Tarkkaavaisuuhäiriöstä

kysyisin

Oma lapseni on ekaluokkalainen.

Peppu ei pysy penkissä ns.komea sekuntia kauempaa olipa hän sitten koulussa tai kotona.

On myös luonteeltaan; hyvin sosiaalinen,impulsiivinen(osallistuu usein ikäänkuin huomaamattaan ns. tyhmien tekoon,miettimättä seurauksia),lyhytjännitteinen(aikas rajähdysherkkä ajoittain),
oma-alotteinen,ylivilkas,todella paljon ulkona liikkuva,hajamielinen(hukkaa tavaroita ulos,eikä muista mihin jätti mitäkin.

Koulussa keskittyminen herpaantuu,mutta suoriutuu tehtävistään kuitenkin hyvin,(matematiikassa hyvä,lukeminenkin sujuu hyvin ja muut kirjoitus tehtävät onnistuvat kunhan saa istumaan paikoillaan).

Mietin että onko tuollainen ns. normaalia,mistä ja miten erottaa ns.normaalin tietynlaisen tempperamentin omaavan lapsen tarkkaavaisuushäiriöstä?Milloin ns. normaalius muuttuu häiriöksi?

Lapseni on aina ollut hyvin vaativa.Vauvaikäisenä valvoi(ja huusi kaiket yöt),ja taisi olla reilusti yli 3v.kun vasta nukkui öitään kunnolla.On ollut siis todella vaativa lapsi kaikin tavoin.Hän on lapsikatraan nuorin,ja nyt on myös hänen 14vuotiaalla sisaruksellaan alettu epäilemään jonkinasteista tarkkaavaisuushäiriötä.

Joten ollakko huolissaan,ja mistä lähden apua hakemaan?Jos jollain on viisaita neuvoja,kiitollisena otan niitä vastaan.

6

944

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annio

      Lapsesi on nyt koulupsykologin 'vaikutuspiirissä'. Meillä on nyt kouluuntutustumisissa moneen kertaan painotettu, että tulevia ekaluokkalaisiamme käy seuraamassa myös koulun erityisluokanopettaja, ihan periaattessa, että käy kaikki oppilaat läpi.

      Voisithan varmaan ottaa siis yhteyttä ensin omaan opettajaan (häneen tietenkin oletkin ollut yhteydessä, sehän on selvä), kysyä häneltä, onko erityisopettaja käynyt luokassa. Sitten ottaa häneen yhteyttä, ja tietenkin suoraan yhteys koulupsykologille. Kyllä koulupsykologi ottaa asianne vakavasti ja luultavasti ainakin aluksi kutsuu lapsenne muutamille käynneille, jolloin voi kartoittaa asiaa. Siitäpä kai se alkaisi asiat edetä.

    • VEP-palvelusta?
    • AD/HD n äiti

      Heippa,

      mitä oireita o ollut aikaisemmin muuta kun tuo tavaton rauhatttomuus pienenä?

      Aivan ensimmäisenä pyydä neuvolasta ja koulussakkin pitäisi olla näitä erityisiä istuin tyynyjä "munkkeja" jotka on suunnteltu keskittymishäiriöisten lasten istumisen ja keskittymisen parantamiseen.Meillä on auttanut huomattavasti.

      Voin vaikka meilailla lisää jos haluat.
      Itselläni vaikea AD/HD tytär joka sai diagnoosin kesällä ennen kouluun menoa,nyt 3.luokka lähenee loppuaan.

      • ap.

        Muistan vain tuon että lapsi valvoi yönsä enimmäkseen,alkoi hyvin aikaisin liikkumaan,ja sen jälkeen onkin ollut menoa.

        Muistan kuinka hän aina sohlasi ja sotki sisarustensa tekemisiä,huoneesta kuului aina "Ei ....",josta tiesin että siellä tuo nuorimmainen taas sählää.
        Olin kotiäitinä lasten ollessa pieniä,ja asuimme vuosia maalla,joten lapsen kanssa pystyin olemaan paljon.

        Sai hän muistaakseni niitä kiukkukohtauksiakin,mutta en tiedä miten ne muista lapsien saamista erosivat.Kun on kyse nuorimmaisesta,jotenkin hänen kanssaan on tullut oltua enemmän.

        Nuorimmainen oli vasta 3vuotias kun hänen isänsä muutti kotoa pois,joten ehkä aikani meni selviämiseen arjesta enemmänkin, kuin että olisin tarpeeksi yksilöllisesti lapseni kehitystä seurannut.Hänellä siis useampia sisaruksia.

        Kuitenkin lapsi ollut päiväkodissa hoidossa 3vuotta,joten ihme ettei siellä mitään ilmennyt?

        Kuitenkin kertoisitko minkä kanavan kautta sait avun lapsellesi?Entä millaisia "oireita"lapsellasi oli,että lähdit apua hakemaan?Tietäisin sitten mihin kiinnitän huomiota ja mistä lähden itse apua hakemaan.
        Nyt syyllistän tietenkin itseäni,ja mietin olenko tehnyt/toiminut jossain kohdin aivan väärin?

        Perheneuvolaan on täällä pitkät,kuukausien, jonot..ja tuntuu että apua olisi lapselle saatava nyt.


    • tärkeitä asioita onkin
    • kutri

      Tyttärelläni on dg:nä tarkkaavaisuushäiriö. Hän aloitti tänään toisen luokan erityisluokassa, jonne onneksemme pääsi suoraan päiväkodin erityisryhmästä eli aloitti eka luokan pienryhmässä.

      Löysin tuosta kirjoituksesta paljon samankaltaisuutta oman lapseni kohdalta; sosiaalisuus, impulsiivisuus, lyhytjännitteisyys, hajamielisyys ts.unohtelee myöskin asioitaan ja tavaroitaan, vilkkaus. Tyttäreni on myöskin hankala kestää ns.siirtymätilanteita, esim.kaverin luota lähteminen tai jos esim.olemme menossa kotiin ja päätänkin ajaa kaupan kautta, on tämä lapselle todella vaikeaa.

      Koulussa on keskitasoa, lukeminen sujuu joten kuten, matematiikassa hyvä, kun vaan viitsii tehdä. Luokassa kuulemma herkästi ottaa pellen-roolin, lähtee muiden juttuihin mukaan ja heittää vielä löylyä lisää näissä tilanteissa. On liikunnallinen, omaa hyvän lauluäänen ja piirustustaidon. Ja vaikka unohtelevainen niin esim.laulujen sanoja muistaa todella hyvin. Ja vaikka tarkkaavaisuus saattaa herkästi herpaantua, on hän aina kuitenkin pystynyt keskittymään hyvin mukaviin asioihin, mm.rakenteli 200 palan palapelejä 5-vuotiaana ja silloin ei kyllä mikään olisi voinut häiritä.

      Tyttäreni siirtyi päiväkoti-ikäisenä tavallisesta pkoti ryhmästä erityisryhmään lähinnä puheen kehityksen viivästymän vuoksi ja sai noina vuosina dysfasia dg:n, joka kuitenkin nyt poistunut viimeisimmästä lääkärin lausunnosta.

      Kannattaa mielestäni olla kouluun päin yhteyksissä, ottaa asia puheeksi opettajan kanssa. Koululääkäri on myöskin taho, johon kannattaa olla yhteydessä. Koulussahan toimii oppilashuoltoryhmä, joka auttaa myöskin näiden asioiden eteenpäin viemisessä.

      Lämmintä sysksyn alkua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe