Tannerilaisuus nostaa päätään

Ei sitoutunnu

Demarien johdossa pitäa tehdä puhdistus. Puheenjohtaja ujuttaa tannerilaisuutta jälleen.
Se oli aikoinaan väärä valinta. Sen kannattajatki alkaa olla katoamassa ajasta ikuisuuteen. Miksi tommosta vielä ujutetaa,,,oliko häviö niin katkera.
Rakennettakoon sosiaalidemokratiaa uusilla ajatuksilla. -Nuorissa toivoa.

6

2148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipidepankki

      Kirjoittaja ei kertonut, miksi tannerilaisuus olisi jotenkin väärä valinta. Väinö Tanner vaikutti pitkään sosiaalidemokraattisessa liikkeessä. Tnneria voi kai pitää nimenomaan bernstainilaisena sosialistina, sinä samana jonka presidentti Mauno Koivisto mainitsi oppi-isäkseen. Eli liike oikeaan suuntaan on tärkeämpää kuin idealistiset päämäärät. Tanner oli käytännön poliitikko, joka ajoi revisionistisia uudistuksia maltillisesti. Hän oli myös aikansa johtavia talouspoliitikkoja.

      Väinö Tannerista tuli sotien jälkeen persona non grata. Hänellä ei ollut ideolgioiden tajua, vaan hän taisi kehaista bolshevikki Stalinillekin olevansa menshevikki. Itse asiassa kommunismiin Tanner suhtautui epäilevästi. Sodan aikana hän sitten vastustikin tunnetulla tarmokkuudella kommunistien yrityksiä vallata Suomi. Tästä isänmaallisesta toiminnasta hän sai venäläisten vihat päällensä. Sodan aikana Urho Kekkonen ei tässä suhteessa yhtään eronnut Tannerista, mutta sodan jälkeen Kekkonen käänsi takkinsa ja oli auliina panemassa Tanneria venäläisten toivomuksesta vankilaan sotasyyllisenä. Tässä säädettiin vastoin länsimaista oikeusperinnettä taannehtiva lakikin, jotta Tanner ja muut voitaisiin tuomita vankeuteen. Tanner oli ns. asevelisosialistien keulakuva. Nämä vastustivat kommunismia ensin sodassa ja sitten politiikan keinoin. Historiallinen totuus lienee, että juuri asevelisosialistit pelastivat Suomen Tshekkoslovakian tieltä, jota kommunisti Hertta Kuusinen vaati. Tanner oli loppuikänsä kirosana sekä venäläisille että Kekkoselle. Tanner ei hyväksynyt Kekkoslovakiaa, jossa hallitusten tuli nauttia eduskunnan luottamuksen sijaan Kekkosen ja venäläisten luottamusta. Tannerin silmissä tämä oli suorastaan maanpetoksellista toimintaa, mitä asiallisesti ottaen tietenkin olikin. Tanner oli siis hyvin isänmaallinen sosiaalidemokraatti, jolla ei ollut mitään idealistista tavoitetta tehdä Suomesta sosialistista valtiota. Tällainen tannerilainen länsimyönteinen sosiaalidemokratia näyttää hyvin istuvan nykyaikaan. Mauno Koivisto aitona asevelisosialistina ja nykyisin Paavo Lipponen ovat tannerilaisuuden tunnetuimpia kannattajia. Neuvostoliiton romahduttua Tannerin toiminta sai sille kuuluvan kunnianpalautuksen.

      • Aivan

        Olisko Tanneri sitten myynyt Lipposen mallin mukaan Suomen eniten tarjoavalle Keski-urooppaan niinkuin nyt on käynyt !? Isänmaan nimissä on myyty jo lähes kaikki Suomesta Saksalaisille ja Keski-Eurooppalaisille peruuttamattomasti.


      • Mielipidepankki
        Aivan kirjoitti:

        Olisko Tanneri sitten myynyt Lipposen mallin mukaan Suomen eniten tarjoavalle Keski-urooppaan niinkuin nyt on käynyt !? Isänmaan nimissä on myyty jo lähes kaikki Suomesta Saksalaisille ja Keski-Eurooppalaisille peruuttamattomasti.

        Kyllähän Tanner oli talousmiehiä ja ymmärsi hyvän kaupan päälle. Keväällä 1940 suomalaiset päättäjät ja ilmeisesti Tanner mukaanlukien olivat valmiit tekemään Saksan kanssa kaupan. Saksalaiset halusivat ostaa meiltä rauhan (tai oikeammin turvata tiensä P-Ruotsin malmikentille) eli toivoivat ja vaativat, että Suomi tekee NL:n kanssa suomalaisille epäedullisen rauhansopimuksen. Vastineeksi sakut lupasivat, että Suomi saa rauhassa menettämänsä korkojen kera takaisin, kunhan vähän vartotaan. Nyt on vartottu yli 60 vuotta ja sakut eivät ole vielä ehtineet täyttää lupauksiaan, vaan päinvastoin polttivat vielä Lapin lähtiessään.

        Mutta mitä tämä Lipponen on myynyt tai antanut peruuttomattomasti saksalaisille, sitä en oikein ymmärtänyt. Voisitko selventää? Jos tällä tarkoitetaan EU-sopimusta, niin sitähän olivat väsäämässä Esko Aho kavereineen plus Salolainen, joka oli suomalaisista innokkaimmin EU:hun liittymisen puolesta.


      • Past, present & future

      • ainakin
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kyllähän Tanner oli talousmiehiä ja ymmärsi hyvän kaupan päälle. Keväällä 1940 suomalaiset päättäjät ja ilmeisesti Tanner mukaanlukien olivat valmiit tekemään Saksan kanssa kaupan. Saksalaiset halusivat ostaa meiltä rauhan (tai oikeammin turvata tiensä P-Ruotsin malmikentille) eli toivoivat ja vaativat, että Suomi tekee NL:n kanssa suomalaisille epäedullisen rauhansopimuksen. Vastineeksi sakut lupasivat, että Suomi saa rauhassa menettämänsä korkojen kera takaisin, kunhan vähän vartotaan. Nyt on vartottu yli 60 vuotta ja sakut eivät ole vielä ehtineet täyttää lupauksiaan, vaan päinvastoin polttivat vielä Lapin lähtiessään.

        Mutta mitä tämä Lipponen on myynyt tai antanut peruuttomattomasti saksalaisille, sitä en oikein ymmärtänyt. Voisitko selventää? Jos tällä tarkoitetaan EU-sopimusta, niin sitähän olivat väsäämässä Esko Aho kavereineen plus Salolainen, joka oli suomalaisista innokkaimmin EU:hun liittymisen puolesta.

        Sinunko mielestä Lipponen ei pidä saksalaisista ja EUsta !? Lipposen mielestä sinne olisi mentävä niin syvälle kuin ikinä on mahdollista. Siinä mielessä Suomi onkin ainoana jäsenmaista mukana täysin rinnoin. Maksoi mitä maksoi.

        No varsinaisista mynneistä nyt ei tule heti mieleen muutakuin Sonera, mutta voisko sen Saksan ilmatilan ostamisen laittaa myymisen piikkiin, koska oikeasti Lipponen myi noin 27 000 000 000 mk rahaa Saksalle ja sai maksuksi Saksan ilmaa.


    • tarkkailija

      Mielestäni, näin ei-sosiaalidemokraattina ja ei-sosialistina, ja historiaa yliopistossa lukevana on sanottava, että Tanner pelasti sossut tuholta.
      Tanner oli niitä harvoja sossuja, jotka eivät tukeneet punaisten vallankumouspyrkimyksiä v.1918!
      Siksipä Tanner olikin ehkä ainoa korkean tason sossu, johon porvaripuolueet edes hieman luottivat.
      Lopulta 1937 sossut pääsivät maalaisliiton kanssa hallitukseen (tosin 1926 oli oltu jo hetki vähemmistöhallituksessa) pitkälti Tannerin ansiosta. (kokoomus muuten vastusti kiivaasti vielä tuolloinkin sosiaalidemokraattien ottamista hallitukseen)
      sotien aikana Tanneriin pystyttiin luottamaan ja hän sai vietyä puolueensa vähemmän sosialistiseen suuntaan.
      Vaikka tannerillakin oli sosialistisia pyrkimyksiä, ne olivat kuitenkin enemmän revisionistisia kuin vallankumouksellisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe