Puskasta ampujan autuus

Sallan runkkukukko osaa vain

Kirjoittanut: kopioida? 13.5.2008 klo 14.26


Promerit-sivusto lienee sinulle jumalasta seuraava...vaiko peräti edellä?

mielipidettään? Ehkä kannattaisi sanoa ja tsekata onko siinä hiukan korjaamisen varaa. Onko omissa asenteissa tai mielipiteissä kanssaeläjiään kohtaa jotain parannettavaa?

Jätätkö sinä kaverin kuolemaan?

Perusta itse oma puolueesi, ehkä IPU ei edes ole mitään, minkä tarkoitus on olla poliittinen puolue.

Tai jos vielä parempaa, hankit sen oman elämäsi, niin ei tarvitse ärsyyntyä muiden elämän poluista, tarinoista tai mielipiteistä.

Puoluetuen piti poistaa puolueiden riippuvuus yrityksistä



Kun puoluetukijärjestelmä luotiin 1960-luvun lopulla, sitä perusteltiin mm. siten, että se tekee puolueet riippumattomiksi yritysten rahoituksesta. Viime aikojen vaalirahoituskeskustelu on viimeistään näyttänyt, että toisin on käynyt.



Eduskuntapuolueet jakavat kansanedustajapaikkojen mukaan erilaisia puoluetukia verovaroista yhteensä n. 40 miljoonaa euroa v. 2008. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisena arkipäivänä keskusta, kokoomus ja sdp saavat kukin puoluetukia 40 000 euroa.



Puoluetuki on tehnyt valtapuolueet riippumattomiksi kansalaisista, jopa omista äänestäjistään. Verovaroin toimiva puoluekoneisto ja miljoonia maksavat vaalikampanjat ovat taanneet äänestäjien tuen - yhä useampien tosin jäädessä vaaleissa kotiin. Kuilu äänestäjien ja vallanpitäjien välillä tulee esille hiljattain julkaistussa kyselyssä, jonka mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta ei usko maan hallituksen kykyyn ratkaista suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia.



Paavo Lipposen korjausesitys nykytilanteeseen kuvaa hyvin valtapuolueiden

rappiota. Lipponen esittää siirtymistä listavaaliin, jossa äänestäjä voisi valita puolueen jota äänestää, mutta ei ehdokasta. Kun valtapuolueet ovat luhistuneet aatteellisesti ja kietoutuneet yhteen taloudellisen vallan kanssa, Lipposen ratkaisu on siirtää lisää valtaa näille puolueille.



Eikö voitaisi ajatella, että siirretään valtaa kansalle? Tiedotusvälineillä on paljon mahdollisuuksia lisätä avointa keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Kun halutaan kestäviä ratkaisuja, pitäisi uskaltaa käydä julkista keskustelua myös vaikeista kysymyksistä.



Äänestäjien pitäisi saada tutustua kaikkiin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Tämä voitaisiin toteuttaa esim. lähettämällä äänioikeudesta kertovan kirjeen mukana vihkonen, jossa jokaisella puolueella olisi saman verran tilaa esitellä tavoitteitaan. Internet-sivuilla sama voitaisiin toteuttaa vielä helpommalla tavalla valtiovallan toimesta. Britanniassa posti jakaa vaalimateriaalin veloituksetta, Tanskassa jokaiselle puolueelle on lailla säädetty ohjelma-aikaa tv:ssä ja Ruotsissa puoluetukea jaetaan myös parlamentin ulkopuolella oleville puolueille.



Kun ns. edustuksellinen demokratia on muuttunut näennäisdemokratiaksi, voisi myös ajatella, että lisätään suoraa demokratiaa eli kansanäänestyksiä. Sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla olisi tehtävä mahdolliseksi kansalaisaloite, jolla voitaisiin saada aikaan sitova kansanäänestys.



Eikö ole aika tehdä Suomessakin jotakin demokratian kehittämiseksi?



Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja



p.0400 565 366

[email protected] www.itsenaisyyspuolue.fi

(Postituslista-informaatio listalta poistumislinkkeineen on tämän viestin lopussa.)
__

Tiedote, 20.05.2008, julkaisuvapaa

Pro Karelia ry,

http://prokarelia.net

[email protected]


http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1572&author=76

"TÄSSÄ TANGOSSA EI VIHOLLISEN LIPPU KOSKAN LIEHU"

Artikkeli on fil. maisteri Kirsti Relanderin puhe Joensuun kansalaisjuhlassa Kaatuneiden muistotilaisuudessa. 18.05.2008.



Minulla on tässä pieni guttaperkkainen kotelo, jossa on joitain kuluneita asiapapereita. Ne kuuluivat pojalle, jonka kuva on tässä suojeluskunnan jäsenkortissa ja ne ovat suurin piirtein kaikki paperit, jotka hänestä ovat jäljelle jääneet.

13-vuotiaana tämä poika vei kutsuntakirjeitä liikekannallepanon yhteydessä Viipurissa. Hän vei niitä yöllä, koska silloin miehet olivat kotona ja varmimmin tavattavissa. Hän oli isoveljeni Jyrki Relander.

Neljätoistavuotiaana hän oli äitini kanssa pakkorauhan sopimisen jälkeen maatilallamme viisi kilometriä Sortavalasta Viipuriin päin hakemassa jotain tavaroita. Koko talvikotimme tavaroineen kaikkineenhan jäi Viipuriin ja vihollisen haltuun, kun jouduimme pakenemaan pahasti pommitetusta ja tulen valtaamasta kotikaupungistamme. Meillä oli mukana vain välttämättömimmät vaatteet, ne jotka pystyimme kantamaan.

Sortavalan matkalla äiti sai pienen reen kiinnitetyksi erään ystävän reen perään. Mukaan hän pelasti vähän vanhoja kirjoja, joita bibliofiili-sukumme oli kerännyt muutaman sukupolven ajan ja lisäksi välttämättömään tarpeeseen tulevia vuodevaatteita. Kun he olivat lähdössä, sanoi vasta neljätoista vuotta täyttänyt Jyrki äidille: ”Odota vähän!” Hän haki sahan ja sahasi lipputangon poikki. ”Tässä tangossa ei vihollisen lippu koskaan liehu”.

Jyrki kantoi joskus huolta: ”Jos en minä ehdi mukaan sotaan?” ”Voi, kyllä sinä ehdit”, sanoi äitini. Ja niin hän ehti. Hän täytti kahdeksantoista, astui armeijaan, kirjoitti loistavasti ylioppilaaksi. Jyrki oli poikkeuksellisen lahjakas nuori.

Vasta hänen kuolemansa jälkeen kuulimme, että hänet oli valittu yhtenä kymmenestä suomalaisesta nuoresta, joiden katsottiin olevan niin poikkeuksellisen lahjakkaita, että psykologien liitto halusi seurata heidän kehitystään. Jyrki kirjoitti kaikki aineet laudaturiin ja todistuksen keskiarvo oli 9,9. Se oli aikaan, jolloin kiitettäviä ei annettu niin kuin nykyään. Entisenä opettajana tiedän eron.

Suojeluskuntakortin kuvassa Jyrki on ihan lapsi vielä. Hänellä oli poikana niin kova tulirokko, että se hidastutti hänen kasvuaan muutamaksi vuodeksi ja toinen tärykalvo meni puhki ja märki koko hänen loppuelämänsä. Lääkäri-isä sai sitä säännöllisesti hoitaa. Tämän takia hänet kutsunnoissa määrättiin B-luokan mieheksi, mutta hän pääsi anomuksesta A-luokkaan.

Hänen sotilaskoulutuksensa alkoi Koivistolla, mutta he joutuivat pakenemaan sieltä mantereelle sen valtauksen yhteydessä. Sitten Jyrki kirjoitti meille kirjeen. ”Nyt on matkamme suunta taas oikea, menemme kohti itää.” He olivat Viipurin-lahden reunalla mantereella, kun Teikarsaari oli vallattu ensimmäisen kerran. Niiden takaisinvaltausta pidettiin välttämättömänä, sillä muuten Kannaksen ja Viipurin suomalaiset joukot olisivat saattaneet jäädä mottiin.

Tiedusteltiin vapaaehtoisia Teikarsaareen lähtijöitä. Vanhemmat miehet kieltäytyivät lähtemästä. ”Sehän on selvää itsemurhaa”, he sanoivat, mutta nämä nuoret, vasta koulutuksessa olevat pojat olivat heti valmiit lähtöön. He lähtivät saamaan ensimmäisen tulikasteensa. He valloittivat saaren takaisin. Venäläiset pakenivat laivoihinsa.

Jyrki joukkoineen löysi venäläisten jättämän tykin. He panivat sen kuntoon ja ampuivat upottaen yhden venäläisen laivan. He olivat nuoria ja koulutus kesken. Niinpä he eivät ymmärtäneet heti mennä syrjään käyttämänsä tykin takaa, vaan ryhtyivät uudestaan ampumaan. Venäläiset olivat tietysti huomanneet, mistä laukaus tuli ja he ampuivat siihen kranaattinsa. Se surmasi Jyrin.

Hienoimpia sotaan liittyviä asioita on minusta aina ollut miesten välinen sopimus: ”Veljeä ei jätetä”. Jyrkiäkään ei jätetty, vaan hänet tuotiin maihin ja niin saimme haudata hänet Luumäen lähelle Kankaan hautausmaalle karjalaisten sankarihautaan, sillä emmehän me silloin tienneet, minne me joutuisimme asumaan.

Kun me toisen kerran jouduimme lähtemään Karjalasta, minä matkustin laudoista tehdyllä, heinillä peitetyllä hyllyllä kolme päivää ja kolme yötä päästäkseni karjan ja siihen mennessä korjatun sadon turvin Järvikylään, Joroisiin. Sisareni Eeva meni loppusadon kanssa maantietä myöten pitkässä hevosjonossa.

Vähän ennen tulevaa rajaa jonon kärjessä oleva patriarkaalinen talonpoika nosti kätensä, pysähdytti jonon, osoitti tien vierellä olevaa pientä järveä ja sanoi: ”Mennää myö ja pestää käet ja kasvot tuoss veissä, sillä se ves on meil pyhä ja kallis ja myö jouvutaa jättämää se”. Niin he kaikki menivät, polvistuivat sen veden äärelle, joka oli rakas ja pyhä, pesivät kätensä ja kasvonsa siinä vedessä ja jatkoivat sitten matkaansa.

Me jouduimme jättämään Karjalamme, sen maan, joka oli minunkin isänmaani, sen maan, jonka mineraaleista ja hivenaineista nämä luut ovat tehdyt. Me jouduimme sen pakkorauhan myötä jättämään. Se sattui ja sattuu vieläkin.

Jyrki kaatui. Hän menetti henkensä ja sen elämän, joka hänellä olisi edessä ollut. Me menetimme hänen geeninsä hänen tulevaisuutensa katkeamisen myötä. Kun joskus sodan jälkeen taivastelimme johtajiemme laatua, sanoi äitini. ”Parhaat johtajathan kaatuivat”. Niin varmasti oli.

Tänään vietämme kaatuneiden muistopäivää. Jyrki ja muut kaatuivat, että isänmaa säilyisi vapaana ja itsenäisenä ja ettei tuumaakaan siitä jouduttaisi luovuttamaan.

Nyt on maassamme rahanahneiden, itsekkäiden ihmisten joukko, jotka haluavat myydä tätä maata niille, jotka vääryydellä pitävät Karjalaa hallussaan ja jotka vielä kaupantekijäisiksi vaativat aikoinaan suunnattomat sotakorvaukset siitä vahingosta, jonka tuotimme heille puolustaessamme maatamme heidän hyökkäyksiään vastaan.

He pitävät hallussaan meidän Karjalaamme, mutta he eivät pidä siitä huolta niin kuin me. He eivät rakasta sitä niin kuin me. Nämä maatamme myyvät ahnehtivat rahaa ja loukkaavat meitä kotiseutumme menettäneitä rajattomasti. Heidän saamansa rahat ovat kuitenkin Juudaksen rahoja, jotka eivät omistajalleen onnea tuo. Jos nyt tätä maata myydään niille, jotka meitä väkivallalla ja riistolla kohtelivat, petämme veljemme, petämme ne, jotka antoivat henkensä tämän maan puolesta.

On korkea aika tämän kansan kaikkien jäsenten omatunnon herätä, eettisen moraalin nousta. Tänään ei ole sanahelinän aika. Tänään on voitava katsoa silmiin henkensä, elämänsä ja tulevaisuutensa tämän maan ja kansan puolesta uhranneita ja tänäkin päivänä on syytä muistaa: ”Veljeä ei jätetä, eikä veljeä petetä”.

Äidinisäni kirjoitti sinä päivänä, jona Jyrki olisi täyttänyt 21-vuotta, hänestähän olisi sen ajan lainsäädännön mukaan tullut täysi-ikäinen kolme vuotta kaatumisensa jälkeen.

Morfar kirjoitti: ”Tänään on Jyrin syntymäpäivä ja minun täytyy lähettää teille tervehdys: Olipa elämä lyhyt tai pitkä, sillä ei ole väliä, kunhan me vaan valaisemme ympäristöämme, loistamme valona pimeydessä – ja hän loisti, missä hän vaan kulki - ja hän uhrasi henkensä maansa puolesta – se kantaa hedelmää niin hänelle itselleen kuin hänen maallensa ja hänen rakkaillensa, sen tulemme kerran näkemään.”

Minä omistan tämän puheeni sinulle, veljeni Jyrki, ja haluan antaa sinun valosi loistaa tässä tilaisuudessa ja tahdon antaa sinun elämällesi merkityksen ja tehtävän tässä ja nyt. Pysähdyttäköön sinun valosi ne, jotka pettävät isänmaatamme ja myyvät sitä vieraalle, sitä maata, jonka säilyttämiseksi te kaikki uhrasitte henkenne.



--