuus on ollut revisionismiä, demokraattista uudistuspolitiikkaa. Sosialismia tämän aatteen edustajat eivät ole tavoitelleet enää pitkään aikaan. On ymmärretty sosialistisen talousjärjestelmän vakavat ongelmat. Demariliikkeen voima onkin praktisuudessa, siinä että järjen käyttö on sallittua eikä mennä jonkun aatteen perässä kritiikittä.

    • juupeli

      Jos olisit elänyt sata vuotta sitten olisit pitänyt kaikkia vaatimuksia pöyristyttävinä, etkä mitään niistä järkevänä.

    • mikko

      Ottamatta paremmin kantaa tähän aiheeseen.Tertulle,ehkä sinun kannattaisi laajentaa ajatusmaailmaasi..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1229
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1169
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe