Itselläni on ollut tätä niin kauan kuin muistan. Pyytelen anteeksi kaikilta, kaikkea - silloinkin, kun vika ei selvästikään ole minun. Olen miettinyt pitkään, mistä tämä voisi johtua ja potilasvihkosen luettuani tulin siihen tulokseen, että se lähes satavarmasti johtuu pakko-oireisesta häiriöstä.
Haluaisin nyt kuullakin, onko muilla tätä samaa ongelmaa, että joka asiaa pyydetään anteeksi ja sillä saadaan muut hermostumaan itseensä.
Haluaisin nyt kuullakin, onko muilla tätä samaa ongelmaa, että joka asiaa pyydetään anteeksi ja sillä saadaan muut hermostumaan itseensä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapsena muistan äitini sanoneen minulle, ettei pitäisi aina turhan tähden pyydellä anteeksi jos ei ole mitään pyydettävääkään.. Nykyään itsetuntoni on siinä määrin kehittynyt -Luojan kiitos!- etten turhia pyytele anteeksi, paitsi kaikkein rakkaimmaltani eli mieheltäni, jonka kyllä saan helpostikin hermostumaan ajoittaisella 'anteeksi kun olen olemassa' -asenteellani..
Nythän tämä mulle kirkastui !
Miespuolinen kaverini hokee tuota anteeksipyyntöä
ihan koko ajan niin että hermot menee. Enpä oo tullut ajatelleeksi että se voi johtua tuosta.
Varsinkin jos se on vähääkään ottanut niin alkaa
se vatkutus; anna anteeks, hei anteeks, no anteeks, anteeksanteeksanteeks...
Eileinen lätkän katsominen meni ihan samalla
viisiin, muut koitti katsoa peliä niin tämä
pyytelee anteeksi minulta kun on tullut mukaan
katsoman, matsi katottiin täällä mun luona.
(ensin tietysti anteeksipyydellen kysyi saako tulla)
Muutes ihan terve (?), yli 4-kymppinen ja
työelämässä oleva tyyppi.
Kiitos paljon vinkistä, pitääkin vähän perehtyä
aiheeseen ja koittaa varovasti vihjaista asiasta. Onhan se varmaan "potilaallekkin" helpompi jos tajuaa tilansa ja saa siihen apua.
Eikä kanssaihmisiltä pala käämit :o)
äskeiseen; sain juuri naapurilta tekstarin että
nyt se pyytelee anteeksi jo kaikilta muiltakin...
...hmmm...
oikeastikin syyllisyydentuntoinen jatkuvasti ja joka asiasta, niin se myös on merkki masennuksesta. Ylikorostunut syyllisyydentunne on oire sinänsä, mutta on loogista että myös se just teettää tuota hokemista.
Kysy häneltä jonkun pyynnön jälkeen, että MITÄ hän pyytää anteeksi?! On varmaan raskasta. "Anteeksi, että olen olemassa."
Mä olen ihan samanlainen. Usein jää vaivaamaanmonet asiat ja sitten pyydän anteeksi, vaikka toinen ei olisi edes mun huomannut sanovan mitään, mistä mun tarvitsisi pyytää anteeksi. Usein on tarvetta pyytää anteeksi samaa asiaa moneen kertaan, jää semmoinen olo, että pyysinköhän nyt tarpeeksi selvästi anteeksi. Usein ihmettelen ihmisiä, ketkä pystyy elämään elämäänsä pyytämättä anteeksi, vaikka heillä siihen totisesti olisi aihetta.
En nyt tiedä onko tämä ihan pakko-oireista kuitenkaan, mutta olen huomannut että mulla on masennuksen myötä alkanut tulla useammin anteeksi pyytämistä. Hyvin usein tuntuu että olen anteeksipyynnön velkaa jollekin läheiselle koska olen tällainen sairas" joka ei jaksa yksinkertaisesti olla enää mukana kaikessa mihin pyydetään (jos pyydetään). Pyysin kerran anteeksi "julkisesti" mesessä kaikilta kirjoilla olevilta sitä että olen pipipää....
Sain vaihtelevaa palauttetta, suurin osa ei edes tajunnut miksi pyydän anteeksi..
Voipi johtua kasvatuksesta tai huonommuudentunteesta.
itsekin pyytelen aina ja joka paikassa anteeksi.
Ei ole kiva kun työkaverit huomaavat että olen "alakynnessä".
Tulevat ylpeiksi ja heittävät kaiken syyn minun niskoille sillä olenhan se joka aina pyytelee anteeksi kaikkea!