Edustajat

onko tuo pätevä kunnallishallituksessa, jonka omat lapset elävät kunnan työttömyysrahoilla kun työnteko ei yksinkertaisesti maistu. Koulutusta ei ole ja haaveillaan "helposta jättipotista".

Jotkut jopa mainostavat itsensä porvareiksi, vaikkapa porvarin täytyisi olla koulutettu ja koulutusta vastaavassa töissä.

Nuo kunnallishallituksien porvarit ovat vailla mitään koulutuksia, pelkästään poimimassa jättipalkkoja kunnanverorahoista.

Ei ihmettä että nuoriso ein enää haluaa osallistua politiikkaan kun siellä pyörivät vaan yksinkertaisemmat isojen jättipalkkojen perässä.

Kuntien hallituksiin toivottaisiin hyvin koulutettuja ihmisiä, joilla on myös asiantuntemusta eikä sellaisia joilla ikinä ole ollut kykyä eikä kestämistäkään mihinkään opiskeluun.
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kyseenalaisia, kirjoitti:

onko tuo pätevä kunnallishallituksessa, jonka omat lapset elävät kunnan työttömyysrahoilla kun työnteko ei yksinkertaisesti maistu. Koulutusta ei ole ja haaveillaan "helposta jättipotista".

Jotkut jopa mainostavat itsensä porvareiksi, vaikkapa porvarin täytyisi olla koulutettu ja koulutusta vastaavassa töissä.

Nuo kunnallishallituksien porvarit ovat vailla mitään koulutuksia, pelkästään poimimassa jättipalkkoja kunnanverorahoista.

Ei ihmettä että nuoriso ein enää haluaa osallistua politiikkaan kun siellä pyörivät vaan yksinkertaisemmat isojen jättipalkkojen perässä.

Kuntien hallituksiin toivottaisiin hyvin koulutettuja ihmisiä, joilla on myös asiantuntemusta eikä sellaisia joilla ikinä ole ollut kykyä eikä kestämistäkään mihinkään opiskeluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu