Kansanedustajien

Kuinka kehtaatte ottaa niin suurta liksaa? Ettekö käsitä, että kansamme osa köyhtyy köyhtymistään! Nyt jokainen kansanedustaja ottakoon tavaksi laittaa osan palkastaan johonkin hyväntekeväisyyteen, kotimaahan sekä ulkomaille. - Raamatussa on kerrottu rikkaasta miehestä. Hän otti köyhän ainoan karitsan juhliinsa. No, rikas kuoli ja joutui kadotukseen. Myös köyhä kuoli ja meni 'Aabrahamin helmaan', kuten Raamattu sanoo. Siellä tuskissaan rikas pyysi, että enkelit taivaassa menisivät hänen veljiensä luo kehoittamaan kääntymään heitä Jumalan puoleen. Mutta hänelle sanottiin, että heillä on jo laki ja profeetat. Tapahtuma osoittaa, että kellä on jakaa, sen on jaettava omastaan. Nyt on kuitenkin käynyt nyky-yhteiskunnassamme ihan päinvastoin. Ruokajonot senkun kasvavat ympäri Suomea. Mm. seurakunnat jakavat ruokaa lisääntyvälle joukolle ihmisiä. Eikö teitä yhtään hävetä, että haalitte vain lisää rahaa, mutta surullista kyllä, monen teidän moraalistanne kuulee yhtä sun toista. Toivottavasti, kun seuraavat vaalit tulevat, tulee myös poistumaa niiden kohdalla eduskunnassa, jotka eivät enää ole siellä ajantasalla kansan kohtaloista. Maassamme sisällä kuohuu. Lukekaa vaikka nettikirjoituksista ihmisten elämästä, jos ette muuten usko ja tehkää parannus.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


palkat!!! kirjoitti:

Kuinka kehtaatte ottaa niin suurta liksaa? Ettekö käsitä, että kansamme osa köyhtyy köyhtymistään! Nyt jokainen kansanedustaja ottakoon tavaksi laittaa osan palkastaan johonkin hyväntekeväisyyteen, kotimaahan sekä ulkomaille. - Raamatussa on kerrottu rikkaasta miehestä. Hän otti köyhän ainoan karitsan juhliinsa. No, rikas kuoli ja joutui kadotukseen. Myös köyhä kuoli ja meni 'Aabrahamin helmaan', kuten Raamattu sanoo. Siellä tuskissaan rikas pyysi, että enkelit taivaassa menisivät hänen veljiensä luo kehoittamaan kääntymään heitä Jumalan puoleen. Mutta hänelle sanottiin, että heillä on jo laki ja profeetat. Tapahtuma osoittaa, että kellä on jakaa, sen on jaettava omastaan. Nyt on kuitenkin käynyt nyky-yhteiskunnassamme ihan päinvastoin. Ruokajonot senkun kasvavat ympäri Suomea. Mm. seurakunnat jakavat ruokaa lisääntyvälle joukolle ihmisiä. Eikö teitä yhtään hävetä, että haalitte vain lisää rahaa, mutta surullista kyllä, monen teidän moraalistanne kuulee yhtä sun toista. Toivottavasti, kun seuraavat vaalit tulevat, tulee myös poistumaa niiden kohdalla eduskunnassa, jotka eivät enää ole siellä ajantasalla kansan kohtaloista. Maassamme sisällä kuohuu. Lukekaa vaikka nettikirjoituksista ihmisten elämästä, jos ette muuten usko ja tehkää parannus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu