En ole mikään autofriikki, mutta haluttaisi sentään saada selville se, onko tuo VOLVO V70 sitten niin ihmeellinen auto. En tunne Volvo-mallistoa, mutta maantiellä näkyy nykyisin paljon hullusti ajelevia Volvo farmariautoja. Onko V70 juuri tällainen farmarimalli?
Kesälomareissullani tällainen harmaa Volvo roikkui puskurissani kiinni ruuhkaisella tiellä, koska ajonopeutta rajoitti edessäni kulkeva raskas rekka. Saavuimme ohituskaistan alkuun (jyrkkä ylämäki), jolloin minuunkin meni piru sisälle. Ajattelin, että testataanpas Volvon suorituskyky ylämäessä. Polkaisin vähän sitä oikeanpuoleista poljinta, jolloin kierroslukumittarista havaitsin, että automaattiloota pisti pienempää pesään. Jyrkän ylämäen päällä nopeusmittari näytti noin 150 –160, ja Volvo oli noin 150 m:n päässä. Rekan ohi päästyäni laskin nopeutta niin, että mittari näytti vain 110 km/h. Volvo tuli taas roikkumaan puskuriini.
Ruuhkaisella tiellä Volvo ei päässyt ohi. Tuli toinen ohituskaista, jossa päätin taas testata Volvon kiihtyvyyttä. Ohituskaistan alussa polkaisin taas kaasua niin, että kaistan lopussa nopeus oli siinä 160 km/h ja sen jälkeen laskin nopeuden 110:een. Niinhän se Volvo jäi taas sinne kaukaisuuteen, mutta hiljalleen ja arastellen se liimautui takalistooni. Noin 10 km:n kärkkymisen jälkeen Volvo ohitti minut ja meni menojaan. Ohittaessaan minut kuljettaja jotenkin hämillään katseli minua vanhaa ukkoa, joka rauhallisesti akkansa kanssa ajeli sellaista tasaista kirkkokyytiä.
Teiltä viisaammilta nyt kysyisinkin, että olikohan tuo farmari auto se paljon mainostettu ohjus V70? Auto oli harmaa väriltään ja siinä oli sellaiset takalamput, jotka ulottuivat kattoon asti. Mikään kulkupeli se ei kuitenkaan näyttänyt olevan, koska vastamäki näytti tekevän aina tiukkaa.
Millainen on VOLVO V70?
21
3349
Vastaukset
- timpe
pitää olla T5 koneella, sitten lähtee
- lentävä
hollantilainen
- Volvomania
Siinä oli keskinopeuden säädin ja siksi se kulki koko ajan samaa nopeutta.
- vau!
Vakionopeuden säätimestä olen kuullut, mutta että oikein keskinopeuden säädin! Sitten vielä kehtaavat väittää, että Volvon insinöörit eivät ole innovatiivisia.
Miten tuo keskinopeuden säädin muuten toimii? Voinko esim. ajaa Helsigistä Turkuun ja näpytellä lähtiessä ajotietokoneelle halutun keskinopeuden, ja automatiikka hoitaa loput?
- Jaaha
sinua vähäjärkistä. Sinunkaltaisia mulkkuja pitäs kiilata ulos tieltä. Olet just niitä vähäjärkisiä, jotka kiidyttävät ohituskaistojen alussa ja kun kaista loppu pudotatte nopeuden reilusti alle rajoitusten. Toivottavasti joudut pian isomman laitteen jyräämäksi.
- Oletko idiootti?
...kuka sitä haitariliikettä aiheuttaa. Itse, kun pyrin ajamaan mahdollisuuksien mukaan tasasita nopeutta, niin aina läytyy näitä älykääpiöitä, jotka ohituskaistan tultua kiihdyttävät vaikka 160 km/h:n nopeuteen, mutta ohituskaistan loppuessa ja keltaisen viivan alkaessa palaavat taas ryömintänopeuteen.
Toinen älykääpiöryhmä ovat ne, jotka luulevat, että oma auto on maailman nopein, kun se kulkee 80:n rajoitusalueella 160 kim/h. Ei ole tullut mieleen, että jollekin ajokortti voi olla tärkeämpi kuin näyttämisen halu.
Tuossa Fossiilin tapauksessa yhdistyvät molemmat älykääpiön tunnusmerkit harvinaisen idioottimaisella tavalla. - jha
Kyllä se varmaan oli V70. Olen kyllä huomannut oireen kanssa-autoilijoissa joka sinuunkin iski. Pakko alkaa kisaamaan ja nostamaan verenpainetta kun tuo tuttu keula tai nuo perävalot näkyvät liikenteessä. Aiheuttaa juuri tuota mainitsemaasi käytöstä. Kaasujalka jäykistyy lattiaa vasten ja menetät pääsi hallinnan. Kiihko vain voimistuu ja on pakko ruveta provosoimaan tai provosoitumaan liikenteessä. Onneksi suurimmalta osalta meistä volvoilijoista ja muistakin liikenteessä liikkujilta on tuo pahin kiihko jo aikoja sitten hävinnyt ja siedämme melko hyvin (lue liian hyvin) tuollaista käytöstä liikenteessä, johon kuitenkin törmään minäkin lähes päivittäin. Itse ajelen ja kuskaan lapsiani hyvällä, mukavalla ja tarvittaessa myös ihan kohtuullisesti kulkevalla perheautolla ja aina vaan jostain silloin tällöin kohdalle tulee kaltaisesi melonipää, joka alkaa temppuilemaan.
- voivoi
Valitettavasti tällaisia idiootteja kuten sinä on liikenteessä aivan liikaa. Varsinkin välillä Turku-Salo normaalisti 80 km/h ajavat kiihdyttelevät ylämäkeen kilometriä ennen ohituskaistaa, jonka alussa vauhti on siinä 120 km/h paikkeilla. Sitten ihmetellään mistä niitä jonoja syntyy. Toivon että menetät korttisi pian.
- harmaa tdi V70
Tervehdys!
Taisi olla se harmaa volvokuski olla niinsanottu pitkämatkalainen nautiskelija, jolla oli vakionopeussäädin käytössään. Nyt on niin että Volvo-malleissa kuten V70:ssä on varustetaso melkoisen korkea, se sisältää mm. vakionopeussäätimen. On vain käynyt niin hassusti että "mollaamasi" volvokuski on ajellut em. laite päällänsä nauttien Volvon mahtavista ajo-ominaisuuksista Suomen kesässä. Hänen epäonnekseen eteensä on osunut suomalainen vanha, heikon itsetunnon omaava ja kaiken lisäksi todennäköisesti japanilaisella riisipussilla ajeleva ukko. Minkä ikäinen muuten olet? 50-60 vuotta?
Järjettömän kloppimaisen kaahaamisen sijasta voisit vastedes ajatella että em. kuski ajoi erittäin tasaista ajo-nopeutta käyttäen kun sinä taas edustit kirjaimellisesti "munatonta" sukupolvea. Kun ei enää ota eteen niin silloin on pakko ruveta taas lapseksi ja näyttää että kyllä det tvättas härifrån!.
Kyllä vaimosi on JÄLLEEN hävennyt käytöstäsi mutta ei varmaankaan uskaltanut sitä taaskaan ääneen sanoa!
Kannattaa miettiä Volvon ostoa ettei enää aiheuttaisi vaaratilanteita maantiellä- jos on varaa. Asenne voisi muuttua kun ajelisi kunnon autolla, ei tarvitsisi koko ajan kohentaa huonoa itsetuntoa.- Fossiili
Taisin kirjoittaa oman avaukseni liian suppeasti ja liian epäselvästi, koska kukaan ei ymmärtänyt asiaani oikein. Tarkoitukseni oli vain kohteliaasti kysellä näiltä VOLVO-friikeiltä, että onko se VOLVO V70 nyt niin ihmeellinen auto. Kukaan ei antanut vastausta kysymykseeni, vaan sain vain haukkumiset väärästä asenteesta ja heikosta itsetunnosta. Molemmat syytökset ovat päin mäntyä!!!
Jäi siinä keskustelun avauksessa kertomatta se, että molemmilla kerroilla tullessani ohituskaistan alkuun oli edessäni raskas kuorma-auto, ja tämä juppi-Volvo oli tiiviisti liimautuneena takapuskuriini. Nopean kiihdytyksen tarkoituksena oli siis molemmissa tapauksissa ohittaa vain edessäni ollut raskas ajoneuvo mahdollisimman nopeasti, jotta jäljessäni tulevat monet heikkotehoisemmat ajoneuvotkin olisivat ehtineet hyödyntää tätä ohituskaistaa ruuhkaliikenteessä. Ei ollenkaan ollut tarkoitus härnätä Volvon kuljettajaa.
Sain myös joiltakin kirjoittajilta syytteen siitä, että ajotavallani aiheutin haitariliikettä!!! Selittäkää minulle vielä tarkemmin, mikä sitä haitariliikettä oikein aiheutti? Molemmissa tapauksissa satasen tieltä ohituskaistalle tultaessa nopeutta rajoitti raskas kuorma-auto, ja ohituskaistan loputtua minä ajelin satasen tiellä sellaista tasaista 110:n marssivauhtia ( isossa autossani on myös vakionopeussäädin). Arvoisat Volvo-kuskit, miten minun olisi pitänyt sitten ajaa, jotta en olisi aiheuttanut haitariliikettä?
Ymmärrykseni mukaan minä ajoin molemmissa tilanteissa aivan oikein. Suoritin vain mahdollisimman nopeasti ohitusvelvollisuuteni ruuhkaliikenteessä ohituskaistalla, jotta se Volvo-kuski ja hänen perässään tulleet pienitehoisten autojen kuljettajat olisivat päässeet hitaan kuorma-auton ohitse. Pienillä autoilla tietenkin oli vaikeuksia kiihdyttää jyrkässä ylämäessä, mutta tämän status-Volvonkin hidas lähtö ohitukseen jäi silloin minua ihmetyttämään. Juuri tästä syystä esitinkin tällä palstalla tämän V70-kysymyksen.
Yleensä Volvo-kuskit perustelevat ajotapaansa juuri sillä, että tehokkaalla Volvolla ohitukset sujuvat nopeasti ja turvallisesti. Ymmärrän asian täysin samoin, ja siksi minäkin suoritan aina ohitukset ripeästi. Varmuutta ripeyteen antaa se, että autoni moottorin sylinteritilavuus on reilusti suurempi kuin suurimmassa S80 Volvossa, ja tehoakin on vanhan ukon tarpeisiin aivan riittävästi. Kysyisinkin Volvo-kuskeilta, miten Volvolla suoritettu nopea ohitus on liikenneturvallisuutta edistävä, ja kertoo taitavasta kuljettajasta. Vähemmän statusta omaavalla tehokkaalla autolla sama toimenpide onkin sitten liikenneturvallisuutta vaarantava teko ja kertoo kuljettajan väärästä ja kloppimaisesta asenteesta? Mikä tässä mättää?
Kun minä nyt olen käyttäytynyt ohituskaistalla näin väärin ja taitamattomasti, niin antaisivatko arvoisat Volvo-autoilijat minulle ohjeen, miten minun olisi sitten pitänyt käyttäytyä. Olisiko minun ohituskaistan alkuun tultaessa pitänyt jäädä odottelemaan raskaan kuorma-auton perään sitä, että vakionopeussäädin päällä ajellut Volvo ( ei se Volvokaan voinut ruuhkaliikenteessä sitä säädintä käyttää) olisi lähtenyt hitaasti minun ja kuorma-auton ohitse, ja sitten olisin yrittänyt kiilata niiden pienitehoisten autojen väliin jyrkässä ylämäessä? Olisiko se sitten ollut turvallisempaa ja vähemmän kloppimaista käyttäytymistä? Nyt annoin vaan Volvollekin esteettömän kulun ohitustilanteessa menemällä itse riittävän nopeasti alta pois, mutta en minä ole vastuussa siitä, että Volvo lähti niin laiskasti ohitukseen. Pienempikin kiire olisi tietysti riittänyt päätellen siitä, miten heikosti Volvo jyrkkään ylämäkeen kiipesi (mahdollisesti kokematon kuljettaja).
Täällä keskustelupalstalla saan toistuvasti kuulla siitä, että olen vanha (ikää on 60 vuotta), kateellinen, asennevammainen ja itsetuntoni on huono. Varallisuutenikin on vähäinen ja koulutustasoni on heikko jne. jne. ( luetteloa voisi jatkaa loputtomin). Kaikille minua haukkuneille kirjoittajille voin vakuuttaa, että itsetunnossani ei ole vikaa, koulutustasoni on hyvä, varallisuustasoni on hyvä ( pystyisin koska tahansa ostamaan uuden ison Volvon käteisellä) eikä asenteissanikaan ole suurempaa valittamista. Ongelma on vain siinä, että nämä nykyiset itseään täynnä olevat juppi-ihmiset eivät oikein siedä rehellistä ja suoraa puhetta tavallisen kansalaisen suusta.
Vai pitäisi minun vielä ostaa Volvo, jotta itsetuntoni kohenisi oikeisiin lukemiin??? En tunne siihen pienintäkään tarvetta, sillä autossani on riittävästi potkua ja riittävästi kaikkia hienouksia (en ole kaikkia opetellut käyttämään). Ajelen tällä maantieautollakin hyvin vähän (noin 10000 km/vuosi), joten kallis investointi ei ole järkevää. Mieluummin ajelen vanhalla isolla autollani ja annan "vinkkelikoneelle" kiihdytyksissä hieman reilummin soppaa. Silloin jää rahaa muihinkin mukaviin harrastuksiin.
Toivottelen kaikille liikenteellisesti turvallista syksyä. Varokaa mustaa jäätä!
Fossiili
- Tapsa44
Tervehdys!
Oletko kenties 50-60 vuotias fossiili ja vailla kunnon koulutusta? Se kenties selvittäisi koko volvo-mysteerin. Päässäsi ei ole ollut koskaan mitään ja jalkojesi välissä oleville aivoillesi et voi enää tehdä mitään, ne ovat halvautuneet jo aikoja sitten. Kuulut nmittäin siihen sukupolveen jonka itsetunto on piesty ruohonjuuritasolle isienne toimesta. Näette kaikkialla vain ja aionastaan vihollisia.- Fossiili
Kirjoittaja taitaa leikkiä selvänäkijää, mutta taidot tässä lajissa ovat olemattomat. Hän tekee minusta sellaisia arvioita, jotka todellakaan eivät pidä paikkaansa. Onkohan juuri tämä Volvo-mysteeri saanut kirjoittajan puhumaan täysin sekavia.
Kirjoittaja väittää, että päässäni ei ole koskaan ollut mitään. Täydellisen väärä tulkinta. Aivotoimintani on vielä normaali ja ajatustoiminta erittäin vilkas ja tuloksellinen. Ne "jalkojeni välissä olevat aivotkin" toimivat vielä kiitettävästi. Kuseminen sujuu vielä luonnikkaasti, ja iltaisinkin "viisari värähtää" vielä oikein hyvin. Starttaa takuulla aina! Tapsa44 horisee siten aivan omiaan.
Onkohan minun tekstini liian vaikeaselkoista, kun esittämääni kysymykseen sain aivan ihmeellisiä vastauksia. Kysyin vilpittömästi sitä, että onko VOLVO V70 jokin ihmeellinen auto, mutta vastauksissa käsitellään vain minun persoonaani ja siinä esiintyviä puutteita???? Todella pahaksi on päässyt tämä vastaajien Volvo-mysteeri. - Peinu
Fossiili kirjoitti:
Kirjoittaja taitaa leikkiä selvänäkijää, mutta taidot tässä lajissa ovat olemattomat. Hän tekee minusta sellaisia arvioita, jotka todellakaan eivät pidä paikkaansa. Onkohan juuri tämä Volvo-mysteeri saanut kirjoittajan puhumaan täysin sekavia.
Kirjoittaja väittää, että päässäni ei ole koskaan ollut mitään. Täydellisen väärä tulkinta. Aivotoimintani on vielä normaali ja ajatustoiminta erittäin vilkas ja tuloksellinen. Ne "jalkojeni välissä olevat aivotkin" toimivat vielä kiitettävästi. Kuseminen sujuu vielä luonnikkaasti, ja iltaisinkin "viisari värähtää" vielä oikein hyvin. Starttaa takuulla aina! Tapsa44 horisee siten aivan omiaan.
Onkohan minun tekstini liian vaikeaselkoista, kun esittämääni kysymykseen sain aivan ihmeellisiä vastauksia. Kysyin vilpittömästi sitä, että onko VOLVO V70 jokin ihmeellinen auto, mutta vastauksissa käsitellään vain minun persoonaani ja siinä esiintyviä puutteita???? Todella pahaksi on päässyt tämä vastaajien Volvo-mysteeri.Kelpo autoja varmaan monenlaisia. Itse en ole volvisti, mutta pidän merkin tuoreempia malleja varsin mukavina ja tehoakin löytyy malliston yläpäästä riittävästi.
Et voi Fossiili väittää, että et ainakaan yrittänyt välttää provosointia alkuperäisellä viestilläsi. Noin vuoden verran keskustelualueita kahlanneena olen törmännyt aiemminkin sinun kirjoituksiisi ja niissä on poikkeuksetta jonkun sortin asiaan kätkettyä vähintäänkin piilovittuilua vaikka ei aina niin piilossakaan.
Yhdessä asiassa olet kyllä oikeassa. Viime viikonloppuna tuli käytyä Jkl-Tsadi-Jkl. Yksi asia nimenomaan pisti silmään ja pisti piiputtamaan savua korvista - nimittäin tuo "keskinopeussäätimen" käyttö ohituskaistalla. Voi herranen aika! Peiliin voisi vilkaista aina sillöin tällöin. Tasaisella ja suoralla tiellä ei _voi_ kestää ohittaminen koko 1.6km ohituskaistan matkaa. Sama juttu motarilla.
Jos se säätimellä asetettu nopeus on vain 1-5km/h enemmän kuin ohitettavalla, olisi kyllä syytä painaltaa sitä kaasupoljinta ohituksen ajaksi. Siinä 'Fossiili' on kyllä ihan oikeassa, että ohitukset tulee suorittaa rivakasti, eikä jäädä asumaan sinne ohituskaistalle. Mahdollisimman monen tulisi keritä ohi hitaammasta ajoneuvosta ohituskaistan aikana.
Moottoritielläkin voi ohituksen aikana käyttää pikkasen kaasua _varsinkin_ jos taustapelistä näkyy muuta kuin pitkälle edennyt pälvikalju.
Yleisesti autoilijoille: vaikka itse olet menossa ohitse voi takaa tulla joku vielä kovempaa. Tee tilaa nopemmalle liikenteelle, vaikka kuljettaja ajaisikin ylinopeutta. Varsinkaan silloin ei pidä mennä leikkimään siviilipooliisia. - Fossiili
Peinu kirjoitti:
Kelpo autoja varmaan monenlaisia. Itse en ole volvisti, mutta pidän merkin tuoreempia malleja varsin mukavina ja tehoakin löytyy malliston yläpäästä riittävästi.
Et voi Fossiili väittää, että et ainakaan yrittänyt välttää provosointia alkuperäisellä viestilläsi. Noin vuoden verran keskustelualueita kahlanneena olen törmännyt aiemminkin sinun kirjoituksiisi ja niissä on poikkeuksetta jonkun sortin asiaan kätkettyä vähintäänkin piilovittuilua vaikka ei aina niin piilossakaan.
Yhdessä asiassa olet kyllä oikeassa. Viime viikonloppuna tuli käytyä Jkl-Tsadi-Jkl. Yksi asia nimenomaan pisti silmään ja pisti piiputtamaan savua korvista - nimittäin tuo "keskinopeussäätimen" käyttö ohituskaistalla. Voi herranen aika! Peiliin voisi vilkaista aina sillöin tällöin. Tasaisella ja suoralla tiellä ei _voi_ kestää ohittaminen koko 1.6km ohituskaistan matkaa. Sama juttu motarilla.
Jos se säätimellä asetettu nopeus on vain 1-5km/h enemmän kuin ohitettavalla, olisi kyllä syytä painaltaa sitä kaasupoljinta ohituksen ajaksi. Siinä 'Fossiili' on kyllä ihan oikeassa, että ohitukset tulee suorittaa rivakasti, eikä jäädä asumaan sinne ohituskaistalle. Mahdollisimman monen tulisi keritä ohi hitaammasta ajoneuvosta ohituskaistan aikana.
Moottoritielläkin voi ohituksen aikana käyttää pikkasen kaasua _varsinkin_ jos taustapelistä näkyy muuta kuin pitkälle edennyt pälvikalju.
Yleisesti autoilijoille: vaikka itse olet menossa ohitse voi takaa tulla joku vielä kovempaa. Tee tilaa nopemmalle liikenteelle, vaikka kuljettaja ajaisikin ylinopeutta. Varsinkaan silloin ei pidä mennä leikkimään siviilipooliisia.Pakkohan se on tunnustaa, että "epähuomiossa" siihen alkuperäiseen tekstiin oli jäänyt joitakin lauseita, jotka voidaan tulkita provosoiviksi. Jatkossa täytynee tarkistaa tekstit hieman tarkemmin ennen lähettämistä, jotta kukaan ei hermostu. Toivottavasti vanha koira oppii vielä uudet temput. Kiitokset vinkistä!
Turvallista matkaa kaikille toivottelee
Fossiili
- Zoni
Tais olla akka ratissa.... Jos laitetaa v70 t5 sun romus rinnalle ni t5 pesis autos helpoosti
- sanoo
kaveri, joka ei edes tiedä, mikä auto Fossiililla on.
- T5 = lelu
Suorituskykyisistä autoista kun lähdetään keskustelemaan, niin ensimmäinen sääntö, josta ei poiketa, on että AUTO EI TODELLAKAAN SAA OLLA MIKÄÄN ETUVETOINEN LELU!
- Zoni
T5 = lelu kirjoitti:
Suorituskykyisistä autoista kun lähdetään keskustelemaan, niin ensimmäinen sääntö, josta ei poiketa, on että AUTO EI TODELLAKAAN SAA OLLA MIKÄÄN ETUVETOINEN LELU!
no laitetaa R-malli jossa on 300 hv, 400 nm vääntöä, 5,9 sekuntia sataseen ja neliveto
- vaan
Auto ei selvästikkään ollut Volvo vaan uusi Ford Mondeo Wagon.
http://www.ford.fi/mallisto_mondeo_lisav.html
Nyt taisin löytää sen tyypin joka tosiaan kiihdyttää ohituskaistan alkaessa lämä tiskissä vaaralliseen ylinopeuteen asti ja kun kaista loppuu niin hidastetaan ja jäädään eteen tupeksimaan. Tälläisiä autoilijoita on aivan liikaa esim. perjantaisin (ja sunnuntaisin) Lahti - Heinola välillä. - Tietäjä
Onhan 850 farmarissakin takavalot korkealla pilareissa, joten ihan hyvin auto saattoi olla sellainenkin. Siis joku 10 vuotta vanha ruppana.
- Mittarikuski
Kortti pois ja heti!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766