Pääkohtia loistavasta selvityksestä. Yhteistyön hyviä puolia ei voi kiistää.
---------------------------------------------
Nato arvioi, ettei sitä uhkaa ainakaan kymmeneen vuoteen hyökkäys, jota se ei pystyisi torjumaan.
Puolustusministeriön mukaan Euroopan kriisinhallintakyky kehittyy, mutta nato säilyy keskeisenä puolustusvoimien uudistuksille.
Eurooppalaisessa sotilaallisessa yhteistyössä ovat vahvimmilla maat, jotka ovat sekä Naton että EU:n jäseniä.
Naton ja Venäjän yhteistyö yhteisen neuvoston kautta jatkuu vaikeista ajoista huolimatta.
Naton sitoumus olla sijoittamatta ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai pysyviä tukikohtia uusien jäsenten alueelle koskisi myös Suomea.
Suomi on jo nyt maavoimien osalta yksi eniten Natojohtoiseen kriisinhallintaan joukkoja luovuttavista maista suhteutettuna väkilukuun.
Panoksellaan Suomi on saavuttanut niin läheisen kumppanin aseman, ettei ero nykytilanteen ja jäsenyyden välillä ole enää suuri.
Suomen jäsenmaksu ja henkilöstökustannukset Natossa olisivat noin 39 miljoonaa euroa. Sotilaallisen valmiuden kustannuksiin jäsenyydellä ei olisi välttämättä vaikutusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.