Viime keväänä oli mustaherukassa isoja silmuja jotka ei olleet avautuneet. Ajattelin silloin että se johtuu varhaisesta keväästä ja sen jälkeen tulleita pakkasista. Mutta kun tänä keväänä oli myös niin netin perusteella arvailin että kyse voisi olla äkämäpunkista. Eilen keräisin äkämät roskiin. Onko nyt pensaat menetetty ja koko mustaherukat, koska naapureiden hoitamattomista pensaista ne leviää jos nyt kyse on punkista. Pensaat kukkivat nyt. Onko jotain jota voisi laittaa niin että ensikevään silmut suojaantuisivat.
Vastaukset 2
- juha123
Jos se pensas on vahva/hyväkuntoinen, niin se ei kärsi yhtä paljoa punkista. Itsestään se punkki ei lähde pois.
Se äkämäpunkki menee niihin silmuihin kaiketi jo syksyllä. Aikaisin keväällä voi poimia turvonneita silmuja pois & muuten pensas pysyy hengissä. Sillä keväisellä keräyksellä saa estettyä punkin leviämistä. Silmut kannattaa polttaa, jottei ne lähde roskien joukosta lenteleen.
Kun kerran naapurin pensaita ei voi mennä leikkaan alas (ainakaan sopimatta asiasta), niin siihen saakka pitää aina lumien sulettua etsiä viottuneet silmut & polttaa ne.- Anonyymi
Äkämäpunkkia voi torjua jo syksyllä. Syksyllä riittää yleensa sadonkorjuun jälkeen tehty pensaiden sumutus mäntysuopaliuoksella ja yksi kasvualustan kastelu mäntysuopaliuoksella.
Keväällä ennen kasvun alkua yksi pensaan sumuttaminen mäntysuopaliuoksella. Toinen sumutus noin viikon kuluttua ensimmäisestä ja yksi sumutus ennen kukintaa. Lisäksi maaperän kastelu mäntysuopalioksella hiukan ennen kukintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101240- 1081042
- 721028
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34791