Suomen oikeistolaisuuden taustaa

lyyli

Se arvomaailma jonka varassa on nykyinen kokoomuspuolue, se perustuu rikollisiin järjestöihin, joiden menneisyys on erittäin ruma. Sama kuin saksan rusekapaitojen.
Nämä typpit teloittivat vuosisadan alkupuolella omia puolustuskyvyttömiä
kansalaisiaan enemmän kuin mitä venäläiset tappoivat meitä
talvisodan aikana.. Se teurastus oli maailman sotahistorian julmin, eikä
sellaisen tehneen kansakunnan ole syytä kirkua kenenkään muiden
''totalitäärisyydestä''.. Suomi oli saksan natsien palveluksessa , myös
YLE.
Sitten Suoli aloitti natsien pyynnöstä jatkosodan naapuriaan vastaan ja
hävisi
sen.. Suomea ei kuitenkaan miehitetty mutta sääntöjä pantiin aiemmille
natseille että nyt pidetään vähän suukkua supussa ja propageerataan
ihmisiä
ihan pikkasen tykkäämään itäisistä naapureistaan.
Sitten kun tuli Gorpatsovin aika, nämä kaikki saatanan pikkulotat ja muut

natsijärjestöt ovat hiipineet esiin koloistaan. Yle on valjastettu
opettamaan
ja levittämään usa - maillista , ylimuovitettua ihmiskuvaa ja arvomaailmaa

..Nyt meitä hallitsee Babylonin Portto, raha ja asekuningas ..Kukas siitä
ja
sen kammottavista seurauksista tekis väitöskirjan , häh

Kuka selvittäisi jossain '' nurnbergin oikeudessa miksi jenkkien piti tappaa
atomipommilla KAHDEN kaupungin väestö ?
Tarkoitus oli pelkästään näytös venäläisille, että he tajuaisivat kuka on kunkku..
Entäs miksi jo antautuneen saksan
iso Dresden oli vielä hävitettävä vaikkei sillä ollut mitään sotilaallista
syytä ?
Miksi vietnamiin pantiin pommeja enemmän kuin yhteensä toisessa
maailmansodassa... pelkän mielipidevainon takia... Kaikkien pitää olla
samaa meiltä aikamme natsivaltion kanssa ja sitä palvelee myös Suomen
Yleisradio..., tämä on rikollista, koska ylen perustuslakiin kirjattu tehtävä olisi sivistää kansaa.
Nyt se tekee anti sivistävää, pinnallistavaa , raaistavaa työtä .

6

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jfjf

      harvinaisen selväjärkinen viesti. Näin juuri ovat asiat. Lisäksi on muistettava, että meidän kaikkien hampaisiin on asennettu kuuntelulaitteet, joilla CIA kuuntelee meitä.

      • kipristelee

        sille akuankkajengille ei mikään ole niin vastenmielistä kuin totuuden kuuleminen .. mulkkuja kipristelee .. voi voi


    • Repe

      Mitäpä noista vanhoista. Nykyään oikeistopuolueemme kokoomus on erikoistunut talousrikollisten suojeluun. Paikallistasolla myös itse talousrikollisuuteen. Siksi meillä muilla on niin korkeat verot, kun veronkiertoa opetellaan jo ihan yrittäjäkursseilla.

      • Jussi

        Kokoomus julistaa mielellään kannattavansa palkansaajien verojen alentamista mutta mitä ovat puheet vastaan teot. Tuusulassa pedataan bisnes liikemiehelle oikein kunnon jättipottia kaavoittamalla hänen omistamansa maat tonteiksi ilman juuri mitään korvausta kunnalle. Eli ansioton arvonnousu bisnesmiehen perseeseen ja kulut vesi/viemäri tie/katuverkon ym: rakentamisesta Tuusulan veronnaksajille. Puuhamiehenä kokoomuksen valtuustoryhmä. Ei tällälailla toimimalla verot alene se on varma.


    • mukava mies Stalin

      Edelleen haikailen sen ihanan mahdollisuuden perään joka meillä oli toisen maailmansodan aikoihin. Oltaisiin voitu päästä suuren ja mahtavan Neuvostoliiton hoiteisiin. Punikit kun eivät ole lahtareita vaan ihmisiä rakastavia, ainoastaan "mukavia heppuja". Eihän Stalinkaan tappanut ulkopuolisia juurikaan. Omia kuitenkin miljoonia saatana!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe