Olen menossa avopuolisoni siskon lakkiaisiin ja olemme mietiskelleet sopivaa lahjaa. En tunne tyttöä kovin henkilökohtaisesti ja kysäisin tämän äidiltä onko ollut puhetta mistään lahjatoiveista. Äiti ei sanonut muuta, kuin, että ostaa jotain vaaleanpunaista.
Tuli sitten sellainen idea, että jos ostaisimme vaaleanpunaisen Mariskoolin ja siihen sisälle muutamia meikkejä (ei halpiksia vaan ihan laadukkaita). Esimerkiksi luomivärejä, ripsiväri, kynsilakka jne. Tyttöä nähneenä tiedän hänen meikkaavan ja olen saanut jonkinlaisen käsityksen myös siitä, millaisia värejä hän meikatessaan käyttää. Lopun tilan maljasta ajattelin täyttää esimerkiksi kauniinväriseen tinapaperiin käärityillä suklaasydämillä. Itse olisin varmaan pitänyt tällaisesta lahjasta omana juhlapäivänäni.
Mitäs mieltä muut keskustelijat ovat? Onko ihan pölvästi idea? :D
Onko sopiva lahja
4
695
Vastaukset
- vaihtoehto
Tuosta jää nyt ainakin muistoksi sitten se Mariskooli kun meikit on käytetty loppuun. Kaikki naiset pitää suklaasta ;). Rahan antaminen on aika persoonatonta, mutta kaikenikäiset sitä aina tarvii. Minä olen rahaa antanut lähimmille tutuille nuorille rippi ym. lahjaksi ja mukaan jotain pientä pysyvää tavaraa tms.
- Tiu^
Hyvältä tuo kuullostaa vaikka en henkilökohtaisesti vaaleanpunaisesta pidäkkään.. Etpä tosin ole lahjaa minulle hankkimassakaan. :D Joten ihan passeli lahja on.
Henk kohtaisesti olen sitä mieltä, että lahja on aina kivempi kuin raha, vaikka ainahan rahalle käyttöä on. On kiva katsoa esineitä, jotka itse sai vuosi sitten lahjaksi.
Rahassa on myös se ongelma, että nykytrendi on että annetaan vähintään 50 euroa oli sukulainen sitten kuinka kaukainen hyvänsä.. - IDEASI
Oli kyllä ihan kiva ,mut en itse ostaisi meikkejä koska siinä tulee kyseeseen lahjan saajan mieltymys ja maku.
Sen sijaan ostaisin vaikka 2 kpl Mariskoolia ja siihen jotain lisäksi,vaikka AARRIKASTA löytyvän korun (miks niiden pitäisi olla aina kultaa tai hopeeta)- EI.
Pitänyt mainostaa mut tarkoitan sitä että on paljon erilaisia vaihtoehtoja koruissakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171081Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671