Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Suomi - Kanada

Suomi - Kanada 1X
ERITTÄIN mielenkiintoinen peli tulossa tänään. Asetelmat ovat tietty kutkuttavat, koska jos Suomi tämän vie tai USA häviää (mihin on kyllä vaikea uskoa, mutta sekin mahdollista) niin Suomelle luvassa unelma asetelmat jatkon kannalta. Kanada saanut levätä ja on varmasti todella kova vastus Suomelle, joka pelasi kovan pelin eilen. Lopputuloksen ratkaisee se, miten Suomi on palautunut eilisestä mahtavasti koitoksesta. Suomi pelasi eilen loistavan kolmannen erän ja jos sama draivi saadaan päälle niin Kanada on kaadettavissa. Lisäksi Suomen alivoimapeli oli todella hienoa katsottavaa.
12895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kokeilu. Itse en kyllä meinaa pelata suomea ilman tasoitusta.

Äänestä
  • riskinsä, mutta toki mahdollisuus myös toteutumiseen. Kanadalla ollut myös omat nukahduksensa mm-kisojen aikana ja hyvällä tuurilla tänään on taas sellainen. Suomelle voi olla myös etua siitä, että eilen oli peli, koska näin vauhti pysyy ns. päällä ja tähänkin peliin voidaan saa samanlainen draivi mitä eiliseenkin peliin. Tasoitusveto lienee myös hyvä vaihtoehto, kuten ehdottelit. Tasoitusvedon kerroinkin on vielä ihan pelattava (ainakin Expektillä)

    Äänestä

  • miettelias.mietiskelija kirjoitti:

    riskinsä, mutta toki mahdollisuus myös toteutumiseen. Kanadalla ollut myös omat nukahduksensa mm-kisojen aikana ja hyvällä tuurilla tänään on taas sellainen. Suomelle voi olla myös etua siitä, että eilen oli peli, koska näin vauhti pysyy ns. päällä ja tähänkin peliin voidaan saa samanlainen draivi mitä eiliseenkin peliin. Tasoitusveto lienee myös hyvä vaihtoehto, kuten ehdottelit. Tasoitusvedon kerroinkin on vielä ihan pelattava (ainakin Expektillä)

    Suomella aika huikea kerroin lähtökohtiin nähden mielestäni. Kokeilun arvoinen kenties.... Tiukka ottelu varmasti tulossa.

    Äänestä

hyvin ja näytti todella että oli sopeutunut joukkueeseen, suomi on kokeilun arvoinen

Äänestä

Finland played good game yesterday against USA. Like the ice hockey professionals in TV have been saying Canada defence players are big and not so fast. So its interesting to see how they can manage if fast Finnish players like Philstrom put the pressure on them. Missing of Olli Jokinen is not a problem for Finland, because Jokinen has underachieved all season. Finnish team will miss Salmela more than Jokinen. Canada gets huge advantage for getting day of rest before playing against Finland.

Niklas Backstrom has played well and if he continues at same level he could be one crucial factor for Finland. Finland played good penalty killing but against Canada Finish players must stay out of the penalty box. Canada showed some great power play against Germany. Finland can challenge Canada but playing must look like the Finish team that played against USA in third period.

Maybe today there will be more discussion before the matches begin, because every one can be the great wise man after the game has ended. :)
Or what do you thing Danny boy? :) :) :)

Äänestä
  • Miltä englanninkieliseltä saitilta oot kopioinu tuon tekstin?

    Väärinhän tuo tietysti menee, niin kuin sulla aina, mä pelaan Kanadaa -1,5 tasoituksella, voidaanhan loputtomasti väännellä ja käännellä tätä matsia suuntaan tai toiseen, mutta lopputulema on, että Kanadan nuoret lahjakkuudet kotiyleisönsä edessä vain eivät mene häviämään Suomelle, oli ottelun merkitys sitten mikä tahansa.

