Pidän erittäin tuomittavana, että suurperheen äidin mahdollisuus kehittää itseään ammatillisesti ja nauttia työelämästä viedään lasten synnyttyä. Päätoiminen lastenhoito pienine ympyröineen ei ole todellakaan riittävän virikkeellinen ja haastava ympäristö aktiiviselle naiselle.
Tiedän monia äitejä, jotka nauttivat kotiäitiydestään ja kaikki kunnia heille, mutta kotiäitiys ei todellakaan kaikille sovi. Nykyaikana vaihtoehdoton kotiäitiyden ihaileminen on lähinnä huvittavaa.
Tiedän monia äitejä, jotka nauttivat kotiäitiydestään ja kaikki kunnia heille, mutta kotiäitiys ei todellakaan kaikille sovi. Nykyaikana vaihtoehdoton kotiäitiyden ihaileminen on lähinnä huvittavaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
:)))
Tarvitsetko valinnallesi jotain erityistä tukea?
Voit ihan rauhassa ja vapaasti valita itsellesi sopivimman tavan. Sinun ei tarvitse miellyttää ketään.
Osoitamasi krtiikki on aiheelista ja olen kanssasi samaa mieltä. Minulle ei ole kotona lasten kanssa oleminen koskaan riittänyt. Mutta sen vaihtoehto ei automaatisesti ole töissä käminen.
Töissä käyminen ei automaatisesti ole ihmiselle sen virikeelisempää kuin kotona oleminen.
Joten on huvitavaa asetaa nämä kaksi toisensa pois sulkeviksi vaihtoehdoiksi. Kotiäitiys antaa mahdolisuuksia joita töissä käynti ei anna. Ja päin vastoin.
Viestisi nimittän väitää että kotiäiti = lapsille uhrautunut ja aina valmiina oleva aikuinen. Ei se nimittäin automaatisesti tarkoita sitä että vaikka äiti on kotona hän elää VAIN lasten tarpeille ja lapsille.
Älyllisää virikkeitä vain on kotona ollessa haettava muualta. Kotona olemisessa on mahdollisuuksia joita töissä käyvä ei ehkä saa koskaan.
On vain itsestä kiinni miten hommat junailee jos on "ns kotona vankina". Jopa arvotus omalle työlleen on hankitavissa vaikka on "vain" kotona. Silloin kun kotiäiti voi näytää että elämä on sekä virikeelistä haastavaa että myös vaihtoehtoja (joita töissä käyvä ei saa) täynnä, kotiäidin osa yllättäen on sekä arvostettu että kadehdittu.
Kotiäitys on vaihtoehdotonta jos siitä sellaisen tekee. Mutta yhtä lailla se voi olla vaihtoehtoja täynnä.
Itsellänikin on suurperhe, ja tiedän niin kotona kuin töissäkin olemisen vaihtoehdot aiheesta. Ns. aktiivinen kotiäiteys ilman palkkatyötäkin voi olla hyvin antoisaa ja haastavaa. Jokainen voi muokata olotilansa mieleisekseen.
Mutta sääliksi käy naisia, jotka ovat hankkineet itselleen korkeakoulututkinnon ja hautautuvat uransa sijasta vaippavuoreen perheen kasvaessa vuosittain. Joku tykkää, useimmat eivät.
"Jokainen voi muokata olotilansa mieleisekseen."
Niin kauvan kuin joku muu elää elämääsi tämä lienee mahdotonta.
"Mutta sääliksi käy naisia, jotka ovat hankkineet itselleen korkeakoulututkinnon ja hautautuvat uransa sijasta vaippavuoreen perheen kasvaessa vuosittain. Joku tykkää, useimmat eivät."
Tätä prosessia voisi kuvat niin että kun nainen lähtee tähän homaan hän alkaa käydä sitä taistelua itsesään siitä lupumisesta.
Kuinka pitkälle ihminen on valmis taistelemaan oman itsensä säilyttämiseksi? Tai kuinka pitkälle on valmis elämään toisten tarpeitten tyydyttäjänä?
Yleensä puhutaan että vl naiselle tulee krisi siinä 4-5 lapsen kohdalla? Miksiköhän? Toisille vähän myöhemminkin.
Ehkä tuossa vaiheessa naiselle alkaa valjeta ettei tuo luopuminen ja omien juttuijen ja projektien siirtäminen ole väliaikaikasita vaan pysyvää. Ei se lapsuus aika menekään ohi. Vaan se on jatkuvaa vauva-ikää.
Pala palata omat jutut joita toteutaa on niitä yhteiseksi hyväksi tehtäviä projekteja. Niitä ei tehdä itselle vaan muille.
Vaihtoehtoja ei ole. Muita kuin se että joko alkaa hakea tyydytystä elämään näistä asioita. Luovutaa sen oman paikan puolustamiseta. Ja alaa nähdä se työ kaikein arvoikkaimmaksi mailmassa.
Halu uskoa siihen että työ jota tekee on arvokasta ja palkitsevaa. Siltikin vaikka se työ ei vastaakaan omiin tarpeisiin.
Ja kun ihminen luovuttaa. Lakaa taistelemasta sitä vastaan mikä tuntuu mahdottomalta. Hyväksyy pala palata äityden ainoaksi elämän tehtäväksi. Alkaa nähdä sen elämän tarkoitukseksi. Ja alkaa "naureskelemaan" sille taistelulle jota omassa elämässään on käynyt.
Ja alkaa myös puhua siitä kuinka siunaukellista ja hyvää elämä on. Että vasta jälkeen päin ymmärtää kuinka oiken ja hyvin kaikki oli ja meni.
Ja että on oikein että joutui jostain luopumaan. Että sai jotain muuta tilalle.
Ehkä ihminen opii luopumaan ja hyväksymään sen ettei omille tarpeille ole sijaa aikaa eikä paikkaa. Mutta onko se sittenkään oikein? Vaikka toki meille niin opetetaan seuroissa koko ajan.
Kuinka pitkälle ihminen voi elää sitä - sitten kun elämää?
Sanoisin että kuolemaansa saakka. Mutta onko tuon elämän muodon elämä yhtä kaikki tyydytävää vai onko se sitä että ihminen tyytyy siihen mitä saa?
on tyytyväinen. Jos hän on aktiivisesti hyväksynyt osansa, hänellä on mielenrauha, niinkuin niin tehneellä ihmisellä on, oli hänen ulkonainen tilanteensa mikä hyvänsä.
"Jos hän on aktiivisesti hyväksynyt osansa, hänellä on mielenrauha, niinkuin niin tehneellä ihmisellä on, oli hänen ulkonainen tilanteensa mikä hyvänsä."
Löydät loistavasti sen ajatuksen jota en kertakaikkiaan saanut ulos.
JOudun silti kysymään sen että onko tuo sittenkään oikein?
Onko oikein että yhteisö omilla arvoillaan ja asenteillaan ajaa naisen siihen että hän aktiivisesti tekee töitä hyväksyäkseen tuon osan?
Yhteisön mielestä se on naisen etu koska se on yhteisön etu. Yhteisö kasvaa sisältä päin ja tuotaa työtä tekeviä jäseniä.
Jos ihminen "väistämättömän edessä" luovutaa ja luopuu taistelusta ja sitä kautta löytää mielenrahan niin viimekädessä se kuitenkaan ei ole oikein. KOSKA se ei perustu ihmisen vapaaehtoiseen valitaan vaan pakkoon!
Mielenrauha on kokonaan tuon selviytymismallin ainoa mahdllisuus jonka nainen voi valita säilyttäen paikan yhteisössä. Kaikki muut mahdollisuudet on tukittu kirjoituksella "portti helvetiin".
Juuri tähän perustuu se ajattelu että naisen tulee kääntyä yhteisön puoleen ja hakea tukea yhteisöstä. Jotta yhteisö voi omalta puolen tukea sitä kehitystä jossa nainan hyväksyy tuon osansa ja löytää jossain vaiheessa "mielenrauhan" ja on valmis siunaamaan tuon mallin hyväksi.
Koska seuraavan sukupolven on kasvettava ja juurruttava kylliksi yhteisöön jotta myös seuraava sukupolvi toimisi samoin kuin edeltäjänsä.
valinnan onnellisuudesta. Nykyään ihmiset ovat levottomia ja rikkinäisiä paljolti juuri siksi, kun periaatteessa on rajaton vapaus valita mitä vain, ja yritti valita sitä tai tätä, aina on tyytymätön ja ajattelee niitä mahdollisuuksia jotka menevät sivu suun. Niinkuin hemmoteltu lapsi, joka saa mitä haluaa, ja on siksi levoton ja onneton eikä tiedä itsekään mitä haluaisi.
Kun elämä asettaa ihmiselle rajoja, se rauhoittaa häntä, koska hänen ei tarvitse yrittää tehdä sitä aivan itse, kun hänen resurssinsa eivät siihen kuitenkaan riittäisi.
Tällä en tarkoita puolustaa ehkäisykieltoa. Tiedän sen 60-luvulla lanseeratuksi asiaksi, koska olen sen omin silmin nähnyt.
Tarkoitan vain, että monet vl-äidit ovat varmasti ihan oikeasti onnellisia omassa osassaan.
Jos ajatellaan kaikkia niitä pakkoja, joita nykyään ihmisille ulkopuolelta asetetaan, niin ansiotyössä käymisen pakko on yksi pahimpia.
mutta en tätä väitettä:
"Kun elämä asettaa ihmiselle rajoja, se rauhoittaa häntä, koska hänen ei tarvitse yrittää tehdä sitä aivan itse, kun hänen resurssinsa eivät siihen kuitenkaan riittäisi."
Sen minä hyväksyn että elämä asetaa rajoja mutta en sitä mitä tämä nyt käytännössä tarkoitaa.
Tämä käytännössä tarkoitaa sitä että vl yhteisön puolelta asetetaan rajat joita ihmisen ei tarvitse muuta kuin noudataa, riitää hänen resursinsa siihen tai ei.
Näillä ihmissäännöillä kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa että elämä asetaa rajat joissa on pakko elää. Elämä ei ole = vl yhteisö.
Ei vaikka kuinka meille näin tulkutetaan viikosta toiseen.
että useimmat vl-äidit uskovat ehkäisemättömyyden olevan Jumalan tahdon mukaista.
Eivät he koe alistuvansa yhteisön tahtoon, vaan Jumalan tahtoon. Jumala asettaa heille ne rajat, ja se on vielä suurempi auktoriteetti kuin elämä.
Olen varmaan kyynikko kun en edelleenkään allekirjoita tuota väitettäsi.
"Niin, mutta tosiasia lienee se, että useimmat vl-äidit uskovat ehkäisemättömyyden olevan Jumalan tahdon mukaista."
Aivan oikein. Näin he varmaan uskovat. Väite on siltä osin totta. Mutta sitten se että millainen on se Jumala joka tekee maanpäälisestä elämästä helvetin? Onko se rakkauden Jumala?
Kyllähän me nähdään se muuallakin että uhri alkaa puolustamaan vääriintekijäänsä. Jotta ymmärtäisit mistä puhun niin heitetään vaikka pedofiilia. Lapsi saadaan uskomaan siihen että hän itse on syyllinen.
Väitän että samanlaisesta psygologisesta ilmiöstä on kyse silloin kun uskonnon nimissä tehdään vääryyttä. Jollain tavallahan vääryys pitää saada näyttämään oikeutetulta.
"Eivät he koe alistuvansa yhteisön tahtoon, vaan Jumalan tahtoon."
Jumalan tahto kun vain satuu olemaan se yhteisön tahto. Tämän kyseenalaistaminen vain on tehty lähestulkoon mahdottomaksi. Jo epäilys on syntiä.
"Jumala asettaa heille ne rajat, ja se on vielä suurempi auktoriteetti kuin elämä."
Ei Jumala aseta. Jumala ei ole asettanut meille yhtään minkään laisia rajoja. Vaan on kertonut mikä on hyvä. On antanut meille omantunnon. Käskenyt kiinitää sen sanaansa. Totuuteen eli Kristukseen.
Ei Jumala käske eikä kiellä ei ainakaan sillä tavalla ettei ihmiselle jäisi mahdollisuutta valita sekä oikea että väärä. Hän ainakin yritää kertoa meille oikean ja väärän. Ja kehoitaa meitä etsimään hänen tahtoaan. Hän kehoitaa meitä ennen kaikkea etsimään totuutta.
Mikä on se oikeus ja kohtuus tai totuus joka johtaa siihen ettei ihminen halua elää. Eikä myöskään kääntyä Jumalan puoleen?
Jos ihminen uskaltaa astua valoon ja totuuteen. Myöntää Jumalan edessä ettei hänen tekonsa kelpaa. Ettei hän voi tehdä yhtään mitään itsensä eteen. Ettei jaksa tehdä työtä armonsa eteen ansaitakseen sitä.
Niin eikö tässä hetkessä ennen kaikka pitäisi tulla ymmärtämään se Jumalan armon täydellisyys? Eikä niin kuin nyt. - Jos minä vielä kerran saan yrittää puhtaalta pöydältä. Niin minä pyrin tekemään kaikkeni että minä tuon Jumalan tahdon täytän.
Ei se ole nöyryyttä että ihminen Jumalan edessä sisuuntuu. Tekee työtä vielä monin kertaisesti. Yritää aina vain uudelleen ja uudelleen asioita jota ei voi saada. Teoilla jotka on itse nimennyt ja korvamerkinnyt. Tästä neulan silmästä on läpi mentävä.
Nöyryyttä on se että tuossa hetkessä ja noiden ajatusten äärellä pysähtyy tunnustamaan sen ettei armoa ansaita vaan se saadaan kokonaisuudessa lahjana.
Nöyryyttä on se että laskee työtä tekevät kädet ja kysyy Jumalata - mitä sinä haluat minun nyt tekevän.
uraa ja käyvänsä töissä joka lapsen välissä. Mutta kun lapsia alkaa siunaantumaan joka vuosi ensimmäisen viiden vuoden ajan, niin alkaa haaveet työelämästä olla kovin kaukaisia. Sittenhän synnytysväli yleensä harveneekin 2-3 vuoteen (eikö olekin ihmeellistä?) ja viidentoista avioliittovuoden jälkeen äitikin pääsee hetkeksi töihin.
useimmat vl-äidit asian ymmärtävät. Se on heidän uskoaan, etkä sinä mahda sille mitään. Voit kertoa heille oman näkemyksesi, mutta luultavasti he pitävät sitä vääränä ja uskovat omalla tavallaan.
Mutta ihminen joka kokee tekevänsä väärin vaikka tässä tilanteessa tekeekin oikein "jumalan" tahdon mukaan ei ole omaatuntoa vaille.
Eihän kaikille tuo lapsiasia ole yhtä ongelmallinen kuin niille joille se on todellinen ongelma.
On väärin sanoa etten voi mitään. Voin olla täysin ja kokonaisuudessaan tukemtta tuota heidän tapaansa elää siinä tilanteessa kun siitä kaadetaan ahdistusta minun niskaani.
Enkä jos minulta kysytään kantaa siltä myötäkarvaa. Päin vastoin. Saatan jopa kaivaa sitä syyllisyyttä. En ilkeyttäni vaan siksi että ihmiset oikeasti heräisivät näkemään myös tekojensa seuraket totuudessa.
Mitä tuo jaksamattomuus ja riittämättömyys ja terveyskin mitä siitä seuraa lapsille.
Kenenkään ei tarvitse eikä myöskään pitäsi tukea elämäntapaa josta seuraa ajallista kärsimystä ennen kaikkea lapsille.
Jos ihminen haluaa tuotaa kärsimystä läheisilleen ja pitää "uskonsa" (mitä ikinä se sitten on olevinaankaan) että tekee oikein sille ei voi mitään. Tälläisiä ihmisiä on ja heidän teoistaan luoemme usein lehdistä.
Ja sitten on se että mitä vl yleissti ymmärtävät oman uskoonsa liittyvistä käskyista ja kielloista?
Kysyttäessä ihminen kyllä vastaa niin kuin sinä vastasit minulle. Mutta jos pääsee puhuttamaan ihmistä aika usein käy ilmi ettei ihminen pohjimiltaan tiedä mihin hänen uskonsa perustuu.
Seuraava kommenti onkin sitten - kysy joltain puhujalta.
Tälläisen epävarmuuden uskon peruskysymysten ääreltä saamme kaivettua tälläkin palstalla esille hyvin helposti ja hyvin monsessa kohdassa.
Eikä tämä lapsiasia tee poikkeusta.
Muutos lähtee ihmisestä itsestään. Toisaalta muutos lähtee siitä että ihminen ajatelee ja uskaltautuu miettimään.
"Tiedän monia äitejä, jotka nauttivat kotiäitiydestään ja kaikki kunnia heille, mutta kotiäitiys ei todellakaan kaikille sovi. Nykyaikana vaihtoehdoton kotiäitiyden ihaileminen on lähinnä huvittavaa."
Uskoisin sinunkin olevan perillä siitä, miksi vl-liikkeessä ihhannoidaan suurperheen äitejä?
Tällä on tietysti suora yhteys voimassaolevaan vl-johtajamiesten suuressa viisaudessaan aikanaan päättämään ehdottomaan ehkäisykieltoon sekä uskovaisten seksuaalisuutta koskeviin muihin suoranaisiin kieltoihin.
Kaikilla näillä fundamentalistisesti ajattelevien iäkkäiden vl-johtajamiesten päätöksillä aviopuolisoille kuuluva päätösvalta oman perheensä koosta ja perustamisajankohdasta on siirretty vl-puhujille ja -johtajille.
Moneen kertaan on tälläkin palstalla näytetty toteen, ettei voimassa olevalla ehkäisykiellolla eikä muillakaan seksuaalisuuden rajoittamispäätöksillä ole raamatullista pohjaa.
Lienee itsestäänselvää, että mainitut asiat kuuluvat perheiden ja aikuisten ihmisten itsensä ratkaisuvaltaan ja kunkin omantunnon määräämiksi asioiksi. Vl-johtajien henkisen vallan ei missään tapauksessa kuuluisi ulottua perheiden sisäisiin asioihin eikä ylipäätäänkään yksittäisen uskovaisen omantunnonkysymyksiin.
Valitettavasti näin kuitenkin käytännössä tapahtuu.