Tunteeko kukaan nimeltä mäntyä, joka on ulkomailta tuotu Suomeen. Kyse on hyvin tiheälatvaisesta ja paksuoksaisesta männystä,joka tuottaa runsaasti tavallisen männyn näköisiä ja kokoisia käpyjä. Runkokin on paksumpi ja neulaisa paljon.
Vastaukset 3
- Tärkeä tietää
Latvus on jopa 7m halkaisijaltaan ja männyt ovat jo nyt yli 15m korkeita ja tiheitä. Niin että ko. metsässä ei ilmasta näe alhaalla olevia ihmisiä vaikka männyt olisivat harvaan istutettuja. Tiedän että joitain metsiköitä on metsän tuottamiseksi istutettu Pirkanmaalla, olen ollut sienessä ko. mäntymetsässä. Mutta lähinnä kiinnostaa kaupunkipihaan istutetut vastaavat männyt, eli kuinka suureksi ne vielä kasvavat. Ko. männyt tuottavat esim. siitepölyä massoittain ja oksat rikkovat painavuutensa vuoksi kattoja ja lamppuja. olen kerran löytänyt nimen ja hukannut.
- vois
- Kysyjä itse
Kiitos osoitteesta, luultavasti mänty on kontortamänty, koska muut ulkolaiset vastaavat männyt eivät ole levinneet luontaisesti käpyjen avulla ja toinen syy, siitepölyä alkaa muodostua jo 10 vuoden jälkeen, muilla ulkomaalaisilla mänyillä vasta 20-30 vuoden jälkeen. Pelottavaa on että männyt voivat kasvaa 50 metriä korkeiksi. Ehkä kaadettava hieman ennemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351041Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19855Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153680Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13670- 46659
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13627Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja184616- 31542
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39528