Olen ollut Hakalehdon perustamassa liikkeessä mukana uskollisesti aina alusta lähtien.
Koskaan ei liikkeemme historian aikana ole ollut niin lapsellista touhua, kuin nyt viimeisen puolen vuoden aikana.
Kukaan järkevä ihminen tuskin tulee uskomaan Itsenäisyyspuolueen tulevaisuudesta kovin ihmeellistä.
Olisin vanhoilla päivilläni halunut nähdä itsenäisyydestä taistelevan liikkeen voimistuvat, mutta toisin on käynyt.
Mistä täällä oikein keskustellaankaan? Kuin koululaisten välituntihuutelon olisivat menossa.
Ei aikuinen, ikänsä virkamiehenä palvellut, voi olla mukana täydellisessä huu haassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
katkerat koko ajan provoilee.
Syytön siihen on myös Pietu.
Pietu tekee koko ajan normaalia politiikkaa kentällä
ja kirjoituksilla.
Menkää tekin kentälle tekemään vaalityötä.
Materiaalia mahtuu maailmaan.
Katkeruus vain vaivaa naapuria.
Arvelisin, että kun ei asiakysymyksistä OSATA puhua, niin sitten keskitytään henkilökysymyksiin.
Meillä on ollut Ilkka Hakalehto ja muut perinteisenä linjaa vetävänä ydinjoukkona. Ensin on jonkun annettava näyttönsä kirjallisessa muodossa taikka vaaleissa. Ei Vapaa Suomi ole mikään punakaarti, jossa johtajat valitaan tai hylätään huutoäänestyksellä - sen ei ainakaan pitäisi olla.
Pietu-spämmäys sai pahimpaan aikaan paitsi miehen itsensä valitettavasti poistumaan paikalta, myöskin kaikki asiakysymyksiä esittäneet jättämään laivan ja kaiken kruunuksi myös perinteiset Vapaan Suomen viholliset ja itsenäisyyden vastustajat ovat ikävä kyllä kaikonneet paikalta.
Pitäisikö Pietun saada oma palstansa tänne suomi24:lle? Tämä ei todellakaan ole PietuS:n palsta, vaan Itsenäisyyspuolueen. Voitaisiinko keskittyä puolueeseen ja sen linjauksiin kokonaisuudessaan? Osataanko me, viittittäisikö?
ne on menneen talven lumia.
Nyt on IPU:n aika ja toivottavasti uudet ajatukset.
VSL:n aika on ohi, sillä ei pärjätty. Ja se on todella myös nähty.
Kohti uutta ja viisaampaa politiikkaa.
Pakkovalta on pelottava mutta ei ikuinen. Tuulten haistelijat populistit tulevat ja menevät. Vapaan Suomen alkuperäinen aate ei koskaan lopullisesti häviä. Tavoite ei todellakaan ole poliittis-populistiset pikavoitot kunnallisissa ja muissa vaaleissa...
VSL:n "aika" ei ole ohi. Sen aate ei ole horjutettavissa.
Siellä voit vaikuttaa,kun laitat ohjakset tiukille.