käväisin noin 20 kilometrin pyörälenkin aamulla ja edessäni pyöräili aviopari, niin mieleeni tuli että onkohan he onnellisia.
Samalla jäin miettimään nykyaikaa että onko avioliitto sinänsä jo vanhanaikaista että, voiko avoliitto korvata avioliiton?
Jos ei nyt kangistuta ajattelemaan vanhanaikaisesti, vaan ihan uudelta pohjalta. Että jos nyt olisit nuori kumman elämän tavan ottaisit? Vai olisiko jokin muu muoto, joka kiinostaisi elää.
Lapsien tähden paljon solmitaan liittoja, mutta mitä muuta hyvää on avioliitossa ja mitä huonoa, verrattuna avoliittoon.
Nykylainsäädännöllä omaisuus on puoliksi avioliitossa,ellei ole avioehtoa, mutta avoliitossa kumpikin saa pitää oman omaisuutensa.
Luoko avioliito turvallisuutta, kun taas avoliitosta voi poistua helpommin.
Jos siis voisit alkaa uudelleen, miten haluaisit elää.
Yksin vai kaksin
51
2310
Vastaukset
- srx
Samaa olen miettinyt itsekin. Yksikselitteistä vastausta ei liene. Keskustelu toisi lisää erilaisia näkökohtia. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja?
tehdessäni aloituksen ajattelin juuri näin että, on tosiaan mielenkiintoista havaita minkälaisia kommentteja kukin kirjoittaa.
Mitä kukin löytää huonoa ja taas hyvää molemmista muodoista. En ole aivan varma mutta muistelisin että yksinäisiä talouksia on 70 %. Joten senkin puolesta olisi mielipiteitä mukava saada. Että kumpi vaa-assa painaa enemmän.
Jos yksinäisiä on noinkin paljon, ei se silti tarkoita sitä että, he olisivat avioliittoa vastaan, vaan ovat joutuneet sellaiseen elämän tilanteeseen, syystä tai toisesta.
Toistan vielä että prosentista en ole ihan varma, joku voi muistaa tarkemmin.
- Aarre
...on syytä olla avioliitossa vaimon leskeneläkkeen takia.
Niinikään kannattaa olla aviossa, jos jää leskeksi. Leski saa hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon kuolemaansa saakka. Muuten voi olla avoliitossa ihan hyvin.leskellä on oikeus asua yhteisessä asunnossa, ja muistanko oikein että leski saa myös hallita kaikkea jäljellä olevaa omaisuutta kuolemaansa asti. esim jos leskelle jää omakotitalo niin hän voi nykylakien puitteissa vaikka myydä sen ja ostaa toisen asunnon tai pitää rahana. Leskelle jää siis paljon mahdolllisuuksia. Näin minä muistan tämänkin asian ellei lakia ole taas muuteltu.
- samantha
Pitkä liitto on syytä pitää koossa. Ei se ole yksin naisten etu leskeneläke sen saa myös miesleski.
Laskutapa on sama, jos naisen eläke on suurempi mies saa tukon eläkettä taas toisinpäin nainen ei tässä tapauksessa saa paljon mitään.
Kyllä ne kummallisiksi on nuo eläkelaskutavat säätäneet.
- hyvä systeemi
Olen vakuuttunut siitä, että perhe on avioliiton yksikkö ja lailla hyvin määritelty.
Äidin ja isän keskinäinen rakkaus antaa lapsille turvallisuutta. Rakkauden säilyminen on mahdollista pienin ponnistuksin. Ihmissuhteista on olemassa paljon roskatietoa ja luuloa. Tämän osaamisen en soisi loppuvan ja toivoisin tutkimusta avioliittoa puoltavalta kantilta.
En muuttaisi, mutta opettelemista riittää aviosuhteessa koko elämäksi.- Atolfia
perheen kannalta katsoen. Nimenomaan se luo turvallisuutta ja jatkuvuutta, edellyttäen, että aviopari on tutustunut toisiinsa tarpeeksi tullakseen toimeen keskenään. Jos avioliitto kestää ja on sopuisa, se luo hyvän mallin lapsillekin tulevaisuuden suhteen.
Nykyinen meno avioerotilastoissa on hälyyttävä. Ihmiset menevät naimisiin liian löysin perustein, sitten erotaan heti, kun sukset ristiin menevät. Tässä touhussa lapset ovat kärsijöitä.
Eläkeikäiset ihmiset voivat ja on parempikin elää avoliitossa ja vaikka eri asunnoissa, tapaellen toisiansa päivittäin. avioliitto on lapsien kasvatusten suhteen hyvänä ja turvallisena kasvualustana, jolloin perheesssä on molemmat mallit sekä isän että äidin.
Vain tietysti silloin ku avioliitto on onnistunut, mielestäni riitaisaa avioliittoa ei pitäisi jatkaa lastenkaan tähden.
Sillä niitäkin on, pidetään kynsin hampain avioliittoa pystyssä, kulissien tähden ja valitettavasti kulissiavioliittoja on tavattoman paljon.
Sellainen avioliitto ei tomi niinkuin pitäis, ja on selvää että kun tunteet ja käytös on osittain keinotekoista, niin lapsetkin sen huomaa.
Silloin tulee mieleen toimiva avosuhde, jossa aikuisten suhde pelaa niin voihan se puoltaa olemassa olollaan.- main-eko
monica kirjoitti:
avioliitto on lapsien kasvatusten suhteen hyvänä ja turvallisena kasvualustana, jolloin perheesssä on molemmat mallit sekä isän että äidin.
Vain tietysti silloin ku avioliitto on onnistunut, mielestäni riitaisaa avioliittoa ei pitäisi jatkaa lastenkaan tähden.
Sillä niitäkin on, pidetään kynsin hampain avioliittoa pystyssä, kulissien tähden ja valitettavasti kulissiavioliittoja on tavattoman paljon.
Sellainen avioliitto ei tomi niinkuin pitäis, ja on selvää että kun tunteet ja käytös on osittain keinotekoista, niin lapsetkin sen huomaa.
Silloin tulee mieleen toimiva avosuhde, jossa aikuisten suhde pelaa niin voihan se puoltaa olemassa olollaan.Itse olen vakaasti avioliiton kannattaja.Oletan,että avioliiton solmiminen tekisi yhdessä olosta vakaamman,tosin tänä päivänä erokin on tehty helpoksi.
Toinen asia on,että nykyään nuoret eivät enää tunnu tajuavan avio-avoliiton eroja,tähän lopputulokseen olen tullut kun usein luen erästä toista Suomi24 sen palstaa.Nuoret selvästi mieltävät niiden olevan yhdenvertaisia.
Avoliitossa syntyneet lapset täytyy isän aina "myöntää" omikseen.Avioliitossa syntyneillä tämä on itsestään selvyys.
Jokaisesta yksilöstähän riippuu miten on sitoutunut,oli sitten kyseessä kumpi tahansa vaihtoehto. Atolfia kirjoitti:
perheen kannalta katsoen. Nimenomaan se luo turvallisuutta ja jatkuvuutta, edellyttäen, että aviopari on tutustunut toisiinsa tarpeeksi tullakseen toimeen keskenään. Jos avioliitto kestää ja on sopuisa, se luo hyvän mallin lapsillekin tulevaisuuden suhteen.
Nykyinen meno avioerotilastoissa on hälyyttävä. Ihmiset menevät naimisiin liian löysin perustein, sitten erotaan heti, kun sukset ristiin menevät. Tässä touhussa lapset ovat kärsijöitä.
Eläkeikäiset ihmiset voivat ja on parempikin elää avoliitossa ja vaikka eri asunnoissa, tapaellen toisiansa päivittäin.vankka kannattaja. Perustelit aivan hyvin kantasi, mainitsit avioeroista että luku on suuri, niin on, paljon erotaan ja uutta katsotaan, tulos on sitten uusioperhe.
main-eko kirjoitti:
Itse olen vakaasti avioliiton kannattaja.Oletan,että avioliiton solmiminen tekisi yhdessä olosta vakaamman,tosin tänä päivänä erokin on tehty helpoksi.
Toinen asia on,että nykyään nuoret eivät enää tunnu tajuavan avio-avoliiton eroja,tähän lopputulokseen olen tullut kun usein luen erästä toista Suomi24 sen palstaa.Nuoret selvästi mieltävät niiden olevan yhdenvertaisia.
Avoliitossa syntyneet lapset täytyy isän aina "myöntää" omikseen.Avioliitossa syntyneillä tämä on itsestään selvyys.
Jokaisesta yksilöstähän riippuu miten on sitoutunut,oli sitten kyseessä kumpi tahansa vaihtoehto.kannatat avioliittoa, varmasti onkin niin että nuoret mieltävät avoliiton verrattavaan aviolittoon, heille kun elämä saataa olla hyvinkin pintapuolista että,kun kyllästytään yhteen niin mennään toisen luo, otetaan muovikassi kainaloon ja mennään sinne missä taas uudelleen viihdytään, mielestäni siksi voi avioliitot osittain menettää kannatustaan ja avolitot lisääntyä.
monica kirjoitti:
avioliitto on lapsien kasvatusten suhteen hyvänä ja turvallisena kasvualustana, jolloin perheesssä on molemmat mallit sekä isän että äidin.
Vain tietysti silloin ku avioliitto on onnistunut, mielestäni riitaisaa avioliittoa ei pitäisi jatkaa lastenkaan tähden.
Sillä niitäkin on, pidetään kynsin hampain avioliittoa pystyssä, kulissien tähden ja valitettavasti kulissiavioliittoja on tavattoman paljon.
Sellainen avioliitto ei tomi niinkuin pitäis, ja on selvää että kun tunteet ja käytös on osittain keinotekoista, niin lapsetkin sen huomaa.
Silloin tulee mieleen toimiva avosuhde, jossa aikuisten suhde pelaa niin voihan se puoltaa olemassa olollaan.Kyllä tunteensa pitää tunnistaa ja ilmaista
aivan aitoina, ei teeskentely varmaankaan kannata,
niin uskoisin.
- Katicat2
Monika kysyy:
"Jos siis voisit alkaa uudelleen, miten haluaisit elää."
Jos olisin nuori ja eläisin tätä aikaa, ajattelisin ilmeisesti toisin kuin silloin 50-luvulla. En näkisi mahdottomaksi ajatusta, että muuttaisin miehen kanssa yhteen ilman avioliittoon vihkimistä. Sehän ei ennenvanhaan ollut hyväksyttyä, avioliitto oli ainoa oikea muoto.
Mutta nyt kun olen yli 70v elän tätä aikaa ja minulle tipahtaisi eteen jostain mies johon rakastuisin, mitä minä sitten tekisin. Tekisin näin: eläisimme kumpikin omissa kodeissamme ja nauttisimme toisistamme kaikin tavoin. Itseni tuntien suhteella olisi näin parhaimmat jatko-olosuhteet.kirjoituksestasi, ajatusmaailmasi täsmää just niinkuin minäkin ajattelen.
Jos sellainen ihana pyrähdys sattuisi minunkin kohdalle niin, haluaisin toimia juuri niin kuin kerroit.
Ihmettelenkin kun kuulee vanhojen ihmisten solmivan avioliittoja, että minkä ihmeen tähden??- kysyy*
monica kirjoitti:
kirjoituksestasi, ajatusmaailmasi täsmää just niinkuin minäkin ajattelen.
Jos sellainen ihana pyrähdys sattuisi minunkin kohdalle niin, haluaisin toimia juuri niin kuin kerroit.
Ihmettelenkin kun kuulee vanhojen ihmisten solmivan avioliittoja, että minkä ihmeen tähden??Monica.
Minä menisin naimisiin tai ainakin muuttaisin yhteen asumaan, jos tielleni sattuisi minulle sopiva mies. On niitä varmaan olemassa, en niin ronkeli ole. Suunnilleen samoista asioista kiinnostunut, mieleltään terveiden kirjoissa, siisti, ei alkoholisoitunut ja tietenkin meidän täytyy olla rakastuneita ja tuntea intohimoa.
Olen eronnut 25 vuotta sitten. Elänyt yksin ja nauttinut siitä. Poikani perhe ei ole minua mitenkään työllistänyt, eli kaikki aika on ollut itselle.En kaipaa paljon ihmisiä elämääni, töissä niitä oli aivan tarpeeksi.
Nyt eläkkeellä tuntuu että energiaa jäisi toisellekin, passata ja hoivata. Retkeily ja matkustaminen olisi mielekkäämpää kuin yksin. Ja sitten kun ei enää matkoille pääse niin olisi kotonakin rattoisampaa kuin yksin, niin luulisin. kysyy* kirjoitti:
Monica.
Minä menisin naimisiin tai ainakin muuttaisin yhteen asumaan, jos tielleni sattuisi minulle sopiva mies. On niitä varmaan olemassa, en niin ronkeli ole. Suunnilleen samoista asioista kiinnostunut, mieleltään terveiden kirjoissa, siisti, ei alkoholisoitunut ja tietenkin meidän täytyy olla rakastuneita ja tuntea intohimoa.
Olen eronnut 25 vuotta sitten. Elänyt yksin ja nauttinut siitä. Poikani perhe ei ole minua mitenkään työllistänyt, eli kaikki aika on ollut itselle.En kaipaa paljon ihmisiä elämääni, töissä niitä oli aivan tarpeeksi.
Nyt eläkkeellä tuntuu että energiaa jäisi toisellekin, passata ja hoivata. Retkeily ja matkustaminen olisi mielekkäämpää kuin yksin. Ja sitten kun ei enää matkoille pääse niin olisi kotonakin rattoisampaa kuin yksin, niin luulisin.siinulla täytyyy olla voimakas hoivaamis vietti, etkä pelkää jos voimat ehtyy. Tunneasiathan ainankin pitää olla kohdallaan, mutta miksi niin täydellisesti haluat sitoutua toiseen, ja kantaa sen vastuun joka siitä tulee.
Kerroit että et ole ronkeli ja menisit vaikka naimisiin, jos sopiva löytyy, tai ainankin asumaan yhteen. Nyt kysynkin kun käsitän että nyt elät yksin niin miksi???? Eikö ole tielle sopivaa tullut??? Vai onko jokin muu sittenkin syy??? Olet sentään ollut yksin 25 v, ja nauttinut siitä.- kysyy*
monica kirjoitti:
siinulla täytyyy olla voimakas hoivaamis vietti, etkä pelkää jos voimat ehtyy. Tunneasiathan ainankin pitää olla kohdallaan, mutta miksi niin täydellisesti haluat sitoutua toiseen, ja kantaa sen vastuun joka siitä tulee.
Kerroit että et ole ronkeli ja menisit vaikka naimisiin, jos sopiva löytyy, tai ainankin asumaan yhteen. Nyt kysynkin kun käsitän että nyt elät yksin niin miksi???? Eikö ole tielle sopivaa tullut??? Vai onko jokin muu sittenkin syy??? Olet sentään ollut yksin 25 v, ja nauttinut siitä.olen.
Hakenut olen ja seurustellutkin.Sopivaa ei vaan ole löytynyt. On ollut aikuisia lapsia ja entisiä naisia ym. joita en ole sulattunut.
Harrastukset ja se yhdessä tekeminen ei ole sitten kuitenkaan onnistunut ja löytyyhän niitä esteitä. Eli, lienenkö sittenkin ronkeli?
Yhdessä tekeminen ja harrastaminen, sitä eniten kaipaan.
Kauan yksin eläneenä on varmaan tullutkin niin erikoiseksi että opettelua se yhdessä eläminen vaatisi. Silti elelen toivossa että vaikkapa Topi löytyis. kysyy* kirjoitti:
olen.
Hakenut olen ja seurustellutkin.Sopivaa ei vaan ole löytynyt. On ollut aikuisia lapsia ja entisiä naisia ym. joita en ole sulattunut.
Harrastukset ja se yhdessä tekeminen ei ole sitten kuitenkaan onnistunut ja löytyyhän niitä esteitä. Eli, lienenkö sittenkin ronkeli?
Yhdessä tekeminen ja harrastaminen, sitä eniten kaipaan.
Kauan yksin eläneenä on varmaan tullutkin niin erikoiseksi että opettelua se yhdessä eläminen vaatisi. Silti elelen toivossa että vaikkapa Topi löytyis.kyllä sinulla on rohkeutta, ja innostusta elää vielä täysipainoista elämää. Parisuhteseen kuuluu niin paljon.
Mutta kerroit että harjotellut olet mutta sopivaa ei ole vastaan tullut No, yrittämästä sinua ei voi moittia, mutta kun sinulla on niin luja luottmus asiaasi niin, toivotan sinulle onnesi löytymistä, johon voit purkaa tunteitasi, joita sinulla tuntuu olevan.
Mukavasti kirjoittelit asioistasi, kiitos siitä.
Voithan toki kirjoitella sunnitelmistasi vieläkin.
- alusta sanot
Jos lähtee parin vaihtamisen linjalle, se on varmaan sitten linjana koko elämänsä ajan. Ja lopulta ei kelpaa kenellekään ja on vanhana yksin.
Toisena vaihtoehtona on se, että huomaa hyvissä ajoin toisten kokemuksia tarkastellessaan, ettei se ihmisen vaihtamisesta parane tuo elämä. Vaan voi sitä toisen kuoltua jäädä yksin sittenkin, vaikka on sitoutunut koko elämäkseen.
Vanhana tutustuminen ja yhteen sovittaminen on vähän mutkikkaampaa. Jos avioelämää elää, on paras mennä avioon. On se siistimpää esimerkkiä lapsenlapsille. Ne tarvitsevat kestävän kehityksen mallia.tunnen montakin pariskuntaa jotka on ensin eronnut ja löytänyt uuden puolison rinnalleen ja avioliitot on kestäneet.
Olen kyllä paljolti samaa mieltä että ei se vaihtamisesta paljoakaan parane.
Tosin on pieni mutta, ne luonteet kun ovat erillaiset ja niillä yritetään tulla toimeen, mitkä sitten sopii yhteen.
Kuten sanoit vanhempana on jo vaikeaa löytää sitä oikeaa ja tulla toimeenkin. Onhan huomioitava että molemmat on elämänsä parhaat vuodet viettänyt, omaa elämäänsä omalla tavallaan, kuin mitä nyt, kun yritetään elää yhdessä.
Rohkeasti sinäkin päättyisit avioliiton kannattajaksi.
- Maalaismies*
Rakastunut ihminen on sekopäinen ja edesvastuuton. Hän kulkee ihanassa huumassa arjen yläpuolella. Hän vannoo ikuista rakkautta. Siksi avioliittolaki on tarpeen muistuttamaan, että pidä mitä olet luvannut, kun arki koittaa! Miten SINÄ olisit voinut tehdä väärän valinnan?
Parisuhteen ylläpitäminen on yhtä vaikeaa kuin viulunsoitto. Ilman jatkuvaa harjoittelua taito rapistuu ja fiilinki katoaa. Ei toisen viulun valitseminen tee siitä yhtään helpompaa. Kymmenen, jopa viiden vuoden kuluttua molemmat osapuolet ovat muuttuneet toisiksi kuin olivat rakastuessaan.
Rakkauden huuman mentyä arki on edessä väistämättä. Silloin vasta alkaa tosi rakkaus. Avioliittolaki on hyvä vanha laki. Se takaa ettei käy kuten iskelmän tytölle: "Sinä tarjosit salmiakkia, minä hölmö panin peliin koko elämän".kyllä käyttäytyy sanoisinko sinisilmäisesti, kaikki mitä järki sanoo menee kuuroille korville, sen minäkin tunnustan.
Miten voikaan tunne voittaa järjen, siihen tarvitaan oikein jonkimmoinen takapakki, enenkuin silmät aukenevat, ja tietysti arjen astuminen avioliittoon.
Niin, mitään ei saa ilmaiseksi, onnistuneen avioliiton eteen on tehtävä töitä. Tämän olen ennenkin kuulut sanottavan.
Tosi rakkaus tulee esille, huuman mentyä ohi, näin kerrot. Se varmasti pitää paikkansa, kun tuntee läpikotaisin toisensa niin, toisen hyvyyteen tai heikkouteen asennoituu eritavoin kuin alkuaikoina.
Kyllä kai on niin, että pitkän avioliiton eläneitä pitää kunnioittaa, niin paljon se vaatii toinen toisiltaan.monica kirjoitti:
kyllä käyttäytyy sanoisinko sinisilmäisesti, kaikki mitä järki sanoo menee kuuroille korville, sen minäkin tunnustan.
Miten voikaan tunne voittaa järjen, siihen tarvitaan oikein jonkimmoinen takapakki, enenkuin silmät aukenevat, ja tietysti arjen astuminen avioliittoon.
Niin, mitään ei saa ilmaiseksi, onnistuneen avioliiton eteen on tehtävä töitä. Tämän olen ennenkin kuulut sanottavan.
Tosi rakkaus tulee esille, huuman mentyä ohi, näin kerrot. Se varmasti pitää paikkansa, kun tuntee läpikotaisin toisensa niin, toisen hyvyyteen tai heikkouteen asennoituu eritavoin kuin alkuaikoina.
Kyllä kai on niin, että pitkän avioliiton eläneitä pitää kunnioittaa, niin paljon se vaatii toinen toisiltaan.Nuoruus oli niin ehdotonta, ettei mitään voisi muuttaa edes jälkeen päin.
Siksi kai puolison poismeno on niin orvoksi tekevä tapahtuma. Mikään sana ei helpota sitä.
Rakastua voi vielä senkin jälkeen, jopa melkein vasten tahtoaan. Yhdessä asuminen on kuitenkin aivan muuta kuin aikaisemmin, ainakin, jos miehellä on 'sairaalloisen mustasukkaisuuden' paljon puhuttu, mutta huonosti tunnettu sairaus. Vastaostettu iso huoneisto 50% 50% siis myyntiin ja pois, pois! Uusi oma asunto, turvalukko ja -ketju, rauha ja onni.
