Anssille vähän ehdotuksia kunnallistekniikan rakentamiskustannusten maksattamisesta vain osa-aikaisesti Imatralle asumaan tuleville uudisrakentajille. Tietysti myös suomalaisille, emmehän kai halua syrjiä mitään ihmisryhmää, vai... Tärkeintähän olisi kuitenkin saada tänne lisää väkeä (=veronmaksajia=kasvavia valtionosuuksia), ettei niitä kouluja ja kirjastojakaan tarvitsisi enempää lakkauttaa. Tyhjillään olevat tontit eivät ainakaan tuota kenellekään rahaa, vaikka kunnallistekniikka niille olisikin rakennettu.
Ensinnäkin rakennuslupavaiheessa selvitys siitä, tuleeko kunnallistekniikkan liitettävä rakennus olemaan asumiskäytössä läpi vuoden vai vain osan vuotta. Kunnallistekniikan liittymismaksut sitten porrastetaan sen mukaan, että kaupunki saa varmasti omansa pois. Ei liene tällaiselle laillista tai muutakaan estettä, vai kuinka?
Toki joku yrittää varmasti lupavaiheessa väittää asuvansa täällä ympärivuotisesti vaikka todellisuudessa asuukin vain esim. kuukauden vuodessa. No, seurataan uusien rakennusten kulutusta vaikka viiden ensimmäisen vuoden ajan esim. kuukausittain, jolloin on helppo havaita keskimääräisiin kulutuslukemiin vertaamalla, asutaanko niissä todella ympärivuotisesti. Jos ei asuta annetusta ennakkoilmoituksesta poiketen, lyödään näille yksikköhinta tai perusmaksu sellaiseksi, että omat saadaan tätä kautta pois.
En kylläkään tiedä, miten laki suhtautuu tuohon jälkimmäiseen ehdotukseeni. Lisäyksenä vielä; tämähän ei kuitenkaan päde niihin kiinteistöihin, jotka sijaitsevat kunnallistekniikan ulkopuolella, esim. valtaosaan kesämökeistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensiksi kiitos ehdotuksistasi. Kun lähdimme tekemään aloitetta, niin olin yhteydessä tänne.
http://www.vvy.fi/vvy/index.htm
Täältä saa tietää mitä erilaisia mahdollisuuksia on laskuttaa ja miten kunnat nyt perivät maksuja. Kuntaliitosta myös saa tietoa ja sieltä johtavalta lakimieheltä kysyinkin. Jo sieltä sanottiin, että kunnat odottavat, mitä valtio tekisi ja siksi eivät tee radikaaleja ratkaisuja. Sieltä annettiin neuvo. Joko ainoastaan vuokrataan ulkomaalaisille ja asettakaa kiinteitä maksuja. Imatran tapauksessa paras keino edetä oli maapoliittisen ohjelman tarkistus. Tämä siksi, että jos on olemassa jotain, niin sen kautta on paras mahdollinen tapa vaikuttaa. Koska meistä aloitteen tekijöistä jokainen oli ollut jo aikaisemmin tekemässä edellistä, niin aihe oli tuttua. Vesimaksu oli toinen tie ja koska olin ollut aikaisemmin keskustelemassa jo lautakunnassa edellisellä kerralla kiinteästä maksusta, niin se tuntui luonnollisemmalta. En ole kertonnut kaikkea sitä mitä olen saanut tietää, koska kuulemma pitää aina jättää jotain korvan taakse, kun käsittely tulee omalle kohdalle. Eli tiedän suhkoht, miten muissa kunnissa on kiinteät maksut porrastettu ja kuka ja mitä joku taho niistä on lausunnut. Parikkalan tapauksesta meidän pitää ottaa opiksi. Koska meille tärkeintä tonttien luovutuksessa on tulevat asukkaat, eikä keinottelu, niin meidän pitää luoda rekisteri, mistä kunnat näkevät, onko tontin varaaja varannut tai ostannut tonttia muusta kunnasta. Mitä tulee tyhjillään oleviin tontteihin,, niin jos ne on tyhjillään, niin ne ovat meillä kumminkin reservissä tarvetta varten. Tänään minua valistettiin asukkaiden taholta. Jos esimerkiksi kaupunki kaavoittaa alueen jatkoksi uudenn alueen, niin miten vanhan alueen vanhat runkolinjat jaksavat lisääntyvät paineet. Näin on esimerkiksi Lempukka ja Hossukka alueilla kuulemma. Asukkaille on luvattu uusia nämä jo vuosia sitten ja lisääntyvää liikennettä silmällä pitäen on luvbattu rakentaa kevyenliikenteen raitteja jo 80 luvulla. Elikkä, kun laajennetaan asuntoalueita, niin se luo paineita muullekkin kunnallistekniikan uusimiselle ja rakentamiselle. Samoin on kylpylän laita. Kustannukset on laskettu ainoastaan vapaa-ajan keskuksen alueelta. Sinne vieville runkolinjoille ei ole tehty kuntoarviointia ja sitä kautta laskettu hintaa.
että edellinen viestini poistettiin ilmeisesti rasistiseksi käsitetyn ilmauksen johdosta. No, eihän sille mitään voi, jos sarkasmia ei tunnisteta, kaikille ei ole jaettu yhtä paljon.
En kyllä enää viitsi samaa litaniaa kirjoittaa uudelleen. Sen verran kuitenkin Anssille, että kiitokset linkistä, tutustuin lakiin ja huomasin, että estettä ehdottamalleni hinnoittelulle ei laissa ole. Ja noista runkolinjoista sen verran, että kyllä ne vanhan runkolinjan piirissä olevat asukkaatkin hyötyvät runkolinjan ja sen ohella muunkin infran uudistamisesta. Eli eivät ne rahat ihan hukkaan mene. Kysymys tietysti on, mistä rahat otetaan.
Ja Anssi, tiedän, että teillä lautakunnissa on varmasti enemmän tietoa käytettävissänne näistä asioista kuin tavallisella tallaajalla, esim. minulla. Näin pitää ollakin. Toivon kuitenkin, että osaatte myös käyttää sitä tietoa niin, että päätöksenne tulevat enemmänkin hyödyttämään kuin haittaamaan mahdollisimman monen normaalia elämistä.