Ja mä istun ja juon...

...istun ja juon kunnes halkean.

No olen yrittänyt vain unohtaa, niin rakkaani, unohtaa Sinut, kalleimpani, taivaallisen pitkätukkamieheni!

Olen yrittänyt kaikkia kunniallisia keinoja: niitä vanhoja hyviä unohduksen avaimia, viinaa, työtä, harrastamista, sekä jopa nettisättiä
(mutta ei seksiä, koska sitä en voi ilman sinua kuvitella).

Niin rakkaani mikään ei ole auttanut, kuvasi ei katoa silmistäni,
niin erityisesti tuo kuva joka on yksi kauneimmista;
Seisot ilta-auringon lempeässä syleilyssä, pelkät uikkarit jalassasi, hiuksesi loistavat kultaisina, auringonsäteet tanssivat vartalollasi ja sitten katoat lämpimän veden syleilyyn.
Harvoin olen nähnyt mitään yhtä lumoavan kaunista.

Aivan tietysti, Sinun hymysi loistaa silmiini aina kun ne suljen, juuri se tietty hymy joka valaisee kasvojesi lisäksi koko maailman,se joka lupaa minulle ihan kaiken sen mistä olen aina unelmoinut.
Tuo hymy saa minut vapisemaan kauttaaltaan, tuntemaan itseni kokonaiseksi.

Ei rakkaani en ole pystynyt unohtamaan, en yhtäkään hetkeä, en sitäkään kun käännät pääsi poispäin ja kuljet ohitseni mitään näkemättömin silmin, leijonanharja hulmuten, saaden sydämeni itkemään verenpunaisia kyyneleitä.

Kyllä ja jos joskus on pieni hetki kulunut etten Sinua ajattelisi on puhelin soinut juuri silloin ja sen myötä kuulunut;
"...where did You came from angel?
How did You know I´d be the one?
did You know, You´re everything I´d prayed for?
Did You know, every night and day for?..."
Ja taas olet ajatuksissani.

Tiedän olen luvannut että odotan, tottakai jaksan odottaa kuten olen luvannut, toisinaan vaan tuntuu että murrun ja hajoan palasiksi, mitä Sinulle sitten jää?
Haluatko Sinä särkyneen enkelin rinnallesi, haluatko rakastaa minut ehjäksi?
Vai käännätkö pääsi ja jatkat matkaasi kuin et olisi minua koskaan nähnytkään?
Et jaksa antaa mitään lupauksia tiedän, siksi elänkin päivän kerrallaan odottaen, että saisin edes hieman valoa matkalleni.

Minä lupaan että jaksan rakastaa Sinua antaen itseni Sinulle täysin ja ehdoitta, rakstaa Sinua jokaisena hetkenä, silloinkin kun Sinun on paha olla ja haluat minun painuvan hiiteen.
Vaikka tuntuu että voimani ehtyvät jaksan kuitenkin eteenpäin onhan minulla vielä jäljellä toivo, sitten kun se on mennyttä, mietin uudestaan mihin turvaan.
Ehkä niihin muutamaan kauniiseen hetkeen jolloin olen saanut olla lähelläsi, niihin ihaniin hymyihin jotka eivät koskaan katoa minusta, hikisen ihosi suloiseen kosketukseen.
Ehkä minua kantavat ne muutamat liikuttavan kauniit hetket jolloin olet seisonut edessäni ja olen nähnyt sieluusi ja sydämeesi, tuntenut jumalaiset sormesi omillani.
Olenhan saanut niin paljon, kiitos jokaisesta hetkestä rakkaani, aarteeni.


Rakkaani kaikesta huolimatta pelkään nyt jo seuraavaa kertaa kun Sinut näen, miten toimit, mitä teet?
Pelkään että jos taas suljet minut pois läheisyydestäsi sydämeni särkyy,kipu tekee minut sairaaksi.
Tiedän en saisi hoputtaa Sinua, en sitä teekään, silti mietin uskallanko kohdata Sinut vai olenko raukka ja pysyn poissa.
Olisiko se Sinulle mieluisa vaihtoehto, olisitko onnellisempi ellet näkisi minua? Enään koskaan?
Toisaalta "...somewhere in the crowd there´s you..." antoi minun ymmärtää että tahdot minun olevan lähelläsi.
Tiedän en saa vastauksia kysymyksiini täällä mutta silti kysyn.
Muistat kyllä että vain sinä itse voit pyytää minut lähtemään ja pysymään poissa, muuten jään!

Rukoilen ja toivon että vielä eräänä päivänä tahtoisit minut vierellesi, voisit luottaa, antaisit tälle kaikelle mahdollisuuden.
Aivan toipumiseen menee pitkä aika, mutta rakkaani muista tiedän millainen olet ja myös sen mitä itse olen, mihin pystyn ja mitä jaksan.

Toivon Sinulle rakkaani ihania syksyisiä päiviä, voimia elää arkeasi nähdään pian!