sydänvika

Hepaltamme löytyi "vahingossa" sydänvika.Ei ole oireillut mitenkään,emmekä raaski luopua siitä, kun on kaikinpuolin meille sopiva. Onko kokemuksia? Onko tulevaisuutta?
42904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokemusta on siitä, miten hirveältä tuntuu, kun ponilla on toivoton ennuste. 2 vuotta sitten meille synty laitumelle hieno oripoika, roteva ja hyvän näköinen. Jo toisenä elinpäivänä se yhtäkkiä kaatui hengästyneenä maahan ja jäi siihen. Lähdettiin klinikalle ja siellä annettiin happea ja keuhkojen kehitystä edistävää ainetta sillä lääkärit kuvittelivat varsan olevan alikehittynyt. Varsa kuihtui päivä päivältä ja vaadin tutkimuksia, mutta mitään ei vaivauduttu tekemään. Itse olin viikon klinikalla lähes yötä päivää, mikäli yöksi ei saatu varsasitteriä. Varsa tarvitsi jatkuvasti happea, mutta kukaan ei olisi sitä yöllä antanut, ellen itse olisi ollut pitämässä happinaamaria varsan turvan edessä. Seitsemäntenä varsan elinpäivänä sitten vihdoin varsan sydän suostuttiin kuvaamaan ja yllätys yllätys, varsalla oli sydänvika. Heti sen kuultuani pyysin, että varsalle annetaan piikki, jotta se pääsee pois kärsimästä. Piikki annettiin ja varsa nukahti siihen mun kainalooni oljille. Pyysin ruumiinavausta ja hoitaja tuli kottikärryineen karsinan ovelle, nappasi varsan ja heitti kärryihin. Mielestäni sen olisi voinut tehdä hieman hienotunteisemminkin... No, muutenkin olen tyytymätön koko klinikan toimintaan. Hirveintä mielestäni on se, että varsa sai kärsiä viikon, ennenkuin sitä tutkittiin. Teillä varmaan tilanne on hieman toinen, kun vika ei häiritse heppaa mitenkään. Oliko pätevä eläinlääkäri? Hevosellahan on ihan erilaiset sydänäänet, kuin esim. kissalla tai koiralla. Hevosen sydän lyö tavallaan 4 kertaa, kun esim. ihmisen, kissan ja koiran 2 kertaa. Jos lääkäri ei ole paljoa kuunnellut hevosen sydänääniä, hän voi helpolla erehtyä. Onko sydän kuvattu? Monilla koirillakin todetaan sydänvika, mutta todellisuudessa koiralla ei välttämättä silti ole sydämessään mitään vikaa. Tästä on myös omakohtaista kokemusta, kun 5- vuotiaalaa koirallamme todettiin sydänvika ja söi sitten lääkkeitä 11-vuotiaaseen asti, jolloin toinen lääkäri totesi, ettei sydämessä ole mitään häikkää. Lääkkeet lopetettiin ja koira eli 16-vuotiaaksi asti.

Äänestä

Miksi ihmeessä siitä pitäisi luopua, jos se ei oireile? Antakaa ihmeessä hevosen jatkaa elämäänsä, kun se kerran on teille sopiva. Eihän ihmistäkään lopeteta, jos se ei ole fyysisesti täydellinen. Minulla itselläni on hevonen, jonka sydämestä on koko ikänsä kuulunut sivuääni. Tämä ei ole sitä koskaan haitannut, hevonen on hyväkuntoinen ja terve. Se on myös elänyt vanhaksi, on nyt 22-vuotias eikä vieläkään ole ilmennyt oireita. Niin kauan kuin hevonen jaksaa normaalisti tehdä "työnsä", sydänvika ei sitä vaivaa.

Äänestä
  • Vermossa otettiin EKG ja paremmat syyt selviäis,jos ultrattais,kuulemma Yes:ssa.Hepo on 9v ja tarkoitus oli alkaa kisaileen estepuolella,ennenkö normi tarkastuksessa kuului sivuäänet. Kauhutarinoita on kuultu,kuinka pahasti voi sattua,jos sydän pettää,mutta en itse ajattele sitä niin,voihan terveellekkin sattua mitä vaan.Kunto kai pitäisi pitää hyvänä.

    Äänestä

  • miia kirjoitti:

    Vermossa otettiin EKG ja paremmat syyt selviäis,jos ultrattais,kuulemma Yes:ssa.Hepo on 9v ja tarkoitus oli alkaa kisaileen estepuolella,ennenkö normi tarkastuksessa kuului sivuäänet. Kauhutarinoita on kuultu,kuinka pahasti voi sattua,jos sydän pettää,mutta en itse ajattele sitä niin,voihan terveellekkin sattua mitä vaan.Kunto kai pitäisi pitää hyvänä.

    ..niin, kaverin hepo kuoli estekisoissa ja kaveri jäi alle, sellasta saattaa sattua sitten..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miia kirjoitti:

Hepaltamme löytyi "vahingossa" sydänvika.Ei ole oireillut mitenkään,emmekä raaski luopua siitä, kun on kaikinpuolin meille sopiva. Onko kokemuksia? Onko tulevaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu