Vain Vanhanen ei

Liisa Jaakonsaari:

“Minua naurattaa “avoimuus ja läpinäkyvyys” vaalirahoituksen ympärillä. Koko hommasta on tullut vitsi.

Keskustan puoluesihteeri Korhonen on joko pukki kaalimaan vartijana vaatiessaan rajoituksia vaalirahoitukseen tai sitten aidosti omalla asialla, sillä todellakin hän tietää kuinka Iso Vitsi on vaalirahoitustietojen julkaiseminen.

Juuri Korhosen ollessa toiminnanjohtajana Etelä-Pohjanmaalla, kyseisen vaalipiirin vaalirahoitus on noussut pilviin. Kuulemma alkeellinenkin uskottavuusraja on 50.000 euroa.

Myös median rooli on vitsikäs. Kalevankaan ei olisi tarvinnut kuin laskea esimerkiksi Antti Rantakankaan Kalevan ilmoitusten palstamillimetrit, niin lehti olisi voinut todistaa vääriksi Rantakankaan ilmoittaman vaaleihin käyttämänsä rahasumman”.
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

taistelevat pelottomasti ja väsymättä uuden ja "paremman" lain puolesta.

PS. Kuinka paljon Ideaparkin Topi on maksanut kepulle Vihdin haja-asutusalueelle, rintamamiestonteille rakennettavasta ostoshelvetistä?

Äänestä
  • Kallin teko nakertaa koko kansanedustuslaitoksen uskottavuutta.

    Kalli yritti vielä naamioida tekonsa tekopyhästi olemassa olevan epäkohdan korjausliikkeeksi. Braxin ja vihreiden tehtävänä on nyt Kallin mukaan korjata epäkohta tuomalla lakialoite eduskuntaan.

    Toivottavasti tällainen paksunahkaisuus, epärehellisyys ja kansan ylenkatsominen johtaa uskottavuuskriisiin joka pakottaa Kallin ainakin eroamaan nykyisestä tehtävästään.

    Äänestä

Kallin case on "vielä keskeneräinen". Eli Vanhasen kepulogiikan mukaan keskeneräisistä asioista ei ole syytä antaa tietoa medialle.

Eli sellaista tyypillistä kepusuhmurointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ota kantaa kirjoitti:

Liisa Jaakonsaari:

“Minua naurattaa “avoimuus ja läpinäkyvyys” vaalirahoituksen ympärillä. Koko hommasta on tullut vitsi.

Keskustan puoluesihteeri Korhonen on joko pukki kaalimaan vartijana vaatiessaan rajoituksia vaalirahoitukseen tai sitten aidosti omalla asialla, sillä todellakin hän tietää kuinka Iso Vitsi on vaalirahoitustietojen julkaiseminen.

Juuri Korhosen ollessa toiminnanjohtajana Etelä-Pohjanmaalla, kyseisen vaalipiirin vaalirahoitus on noussut pilviin. Kuulemma alkeellinenkin uskottavuusraja on 50.000 euroa.

Myös median rooli on vitsikäs. Kalevankaan ei olisi tarvinnut kuin laskea esimerkiksi Antti Rantakankaan Kalevan ilmoitusten palstamillimetrit, niin lehti olisi voinut todistaa vääriksi Rantakankaan ilmoittaman vaaleihin käyttämänsä rahasumman”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu