synneistä päästön avaimet

Mart.Luth.

Otteita Martti Lutherin opuksesta "avaimet". Hän käsittelee tässä kristityn ihmisen valtaa päästää ja sitoa synteihin:

"Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässään sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettiudessaan ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on. Ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisestaan ja taivaaseen astumisestaan. Tässä antaa hän meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä."

"Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maailman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä."

"Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osalliseksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että minä Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele: tämä on kristityn oikea valta."

"Mitä te sidotte ja päästätte, sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni: minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi eri tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat yhdet ja samat avaimet, eikä kaksi eri avainta."

"Sillä sen tähden hän sanoo: "joille te synnit anteeksi annatte". Näin ei siis kenenkään pidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä ja teidän virkanne kautta."

"Koska se päästösana lausutaan ihmisen kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös kohti taivasta. Juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille (Matt. 16:18-19), ikäänkuin sanoisi: Mitä töllistelet kohti taivasta ja etsit sieltä avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne maan päälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni. Minä katson vain sitä, mitä Pietarini sitoo ja päästää, siihen minä pitäydyn.

Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutaman pettävät itsensä. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisällistä anteeksiantamusta."

11

676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n-n

      Sanos tarkemmin, mikä opus ?

      • t-t

        "avaimet", lieneeköhän ihan kirja vai osa jostakin(minä en ollut tällä kertaa syyllinen)


      • n-n
        t-t kirjoitti:

        "avaimet", lieneeköhän ihan kirja vai osa jostakin(minä en ollut tällä kertaa syyllinen)

        Jotkut täällä tosin hermostuu, jos "suoltaa pitkiä kopioita", mutta tässä oli jämerää asiaa...


      • Mart.Luth.

        Se oli Martti Lutherin kirjoittamasta kirjasta: "Avaimet". Julkaistu muistaakseni 1531. Nuo ylläolevat lainaukset lainasin toisesta teoksesta, johon ne taasen oli lainattu tuosta "Avaimet" nimisestä teoksesta. Onnea etsinnällesi, jos aijot teoksen itsellesi hankkia.


    • isä vm-70

      tauon jälkeen on mukavaa, kun joku on laittanut tänne tuollaisen kirjoituksen. Siinä ne avaimet ovat mitä tarvitsemme, emme mitään muuta.

      • että

        vl-voi päästää ja sitoa? Eikö avaimet jätetty pietarille ainoastaan ? Missä kohtaa raamatussa muka sanotaan, että lesta voi päästää synneistä, ei missään eikä millään perusteella.


      • t-t
        että kirjoitti:

        vl-voi päästää ja sitoa? Eikö avaimet jätetty pietarille ainoastaan ? Missä kohtaa raamatussa muka sanotaan, että lesta voi päästää synneistä, ei missään eikä millään perusteella.

        täällä mainittiin taannoin, että nykyisin ei tarvitse edes päästää, vaan synnit saa Jumalalta anteeksi suoraan. Me lestat ollaan ajateltu tätä asiaa toisin, siitä kai kiista on.


      • n-n
        että kirjoitti:

        vl-voi päästää ja sitoa? Eikö avaimet jätetty pietarille ainoastaan ? Missä kohtaa raamatussa muka sanotaan, että lesta voi päästää synneistä, ei missään eikä millään perusteella.

        " Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti...jne."

        Varmaan kymmeniä kertoja tällä palstalla on yritetty selittää, kuinka vl-kristillisyys on suoraa jatkumoa apostoliselle uskolle, jonka perusteet olivat jo Vanhasa Testamentissa. Tässä elävässä uskossa esim Luther aikoinaan oli, myös Lestadius; kumpikaan heistä ei tosin perustanut "uutta uskoa". He saivat vaan armon löytää sen uskon, joka maailman alusta on ollut ja säilyy loppuun asti.


      • höpsistä
        n-n kirjoitti:

        " Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti...jne."

        Varmaan kymmeniä kertoja tällä palstalla on yritetty selittää, kuinka vl-kristillisyys on suoraa jatkumoa apostoliselle uskolle, jonka perusteet olivat jo Vanhasa Testamentissa. Tässä elävässä uskossa esim Luther aikoinaan oli, myös Lestadius; kumpikaan heistä ei tosin perustanut "uutta uskoa". He saivat vaan armon löytää sen uskon, joka maailman alusta on ollut ja säilyy loppuun asti.

        synnin päästön avaimethan annettiin Pietarille yksin.

        Sen sijaan ihan kaikki kristityt voivat antaa synninpäästön jos jollain on synninhätä.

        Ei nämä jutut ole yksin lestadiolaisten hanskassa, kyllä tämän muutkin kristityt osaa. Älä petä itseäsi äläkä varsinkaan muita tuolla vainme jutullasi.

        Jatkumosta taas, tässä "ketjussa" lestadiolaiset eivät ole mitenkään erityisasemassa muihin kristittyihin nähden.


    • höpsistä

      Tämä valta on jokaisella KRISTITYLLÄ (ei siis jollain yksittäisellä ryhmällä kristittyjä) , koska Kristus on meidät tehnyt osalliseksi voimastaan ja vallastaan.

      • Posse

        Niin, ja Luther sanoo toisaalla myös sen, että elävä usko on kuin kuuropilvi, joka liikkuu maan päällä paikasta toiseen. Se sataa hetken yhdessä paikassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe