Nyt on sitten epäilyksen varjo heitetty presidentti Halosen ylle. Keskustalaiset sanomalehdet Ilkka ja Keskisuomalainen kertovat, että presidentti oli Jäätteenmäen kanssa samassa juonessa, koska presidentti puolisoineen oli nähty Jäätteenmäen vieraana tämän kodissa. Lehdet heittävät niin kovia väitteitä, että nyt pitäisi kyylä tulla myös esiin vankan todistusaineiston kera. Väite siitä, että presidentti juonittelee istuvan hallituksen politiikkaa vastaan, on kova väite. Halonen on kertonut toteuttavansa presidentin roolia yhteistyön presidenttinä, ei hallitusta vastaan käyvänä juonittelijana kuten keskustalehdet väittävät.
Keskustalehdillä lienee hyvässä muistissa presidentti Kekkosen tapa hoitaa asioita. Hän kyllä mieluusti juonitteli hallituksia vastaan pyrkien kaatamaan hänelle epämieluisia ja runnaamaan demokratian vastaisesti hänelle mieluisia. Väitteitä on nyt heitetty kehään, todisteita odotellaan, herrat Hokkanen, Keränen ja Laatikainen. Pääministeri Vanhanen näyttää onneksi olevan toista maata kuin nämä poliittiset juonittelijat.
Epäilyksen varjo heitetty
19
752
Vastaukset
- hmm..
Samaa mieltä oon, joko FAKTAT pöytää tai TURPA umpeen! Oli pätevä kirjotus sulla, kiitti!
- pallisti
Jopas se nyt näyttää hameväkeä kiinnostavan tämä asia.
- kauan
Eipä Halosen hamekkaan taida olla aivan puhtoinen asiassa, kun ei omien sanojensa mukaan voi ottaa asiaan kantaa vielä.
Sehän on tosi asia, että Halonen kävi Jäätteenmäen kotona.
Halosen kannatus nousi 96 %:iin. Kukahan poliitikoista ei haluaisi moisia lukemia, vaikka muutama ruumis jäisikin makalle.- Nyyrikki
juorulehtitason kommenteillesi. Ei kai kyläilyä ole kielletty ilman että siitä pitäisi alkaa kehittämään vainoharhaisia teorioita.
- tieto ?
Nyyrikki kirjoitti:
juorulehtitason kommenteillesi. Ei kai kyläilyä ole kielletty ilman että siitä pitäisi alkaa kehittämään vainoharhaisia teorioita.
En ollut paikalla. Olitko sitten sinä, kun näytät tietävän paremmin ?
Tarkoittaako tuo sinun kommenttisi siis sitä, että kun kaksi naisammattipoliitikkoa kohtaavat he puhuvat mieluummin pikkuleivistä ja tahranpoistosta kuin politiikasta ? Perusteleppa itse ensin oma väitteesi ! - Terttu
tieto ? kirjoitti:
En ollut paikalla. Olitko sitten sinä, kun näytät tietävän paremmin ?
Tarkoittaako tuo sinun kommenttisi siis sitä, että kun kaksi naisammattipoliitikkoa kohtaavat he puhuvat mieluummin pikkuleivistä ja tahranpoistosta kuin politiikasta ? Perusteleppa itse ensin oma väitteesi !näyttää jotkut kepulaiset tahot käyttävän. Levittelevät jouruja totuuksina, eivät pysty vahvistamaan asian paikkaansa pitävyyttä ja kuitenkin vaativat muita osoittamaan faktoja väitteidensä kumoamiseksi.
- Lääkärihoitaja
ei ota kantaa,koska syyteharkinta on vielä kes-
ken.
Halonen kävi miehensä kanssa AJ:n kotona.
Siellä kävi myös Lipponen perheineen.
Itäläkin kävi siellä.
Siimeksen AJ tapasi kahdesti.
USA:n suurlähettiläs puolisoineen kävi AJ:n kotona.
Ovatko he kaikki olleet mukana juonimassa tätä
Irak-skandaalia?
Eläköön tutkiva journalismi! - Maria
Lääkärihoitaja kirjoitti:
ei ota kantaa,koska syyteharkinta on vielä kes-
ken.
Halonen kävi miehensä kanssa AJ:n kotona.
Siellä kävi myös Lipponen perheineen.
Itäläkin kävi siellä.
Siimeksen AJ tapasi kahdesti.
USA:n suurlähettiläs puolisoineen kävi AJ:n kotona.
Ovatko he kaikki olleet mukana juonimassa tätä
Irak-skandaalia?
Eläköön tutkiva journalismi!...ja hänen tyttäreensä vuonna 1988 Tukholmassa tunnelbana-asemalla. Hymyilimme toisillemme, mutta emme sanoneet mitään. Jatkoin matkaani Viking Line-laivalle. Halonen näytti menevän Siljalle.
Tämä on totta kuin pläkki!
Nyt tarkemmin ajateltuani Halonen taisi juonia Irak-vuotoa jo silloin. Hänellä oli niin outo hymy... Hoookkaneeeen! Kirjoituskones esille!
Maria - faktoja
Terttu kirjoitti:
näyttää jotkut kepulaiset tahot käyttävän. Levittelevät jouruja totuuksina, eivät pysty vahvistamaan asian paikkaansa pitävyyttä ja kuitenkin vaativat muita osoittamaan faktoja väitteidensä kumoamiseksi.
Missä tuossa viestissä lukee: kirjoittanut kepulainen ? Todista nyt vaikka ensin se.
Onko Ilta-Sanomat ja Ilta-Lehti siis kepun äänenkannattajia ?
Oisko niitä faktoja ? - suomalaisia
Maria kirjoitti:
...ja hänen tyttäreensä vuonna 1988 Tukholmassa tunnelbana-asemalla. Hymyilimme toisillemme, mutta emme sanoneet mitään. Jatkoin matkaani Viking Line-laivalle. Halonen näytti menevän Siljalle.
Tämä on totta kuin pläkki!
Nyt tarkemmin ajateltuani Halonen taisi juonia Irak-vuotoa jo silloin. Hänellä oli niin outo hymy... Hoookkaneeeen! Kirjoituskones esille!
MariaOlitteko viinalastia hakemassa ? Mikäpäs siinä. Onhan se Tarjakin ollut iloinen tyttö aikoinaan. Poliitikko mieheiä/naisia kai joka sormelle.
Osasihan se Halonen silloin jo valita kuitenkin sen paremman porvareiden laivan ettei joutuis siihen kännisempien Vikingiläisten suomalaisten joukkoon. Siljallahan tämän paremman (poliitikko?)-väen niitä suhteitaan olikin parempi solmia. - Tane
Jos presidentti ryhtyisi julkisuudessa kommentoimaan kaikenmaailman huhuja, olisi syytä kysyä, onko hän ymmärtänyt tehtävänsä ja asemansa oikein.
Tuon tiesivät Laatikainen ja Hokkanenkin. Siksi heidän oli ja on vastakin helppo laukoa mitä tahansa soopaa, kun tietävät, ettei niitä kommentoida, ja kansalaisten keskuudessa on tarpeeksi törppöjä vetämään siitä Laatikaisen ja Hokkasen toivomia johtopäätöksiä. Nuo älykääpiöt ilmeisesti kuvittelevat, että presidenttikin voisi tulla esim. näille palstoille kinastelemaan olemattomista.
Tarkoitus pyhittää edelleenkin kepulaisten keinot. - ei !?
Tane kirjoitti:
Jos presidentti ryhtyisi julkisuudessa kommentoimaan kaikenmaailman huhuja, olisi syytä kysyä, onko hän ymmärtänyt tehtävänsä ja asemansa oikein.
Tuon tiesivät Laatikainen ja Hokkanenkin. Siksi heidän oli ja on vastakin helppo laukoa mitä tahansa soopaa, kun tietävät, ettei niitä kommentoida, ja kansalaisten keskuudessa on tarpeeksi törppöjä vetämään siitä Laatikaisen ja Hokkasen toivomia johtopäätöksiä. Nuo älykääpiöt ilmeisesti kuvittelevat, että presidenttikin voisi tulla esim. näille palstoille kinastelemaan olemattomista.
Tarkoitus pyhittää edelleenkin kepulaisten keinot.Jos pressa voi käydä festareilla joraamassa bändien kanssa ja yleisön joukossa niin miksi se ei vois käydä täällä kommentoimassa ?
- pointti
Mitä se Halonen sitten tekee pressana, jos se ei tee politiikkaa !? Käy kettutyttöjen kanssa keikoillako ?
Politiikkaan kuuluu juoniminen ja omien asioiden esiin tuominen ja eteenpäin vieminen - eikö ? Onko Halonenko muka ainoa henkilö Suomessa, joka ei demareista nyt suunnittele mitään keinoja viedä sosialismia Suomessa eteenpäin ? - Suomen Keskusta
Mitä tulee valheelliseen kirjoitteluun, niin viime presidentinvaalien alla etelän "sitoutumattomat" lehdet levittelivät valheita siitä, miten Pohjanmaalla oli muka uhkailtu Halosen kannattajia, ynnä muuta soopaa.
Hesari ynnä muut "sitoutumattomat" roskalehdet kiljuivat keväällä raivon vallassa, että Irak-jupakka pitää selvittää perusteellisesti.
Mutta kun saatiin AJ pois viralta, niin ihmeellisesti loppui vaatimukset asian perusteellisesta selvittämisestä.
Toivottavasti Ilkka ja Keskisuomalainen jaksavat penkoa ja lyödä rumpua niin kauvan, että asia todella selviää.- Lääkärihoitaja
ja pitääkin tutkia, sehän on tiedotusvälineiden
tehtävä.Emmehän elä enään Kekkoslovakiassa, jossa
tiedotusvälineille kerrotaan mitä saa kertoa.
Mutta kyllä niidenkin täytyy esittää faktaa väitteidensä tueksi.
Muuten menee laatulehden maine lopullisesti.(Jos
sitä on edes ollutkaan.)
Tasavallan presidentti on instituutio ei henkilö.
Vaikka niitä valtaoikeuksia onkin riisuttu. - minä
kyllä pengon ja rummutan.
- Hoitajalääkäri
Lääkärihoitaja kirjoitti:
ja pitääkin tutkia, sehän on tiedotusvälineiden
tehtävä.Emmehän elä enään Kekkoslovakiassa, jossa
tiedotusvälineille kerrotaan mitä saa kertoa.
Mutta kyllä niidenkin täytyy esittää faktaa väitteidensä tueksi.
Muuten menee laatulehden maine lopullisesti.(Jos
sitä on edes ollutkaan.)
Tasavallan presidentti on instituutio ei henkilö.
Vaikka niitä valtaoikeuksia onkin riisuttu.Lipposlovakiassa on käynyt käsky em. taholta, että Irak-jupakan perinpohjainen tutkinta voidaan nyt lopettaa, koska tavoitteet on jo saavutettu.
- Lääkärihoitaja
Hoitajalääkäri kirjoitti:
Lipposlovakiassa on käynyt käsky em. taholta, että Irak-jupakan perinpohjainen tutkinta voidaan nyt lopettaa, koska tavoitteet on jo saavutettu.
että KS ja Ilkka ovat Lipposen nöyriä palvelijoita , ja kirjoittavat vain sen mihin
Lipponen antaa luvan.
Enpä olisi Ilkasta uskonut.
Ei ne pohjanmaalla olekaan sellaisia kun antavat
ymmärtää,kunhan uhoavat vaan.
Kyllähän ne itsenäisyyspäivän vastaanotolle ha-
luavat myös päätoimittajat.
Mutta hyvä kun paljastit asian todellisen tilan.
Peruutan lehden tilauksen,ja tilaan heserin. - Hoitajalääkäri
Lääkärihoitaja kirjoitti:
että KS ja Ilkka ovat Lipposen nöyriä palvelijoita , ja kirjoittavat vain sen mihin
Lipponen antaa luvan.
Enpä olisi Ilkasta uskonut.
Ei ne pohjanmaalla olekaan sellaisia kun antavat
ymmärtää,kunhan uhoavat vaan.
Kyllähän ne itsenäisyyspäivän vastaanotolle ha-
luavat myös päätoimittajat.
Mutta hyvä kun paljastit asian todellisen tilan.
Peruutan lehden tilauksen,ja tilaan heserin.Tarkoitan sitä, että mitenkä sitten käy, kun ei tee niinkuin Lipponen sanoo.
Peruuttaahan voi mitä tykkää ja katsoa vaikkapa vaan siihen yhteen putkeen. Se on paljon helpompaakin. Ei tarvitse itse miettiä mitään, kun kaikki on jo ristiriidattomasti mietitty sinulle valmiikis. Sen, kun vaan lukee ja tottelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776