Kannattaako sortua Mareaan

Mikko

Auton hankinta on perheenlisäyksen vuoksi edessä, eikä rahaa todellakaan enää asuntokauppojen jälkeen ole juuri jäljellä. Mutta kuten totesin, on uusi perheenjäsen tulossa ja siksi farmarin osto on kuitenkin aika piakkoin ajankohtainen. Kovin vanhaan ja/tai paljon ajettuun autoon en mielelläni vähiä rahojani laittaisi, joten muutaman vuoden vanha Fiat Marea-farmari vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehdolta ainakin hinta/ikä/ajokm suhteensa puolesta.

Ongelmana on vain se monelle suomalaiselle tyypillinen "fiatin hankkiminen tuo vain murheita" ajatus tuolla takaraivossa. Vieläkö se on niin nyky-fiiujenkin kanssa (esim. -97-00 Marea), vai ovatko ne hintansa arvoisia käytettyinäkin. Näyttää siltä, että kilometreistä ja varustelusta riippuen Marean saisi 2000-6000 euroa halvemmalla kuin esim. suunnilleen vastaavan Renault Lagunan, Pösö 406:n tai vaikkapa Nissan Primeran. Yksilön kunto ja ajokilometrithän tietysti aika pitkälti ratkaisee, mutta noin yleisesti ottaen: kannattaako Marean hankinta vai maksanko suosiolla muutaman tonnin enemmän jostain muusta merkistä? Millaisia kokemuksia teillä on Mareasta? Onko paljon vikoja ja jos niitä eteen tulee, niin onko Marea minkä hintainen auto korjata ja ylläpitää?

18

2839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Murea

      tuosta on täälläkin ollut puhetta, jos jaksat selata aiempia juttuja.

      Jakohihnan vaihto ja pyöräkulmien tarkistus sekä säätö 18.8., hinta 411 euroa. Vuosihuolto helmikuussa 2003 190 euroa (vastasi 40 tkm huoltoa). Autona Marea Weekend 115 ELX vm. 2000.

      Tyhjäkäyntiyksikkö sekä vasemmanpuoleinen 'koiranluu' vaihdettu takuuna, samoin pakoputken takaosa. Kilometrejä n. 56000.

      • Tommy

        Poikkeus vahvistaa säännön,huono yksilö sattunut kohdalle,kaverilla uutena ostettu vuoden 2000 VW Bora jossa vikalista jo nyt aivan käsittämättömän pitkä,eli näitä löytyy kaikista automerkeistä eikä volkkari sentään huonon auton maineessa ole.

        Siististi pidetyt ja huolletut autot yleensä ehjempiä niin tekniikaltaan kuin koriltaan joten etsi yleisilmeeltäänkin siisti auto ja katso huoltokirjasta että huollot ovat tehty.

    • Petsku

      Kyllä nyky Fiatit ovat ihan hyviä pelejä.

      Itselläni on ollut nyt 4 vuotta Marea ja ainoa ongelma on ollut koiranluut(kallistuksenvakaajan osia) jotka saa vaihdettua itse,hintaa näille kahdelle tulee n.30-40€.Ovat muuten tyyppivika näille Brava/Bravo/Marea vehkeille.

      Ainoa juttu on jos "sorrut" 2 litraiseen 20 venttiiliseen niin jakohihnan vaihto maksaa tässä muistaakseni yli 1400€(osat ja työ),moottorin joutuu nostamaan kokonaan pois hihnanvaihtoa varten.Muissa versioissa ei tätä ongelmaa ole.

      Eli ainakin 1.6 litrainen versio joka minullakin on,on ihan mukava ja hyvä menopeli ja varaosat ovat yhtä halpoja/hinnakkaita kuin muissakin autoissa ja huollot ovat samanhintaisia kuin muissakin.

      Tietenkin kannattaa käydä muutamaa autoa katsomassa ja katsoa mitä on pidetty siististi,siitä yleensä huomaa mikä on rahanarvoinen,vähän kalliimpi kuin superedulliset muutta niinkuin vanha sanonta sanoo ettei köyhän kannata halpaa ostaa,hintahaarukka kun tuntuu olevan melkoinen (esim. 1997 : 7900-12900€).

      Niin ja jos rahaa on käytettävissä vähemmän kuin noihin muihin autoihin verrattuna niin kyllä voin sanoa että vaikka Fiat on halvempi niin se on autona aivan yhtä hyvä kuin nuo muut mainitsemasi autot,ja onhan se paljon kauniimpi kuin muut.

      Niin ja yritä löytää vielä sellainen yksilö jolla ei olisi ajettu maksimissaan paljoa yli sadantonnin,pätee myös muihin autoihin.

      Onnea auton etsimisellesi.

      Tämä on nyt Fiatin omistajan mielipide,mutta olen omistanut/ajanut paljon muitakin merkkejä joten ei tämä ihan pelkkää oman kehumista ole.

    • Tom

      Heti ensiksi, valitse yksilö missä on ilmastointi ! Hinta yleenä melkein sama kuin ilman sitä ja perheellinen osaa sitä kesällä arvostaa...

