Minimivaatimukset

Nyt on sitten toisen kepulaisen eli Paula Lehtomäen vuoro sekoilla sanoissaan. Ensin hän arveli, että useiden tuhansien eurojen vaaliavustukset olivat vaan päässeet jotenkin unohtumaan, kun oli tämä väliyhdistys, jonka kautta rahaa kierrätettiin. Sitten Lehtomäki arvuutteli, että hänen ilmoituksensa täyttää lain minimivaatimukset.

Arveleekohan tämä ministeri, että hakiessaan erilaisia työpaikkoja, riittää, kun hän ilmoittaa koulutuksestaan ja kokemuksestaan ne minimivaatimustiedot, mitä hakijalta edellytetään. Näinkö ministeri hoitaa myös meidän suomalaisten asioita, minimivaatimustasolla. Sekin on tietysti jo selvästi enemmän kepulaisilta keskimäärin. Nollataso on nimittäin kovin yleistä.

Pääministeri Vanhasen tasosta taas voitaisiin jo alkaa suorittaa vähän virallisempaa tutkintaa. Oikeuskansleri voisi tässä vaiheessa alkaa puuttua peliin ja antaa poliisin selvitetäväksi, onko Mattti Vanhasen saaman taloudellisen vaalituen ja hänen Ideaparkista antamiensa lausuntojen kesken löydettävissä lainvastainen yhteys. Jos Vanhasen lausuma voidaan tulkita niin, että hän tulee ajamaan Ideaparkille toimi- ja rakentamislupia Vihtiin, ollaan aika kaltevalla pohjalla. Poliittisesti tämän yhteyden esiintulo on joka tapauksessa Vanhaselle erittäin kiusallinen asia. Kyllä hän voisi alkaa vetää jos niitä poliittisia johtopäätöksiä sekä itsensä että samalla kertaa ministeri Lehtomäen osalta. Ilkka Kanervan tapaus oli täysin mitätön juttu tähän verrattuna.

2

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ole korruptiota!?!?!?

      Suomen korkea sijoittuminen vähäisen korruption kärkimaana johtuu siitä, ettei virkamiehiä voida eikä edes yritetä lahjoa. Oopperalipusta joutuu vastuuseen ja häpeään.

      Sen sijaan strategisia päätöksiä virkavastuuulla tekevät poliitikot saattavat ottaa kymmeniä tuhansia jopa epämääräisiltä yhdistyksiltä, joiden toimialaan näyttää de facto kuuluvan poliitikkojen vaalikampanjoiden rahoitus. Hämmennystä herättävät rahoittajien bisneksiä tukevat kommentit.

      Kun asianomaiset eivät osaa vetää tekemisistään johtopäätöksiä ja kun vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä ilmoittavat kierätävänsä jopa lainsäätäjät itse, niin on kovempien toimenpiteiden aika.

    • paremmin kuin puhdas luonto

      Tämä laeista piittaamaton Paula ei ole ensimmäistä kertaa kärähtämässä. Hän tuli taannoin julki myös tv-lupien maksujen yhteydessä. Ei huomannut maksaa lupaa?? Mitähän kaikkea sieltä oikein löytyy kun vähän penkaisee tämä Paulan taustoista. Valehtelusta hän on nyt kyllä kärähtänyt tosi räikeästi. Enpä uskoisi tähän poliitikkoon pätkän vertaa. Tulee suusta kaikkea p-skaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe