Meillä ok-talo jonka sokkelit pitäisi kaivaa kesällä auki ja laittaa routaeristeet ja patolevyt.Ongelmana on että talon seinustalle on aikojen saatossa istutettu puita ja pensaita sekä vuorenkilpeä ylt`ympäri.Nämä puut ainakin kärsivät kun kaivinkoneella yritetään kaivaa talon vierustaa.
Vuorenkilvet saa helposti pois, mutta miten kaivat ja siirrät puut?Toinen vaihtoehto olisi poistaa--> katkoa, mutta, mutta.Niitä puita kyllä on leikattu ja pidetty matalana, mutta lehteä ne katolle edelleen tuottavat.
Mahtaako tuollainen 6m:nen puu lähteä enää kasvunalkuun jos sen siirtäisi toiseen paikkaan?Ja todettakoon että puu on vanha, runko on n.20-30cm halkaisijaltaan....
Hevoskastanjan siirto
3
985
Vastaukset 3
- täysin toivoton
tilanne ei onnistu tee vain saunapuita.
- suuri homma
Kannattaa konsultoida ammattilaista, soita vaikka puutarhakouluun ja kysy sieltä, onko edes teoriassa mahdollista ton kokoiselle.
Periaatteessa isohkojakin puita siirretään (siinä tarvitaan jo koneiden apua tietenkin), mutta se vaatii tietoa ja kokemusta muutenkin, ensin kaivetaan yhdessä erässä puolen puun sivullinen juuriston sivuun kuoppaa ja valmistellaan puu juuristoineen, toisena vuonna sitten se toinen puoli ja muutto - eli valmistelut on aikamoiset ja kaivannot kanssa.
Ohjeiden ja apureiden kera voisi ehkä onnistua, mutta yhden kesän projekti se ei käsittääkseni ole. Soita nyt kuitenkin eka ja varmista, ettei jälkikäteen harmita.- kirjoitus
Sitähän minäkin...surku tulee mutta talon kunto on ensisijalla, valitettavasti...puun kannalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561