    Kaikki kunnia Selänteelle, Koivulle ja kumppaneille, mutta Kanadan nuoret lahjakkaat pelaajat lyö Suomen selkeästi, ei kannata liikaa rakentaa toiveita Suomen USA-ottelun hyvän kolmannen erän pelin varaan, ja olihan se yksi maali selvä lahjamaali Suomelle, sen myönsi Sheddenkin, ja joka matsissa ei lahjamaaleja jaeta .
    Ei näitä vetoja pidä liikaa sinisten silmälasien läpi mietiskellä, KANADAN VÄHINTÄÄN KAHDEN MAALIN VOITTOA TÄNÄÄN isolla pelaan itse.

    Äänestä

  • O. Jokinen is very tired after carrying Florida for the whole season by playing more than 30 min per game.

    Äänestä

  • Stadin kundi kirjoitti:

    O. Jokinen is very tired after carrying Florida for the whole season by playing more than 30 min per game.

    Even Florida´s coach criticized the performance that Jokinen showed during the season. 71 points and /- -19 in 82 games, in my mind poor season for key player of the team. If you play 20-30 minutes per game you should have more points and certainly better /- than -19.

    Äänestä

  • Danny kirjoitti:

    Miltä englanninkieliseltä saitilta oot kopioinu tuon tekstin?

    Väärinhän tuo tietysti menee, niin kuin sulla aina, mä pelaan Kanadaa -1,5 tasoituksella, voidaanhan loputtomasti väännellä ja käännellä tätä matsia suuntaan tai toiseen, mutta lopputulema on, että Kanadan nuoret lahjakkuudet kotiyleisönsä edessä vain eivät mene häviämään Suomelle, oli ottelun merkitys sitten mikä tahansa.

    Kaikki kunnia Selänteelle, Koivulle ja kumppaneille, mutta Kanadan nuoret lahjakkaat pelaajat lyö Suomen selkeästi, ei kannata liikaa rakentaa toiveita Suomen USA-ottelun hyvän kolmannen erän pelin varaan, ja olihan se yksi maali selvä lahjamaali Suomelle, sen myönsi Sheddenkin, ja joka matsissa ei lahjamaaleja jaeta .
    Ei näitä vetoja pidä liikaa sinisten silmälasien läpi mietiskellä, KANADAN VÄHINTÄÄN KAHDEN MAALIN VOITTOA TÄNÄÄN isolla pelaan itse.

    I did not recommend to bet for Finland, just told my opinion for the match. There are better bets than Finland. But it is nice too see that you have opinion for this match before it has started. :)
    Keep up the good work it´s nice to have new aspects for matches.

    Äänestä

  • Stadin kundi kirjoitti:

    O. Jokinen is very tired after carrying Florida for the whole season by playing more than 30 min per game.

    O. Jokinen is a dumb sonnava bitch, who might as well go wash dishes with Teppo.moi for the rest of his life, 'cos he's not helping this team.

    Äänestä

USA:n, niin Suomi saa jatkossa vastaansa Norjan häviämällä Kanadalle, eli ei kannata vetoja ennen tuon pelin päättymistä sisään pistää.

Äänestä
  • usa hakkaa norjan 10-0

    ja kanada tiputtaa suomijuntit maanpinnalle ja pudotuspeleissä usa ottaa revanssin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettelias.mietiskelija kirjoitti:

Suomi - Kanada 1X
ERITTÄIN mielenkiintoinen peli tulossa tänään. Asetelmat ovat tietty kutkuttavat, koska jos Suomi tämän vie tai USA häviää (mihin on kyllä vaikea uskoa, mutta sekin mahdollista) niin Suomelle luvassa unelma asetelmat jatkon kannalta. Kanada saanut levätä ja on varmasti todella kova vastus Suomelle, joka pelasi kovan pelin eilen. Lopputuloksen ratkaisee se, miten Suomi on palautunut eilisestä mahtavasti koitoksesta. Suomi pelasi eilen loistavan kolmannen erän ja jos sama draivi saadaan päälle niin Kanada on kaadettavissa. Lisäksi Suomen alivoimapeli oli todella hienoa katsottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu