Mitä mieltä ootte tällasesta tilanteesta? Asumme vuokralla rivitalokolmiossa kaupunkiseudulla. Vuokra on iso, jonka vuoksi meillä ei rahat riitä ruokaan. Täytyy keksiä sitä koko ajan jostain ja miettiä et millä saa taas lapselle maitoo ostettuu. Mies käy töissä ja häneltä verottaja vie palkasta suurimman osan. Hänellä on myös oma firma, mutta ei suostu sieltä palkkaa nostamaan, koska se ei olis tarpeeks kannattavaa. Minulle tulee pienin mahdollinen äitiysraha. Meillä on 2 lasta. 2-vuotias ja puoli vuotias. Nyt meidän olisi mahdollista ostaa talo miehen lapsuuden paikkakunnalta maalta, joka on 50kilsan päässä nykyisestä asuinpaikastamme. Olisi ratkaisu ainakin miehen mielestä rahaongelmiimme. Se on tosi halpa ja olisi maksettu 4 vuodessa ja sitten voisimme ostaa kalliimman talon täältä suunnalta missä nyt asumme. Mutta minua tämä ajatus ahdistaa älyttömästi. En haluaisi lähteä sinne asumaan, mutta kun rahatkaan ei riitä ja mies ei halua enää vuokralla asua. On kyllästynyt maksamaan sellaisesta, mitä ei voi saada omaksi ikinä. Ymmärrän kyllä tämänkin. Haluaisin kuitenkin, että lapset saisivat kasvaa täällä kaupunkiseudulla. Vanhempi lapsi on nyt oppinut siihen kun käymme puistossa päivittäin ja näkee siellä kavereita ja alkanut löytää kavereita. On aiemmin ollut ujompi ja nyt on sit alkanut rohkeutta löytyä. Pelkään, että esikoiselle ei tee hyvä tämä muutto. Ei siellä maalla kuitenkaan ole virikkeitä niin paljon kuin täällä. Olemme tästä muuttoasiasta tapelleet miehen kanssa jo pitkään. Lasten harrastukset tulisi edelleen säilymään täällä ja kävisimme niissä maalta, mutta onhan siinäkin aina ajaminen edestakaisin. Miehen on helppo sanoo et ajaa vaan kun ei oo tarvinnut lapsia pahemmin hoitaa. Tää on niin vaikeeta. Erotakaan en haluis tällasen takia, mut sitäkin oon aatellut, kun mies haluaa pakottaa johonkin mihin ei halua. Mitä tekisitte mun tilassa? Ja kärsiikö toi lapsi, jos sen kaverit ja kaikki muu jää tänne?
Muutto-ongelma
Surullinen äiti
271833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
siitä olen aivan varma. Itse olemme muuttaneet parikin kertaa Atlantin yli lasten ollessa alle 10 vuotiaita, eivätkä he ole siitä olleeet moksiskaan.
Sinulle tämä aiheuttaa isoimman muutoksen, siihen en taas pysty kommentoimaan. Elämässä täytyy olla avarakatseinen ja harkita eroa nyt moisen "ongelman" takia tuntuu minusta liioittelulta.
Unohdin mainita aiemmin, että mies on niin jääräpäinen, että jos se jonkun on päättänyt, niin se ei anna periks. Joten siks oon puhunu erosta. Se ei oo antanu mulle mitään vaihtoehtoja muuta ku muuton. Yksinään se on asian päättäny välittämättä mun tunteista tai mielipiteistä. Kämpänkin oli irtisanonu mun selän takana. Joten se ei tajua mitä avioliitto tarkottaa. Ja minun mielestä lapsella pitäis olla yksi pysyvä koti, jota voi sit sanoa lapsuudenkodikseen. Mut jos se koko ajan vaihtuu ni ei sekään kivaa oo.
Todennäköisesti muuttaminen maalle ei ratkaise teidän rahaongelmia mitenkään. Ajettavaa tulee vaan enemmän. Muuttakaa kaupungissa halvempaan asuntoon.
Kaksi vuotias ei tarvitse mitään erillisiä harrastuksia! Ja maalla on tuon ikäiselle enemmän virikkeitä kuin kaupungissa. Ehkäpä sinulla on hieman väärä käsitys siitä mistä lapset ovat kiinnostuneita?
Ajoaineiden hankkiminen ei ole tässä ongelma, ne saamme kyllä. Miehen veroprosentti tippuu silloin, jolloin palkkaakin tulee paremmin. Lapsemme käy vauvauinnissa ja muskarissa. Enkä todellakaan halua lopettaa niitä. Ja lapsetkin ovat niistä tykänneet. Ja eikös se ole niin että lapset voi hyvin jos äitikin voi, joka niitä kotona hoitaa täyspäiväisesti. Itse olen maalta kotoisin ja olen saanut niin tarpeekseni, että minua ei kiinnosta vähääkään lähteä uudestaan sellaiseen paikkaan. Mutta pakko kai se on sit alistua miehen tahtoon. Ei mekään nyt missään kaupungin keskustassa asuta. Tämä on rauhallista ja lapsiystävällistä aluetta, metsiä löytyy ja se puisto, jossa olemme päivittäin käyneet.
itse tykkäät niissä käydä. uittaa voit muksuasi missä vain ja muskari, no sinähän sen tiedät kun tykkäät siellä käydä
Kaksivuotias lapsi ja puolen vuoden ikäinen lapsi sopeutuvat varsin mainiosti isänsä ja äitinsä kanssa varttuessaan uusiin ja muuttuneisiin elinsuhteisiin =). Noin nuoret lapset eivät (edes se vanhempi) enää muutaman kuukauden kuluttua muutosta muista muutoksesta yhtikäs mitään. Uusia "harrastuksia" ja puuhaa junioreiden kanssa löytyy varmasti, jos tahtoa riittää.
Ainoa oikea ongelmasi on se, ettet itse tahdo muuttaa kaupunkiolosuhteista "Jumalan selän taakse". Totuus on kuitenkin se, että perheenne elää isän tuloilla, joilloin on täysin ymmärrettävää, että asumisjärjestelyt suunnitellaan tulojen suhteessa. Tästä suunnittelusta vastaa etupäässä se, joka maksaa.
Mikäli halvempi asunmisjärjestely ei miellytä sinua, niin voisit hankkia töitä. Puolen vuoden vanhan tenavan voi laittaa päivähoitoon. Kyseessä on siis valinta; jos haluat säilyttää nykyisen elintasosi (asumismuotosi), niin alat tarmokkaasti hankkia rahaa sen ylläpitämiseksi. Muutoin usko maksajaa ja kulje hänen suunnitelmansa mukaan.
Voit myös ajatella, että ratkaisu on väliaikainen. Niin kauan kuin perheellänne on vain yksi elättäjä, asutte soukemmin. Kun sinä menet töihin, lapset kasvavat ja tulotasonne paranee, voitte hankkia asunnoksenne sinua miellyttävämmän vaihtoehdon.
Näin se menee. On elettävä sen mukaan, mihin rahkeet riittävät. Ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja laput pois silmiltä =).
En voisi laittaa puoli vuotiasta hoitoon, koska hän on niin pieni ja imetänkin häntä. Tarkoitus on, että lähden töihin, kun nuorin on 2-vuotias. Olen myös ehdottanut miehelle halvempaa asuntoa, mutta kun sekään ei käy. Hän on kerran asian päättänyt, niin siitä ei enää keskustella. Tuntuu siltä, että olen vain yksi hänen lapsistaan joka joutuu myöntymään siihen, mitä hän päättää. Mies ei myöskään halua, että lapset menevät hoitoon liian pieninä. Ja teen minäkin oman osani, kun hoidan lapset kotona. Miten käy sitten lasten sosiaalisten suhteiden kehityksen? Kyllähän 2-vuotias jo tarvii itselleen leikkikavereita yms.
että löytäisitte semmoisen tuppukylän, missä ei ole lapselle kavereita. Kyllä kaksivuotias saa varmasti kavereita. Ja kohta lapset leikkivät jo keskenään. Ota vaan ilo irti tilanteesta ja kehu oma-aloitteista miestäsi ! Ja nyt vaan innolla syynäämään asuntoja. Kannattaa varmaan katsoa, ettei sauna ole ulkona ja rappusia ei kauheena oo kotiovelle.Eikös ole ihanaa rempata uutta kotia mieleisekseen.
2-vuotias ei tarvitse muuta kuin äitinsä. Ja toisekseen yleensä maalla tuollaiset äiti-lapsi-kerhot sun muut on jopa PAREMMIN järjestetty kuin kaupungissa. Itse asustan reilun 1000 asukkaan kunnassa ja kyllä täällä on äiti-lapsi-kerhoja, muskareita, seurakunnan lapsikerhoa jne.
En ymmärrä sinua, että jos vaihtoehtoina on kasvattaa lapset omakotitalossa maalla, puhtaan ilman keskellä tai kerrostalossa kaupungissa saasteiden ympäröimänä niin mitä mietit? Ihan vain tulevaisuudenkin kannalta niin omakotitalon pihalle lapsen voi päästää jo suht pienenä yksin leikkimään, mutta teeppä sama jossain kerrostalossa...
Itse olen ollut myös tyytyväinen siihen, että muksulla on samat kaverit ollut kerhosta asti. Niinkuin itsellänikin. Ja ne samat kaverit ovat ystäviäni edelleen. Kun ei olla välissä jouduttu eri kouluihin tms.
Kyllä varmaan saakin kavereita, mutta en halua miehen entisten kanssa kaveerata. Ja koska se paikka ei tule olemaan lopullinen, haluaisin että lapselle jäisi lapsuudenystäviä, jotka on tuntenut tosi pienestä. Ja miehen tuntee kaikki siellä paikkakunnalla. Ja talo on siis jo odottamassa tyhjillään meitä. Se on perintötalo.
Oletko 15 vee?
Ette varmaan tajua mun pointtia tässä asiassa. Olen puhunut mm. vanhempieni kanssa tästä asiasta ja he ovat samaa mieltä olleet kanssani. Olen kuitenkin ihan aikuinen ihminen.
niin mene, että se joka käy töissä niin päättää!! Yhteisiä lapsiahan äiti kotona hoitaa.Kyllä YHDESSÄ hankitun perheen asiat päätetään YHDESSÄ huomioiden molempien tunteet ja ajatukset. Ja siinähän vasta fiksu neuvo oli, että puolivuotias laitetaan päivähoitoon, jotta äiti menee töihin. Voi hyvänen aika näitä kommentteja!!
Ja Ap:lle; Uskon myös, että lapset sopeutuvat hyvin muuttoon, kun pieniä ovat. Mutta itsesi takia ei muuttaminen ole ehkä järkevää, jos tiedät ettet sitä itse halua. Ja mitä pahaa siinä on jos myös äiti nauttii lasten harrastuksista kuten vauvauinti ja muskari? Harva vie lapsiaan sellaisiin harrastuksiin, joita itse inhoaa. Kyllä minä miettisin, kannattaako tollainen mies laittaa kiertoon, joka ei ollenkaan toisen tunteista piittaa, vaan kämpänkin sanoo irti selän takana.
piti lukea kirjoituksesi ihan kahteen kertaan, sillä niin oudolta se minusta vaikuttaa.
Omasta mielestäsi ajattelet lapsen parasta, kun et halua muuttaa, mutta;
Lapsen on varmasti hyvä kasvaa ja asua maalla, mikäs sen ihanampaa kuin kesä maalla! Kyllä sieltä virikkeitä löytyy ihan siinä missä kaupungissakin, ja noin pienet lapset eivät varmasti kärsi muutosta millään tavalla. Kaksivuotias sitä paitsi ei välttämättä edes vielä kaipaa toisten lasten seuraa, vaan alkaa vasta opettelemaan sosiaalista kanssakäymistä. On aika hassua puhua vielä tässä vaiheessa lapsen löytäneen kavereita.
Juttusi ovat jotenkin hirmu ristiriitaisia, sillä jos muutto helpottaisi rahatilannettanne siinä mielessä, että teillä olisi edes rahaa ruokaan, niin on minusta aika outoa, että laitat sen edelle lapsen virikkeet ja oman halusi asua kaupungissa?!
Sitä paitsi, kerrot, että noin neljän vuoden päästä talo olisi maksettu ja teillä olisi mahdollisuus ostaa kaupungista kalliimpi talo...siis hetkinen? Neljä vuotta on melko lyhyt aika loppujen lopuksi, kun ajatellaan, että saisitte sitten sen ns. pysyvän kodin perheellenne, jota lapsesikin voisi kutsua lapsuudenkodiksi, kuten sanoit. Ja mistäpäs sitä kukaan tietää, onko sekään vielä pysyvä asuinpaikka, tilanteet muuttuvat eikä niistä vielä tiedä kukaan.
Ja muutenkin teillä tuntuu elämänarvot olevan jotenkin ristiriitaisia, mies ei nosta palkkaa firmasta siksi, ettei se ole kannattavaa, mutta kuitenkin joudut miettimään jatkuvasti millä rahalla saisi lapselle maitoa? Hei, kuule oikeasti, kannattaisikohan miettiä tilannettanne uudemman kerran, teillä taitaa olla prioriteetit aika hukassa! Asuminen ja ruoka ovat aina elinehto elämässä varsinkin, kun perheessä on lapsia. Muusta voi aina tinkiä!
Kyllä minä sinuna unohtaisin omat haluni vähäksi aikaa ja ajattelisin lasten parasta!
Joo samoin kävi mietityttämään, että ei oo rahaa ruokaan, mutta silti käydään esim muskarissa mikä maksaa aika paljon. Ja oli niitä jotain muitakin harrastuksia... Aika kumma juttu.
Muuten kyllä toisaalta ymmärrän alkuperäistäkin, että jos ei halua nykyisestä paikasta muuttaa niin ongelma on kova. Silloin tulee helposti ajateltua mikä muka on lapselle parasta, vaikka se oikeasti olisi itselle parasta ja näin taidat ap myös pohjimmiltasi tietää. Mutta tosiaan, jos teillä ei oo oikeesti rahaa niin onko sulla muuta vaihtoehtoa kun lähteä sinne maalle? Ei taida olla. Mutta älä kuitenkaan lähde eroamaan, ei hyvä syy. Nykyään erotaan muutenkin liian helposti sen enempää ajattelematta vaikka on lapsiakin tehty.
ei noi faktat oikein istu tuohon totuuteen muuten..
Rahan riittäminen on aina suhteellinen käsite ja eri ihmisille se on eri määrä.
Kuitenkin asioiden tilapäisyys on ainakin oleellinen juttu. Ainakin itseäni rassaisi arjen sujumattomuus ja rahan loppuminen joten ottaisin ehdottomasti sen vaihtoehdon, jossa arki sujuisi helpommin.
Noita muskareita ja uinteja on kai melkein kaikkialla joten eipä varmaan tarvitse kovin kauas ajaa ja jos tarvitsee niin eipä se kai ole ongelma?
Lapset saa kavereita uudesta paikasta ja noin pinilel kaverusu nyt ei ole ihan sama kuin isommille lapsille. J amuuttohan on nyt jokatapauksess ahaaveena jossain vaiheessa jne.
Todella ristiriitaista!!
Olisiko mitään laittaa paperille haaveet ja järkiratkaisut ja sitten alka asovittamaan niitä yhteen? Haaveet on haaveita ja niillä voi olla aikataulu vähän pidemmällä kaavalla ja arkitodellisuus saadaan rullaamaan heti.
Ja jos ei rahat riitä ruokaan niin se joko on totta tai ei. Eli pitäisihän teille tulla asumistukea jos tulot on olemattomat!
muutosta noin pieninä. Mikäs sen helpompi muuttoaika on kuin alle kouluikäisten lasten kanssa muuttaminen.
Tietty äitin tai isän asenne tarttuu ja näkyy lapsissakin.
Me asuttiin Helsingissä kahden lapsen kanssa. Oli haikeeta muuttaa pois. Oli lyhyt matka kaikkialle, harrastukset lähellä, kivat leikkipuistot ruokailuineen ja uima-altaineen vieressä jne. jne.
Muutimme noin 50 kilsaa ja maalle. Kämppä vaihtui kodiksi, elämä paljon elämänmakuisemmaksi. Vanhempi lapsi oli muuttaessamme yli kaksivuotias, eikä hän Helsinkiä muista, kuin valokuvista kerrottuamme ja katseltuamme niitä.
Meillä on nyt muutto edessä neljän lapsen kanssa. Hirvittää se asuinpaikanvaihdos, lapsella vaihtuu koulu, toisella päiväkoti jne. Olen luonteeltani nihkeä muutoksille. Ehkä sinäkin. Mutta rohkeus ja avarakatseisuus antaa elämään lisää, uutta, mitä ei olis muuten saanut.
Jos se maalle muutto tuntuu hirveeltä, lohduttaudu ajatuksella että se on väliaikainen ja ota seikkailun kannalta. Lasten koti on äidin ja isän hyvä suhde. Ei todellakaan ne kaupungin lähiöt.
(Meilläkin lapset ovat yllättävän innoissaan muutosta, äiti se vaan murehtii liiaksi)(lapset ovat 3 -9 vuotiaita)
Tsemppiä!!!!
Kaikki vastaajat tuntuvat ohittavan täysin aloittajan todellisen ongelman. Mielestäni on hälyttävää, jos suhteessa mies voi päättää noin suuresta asiasta kuin muutosta ilman naisen suostumusta. Lapset eivät varmasti kärsi muutosta, mutta äiti kärsii. Tämäkö ei ole kenenkään mielestä ongelma? Mies on perheen pää, joka tekee päätökset yksin? Vaimo tottelee ja sopeutuu?
Tasa-arvoisessa suhteessa tällaiset päätökset tehdään aina yhdessä. Ihan sama kenen palkalla eletään, varsinkin jos on yhdessä päätetty, että lapset hoidetaan kotona. Itse en suostuisi elämään tuollaisessa suhteessa.
Jos tilanne on se, etteivät rahat riitä ei siinä neuvottelut pajon auta. Toimiin on ryhdyttävä heti!
Aloittaja ilmeisesti kokee suurimpana ongelmana sen, että muutto olisi miehen entiselle kotiseudulle, jossa hänellä olisi "kotikenttäetu" ystävien ym suhteen.
Helppoa kuin heinän teko, mies lähteköön maalle ja sinä jäät lastesi kanssa kaupunkiin.
Yleisellä tasolla sanottuna, on ihan käsittämätöntä, että suomalaiset on valmiita maksamaan asumisestaan 92% ja muuhun elämiseen jää 8%, hullua sanon minä.
Pitää myös muistaa se, että on asuminen on köyhän ainoa tapa säästää, vuokralla eläminen on sama kuin rahalla takapuolensa pyyhkisi. Asuntolainan lyhennys on aina kuitenkin takaisin itselle. Kuten miehesi on sinulle jo kertonutkin, ei hän ihan tyhmä ole.
Sitten lapsiin, mitä muuta tuon ikäiset vielä tarvitsivat kuin rakkautta, omilta vanhemmiltaan, lapsen koti on siellä, missä on hänen vanhempansa. Puhut paljon lastesi sosiaalista suhteista, entä omasi, ei aikuinen ihminen voi lastensa kautta elää.
Parisuhteessa pitää vaan kohdata itsenä ja olla itselleen rehellinen. Miksi pitää yllä kuvioita, kuvioiden vuoksi, kun elämässä voi mennä eteenkinpäin, sillä mikään ratkaisu ei ole niin huono, että se ei toisi mukanaan jotain hyvääkin ja mikään ei ole niin lopullista, perääntyminen on aina mahdollista.
Meillä on usein ollut ongelmana, että mies on yksin päättänyt muistakin asioista. Firmansakin hän perusti kysymättä minulta, vaikka tiesi että olen vastaan sitä, koska sellaiset vie aina perheen yhteistä aikaa.
Ehkä ilmaisin vähän huonosti tuon vanhemman lapsen asian. Tiedän kyllä että tuon ikäiselle vanhemmat ja rakastava koti on kaikkein tärkeintä. Kyse olikin siitä, kun lapsi on ollut ujo, kun aiemmin emme käyneet missään puistoissa yms. Nyt kun olemme käyneet, niin hän on alkanut ottaa kontaktia muihin lapsiin. En halua lapsesta liian arkaa, koska itse olin pienenä ja vähän vieläkin hiljainen ja arka, josta syystä minua kiusattiin koko peruskouluaika. Ja se oli yhtä helvettiä, jota en omien lasteni tahdo kokevan. Ujo saa olla, mutta yritän rohkaista lasta vähän rohkeammaksi.
Ja ajattelen tässä asiassa myös itseäni. Minähän hoidan lapsia 24/7, niin minäkin saan olla onnellinen, jolloin lapsenikin ovat. Siellä asuu sukulaisia lähellä, mutta minä en halua olla liikaa suvun kanssa tekemisissä. Nautin oman perheemme rauhasta. Ja kaikki ystäväni asuvat täällä.
Tiedän myös sen, että vuokralla asumisessa ei pidemmän päälle ole järkeä. Ja olisinkin valmis ostamaan taloa täältä nykyisestä paikasta. Mutta mies jankkaa koko ajan kaikesta lamasta ja muusta sellaisesta, mikä tulee hänen mielestään väistämättä tapahtumaan myös meille.
Esikoisen vein muskariin siitä syystä, kun seinät alkoivat kaatumaan päälle ja piti saada jotain kivaa harrastusta, mistä molemmat tykkäisimme. Sitä olemme jatkaneet sen jälkeen. Ja sen hinta ei meidän jatkuvaan rahattomuuteen vaikuta. Pitäähän meilläkin olla jotain muutakin elämää kuin kotona olemista, jotta jaksamme. Lapset eivät ole ikinä olleet hoidossa (paitsi esikoinen mummon kanssa, kun olin kuopusta synnyttämässä). Tykkään hoitaa lapsiani ja olen myös päättänyt, että kun kerran olen lapseni tehnyt, niin pidän niistä kans itse huolen.
Rahaa meillä tulisi olemaan, vaikka ottaisimme vähän isommankin lainan, mutta se on taas vastoin miehen tahtoa. Tiedän myös, että itsessäkin on syytä, kun haluaa ostaa lapsille hienoja vaatteita uutena ja törsätä sitä silloin tällöin. Mutta tämä taas on asia, josta meistä kumpikaan ei haluaisi luopua ja se myös piristää mieltä arjen keskellä. Minä olisin kyllä valmis tarvittaessa luopumaan näistä, jos paha tilanne olisi. Lapsemme ei siis ole kertaakaan joutunut olemaan ilman ruokaa tai maitoa. Olemme vain joutuneet enemmän miettiä, että millä rahalla käy kaupassa.
Ja tosta eroamisesta joku sano, niin itse en ole mikään luovuttajatyyppi. Taistelen viimeiseen asti. Otan vakavasti alttarilla antamani lupaukset, että jos siitä joskus mainitsen, niin tiedän koko ajan sisimmässäni, että ero on viimeinen asia, jota haluan.
Rahan riittämättömyydestä sen verran, että meidän on turha hakea mitään avustuksia tai tukia mistään, koska niitä emme tule saamaan miehen ison palkan ja firman takia. Vaikka todellisuudessa käteen ei paljon jää rahaa, mutta kun tää yhteiskuntakin on mitä on. Olemme joskus aiemmin hakeneet apua (emme tosin lasten aikaan) ja sitä ei ole koskaan annettu. Mies tässä on se joka ei suostu tinkimään mistään. Minä jos hoitaisin raha-asiat, sitä voisi olla enemmän, mutta kun sekään ei miehelle käy. Ehdotin myös miehelle, että hän jäisi kotiin lasten kanssa ja minä lähtisin töihin, kun nuorempi vuoden ikäisenä lopettaa imemisen (tavoite ainakin), mutta kun sekään ei käy kun mies ei jaksa olla lasten kanssa kunnolla tuntiakaan keskenään. Minä olen siis antanut miehelle enemmän vaihtoehtoja ja yrittänyt löytää hyvää ratkaisua kaikille, mutta hän on kerran päättänyt ostaa maalta talon, niin sitä päätä ei silloin käännetä.
Sinä olet päätöksesti tehnyt, et tarvitse sille hyväksyntään vaan elä sen kanssa.
...mitä ihmeen soopaa se mies on sinulle siitä firmastaankin hölissyt? Jos hän kerran saa rahaa tekemästään työstä, niin miksi ihmeessä näitä rahoja ei käytetä perheen elämiseen?Mihin se ukkosi tarvitsee niitä rahoja jotka lilluvat tyhjänpanttina firman tilillä?Lapselle ei saa maitoa kaupasta,mutta mies ei viitsi nostaa rahaa firmansa tililtä??? Hei haloooo!!!!Mikä mies se sellainen on,joka jyrää totaalisesti vaimonsa mielipiteen ja päättää niin rahankäytön ja asuinpaikan yksinään?
Onko todellakaan mitään järkeä muuttaa neljäksi vuodeksi pois vain muuttaakseen takaisin? Yhtä hyvin otatte sitten samantien sellaisen lainan että voitte yhdessä ostaa talon sieltä,missä molemmat haluatte asua.
Sinuna miettisin tarkkaan mitä tekisin. En usko,että lapsesi kärsisivät itse muutosta,mutta sinun mielipahasi ja ehkä jopa katkeruutesi, joka mahdollisesti seuraa siitä, että suostut johonkin vain miehesi tähden, ne ehkä sitten jo vahingoittavat sekä parisuhdettanne että lasten hyvinvointia.
Minä en suostuisi mieheni tähden muuttamaan johonkin, jossa en halua asua. Saisi ukkopahanen ostaa vaikka minkälaisen pömpelin itselleen, ja asua siellä sitten tyhjässä tönössään.Harrastakoot sitä rahallista väkivaltaansa siellä ihan itsekseen. Sillä siitähän tässä taitaa olla kyse,jos mies ei kerran viitsi rahojansa perheen elämiseen laittaa.
Jatkaisin vuokralla asumista yksin lasten kanssa,nostaisin asumistukea ja menisin töihin kun imetys loppuu. Ja jos rahaa ei olisi tarpeeksi vieläkään niin hakisin halvempaa vuokra-asuntoa lähitienoolta.
Jokainen on oman onnensa seppä!!!Voimia sinulle,ja toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen ja saatte jonkinlaisen kompromissin aikaiseksi,joka huomioi teidän molempien tarpeet ja halut.
Huh,hieman kauhistuttaa muiden vastaukset,etenkin se,kuinka moni nainen tekisi niin kuin mies yksin päättää...
Käymme viikonloppuna katsomassa taloa ja sitten teen vasta lopullisen päätöksen. Olen miehen kanssa keskustellut hänen käytöksestään ja hän on myöntänyt olleensa typerä. Ilmoitin myös, että en välttämättä lähde koko taloon, että saa mennä yksinään. Mutta mies tietenkin luottaa siihen, että lähden mukaan, kun minulla ei ole rahaa itsellä. Ja kyllä minua itseäkin huolettaa se, miten pystyisin maksamaan kaiken yksin, kun tuloja ei oikeastaan ole. Vanhempanikaan eivät pidä tilanteesta ja ovat minun puolellani. Kyllähän näin suuret asiat pitäisi yhdessä päättää. Ja enemmän asia tulee vaikuttamaan minun ja lasten elämään, kun olemme päivät ja yleensä myös illat keskenämme. Siitä firman rahan nostosta olen miehelle sanonut, mutta hänen mielestään on kai turhaa käyttää niitä rahoja ruokaan, vaikka hän perusti koko firman juuri sen takia, että se helpottaa meidän rahatilannetta. Ehdotin myös miehelle, että ottaisimme suoraan lainan lopulliseen taloon, mutta mies ei halua ottaa niin suurta lainaa kerralla, vaan kuvittelee, että tämän kyseisen talon arvo on isompi sitten, kun sen on laittanut ja olemme siinä asuneet. Olen monesti jotunut hänen kanssaan toteamaan, että mitä minä sanoin, kun hän on tehnyt vastoin minun tahtoani.
...peukkuja,että saatte asianne kuntoon. Haluan tosin sanoa vielä muutaman rohkaisevan sanan,sillä elämänkokemuksesta tiedän, miten jääräpäitä miehet joskus ovat kun kuvittelevat, että me naiset rahattomina äitiyslomalaisina olemme niin pirun riippuvaisia heistä, että seuraamme heitä vaikka uppoavaan laivaan...Jotkut meistä hyppäävät kelkasta, ja joskus käykin niin hyvin,että mies lakkaa pitämästä meitä itsestäänselvyytenä, ja he kasvavat aikuisiksi kantapään kautta. Tällaisesta miehestä voi tulla hemmetin hyvä aviomies,jos ja kun hänet vielä takaisin huolii;-)
Ymmärrän hyvin huolesi rahan suhteen,mutta sinähän pärjäät jos niin päätät. Asumuseron myötä olet oikeutettu asumistukeen, mies maksaa elarit, sossu jeesaa etc. Eli taloudellisesti pärjäät. Ei mitään luksuselämää,mutta onpahan koti siellä missä haluat asua, kaverit lähellä,ja vanhempasikin vaikuttavat kivoilta ja tukevat sinua,joten he ovat varmaan valmiita auttamaan omalta osaltaan. Lapsesi ovat vielä pieniä, joten eivät heidän kulunsa ole kamalan isoja.
Eli taitaapi ukkosi olla vielä hieman keskenkasvuinen,kun ei nyt oikein ymmärrä tilannetta,että olet tosissasi. Edelleen toivon, että kaikki järjestyy,ja löydätte yhteisen ratkaisun,mutta haluan samalla korostaa sitä, että vaihtoehtoja sinulla on muitakin, kun tuo miehen seuraaminen. Älä luovu omasta onnestasi kenenkään takia, sillä oman onnesi olet ansainnut!
Kerrottaakot vielä sen verran itsestäni, että olen aikoinani joutunut heittämään keskenkasvuisen mieheni pihalle kasvamaan. Tipahdin täysin tyhjän päälle,olin vielä koditonkin hetken aikaa vuoden ikäisen tytön kanssa, miehen vuokravelat jäivät maksettavakseni,ja mun tulot oli todella surkeat siinä vaiheessa kun uusi koti löytyi. Mutta sisulla mä pärjäsin, ja nyt, 3 vuotta avioeromme jälkeen palasimme yhteen, ja tällä kertaa vierelläni on aikuinen mies. Sama mies,mutta kuitenkin täysin eri mies jolle joskus sanoin "tahdon".
olisipa joku puhunut mulle noin! minä typeränä olen uskonut kaikkea mitä rahakas mieheni sanoo ja tahtoo ja nyt sitten istun täällä yksin muka "onnellisena". olen huono luomaan uusia kontakteja..
alkuperäiselle haluan sanoa että minä muutin toiselle paikkakunnalle ja olen erittäin yksinäinen vaikka lapsia on. piti olla niin helppoa ajaa sen 80 km jos halusi tavata kavereita. mutta sanon vaan että kusessa olen kun joku meistä sairastuu tai jos mieli tekis soittaa jollekin "tuutko kahville". mikää huvila ei korvaa verkostoa ja minulla on erittäin ikävää vanhaa vuokraasuntoa. =/