mustamarja-aronian leikkaus

kaikki pois

Mistähän löytäisin faktaa mustamarja-aronian hoidosta/leikkauksesta. Googletin asian, mutta en ollut tyytyväinen löydöksiini.

Naapurilleni pitäisi olla faktaa paperilla kun marja-aronia leikattiin n.15cm mittaisesksi. Naapuri kun väittää että aita hävitettiin. Häneltä oli lupa aidan leikkaamiseen, muttei kertonut kuinka paljon sitä saa leikata.

Marja-aronia oli kasvanut 2,5m korkeaksi ja useat oksat roikkuivat maassa marjojen painosta. N.1m korkeudella alkoi vasta lehdet kasvamaan joten aita oli jo ruman näköinen.

Aroniahan kasvaa uudelleen, mutta naapuri ei sitä usko. Faktan puute, "mielipiteelläni" ei ole kuulemma merkitystä.

3

2641

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että kannattaa
      • puskan kaataja

        Juuri tuollaista tekstiä kaipailinkin. Nyt voin vahvistaa "kommenttini".


    • leikattiin

      Mieheni leikkasi n.25-30 cm tänä keväänä ja kasvaa nyt täysillä. Mielestänä olisi voinut leikata lyhyemmäksi. Kesäkuulla leikkaan kasvuilta latvat niin että suunta on ylös, ja jotta tuuhettuvat leikkauskohdasta. Voi olla että maantienpuoleinen aita ei ehkä lähde hyvin koska kärsii tieltä tulevasta suolasta ja lahoavista kannoista. Miten voi estää että n.5v sitten kaadetun puun kanto ei tappaisi kasveja? Olen laittanut tuhkaa. Kannon poistot on liian suuri toimenpide.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe