Tannerilaisuus nostaa päätään

Kirjoittaja ei kertonut, miksi tannerilaisuus olisi jotenkin väärä valinta. Väinö Tanner vaikutti pitkään sosiaalidemokraattisessa liikkeessä. Tnneria voi kai pitää nimenomaan bernstainilaisena sosialistina, sinä samana jonka presidentti Mauno Koivisto mainitsi oppi-isäkseen. Eli liike oikeaan suuntaan on tärkeämpää kuin idealistiset päämäärät. Tanner oli käytännön poliitikko, joka ajoi revisionistisia uudistuksia maltillisesti. Hän oli myös aikansa johtavia talouspoliitikkoja.

Väinö Tannerista tuli sotien jälkeen persona non grata. Hänellä ei ollut ideolgioiden tajua, vaan hän taisi kehaista bolshevikki Stalinillekin olevansa menshevikki. Itse asiassa kommunismiin Tanner suhtautui epäilevästi. Sodan aikana hän sitten vastustikin tunnetulla tarmokkuudella kommunistien yrityksiä vallata Suomi. Tästä isänmaallisesta toiminnasta hän sai venäläisten vihat päällensä. Sodan aikana Urho Kekkonen ei tässä suhteessa yhtään eronnut Tannerista, mutta sodan jälkeen Kekkonen käänsi takkinsa ja oli auliina panemassa Tanneria venäläisten toivomuksesta vankilaan sotasyyllisenä. Tässä säädettiin vastoin länsimaista oikeusperinnettä taannehtiva lakikin, jotta Tanner ja muut voitaisiin tuomita vankeuteen. Tanner oli ns. asevelisosialistien keulakuva. Nämä vastustivat kommunismia ensin sodassa ja sitten politiikan keinoin. Historiallinen totuus lienee, että juuri asevelisosialistit pelastivat Suomen Tshekkoslovakian tieltä, jota kommunisti Hertta Kuusinen vaati. Tanner oli loppuikänsä kirosana sekä venäläisille että Kekkoselle. Tanner ei hyväksynyt Kekkoslovakiaa, jossa hallitusten tuli nauttia eduskunnan luottamuksen sijaan Kekkosen ja venäläisten luottamusta. Tannerin silmissä tämä oli suorastaan maanpetoksellista toimintaa, mitä asiallisesti ottaen tietenkin olikin. Tanner oli siis hyvin isänmaallinen sosiaalidemokraatti, jolla ei ollut mitään idealistista tavoitetta tehdä Suomesta sosialistista valtiota. Tällainen tannerilainen länsimyönteinen sosiaalidemokratia näyttää hyvin istuvan nykyaikaan. Mauno Koivisto aitona asevelisosialistina ja nykyisin Paavo Lipponen ovat tannerilaisuuden tunnetuimpia kannattajia. Neuvostoliiton romahduttua Tannerin toiminta sai sille kuuluvan kunnianpalautuksen.

Mielestäni, näin ei-sosiaalidemokraattina ja ei-sosialistina, ja historiaa yliopistossa lukevana on sanottava, että Tanner pelasti sossut tuholta.
Tanner oli niitä harvoja sossuja, jotka eivät tukeneet punaisten vallankumouspyrkimyksiä v.1918!
Siksipä Tanner olikin ehkä ainoa korkean tason sossu, johon porvaripuolueet edes hieman luottivat.
Lopulta 1937 sossut pääsivät maalaisliiton kanssa hallitukseen (tosin 1926 oli oltu jo hetki vähemmistöhallituksessa) pitkälti Tannerin ansiosta. (kokoomus muuten vastusti kiivaasti vielä tuolloinkin sosiaalidemokraattien ottamista hallitukseen)
sotien aikana Tanneriin pystyttiin luottamaan ja hän sai vietyä puolueensa vähemmän sosialistiseen suuntaan.
Vaikka tannerillakin oli sosialistisia pyrkimyksiä, ne olivat kuitenkin enemmän revisionistisia kuin vallankumouksellisia.