Sen jälkeen tulee varovaiseksi. Jos tuo kummallinen tila, 'rakastuminen' vielä valtaa,
täytyy mennä kylmään suihkuun tai avantouinnille!- Rosalia*
Yli 65 iässä ei kannata haaveilla yli 65v ikäistä partneria sillä laki sanoo toisen omaisuuteen ei ole kajoamista vaikka liitto kariutuisi tai toinen kuolisi. Ei myöskään perhe-eläkettä tipahda, siinä seisot uusi mietintämyssy päässä. Mitä nyt, paluu lähtöruutuun. Elä omalla eläkkeelläsi. Asia mutkistuu jos omaisuutta on testamentattu.
Jaa, että mitä, parasta mitä on hyvä kumppanuussuhde, kumpikin elää omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa paitsi "läheisyys, lämpö ja rakkaus" on yhteistä. satu kirjoitti:
Nuoruus oli niin ehdotonta, ettei mitään voisi muuttaa edes jälkeen päin.
Siksi kai puolison poismeno on niin orvoksi tekevä tapahtuma. Mikään sana ei helpota sitä.
Rakastua voi vielä senkin jälkeen, jopa melkein vasten tahtoaan. Yhdessä asuminen on kuitenkin aivan muuta kuin aikaisemmin, ainakin, jos miehellä on 'sairaalloisen mustasukkaisuuden' paljon puhuttu, mutta huonosti tunnettu sairaus. Vastaostettu iso huoneisto 50% 50% siis myyntiin ja pois, pois! Uusi oma asunto, turvalukko ja -ketju, rauha ja onni.
Sen jälkeen tulee varovaiseksi. Jos tuo kummallinen tila, 'rakastuminen' vielä valtaa,
täytyy mennä kylmään suihkuun tai avantouinnille!varoittavasti, kuinka voi sattua jos ja jos taas rakastuu uudelleen, eikä kaikki mene kuin ennen. Mielestäsi silloin pitä mennä jäähylle.
Varovasti päättelen että josko sinulla on kokemusta tai läheltä seurannut moista mustasukkaisuutta.
Olen saanut myöskin rajusti tuntea mitä sellainen on, avioliitossani, kun olisi edes ollut aihetta, mutta sairaalloisesta luulosta oli mustasukkainen.
Kyllä senjälkeen on katsonut kaksi ja kuusi kertaa mieheen päin, ja jos jotain alkaa tuntea sydämmen tykytystä, oitis jäähylle.
Kyllä mustasukkainen mies on vihoviimeinen kapistus, voi kauhistus.monica kirjoitti:
varoittavasti, kuinka voi sattua jos ja jos taas rakastuu uudelleen, eikä kaikki mene kuin ennen. Mielestäsi silloin pitä mennä jäähylle.
Varovasti päättelen että josko sinulla on kokemusta tai läheltä seurannut moista mustasukkaisuutta.
Olen saanut myöskin rajusti tuntea mitä sellainen on, avioliitossani, kun olisi edes ollut aihetta, mutta sairaalloisesta luulosta oli mustasukkainen.
Kyllä senjälkeen on katsonut kaksi ja kuusi kertaa mieheen päin, ja jos jotain alkaa tuntea sydämmen tykytystä, oitis jäähylle.
Kyllä mustasukkainen mies on vihoviimeinen kapistus, voi kauhistus.Kyllä löytyy mustasukkaisia naisiakin.
Ja ne vasta pirullisia ovatkin.Jopel kirjoitti:
Kyllä löytyy mustasukkaisia naisiakin.
Ja ne vasta pirullisia ovatkin.on tasapeli:))
- ei hulluutta
satu kirjoitti:
Nuoruus oli niin ehdotonta, ettei mitään voisi muuttaa edes jälkeen päin.
Siksi kai puolison poismeno on niin orvoksi tekevä tapahtuma. Mikään sana ei helpota sitä.
Rakastua voi vielä senkin jälkeen, jopa melkein vasten tahtoaan. Yhdessä asuminen on kuitenkin aivan muuta kuin aikaisemmin, ainakin, jos miehellä on 'sairaalloisen mustasukkaisuuden' paljon puhuttu, mutta huonosti tunnettu sairaus. Vastaostettu iso huoneisto 50% 50% siis myyntiin ja pois, pois! Uusi oma asunto, turvalukko ja -ketju, rauha ja onni.
Sen jälkeen tulee varovaiseksi. Jos tuo kummallinen tila, 'rakastuminen' vielä valtaa,
täytyy mennä kylmään suihkuun tai avantouinnille!Rakastuminen on luonnon järjestämä reaktio, mikä varmaan meidän iässä on jo vain vanhan muistamista - ;D
Luonto niinikään sen reaktion laannuttaa. Aivan käytännön syistä.
Mustasukkaisuuskin voi olla kemiallinen reaktio. Siihen voi saada lääkeapua varmaan nykyään. Rosalia* kirjoitti:
Yli 65 iässä ei kannata haaveilla yli 65v ikäistä partneria sillä laki sanoo toisen omaisuuteen ei ole kajoamista vaikka liitto kariutuisi tai toinen kuolisi. Ei myöskään perhe-eläkettä tipahda, siinä seisot uusi mietintämyssy päässä. Mitä nyt, paluu lähtöruutuun. Elä omalla eläkkeelläsi. Asia mutkistuu jos omaisuutta on testamentattu.
Jaa, että mitä, parasta mitä on hyvä kumppanuussuhde, kumpikin elää omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa paitsi "läheisyys, lämpö ja rakkaus" on yhteistä.enpä ole kuullutkaan tuollaisesta laista, ja mahtaako olla vanhakin laki.
Ompa mielenkiintoinen asia siitä olisi mukava keskustella lisääkin.
Koskahan tällainen laki on saanut lainvoiman?
Tässätapauksessa ei sitten kannata ajatellakaan, että pääsisi hyötymään toisesta, mikä kuulostaa oikealtakin.
Tuota ihmettelen että, jos on testamentannut niin, asia mutkistuu, eikö sen pitäisi selventää asioita??- Rosalia*
monica kirjoitti:
enpä ole kuullutkaan tuollaisesta laista, ja mahtaako olla vanhakin laki.
Ompa mielenkiintoinen asia siitä olisi mukava keskustella lisääkin.
Koskahan tällainen laki on saanut lainvoiman?
Tässätapauksessa ei sitten kannata ajatellakaan, että pääsisi hyötymään toisesta, mikä kuulostaa oikealtakin.
Tuota ihmettelen että, jos on testamentannut niin, asia mutkistuu, eikö sen pitäisi selventää asioita??Ota selvää omasta Kelastasi, miten käy kun avioituu yli 65v tai hae ilmaiseksi jaettava kirjanen sieltä.
Minusta laki on hyvä, ei kenenkään tarvitse havitella toisen omaisuutta. Näin vain kävi ystävälleni joka avioitui 69v hiukan vanhemman leskimiehen kanssa. Liitto oli kyllä rakkaus sellainen, kesti 5v. Vaimo nro 2 palasi lähtöruutuun, osakkeeseen jonka hän oli yksin eläessä hankkinut, kauniit muistot mukanaan.
Kumppanuus suhde pitää olla jotakin aivan muuta kun omaisuuden kalastelua. Olla kumppani, tukena matkalla, keskustelukin kulkee molempien ehdoilla ja nämä ovat tärkeitä asioita. Rosalia* kirjoitti:
Ota selvää omasta Kelastasi, miten käy kun avioituu yli 65v tai hae ilmaiseksi jaettava kirjanen sieltä.
Minusta laki on hyvä, ei kenenkään tarvitse havitella toisen omaisuutta. Näin vain kävi ystävälleni joka avioitui 69v hiukan vanhemman leskimiehen kanssa. Liitto oli kyllä rakkaus sellainen, kesti 5v. Vaimo nro 2 palasi lähtöruutuun, osakkeeseen jonka hän oli yksin eläessä hankkinut, kauniit muistot mukanaan.
Kumppanuus suhde pitää olla jotakin aivan muuta kun omaisuuden kalastelua. Olla kumppani, tukena matkalla, keskustelukin kulkee molempien ehdoilla ja nämä ovat tärkeitä asioita.minkälaisen suojan laki on tehnyt 65 vuotta ylittäneille.
Tavallaan se on hyvä suoja omaisuudelle, oikein lain voimalla. Paljonhan on niitä onnenonkijoita jotka solmii avioliittoja hyötyäkseen.
Karmeimpia tapauksia ovat mielestäni huomattavasti nuoremmat jotka käyttävät vanhoja hyväkseen ja kaikilla ei itsesuojeluvaisto pelaa toivotulla tavalla.Rosalia* kirjoitti:
Yli 65 iässä ei kannata haaveilla yli 65v ikäistä partneria sillä laki sanoo toisen omaisuuteen ei ole kajoamista vaikka liitto kariutuisi tai toinen kuolisi. Ei myöskään perhe-eläkettä tipahda, siinä seisot uusi mietintämyssy päässä. Mitä nyt, paluu lähtöruutuun. Elä omalla eläkkeelläsi. Asia mutkistuu jos omaisuutta on testamentattu.
Jaa, että mitä, parasta mitä on hyvä kumppanuussuhde, kumpikin elää omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa paitsi "läheisyys, lämpö ja rakkaus" on yhteistä.Pitääkö mahdollista avioitumista eläke ikäisenä ajatella hyötynäkökulmasta?
Minusta liiton solmiminen perustuu aina rakkauteen, sitoutumiseen toinen toiseensa kaikissa olosuhteissa. Omaisuus ja muu siihen liittyvä on laskelmallisuutta mikäli ´liiton solmii vain rahan kiilto silmissä.
Itse en kyllä katso tarpeelliseksi edes avioliittoa, mutta jos se tuntuisi hyvältä ratkaisulta, mikäs siinä.
Lapset, kumman tahansa, ja muut sosiaaliset-, ja sukulais suhteet vaikuttavat päätöksissä ikäihmisten liitoissa enemmän kuin ehkä tunnustetaankaan. Moni lapsi "vahtii" vanhempaansa, ettei vain retkahda vanhuuttaan johonkin. Lapsen kannalta voi olla pelko perinnön menettämisestäkin.
Meillä ihmisillä on jokaisella omat ihanteemme ja periaatteemme, niihin me tunteidemmekin keskellä vetoamme, olipa tilanne muutoin kuinka tahansa.
Vain ahne ajattelee toisen omaisuutta, on minun kantani, muut voivat ajatella toisinkin.
Mikäli nyt rakastuisin, en tiedä mitä tekisin. Se kun riippuu siitä kuinka voimakkaat tunteet itsestäni löytäisin, ja mikä olisi rakkaani toive.
Vaaraa ei ole, yksin eläen saa elää kuten haluaa, säästää tai tuhlata omaisuuttaan, koska minun lapseni eivät puutu minun elämääni hallitakseen ja määrätäkseen tekemisiäni missään suhteessa.
- makuasia
Uudesta suhteesta voi tulla vielä 20-30 vuotta kestävä. Tutustuminen selvin päin vaan ei taida olla ihan yksinkertaista.:D
Jos on pitkään ollut yksin, ei yhteisen elämisen perustaminen käyne helposti. Niillä, ketkä pian leskeksi jäätyään tapaavat uuden, voi olla yksinkertaisempaa lyöttäytyä yhteiseen huusholliin. Pitkään yksin elellyt ei halua vaihtaa omia rutiinejaan.
Taloudellisesti ottaen voi yhteinen elämä olla edullisempaa. Asumiskustannukset, auto ja jopa ruokakin tulee halvemmaksi. Ja onhan toisesta turvaa sairauskohtauksen sattuessa.
Mutta yhteisessä huushollissa tulee aina jotain sanomista, ennen kuin toisen tapoihin tottuu ja luontuu väistelemään tarvittaessa.
En tiedä kuinka yleisiä vanhana solmittujen liittojen avioerot ovat.... 20-30 vuoden kuluttua sairastuessa - olimmehan kumpikin jo yli 60, yhteiset harrastukset, yhteiset ulkomaanmatkat, yhteiset perhejuhlat, - nämä olivat hänen perusteluitaan
kihloihin mentäessä, jolloin hän ehdottomasti
halusi antaa minulle kaksi sormusta "ympäristön vuoksi,
jotta kaikki näkevät meidän kuuluvan yhteen".
Naimisiin minä en lupautunut, ja laadinkin sopimuksen, jossa sovimme, että kihlaus ei tarkoita lupausta naimisiin menosta. Sain siihen hänen allekirjoituksensa. (Sen verran oli järkeäkin mukana silloisessa toiminnassani viisi vuotta sitten. Rakastumisesta huolimatta.)
Olin kai shokissa mieheni kuoleman jälkeen vuoden päivät, kuin automaattiohjauksessa. Silloin tuollainen tahtoihminen pystyi minua ohjailemaan.
Jotain outoa käytöstä huomasin jo ennen yhteen muuttoamme, mutta
kysyessäni siitä häneltä hän sanoi sen loppuvan sitten, kun asumme yhdessä.
Hän oli kyllä rehellinen muuten, mutta ympäristö oli hänelle jotenkin tärkeämpi kuin minun hyvä oloni. Se oli uutta tässä suhteessa.
Kun olin muuttamassa pois muutaman kuukauden jälkeen, eräs sen talon alakerran rouva tuli luokseni ja sanoi kuulleensa, että olemme muuttamassa, ja sanoi olevansa erittäin pahoillaan siitä, kun "miehesi on ainoa herrasmies talossa, aina nostaa hattuaan ja käyttäytyy niin hyvin".
Hymyilin mielessäni, niinhän minäkin alkuvaikutelmana luulin! En sitä kuitenkaan sanonut ääneen.
Kyllä aiheeton sairaalloinen mustasukkaisuus on asia, jota ei voi sietää pitkään.- sinkku-ukko
satu kirjoitti:
... 20-30 vuoden kuluttua sairastuessa - olimmehan kumpikin jo yli 60, yhteiset harrastukset, yhteiset ulkomaanmatkat, yhteiset perhejuhlat, - nämä olivat hänen perusteluitaan
kihloihin mentäessä, jolloin hän ehdottomasti
halusi antaa minulle kaksi sormusta "ympäristön vuoksi,
jotta kaikki näkevät meidän kuuluvan yhteen".
Naimisiin minä en lupautunut, ja laadinkin sopimuksen, jossa sovimme, että kihlaus ei tarkoita lupausta naimisiin menosta. Sain siihen hänen allekirjoituksensa. (Sen verran oli järkeäkin mukana silloisessa toiminnassani viisi vuotta sitten. Rakastumisesta huolimatta.)
Olin kai shokissa mieheni kuoleman jälkeen vuoden päivät, kuin automaattiohjauksessa. Silloin tuollainen tahtoihminen pystyi minua ohjailemaan.
Jotain outoa käytöstä huomasin jo ennen yhteen muuttoamme, mutta
kysyessäni siitä häneltä hän sanoi sen loppuvan sitten, kun asumme yhdessä.
Hän oli kyllä rehellinen muuten, mutta ympäristö oli hänelle jotenkin tärkeämpi kuin minun hyvä oloni. Se oli uutta tässä suhteessa.
Kun olin muuttamassa pois muutaman kuukauden jälkeen, eräs sen talon alakerran rouva tuli luokseni ja sanoi kuulleensa, että olemme muuttamassa, ja sanoi olevansa erittäin pahoillaan siitä, kun "miehesi on ainoa herrasmies talossa, aina nostaa hattuaan ja käyttäytyy niin hyvin".
Hymyilin mielessäni, niinhän minäkin alkuvaikutelmana luulin! En sitä kuitenkaan sanonut ääneen.
Kyllä aiheeton sairaalloinen mustasukkaisuus on asia, jota ei voi sietää pitkään.En minä tiedä mitä kaikkea vanhempana solmittuun liittoon voi ilmaantua. Olen varmaan sinisilmäinen ihminen aina vaan, jonka tielle ei ole sellaisia mustasukkaisia osunut. Kun ei ole osunut yhtään ketään. ;-)
Olen varmaan sanonut tästä nyt kaiken, mitä mielessäni kuvitella osaan. Elämäni varmaan jatkuu samaa rataansa, konservatiivisen ihmisen rauhallista raidetta. satu kirjoitti:
... 20-30 vuoden kuluttua sairastuessa - olimmehan kumpikin jo yli 60, yhteiset harrastukset, yhteiset ulkomaanmatkat, yhteiset perhejuhlat, - nämä olivat hänen perusteluitaan
kihloihin mentäessä, jolloin hän ehdottomasti
halusi antaa minulle kaksi sormusta "ympäristön vuoksi,
jotta kaikki näkevät meidän kuuluvan yhteen".
Naimisiin minä en lupautunut, ja laadinkin sopimuksen, jossa sovimme, että kihlaus ei tarkoita lupausta naimisiin menosta. Sain siihen hänen allekirjoituksensa. (Sen verran oli järkeäkin mukana silloisessa toiminnassani viisi vuotta sitten. Rakastumisesta huolimatta.)
Olin kai shokissa mieheni kuoleman jälkeen vuoden päivät, kuin automaattiohjauksessa. Silloin tuollainen tahtoihminen pystyi minua ohjailemaan.
Jotain outoa käytöstä huomasin jo ennen yhteen muuttoamme, mutta
kysyessäni siitä häneltä hän sanoi sen loppuvan sitten, kun asumme yhdessä.
Hän oli kyllä rehellinen muuten, mutta ympäristö oli hänelle jotenkin tärkeämpi kuin minun hyvä oloni. Se oli uutta tässä suhteessa.
Kun olin muuttamassa pois muutaman kuukauden jälkeen, eräs sen talon alakerran rouva tuli luokseni ja sanoi kuulleensa, että olemme muuttamassa, ja sanoi olevansa erittäin pahoillaan siitä, kun "miehesi on ainoa herrasmies talossa, aina nostaa hattuaan ja käyttäytyy niin hyvin".
Hymyilin mielessäni, niinhän minäkin alkuvaikutelmana luulin! En sitä kuitenkaan sanonut ääneen.
Kyllä aiheeton sairaalloinen mustasukkaisuus on asia, jota ei voi sietää pitkään.Mustasukkaisuus, varsinkin aiheeton, sietämätön tilanne. Monet siihen kuitenkin alistuvat.
Kuulun niihin harvoihin ,että on pitkä onnellinen liitto. Yhdyn maalaismieheen siinä, että aina onnensa eteen pitää tehdä töitä.
Toisen ihmisen huomioiminen ja arvostaminen ei saa loppua koskaan.
voidakseen toimia niin, pitääkin sattua sellaiset ihmiset yhteen,että voi ja haluaa toimia niin.
Eräs pappi sanoi puheessaan, kun rakastumisen huuma katoaa (sehän katoaa jossain vaiheessa), silloin vihkikaavan lause: tahdotko sinä rakastaa jne. tulee ajankohtaiseksi. Silloin tahdosta on kysymys.
Jos jostain syystä jäisin yksin, en enää vihille menisi. monestakin syystä.
Tunnen monta eläkeläisparia,jotka viettävät aikaa yhdessä.
Kumpikin asuu omillaan, ja välillä toistensa luona. Oma itsenäisyys säilyy, eikä ole mitään jakamista keskenään.
Ja jos ilmenee epämiellyttäviä piirteitä, pääsee paremmin eroon. Sama koskee miehiä sekä naisia.
Semmoinen "liitto" näyttää toimivan oikein hyvin, ja onnellisilta vaikuttavat.
Mutta jokainen varmaan ratkaisee sen oman näkemyksensä mukaan.satu kirjoitti:
... 20-30 vuoden kuluttua sairastuessa - olimmehan kumpikin jo yli 60, yhteiset harrastukset, yhteiset ulkomaanmatkat, yhteiset perhejuhlat, - nämä olivat hänen perusteluitaan
kihloihin mentäessä, jolloin hän ehdottomasti
halusi antaa minulle kaksi sormusta "ympäristön vuoksi,
jotta kaikki näkevät meidän kuuluvan yhteen".
Naimisiin minä en lupautunut, ja laadinkin sopimuksen, jossa sovimme, että kihlaus ei tarkoita lupausta naimisiin menosta. Sain siihen hänen allekirjoituksensa. (Sen verran oli järkeäkin mukana silloisessa toiminnassani viisi vuotta sitten. Rakastumisesta huolimatta.)
Olin kai shokissa mieheni kuoleman jälkeen vuoden päivät, kuin automaattiohjauksessa. Silloin tuollainen tahtoihminen pystyi minua ohjailemaan.
Jotain outoa käytöstä huomasin jo ennen yhteen muuttoamme, mutta
kysyessäni siitä häneltä hän sanoi sen loppuvan sitten, kun asumme yhdessä.
Hän oli kyllä rehellinen muuten, mutta ympäristö oli hänelle jotenkin tärkeämpi kuin minun hyvä oloni. Se oli uutta tässä suhteessa.
Kun olin muuttamassa pois muutaman kuukauden jälkeen, eräs sen talon alakerran rouva tuli luokseni ja sanoi kuulleensa, että olemme muuttamassa, ja sanoi olevansa erittäin pahoillaan siitä, kun "miehesi on ainoa herrasmies talossa, aina nostaa hattuaan ja käyttäytyy niin hyvin".
Hymyilin mielessäni, niinhän minäkin alkuvaikutelmana luulin! En sitä kuitenkaan sanonut ääneen.
Kyllä aiheeton sairaalloinen mustasukkaisuus on asia, jota ei voi sietää pitkään.että hänessä oli paljon hyvääkin, ennen kaikkea hän oli avulias ja taitava melkein kaikessa,
hän oli musikaalinen ja lauloi todella kauniisti.
Mutta jos olet asunut yhdessä aiheettomasti mustasukkaisen ihmisen kanssa,
ymmärrät silloin, että kaikki nuo hyvät asiat menettävät merkityksensä
sen rinnalla,
iso ja kaunis asunto ahdistaa niin paljon, että on muutettava pois.
Pienempi asunto turvalukituksineen tuntui rauhan satamalta, jossa vapaus, onnellisuus ja ilo voivat asustaa.
Sain häneltä puoli vuotta myöhemmin joululahjaksi postitse hänen oman levynsä ja kasettinsa, joita
en palauttanut, mutta en kuunnellutkaan. Ne ovat edelleen paketissa komeron ylähyllyllä.
Helpotti kertoa tämä asia, josta olen jo aiemminkin maininnut.
Ehkäpä käy pienestä varoituksesta täällä, kuten monica sanoitkin. :)satu kirjoitti:
että hänessä oli paljon hyvääkin, ennen kaikkea hän oli avulias ja taitava melkein kaikessa,
hän oli musikaalinen ja lauloi todella kauniisti.
Mutta jos olet asunut yhdessä aiheettomasti mustasukkaisen ihmisen kanssa,
ymmärrät silloin, että kaikki nuo hyvät asiat menettävät merkityksensä
sen rinnalla,
iso ja kaunis asunto ahdistaa niin paljon, että on muutettava pois.
Pienempi asunto turvalukituksineen tuntui rauhan satamalta, jossa vapaus, onnellisuus ja ilo voivat asustaa.
Sain häneltä puoli vuotta myöhemmin joululahjaksi postitse hänen oman levynsä ja kasettinsa, joita
en palauttanut, mutta en kuunnellutkaan. Ne ovat edelleen paketissa komeron ylähyllyllä.
Helpotti kertoa tämä asia, josta olen jo aiemminkin maininnut.
Ehkäpä käy pienestä varoituksesta täällä, kuten monica sanoitkin. :)kun kuitenkin ymmärsit asian miten se on. Kovan koettelemuksen jouduit kokemaan ja surusi oli niin likellä, olit herkässä mielen tilassa. Vahvempi puoli sai otetta sinusta.
Mutta nyt ole tyytyväinen että olet selvinnyt ja voit hyvin. Se myöskin helpottaa kun vaan avautuu, ja pystyy kertomaan asioistaan, kuten sinä olet tehnyt.
Tuolla toisaalla kirjoittelit ja olit samaa mieltä kanssani että, näyttelemisellä ei pitkälle mennä, onhan arkielämä niin pitkän taipaleen takana että luonne paljastuu enemmin tai myöhemmin.
Ihailen päättäväisyyttäsi, vaika sinulla riitti tunteita häntä kohtaan, niin pidit pääsi ja nyt asutte erillään, se vaati sinulta varmaankin paljon?
Oli oikein mukava lukea kun olet käynyt käytännössä läpi elämän karikkokohdat, ja olet pahimmilta kolhuilta säästynyt.
Vaan elämäsi jatkuu ahdistumatta ja asettuu omiin uomiinsa vuosien saatossa. Kiiti kun kerroit esimerkin käytännön kokemuksesta, ja niin hyvin osasit sen laatia, kaikkea hyvää sinulle.- haksahtelijat
sinkku-ukko kirjoitti:
En minä tiedä mitä kaikkea vanhempana solmittuun liittoon voi ilmaantua. Olen varmaan sinisilmäinen ihminen aina vaan, jonka tielle ei ole sellaisia mustasukkaisia osunut. Kun ei ole osunut yhtään ketään. ;-)
Olen varmaan sanonut tästä nyt kaiken, mitä mielessäni kuvitella osaan. Elämäni varmaan jatkuu samaa rataansa, konservatiivisen ihmisen rauhallista raidetta.Aika ajoin näkee uutisissa rahansa antaneita epätoivoisia, ketkä vissiin elämän toivossa ryhtyvät suhteisiin.
- 1943
satu kirjoitti:
että hänessä oli paljon hyvääkin, ennen kaikkea hän oli avulias ja taitava melkein kaikessa,
hän oli musikaalinen ja lauloi todella kauniisti.
Mutta jos olet asunut yhdessä aiheettomasti mustasukkaisen ihmisen kanssa,
ymmärrät silloin, että kaikki nuo hyvät asiat menettävät merkityksensä
sen rinnalla,
iso ja kaunis asunto ahdistaa niin paljon, että on muutettava pois.
Pienempi asunto turvalukituksineen tuntui rauhan satamalta, jossa vapaus, onnellisuus ja ilo voivat asustaa.
Sain häneltä puoli vuotta myöhemmin joululahjaksi postitse hänen oman levynsä ja kasettinsa, joita
en palauttanut, mutta en kuunnellutkaan. Ne ovat edelleen paketissa komeron ylähyllyllä.
Helpotti kertoa tämä asia, josta olen jo aiemminkin maininnut.
Ehkäpä käy pienestä varoituksesta täällä, kuten monica sanoitkin. :)erittäin onnellinen etäavioliitto. Se olisi voinut olla avoliitto, mutta ensimmäisen lapsen synnyttyä ajattelimme, että lasten kannalta on parempi avioitua. Mieheni olisi huolehtinut meistä ihan samalla tavalla ilman avioitumistakin, olisi ollut uskollinen jne. Mieheni kuoltua en pariin vuoteen ajatellutkaan ketään toista. Sitten löysin uuden, joka osoittautui mustasukkaiseksi, mihin en ollut lainkaan tottunut. Vapauden tunne on minulle tärkeä, haluan tavata ystäviä ja liikkua vapaasti. Emme ajatelleetkaan muuttaa yhteen saati sitten avioitua. Tällä hetkellä olemme kumpikin "vapailla markkinoilla". Meillä oli paljon hyviä hetkiä, mutta tuota vapauteni rajoittamista en kestä, koska olen erittäin uskollinen, jos minulla on joku.
- Satu*
1943 kirjoitti:
erittäin onnellinen etäavioliitto. Se olisi voinut olla avoliitto, mutta ensimmäisen lapsen synnyttyä ajattelimme, että lasten kannalta on parempi avioitua. Mieheni olisi huolehtinut meistä ihan samalla tavalla ilman avioitumistakin, olisi ollut uskollinen jne. Mieheni kuoltua en pariin vuoteen ajatellutkaan ketään toista. Sitten löysin uuden, joka osoittautui mustasukkaiseksi, mihin en ollut lainkaan tottunut. Vapauden tunne on minulle tärkeä, haluan tavata ystäviä ja liikkua vapaasti. Emme ajatelleetkaan muuttaa yhteen saati sitten avioitua. Tällä hetkellä olemme kumpikin "vapailla markkinoilla". Meillä oli paljon hyviä hetkiä, mutta tuota vapauteni rajoittamista en kestä, koska olen erittäin uskollinen, jos minulla on joku.
olivat tänään ohjelmassa, lounas Krapihovissa.
Väsyttää retken jälkeen.
Niin, luottamus toiseen on rakkauden perusta,
siihen olin tottunut elämäni aikana.
On valtava pettymys huomata, että toinen ei luota.
Silloin kaikki muuttuu, jotain kuolee.
Ja on mahdotonta enää jatkaa silloin.
Monika sanoikin hyvin, että päättäväisyys on
tuossa tilanteessa viisainta, on lähdettävä.
Kirjoitin siellä itselleni motoksi Herman Hesseä:
"Elämän kutsu loputon on meissä,
siis tyynny sydän, hyvästele, lähde!"
Kaikkea hyvää teille molemmille! - 1943
Satu* kirjoitti:
olivat tänään ohjelmassa, lounas Krapihovissa.
Väsyttää retken jälkeen.
Niin, luottamus toiseen on rakkauden perusta,
siihen olin tottunut elämäni aikana.
On valtava pettymys huomata, että toinen ei luota.
Silloin kaikki muuttuu, jotain kuolee.
Ja on mahdotonta enää jatkaa silloin.
Monika sanoikin hyvin, että päättäväisyys on
tuossa tilanteessa viisainta, on lähdettävä.
Kirjoitin siellä itselleni motoksi Herman Hesseä:
"Elämän kutsu loputon on meissä,
siis tyynny sydän, hyvästele, lähde!"
Kaikkea hyvää teille molemmille!puhelimme viikolla saunan lauteilla suunnistuksen jälkeen. Jostain syystä en ole käynyt, vaikka sillä seudulla olen paljon liikkunut. Ystäväni soitti taas aamulla ja haluaisi, että "rauhoittuisin". Tuntuu siltä, kun häkkiin pistettäisi. Menoja kertyy, vaikka en suunnittele paljon etukäteen. Yksi hallituksen kokous on tänään ja viikonloppu talkoohommissa. Hyväksyn ihmiset sellaisina kuin ovat, paljon ei pysty muuttamaan.
- lehmää
Eikö vaan olekin vanha sanonta menettänyt kokonaan merkityksensä tässä iässä?
Pikemminkin eukot on halukkaita ottamaan itselleen oman ukon. Ja ukot juoksee karkuun. Heh- yhdentekevä
Mutta lehmä on kiva kaverinakin.
- piimää
yhdentekevä kirjoitti:
Mutta lehmä on kiva kaverinakin.
Mutta seura kelpaa minullekin.
avoliittoon päädyin helpomman omaisuus järjestelyn ja kantapäät yhteen mahdollisuuden takia, avoliittoa on nyt kestänyt 20 n. v.
avioliitotkaan ei kestä niin kauan.
Nyt johtajatar sanoi, iso kuusi pitäisi kaataa, kuuliainen minä kaatoi ison kuusen, kuusi rysähti ja vei mukanaan 3 pienempää kuusta.
Johtajatar sanoi kaadoit aivan väärän kuusen,
mielestäni joutava oli tuo tuo kaatamani kuusi,
pitäisikö avoliitto purkaa tuon sattumuksen vuoksi.
Ei tietenkään, vaan yleisistä syistä, yhteen sopimattomuus YM.taas JJoutava, ethä sie ystävä hyvä oo mänt helpomma omaisuuven järkeilyn tähe, haasta vaa totta, et sie olit silmät korvat täynnä rakkautta ku näit sen Johtajattaren.
Voi mite kauniisti sie saatoit sannoo häntä, ootsie aina näi ihanal pääl et huomaat hänessä Johtajattaren ominaisuuksii.
Sie sit ossaat haastaa just nii ko tijät toisen haluvan kuulla kohtelias tapa siul onkkii. Semmosta se suur rakkaus sit on, mut muistaha vaali sitä et se säilyy.
Voi hyvää isä sentää mänit sie ja kaavoit komijan kuusen mitä sie oikei ajatelit, sie sait kaaoksen aikaseks ko mäni 3 pientä mukana.
Älä sie semmosii haasta ettette muka yhteistä säveltä löyvä sehä on nyt tuulest temmattu juttu. Kuka paremmi nyt toisiisa ymmärtää ku JJoutava ja Johtajatar.
Älä yhtää sure vaik kaajoit väärän kuuse, tiijätsie, lohuta Johtajatarta, sano hänel et sie istutat vaik kuustoista kuusta ku et vaa oo vihane.
Kierrät kädet häne ympärillee ja rutistat hänet ihteäis vaste nii et kuulet ko syvän sannoo bum, bum bum, ja sit onkii ilta ihanaine ja uni maittaa.
Kyl sie tiijät ko oot kakskymmentä vuotta harjotelt nii sehä käyp ko leikki vaa. Elo Johtajattaren kanssa.monica kirjoitti:
taas JJoutava, ethä sie ystävä hyvä oo mänt helpomma omaisuuven järkeilyn tähe, haasta vaa totta, et sie olit silmät korvat täynnä rakkautta ku näit sen Johtajattaren.
Voi mite kauniisti sie saatoit sannoo häntä, ootsie aina näi ihanal pääl et huomaat hänessä Johtajattaren ominaisuuksii.
Sie sit ossaat haastaa just nii ko tijät toisen haluvan kuulla kohtelias tapa siul onkkii. Semmosta se suur rakkaus sit on, mut muistaha vaali sitä et se säilyy.
Voi hyvää isä sentää mänit sie ja kaavoit komijan kuusen mitä sie oikei ajatelit, sie sait kaaoksen aikaseks ko mäni 3 pientä mukana.
Älä sie semmosii haasta ettette muka yhteistä säveltä löyvä sehä on nyt tuulest temmattu juttu. Kuka paremmi nyt toisiisa ymmärtää ku JJoutava ja Johtajatar.
Älä yhtää sure vaik kaajoit väärän kuuse, tiijätsie, lohuta Johtajatarta, sano hänel et sie istutat vaik kuustoista kuusta ku et vaa oo vihane.
Kierrät kädet häne ympärillee ja rutistat hänet ihteäis vaste nii et kuulet ko syvän sannoo bum, bum bum, ja sit onkii ilta ihanaine ja uni maittaa.
Kyl sie tiijät ko oot kakskymmentä vuotta harjotelt nii sehä käyp ko leikki vaa. Elo Johtajattaren kanssa.en välitäkkään tietää mikä kuusi olisi pitänyt kaataa, nyt on töitä kun oksistakin tulee saunapuita.
Kyyyllä hän sen kuusen unohtaa kun näkee ne männyn alut siinä vieressä.
Sekin hyvä oli siinä kuusessa sanoi johtajatar että puunlehtiä oli hyvä haravoida sen alle.
En hennonu sanua että että vähemmänhän enää haravoit.
Yhteensopivuutta jos on liikaa niin erohan siitäki tulee.
- yhdentekevä
Meidän avioliittomme olisi aivan yhtä hyvin voinut olla avoliitto.
Emme tosin avoliittoa harkinneetkaan ja muutaman, lapsettoman "tunnusteluvuoden" jälkeen ryhdyimme niitä hankkimaan.
Siinä vaiheessa olisi lasten kannalta ajateltuna varmaan avioliitto tuntunut oikealta ratkaisulta.
Katsoessani taaksepäin näitä vuosikymmeniä niin missään vaiheessa ei ole tullut vastaan tilannetta jossa yhdessä elämisen muodolla olisi mitään merkitystä.
Avoliitossa ollen olisin juridisesti varmistanut vaimon toimeentulon varmuuden ja oikeudet mahdollisen leskeytymisen yhteydessä.
Ei tästä avioliittomuodosta ole ollut mitään haittaa!
Eikä olisi ollut avoliitostakaan!
Henkilöistähän se riippuu!- yhdentekevä
Meillä on kaikki vähäinen maallinen kertymä yhteisomistuksessa.
Poikkeuksena yli 20-vuotta sitten hankittu Espanjan asunto.
Mennessämme notariaattiin huomasi vaimoni jossain kadun varressa iiihania hamosia ja minä kävin yksin hoitamassa paperit kuntoon.
Jälkeen päin havaitsimme asunnon tulleen yksin minun nimiini.
Paikkasimme asian muiden testamenttien laatimisen yhteydessä siten että kuoltuani asunto siirtyy lapsillemme mutta vaimollani on siihen elinikäinen nautintaoikeus.
Kaikki muu on muutenkin yhteistä "minä tai hän" periaatteella. että yhteiselonne on ihan uomissaan, periaatteella mikä on sinun on myöskin minun.
Tuntuu että tämä periaate vallitsee monella muullakin avioparilla.
Lakihan antaa oikeuksia molemmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1022107
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2441720Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2571063- 85988
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt79951- 7885
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10825- 28811
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55764IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku38729