LAHJOTUT

Paljastaa tukijoitaan,paljastuisi samalla syy Pääministerin suojeleva ote Sukariin ja sen syyt.
Jokohan Vanhanen taas alkaa syyttää Mediaa,kun itse aiheutetaan sotkuja välinpitämättömällä asenteella suhteessa lakiin!
Tietenkin koko kenkku laki on muutettava,odotan milloin Keskusta asettaa ennakkosensuuria koskevan lain hallitusohjelmaan.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On ilmiselvästi median vika, että kepu on jäänyt kiinni poliittisesta korruptiosta.

Vanhanen ja kepu haluaisivat Suomeenkin "vastuullisen median". Sellaisen, joka ei liikaa esittelisi köyhien ongelmia. Sellaisen, joka ei tonkisi kaiken vaalirahoitusta.

Kepun kannalta hyvä media on MTV3. Operaatio Kanki-Kaikkonen tarjosi sopivasti kepulaista ooppiumia kansalle.

Kepu on rikollisjärjestö, joka on vienyt Suomen poliittisen korrpution loputtomaan suohon.

Äänestä
  • Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen on liikemiesryhmä, jolle rahaa ovat olleet kokoamassa mm. Maskun ja Ideaparkin Toivo Sukari sekä Tokmannin Kyösti Kakkonen.

    Sukarin uusi Ideapark-hanke Vihtiin on äskettäin joutunut poliittiseen ristiaallokkoon.

    KMS on tukenut mm. Matti Vanhasen (kesk.) vaalikampanjaa 10 000 eurolla. Vanhanen puolestaan tukee Sukarin Ideapark-hanketta Vihtiin, jota asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) vastustaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tietenkään uskalla kirjoitti:

Paljastaa tukijoitaan,paljastuisi samalla syy Pääministerin suojeleva ote Sukariin ja sen syyt.
Jokohan Vanhanen taas alkaa syyttää Mediaa,kun itse aiheutetaan sotkuja välinpitämättömällä asenteella suhteessa lakiin!
Tietenkin koko kenkku laki on muutettava,odotan milloin Keskusta asettaa ennakkosensuuria koskevan lain hallitusohjelmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu