Näin tapahtuu Suomi - Yhdysvallat pelissä
Skenaario 1
Suomi voittoon 2-1 . Ensimmäisen erän 0-0 :sta Suomi siirtyy 2-0 johtoon Pihlströmmin ja Kapasen maaleilla toisessa erässä. Kolmas erä on Usan myllytystä, mutta Suomen pelastaa Nicken haamupelastukset. Peli päättyy 2-1 Suomelle. Lopussa tulee samanlainen kalapaliikki kuin edellisessä kohtaamisessa.
Skenaario 2
Suomi häviää 1-4 . Yhdysvallat pistää meikäläisiä pataan taidollaan ja liikkeellään. Me avitetaan Usaa olemalla puolet ottelusta jäähyaitiossa ja helpoilla puolustuspäänvirheillämme jenkit vie helposti ottelun. Lopussa palaa suomalaisten käämit ja syntyy suurehko tappelu. Selänne ottaa pataan Brownilta ja lopettaa koko jääkiekkouransa nolosti verissäpäin.
Skenaario 3
Suomi voittaa rankkareilla. Maalivahtien huippupeli pitää pelin 0-0:ssa varsinaisen peliajan. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla avopaikat ratkaista ottelu,mutta ottelu venyy rankkareille. Voittoon riittää kun Jokiset onnistuu rankkareissaan, kun ottelun hahmo Nicklas Bäcström hoitaa kaikki jenkkien rankkarit.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja USA yrittää tappelua loppuun mutta Suomi ei lähde siihen touhuun tällä kertaa.
Pelikieltoa ei varaa ottaa.