      Itse ostin käytetyn Marean Stockmann autosta ja vaihtoautotakuuseen sain uuden etualatukivarren siihen kun viime talvena alkoi kolisemaan ropeloisella tiellä.

      Tilaa on, 1.6 liikkuu yllättävän pirteästi..

      Itselläni perhe kasvaa ja pitäs hankkia jo ihan tila-auto Weekendin tilalle...Saksasta...ehkä...

      Ilmoittele jos kiinnostaa 99 Weekend 49tkm 1.6 elx
      ABS, 2x airbag, autom.ilmastointi..

      • Minä vaan

        Mitähän kyseisellä autolla on hintaa,ovatko kilometrit oikeat kun noin vähän ajettuun autoon uusi etualatukivarsi jouduttiin vaihtamaan?

      • Mikko

        Ainakin on vähän ajettu yksilö. Onko huollot hoidettu? Ja mistä hinnasta lähdet keskustelemaan?

      • Tom

        No sain juuri Chrysleriltä tarjouksen sen vaihtoarvosta eli 12000e.

        Mutta kuten sanoin, auton vaihto ei ole minulle välttämätöntä mutta jos hyvän tarjouksen esitätte niin saatan siitä luopuakin. Auto on Helsingissä.

        Nuo alatukivarret on ilmeisesti myös Marean kulutustavaraa...Deltassa sanoivat että jonkun kumipuslan vulkanointi pettää eikä sitä erikseen voi vaihtaa vaan vaihdetaan koko alatukivarsi. Deltassa sanoivat että on mennyt niitä noinkin vähän ajetuissa yksilöissä.

        Huollosta...60tkm huolto on tarkoitus tehdä 1.9 ja jakohihna vaihdetaan samalla, hintaa 400euroa. 20 ja 40 tkm huollot tehty merkkiliikkeessä, aiemmin kuin ko. km-määrät ovat täyttyneet. Kuititkin noista löytyy.

    • Hieno

      Marea 1997.Jos haluat lisätietoja niin kirjoittele osoitteeseen [email protected] niin lähetän lisätietoja

    • Tommy
    • KMJ

      Tässä sulle hieno peli, Marea Weekend 100 ELX vm.2001, met.sininen, ajettu 33,000 km, huollettu, lohkolämppäri sisähaaroitus, kauko-ohjattu keskuslukko, talvirenkaat 14" aluvanteilla (Shaper), kesäpyörät 16" aluvanteilla (Stilauto SR300) h. 14,500 Eur (sama kuin minulle luvattu vaihdossa uuteen Stilo MW 130:een) Auto Turussa, kuva ym. tarvittaessa meilissä! ps. tehtaan takuu 01/04 asti. [email protected]

    • ILS27

      Kannattaa ottaa huomioon se, em autoja vertaillessa, että puhut eri kokoluokan autoista. Ei minunmielestäni Mareaa ja 406 pösöä voi mitenkään verrata.....
      Ei ainakaan voi olettaa, että ne ovat samanhintaisia. Oikea vertailukohde voisi olla 306 pösö

    • Minä
    • HIENO
      • koo

        Kun vuosi vaihtuu niin '97-mallinen on ensi vuonna jo 7-vuotias.

        Kuinka paljon '97 Marea on maksanut uutena kun siitä voidaan pyytää 10.000euroa viela reilut 100.000km ajettuna?

        Tai jos pyyntihinta on hatusta vedetty 9990,-
        niin vaihdossa siitä saisi kuinka paljon autoliikkeessä? 6000,-?

      • Ammattina autokauppias
        koo kirjoitti:

        Kun vuosi vaihtuu niin '97-mallinen on ensi vuonna jo 7-vuotias.

        Kuinka paljon '97 Marea on maksanut uutena kun siitä voidaan pyytää 10.000euroa viela reilut 100.000km ajettuna?

        Tai jos pyyntihinta on hatusta vedetty 9990,-
        niin vaihdossa siitä saisi kuinka paljon autoliikkeessä? 6000,-?

        Mareahan on maksanut vähän vähemmän uutena kuin muut hyvät farmarit,niinpä niistä pyydetään vähemmän kuin muista samanikäisistä farmareista,onkohan niihinkin hatusta vedetty hinta?

        No joka tapauksessa noissa näkyy olevan varusteita että ehkä se osaltaan selittää auton hintojahintoja.

        Poikkeuksellisen hyväkuntoiset ja hyvinpidetyt autothan voivat olla samanhintaisia vaikkapa kaksi vuotta uudempien kanssa jos uudempi on esimerkiksi huonommassa kunnossa.

        Kaikkihan sen tietää että autoliikkeet hyvittävät vähemmän(25%-30% alhaisempi hinta kuin mitä yksityiselle myytäessä),se on se kate nääs.Autoliikkeesä tommoisen kymppitonnin auton hinta olisi luultavasti lähempänä 11 tuhatta.Aika lähelle oikeaa osuit tuon hyvityksen kanssa mutta luultavasti pikkuisen enemmän autoliikkeetkin siitä hyvittäisivät.

        Tässä vielä yksi kummallisuus,autosta hyvitetään omistajan mukaan 14500€ vaihdossa uuteen Stiloon,olisi valmis myymään samaan hintaan.
        -Todellinen hyvityshinta liikkuu jossakin tuolla 10-11 tuhannen tietämillä,mikään autoliike ei meinaan ota autoa tolla hinnalla sisään ja pistä myyntiin,ihmiset haluavat vielä tinkiä hinnasta ja tappiolla autoja ei myydä,voittoa pitäis tehdä.Kaveri vaan taitaa yrittää höynäyttää ihmisiä.Linkki löytyy jutun lopusta.

        Haiskahtaa että itselläsi olisi tuoreempi samanlainen myytävänä,joskin huonommassa kunnossa koska noin kummallisia kyselet.

        Niin ja noi vuosi vaihtuu leikit ovat mun mielestä kanssa kivoja: Vuosimallin 2002 autolle tulee 100% lisää ikää vuodenvaihteen jälkeen,huh huh...

        Tässä se linkki sinne huippuhyvitykseen,haluaisin meinaan tietää liikkeen ja myyjän nimen kuka noin paljon hyvittää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=592&posting=22000000001100245

      • kmj
        Ammattina autokauppias kirjoitti:

        Mainitsit että ko. hyvityshinta on mahdoton, leikitään ajatuksella että vaihdokin hinta tuo 14,500 ja esim. tästä (sedan, ei 2 x alupyörät jne.)http://autotalli.fi/crometapp/product/cars/search/public/item.jsp?list=.2.018104AE4C64E7BCC939E05581559A85&id=432213&portal=at&.pkg=28138299&.pkg=28138298 pyydetään 15,900 eli erotus 1,400 plus uuden auton kate mukaantulevien lisävarusteiden kera, niin miksi ei kauppiaan kannattaisi tehdä tätä kauppaa?

      • tarkka
        kmj kirjoitti:

        oleva auto on todella vm 2001, niin siinä
        ei suinkaan ole 1581 kuutioinen mylly vaan
        sama kuin Stilossa eli 1596! Meinaako
        DA taas kusettaa?

      • jippii
        Ammattina autokauppias kirjoitti:

        Mareahan on maksanut vähän vähemmän uutena kuin muut hyvät farmarit,niinpä niistä pyydetään vähemmän kuin muista samanikäisistä farmareista,onkohan niihinkin hatusta vedetty hinta?

        No joka tapauksessa noissa näkyy olevan varusteita että ehkä se osaltaan selittää auton hintojahintoja.

        Poikkeuksellisen hyväkuntoiset ja hyvinpidetyt autothan voivat olla samanhintaisia vaikkapa kaksi vuotta uudempien kanssa jos uudempi on esimerkiksi huonommassa kunnossa.

        Kaikkihan sen tietää että autoliikkeet hyvittävät vähemmän(25%-30% alhaisempi hinta kuin mitä yksityiselle myytäessä),se on se kate nääs.Autoliikkeesä tommoisen kymppitonnin auton hinta olisi luultavasti lähempänä 11 tuhatta.Aika lähelle oikeaa osuit tuon hyvityksen kanssa mutta luultavasti pikkuisen enemmän autoliikkeetkin siitä hyvittäisivät.

        Tässä vielä yksi kummallisuus,autosta hyvitetään omistajan mukaan 14500€ vaihdossa uuteen Stiloon,olisi valmis myymään samaan hintaan.
        -Todellinen hyvityshinta liikkuu jossakin tuolla 10-11 tuhannen tietämillä,mikään autoliike ei meinaan ota autoa tolla hinnalla sisään ja pistä myyntiin,ihmiset haluavat vielä tinkiä hinnasta ja tappiolla autoja ei myydä,voittoa pitäis tehdä.Kaveri vaan taitaa yrittää höynäyttää ihmisiä.Linkki löytyy jutun lopusta.

        Haiskahtaa että itselläsi olisi tuoreempi samanlainen myytävänä,joskin huonommassa kunnossa koska noin kummallisia kyselet.

        Niin ja noi vuosi vaihtuu leikit ovat mun mielestä kanssa kivoja: Vuosimallin 2002 autolle tulee 100% lisää ikää vuodenvaihteen jälkeen,huh huh...

        Tässä se linkki sinne huippuhyvitykseen,haluaisin meinaan tietää liikkeen ja myyjän nimen kuka noin paljon hyvittää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=592&posting=22000000001100245

        viime viikonloppuna tein autokaupat (ei kylläkään Stiloon, vaan pari tonnia kalliimpaan kilpailevaan merkkiin) ja sain omasta pelistä 14,770 Eur hyvityksen! Tällä hetkellä ainakin Delta-Auto suhtautuu omiin merkkeihin todella nihkeästi : (
        että siinä sulle nimim.ammatina autokauppias, "Kaveri vaan taitaa yrittää höynäyttää ihmisiä"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe